IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 20.03.2009 23:20

Billy Talentin vokalisti Ben Kowalewicz on kertonut yhtyeen kolmannen pitkäsoiton ilmestyvän alkukesästä. Levystä on tulossa entistä rokimpi, ja sen tuottaa mm. Pearl Jamin ja Stone Temple Pilotsin kanssa työskennellyt Brendan O´Brien. Albumin nimeksi saattaa tulla III. Enää jää kysymys: miten BT muka voisi olla vielä enemmän rock?

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 23:12

Metro Station Suomeen kesäkuussa
MAALISKUU 18, 2009, 5:41 a.p.

Metro Station konsertoi kesällä Helsingissä. Nosturissa 18. kesäkuuta järjestettävän keikan liput tulevat myyntiin 25.3., jolloin myös julkaistaan yhtyeen omaa nimeä kantava debyyttialbumi Suomessa.

Sekosin ♥

[Ei aihetta]Torstai 12.03.2009 09:45

"Ikävämpänä uutisena joudumme kertomaan, että yhdysvaltalainen elektropunk-kokoonpano Mindless Self Indulgence on perunut saapumisensa Ruisrockiin. "

Paskempi juttu, emmä sit haluukkaa sinne.

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.03.2009 22:53

Tänää keilaus ja pikavisiitti vernissal med linda.
kivaa oli. ♥

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.02.2009 15:43

Mm, ihanaa oli kyl olla taas Nosturis.
Liikaa porukkaa ja vähä laimeet pitit mut muuten oli kyl loistavaa. :>

[Ei aihetta]Torstai 19.02.2009 18:35

JÄNNÄ FIILIS

[Ei aihetta]Tiistai 17.02.2009 20:14

Onko pakko taas raivostuu ja alkaa huutaa jos kysyy ihan vaan mielenkiinnosta että kannattaako sinne edes mennä vai pitääkö mennä omia reittejä jonnekki muualle.

[Ei aihetta]Maanantai 16.02.2009 13:41

Arvatkaa kellä oli komee pappa. :>

[Ei aihetta]Lauantai 14.02.2009 15:10

EI OO TODELLISTA :'D

[Ei aihetta]Maanantai 09.02.2009 20:08

Meitsi mustelmilla.
Kaaduin matkalla koivukylän juna-asemalta himaan (=n.1,5km) neljästi.