IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 29.08.2008 01:27

Eka! Kohtaa ennoo kooditoon lallallaa :D. Tai siis.. vuokraa maksamaton, äidin lihapatojen ja pyykkikoneen vaimeaa odottavan sävelmää kuunteleva dontwannabe-nahjus.

Sain vihdoin lainattua Jane Austenin Järjen ja tunteen. Se kastui vähän sateessa kun se ei mahtunut laukkuun. Niin..

Taidan olla ahkera tän viikonlopun ja fysiikan ja matematiikan harjoitukset minkä töiltä kerkiän. Oon tehnyt päätöksen, tai noh, stressittä päättäväisenä miettinyt, (jollon toteutuminen on todennäköisempää kun ei häiritse itseään toisarvoisilla tuntemuksilla) että nyt en kasauta hommia. Varsinkaan näin alkuun. Mulla on ahkera olo. Alun olo. Reipas. Ja odotan jo syksyn värejä.

Miksi ihmiset tuijottavat? Ruma sana. Tuijotus. Otus. Sitä se on.

Kappas vaan tulisi bb:kin. Ihan pöyristyttävää sekoilua heti laakista. Mutta oon ilonen että siellä on niin monta ihan fiksun oloistakin ihmistä. Oikein turhautti tuo viime vuosi! Ei keskustelun keskustelua, jollei nyt jotain suhdeasiaparjailua ja yleistä fiilistelyä. En muista yhtään kertaa että olisin nauranut samalla tavalla kuin vaikka ekassa Antille tai tokassa Ollille. Olin ihan rakastunut herran jumala:D. Ihan oikeasti onko ihmisillä elämissään niin paljon vapaa-aikaa ja niin tylsää, ettei voi käyttäytyä.. Heti tilaisuuden, etenkin julkisuuden tullen, tehdään mitä vaan koska silloin ei ole kuka vaan. Jos olet tissi-minna tai peppu-mia tai seksi-jay, olet todellakin massaa. Vaikken mielelläni brändäisikään ellei siihen nyt oikein pakotettaisi. Itse siinä erehtyy myös jos alkaa tuomita pienen materiaalin ja muutamien hetkien jälkeen. Oon kuiteni sitä mieltä että nykyään mennään aivan liian pitkälle. Äärimmäisyyksistä on tullut suotavaa. Muttei kukaan ole sen onnellisempi. Ei vapautta ole tarkoitettu hävittämään velvollisuuksien ja 'vankeuden' käsitteitä.

Ja katson silti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.