IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

!Tiistai 07.07.2009 23:03

Osgood-Schlatterin tauti

Osgood-Schlatterin tauti on tavallinen paljon urheilevan kasvuikäisen pojan tai tytön polvikivun taustalla. Kipu tuntuu juostessa ja hypyissä polven etupuolella hiukan nivelen alla, eli sääriluun etukyhmyn kohdalla. Kyseiseen luukyhmyyn kiinnittyy polvilumpiojänteen toinen pää, johon siis keskittyy reisilihasten koko voima. Jänteen kiinnitysalue on myös "kasvukeskus", joka ärtyy liiasta rasituksesta, varsinkin kun samaan aikaan on päällä kiivaan pituuskasvun vaihe (12-15 -vuotiailla). Hoidoksi riittää yleensä rasituksen vähentäminen ja aika ajoin käytettävä tulehduskipulääke. Tauti aiheuttaa kuitenkin ajoittaisia kipuvaiheita pituuskasvun päättymiseen saakka, eli pojilla jopa 17-18 -vuotiaaksi. Oireet jatkuvat joskus myös täysikasvuisena. Syynä on silloin yleensä se, että luutuminen alueella on häiriintynyt ja luutumiskeskus on jäänyt pirstaleiseksi. Näitä irtopaloja voi jäädä jännekudokseen aiheuttamaan rasituskipuja, niiden poisto auttaa yleensä hyvin.
- Vanhemmat »