IRC-Galleria

.Lauantai 16.07.2011 17:53

naiset, ei katsota peilistä vain niitä pullottavia kohtia. ei edes yritetä kaikki näyttää samalta. ei masennuta isoista reisistä. ne saavat osua toisiinsa. ollaan ylpeitä kurveistamme, pienistä ja suurista. ollan isoja ja pieniä, pitkiä ja lyhyitä. ollaan ylpeitä kaikesta mitä voimme tehdä. ollaan sellaisia kuin olemme. syödään suklaata juuri niin paljon kuin mieli tekee. ei muuteta itseämme kenenkään toisen vuoksi. ollaan juuri tällaisia. naisia, ei mallinukkeja.

naiset - johtajarotuMaanantai 29.11.2010 00:01

tiesitkö ettei miehet koskaan myönnä tappiota? tiesitkö että naisilla on myös naisenlogiikka, miehillä ei ole mitään? tiesitkö että naiset vaan ovat herkullisempia kuin miehet? naiset pussailee toisiaan - eivätkä pidä sitä hävettävänä. miehet kammoksuvat ajatustakin toisen miehen suutelemisesta ja pesisivät suutaan mäntysuovalla loppu yön tällaista tehtyään, ellei ole homo.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.10.2010 00:19

--johtajarotu. jaaa ei niin johtajarotu--


-naiset,kaikennäköiset,kokoiset, ja väriset, pystymme juoksemaan korkokengät jalassa, pystymme siis mihin vaan. ja kun tämän tekee, kääntää varmasti katseita. ainakin miehiltä. ja miksei naisiltakin. 'daaaaaaaamn'

-miehet, eivät todennäköisesti tähän pysty. ja jos pystyvät ja sen julkisella paikalla tekevät, kääntävät he myös katseita. tosin huvittuneita, kieroja, ja jokseenkin sääliviä.

huomaat eron. eikö?

--myös ne ketkä ajattelevat naisen logiikalla, ymmärsivät tämän.--

-ollaan siis yhdessä ylpeitä siitä että olemme aina välillä niin ihanan hankalia mutta silti niin puoleensavetäviä hamehemmoja-

- vaikka kyllä, kyllähän me niistä miehistä silti tykätään. (:

.siispä, naisille kunnioitusta. ympäri maapallon. (:

[Ei aihetta]Tiistai 20.07.2010 23:36

ihan. vitun. aikuista. touhua.

[Ei aihetta]Tiistai 13.07.2010 20:19

eiks puhelimest tuu jotai sellast ihme säteilyy,

NII NO sitku jotku nää pitää puhelint rintsikoissaaaan,
ni voiks siit tulla jotai outoo jos ain vaa pitää sitä siel o:

[Ei aihetta]Tiistai 13.07.2010 20:07

wuhuu isooooooveljet tuli käymää (8

[Ei aihetta]Tiistai 13.07.2010 01:14

OK OK miks mä nauroin tolle

'jos ei vittu kiinnosta , niin onko sitten homo ?



eiterve ja kello on huiiiiiiiimat kymmene ja vähä päälle

[Ei aihetta]Tiistai 13.07.2010 00:52

come home :(

[Ei aihetta]Maanantai 12.07.2010 00:09

HITSI VIE

PITÄS SAADA VAALEENRUSKEET HIUKSET
mutttttttta, uskallanko tehä värinpoistoo ?


ja sitte siihe päälle joku vaaleemmanruskee väri
ku äsryttää tää vaalee juurikasvu tummis hiuksissa

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.07.2010 22:13

voi hyvät ihmiset ajatelkaa ees vähä ennenku alatte puhumaa mitä sattuu :) :) :) :)