IRC-Galleria

.Torstai 29.03.2012 20:16

Abortti
1. kuukausi
Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.
2. kuukausi
Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.
3. kuukausi
Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.
4. kuukausi
Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.
5. kuukausi
Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?
6. kuukausi
Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!
7. kuukausi
Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?
Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan blogiisi.♥

.Tiistai 27.03.2012 13:05

meil oli hetken kaikki
mut kaikki hetkes romahti
ei oo rakkaus ikuista niinku sanotaan
kun tunteet kuolee ja katoaa

ei enää satuteta toisia
vaikka kaipaankin sua toisinaan

.Lauantai 24.03.2012 20:21

Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 03: kuva eläimestä jonka haluaisit
Päivä 04: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 05: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 06: kuva kirjasta jota luet
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva maasta jossa haluaisit asua
Päivä 12: kuva suosikki hedelmästäsi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva tämän hetkisestä säästä
Päivä 15: kuva siitä mitä harrastat
Päivä 16: kappale jonka viimeksi kuuntelit
Päivä 17: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 18: kuva herkusta minkä viimeksi söit
Päivä 19: kuva kännykästäsi
Päivä 20: kuva auton väristä jonka näit viimeksi
Päivä 21: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 22: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 23: kappale joka tuo muistoja mieleesi
Päivä 24: kuva autosta jonka näit viimeksi
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 26: kuva asiasta jonka viimeksi unohdit
Päivä 27: kuva elokuvasta jonka viimeksi katsoit
Päivä 28: kuva siitä, mitä teit eilen illalla
Päivä 29: kuva joka tulee ensimmäisenä googleen sukunimelläsi
Päivä 30: kuva joka kuvailee aamujani
Päivä 31: kappale jonka osaat soittaa
Päivä 32: kuva jostain, johon uskoin lapsena
Päivä 33: kuva jostain mieliruoastani
Päivä 34: kuva ystävistäsi (ja sinusta)
Päivä 35: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt
Päivä 36: kuva jostain, mitä odotan tällä hetkellä
Päivä 37: kuva lempihiustyylistäni
Päivä 38: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata
Päivä 39: kuva siitä mitä mieltä olen koulusta
Päivä 40: kuva joka tuo muistoja mieleeni.

.Lauantai 24.03.2012 01:52

sitä mitä koitin sussa koskettaa,
tajusin ei oo olemassakaan.

.Torstai 22.03.2012 17:41

anteeksi tuskin sä tuut mulle koskaan antamaan
mutta muista et kaikki ei oo kuin sanotaan

.Perjantai 09.03.2012 19:41

1. Milloin sinulla oli viimeksi kiire? - öö viimeviikoolla
2. Mitä teit eilen illalla klo 10? - koneella
3. Milloin näet seuraavan kerran henkilön, johon olet ihastunut? -ääkäkäkä
4. Mikä sinusta tulee isona? - katttoo sitä sit
5. Mitä teet jos haluat rentoutua? -oonvaa
6. Onko sinulla lemmikkiä? - on
7. Syötkö koskaan mämmiä? - en
8. Oletko koskaan voittanut rahaa pelikoneista? - eekai
9. Voisitko elää ilman tietokonetta? - en
10. Mitä ihan ensimmäiseksi teet kun tulet koneelle? - fb
11. Kirjoita 20 saapunut viestisi? -enkattoo
12. Onko sinulla salaisuuksia joista kukaan muu ei tiedä? -ööö eikai ? emt
13. Lempipaikkasi suomesta? - eeemt
14. Seuraatko urheilua? - en
15. Tunnetko ketään jolla on sama sukunimi kuin sinulla? -no sukulaisset? mut en muita
16. Omistatko luistimia? - jookai
17. Missä pidät puhelintasi öisin? - pöydällä
18. Miten nyt istut? - tuolilla normisti
19. Kenen kanssa olit viimeksi elokuvissa? -nuutin
20. Mitä ruokaa sinun tekisi nyt mieli? - ei mitää
21. Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä ? - en:c
22. Milloin itkit viimeksi? - öäää en muista
23. Oletko tehnyt mitään laitonta? -öööö emt?::D
24. Mainitse joku henkilö,jonka haluiaisit juuri nyt nähdä?-no esim eikka:):):)+muutXD
25. Kuka sinulle soitti viimeksi? - öö rosa
26. Mitä lukee vanhimmassa viestissäsi? - enjaksa hakee puliii
27. Teeskenteletkö koskaan olevasi sairas? -emmäXD
28. Tämän päivän paras hetki? -ööö
29. Kenen autossa matkustit viimeksi? - isin
30. Missä kaupassa viimeksi kävit ostoksilla? - k-market \,,/
31. Mitä mieltä olet hiustyylistäsi juuri nyt? pidätkö/inhoatko? -en pidä!
32. Mitä haluaisit harrastaa? - emt
33. Oletko mielestäsi hemmoteltu? - noe!
34. Mikä sinua ärsyttää juuri nyt? - ku vittu en tiiä onko yksi ihmine vihane miulle vaaai mikä sitä vaivaaaaaaaaaaa! ja ku haluisin nähä ihmisiii!!
35. Oletko koskaan ollut hautajaisissa? - joo:s
36. Oletko koskaan mennyt vahingossa vessaan, joka olikin varattu? - joo
37. Jos saisit toivoa mitä tahansa, mitä se olisi? -monii.
38. Oletko koskaan tavannut ketään kuuluisaa henkilöä? -njoo
39. Oletko ikinä telttaillut? - öö enmuista
40. Pidätkö shoppailusta? - jo
41. Uskotko karmaan? - ööö
42. Mitä teet seuraavana viikonloppuna? - eemt
43. Lempisarjakuva- tai animaatiohahmo? - ent
44. Milloin viimeksi herkuttelit? - tänäää?
45. Mitä et ole koskaan tehnyt? - öööm
46. Lempihuvipuisto? - emt
47. Kengät vai laukut? - molemmat
48. Lempibaarisi? - eikuuule oo ikää viellä..:DDd
49. Mitä sinun pitäisi tehdä seuraavaksi? - nukkuu varmaan:(
50. Onko sinulla tatuointeja? - eih
51. Suklaa, hedelmäkarkit vai salmiakki? - hedelmä
52. Kirja jonka luit viimeksi? - eenmuista
53. Minkä elokuvan kohtaus on jäänyt hyvin mieleesi,tai tulee ainakin nyt mieleen? -moniiaaA!:D
54. Neljä asiaa mitä teet mieluiten? -nukun dataan tanssin kaverit
55. Mikä on vasemman kätesi vieressä? - kuulokkeet
56. Paras kesämuisto? - monii!
57. Mitä sanoit viimeksi ja kenelle? - enmuuuista
58. Päiväsi hauska juttu? - tuo yks barbi
59. Pahat tapasi? -oisko tuo tupakka....:s
60. Käytätkö hymiöitä? - juu
61. Mitä sinun pitäisi ostaa seuraavaksi? - entiiiiå
62. Oletko riippuvainen mistään? - oon
63. Oletko säästeliäs vai tuhlaatko helposti rahaa? - tuhlaan
64. Parhaat lakanasi lapsuudesta? - emuista
65. Näetkö usein painajaisia? - joskus:(
66. Kuka laittoi sinulle viimeisimmän viestin? - janika♥
67. Mitä kappaletta kuuntelet nyt? - enmittt

.Perjantai 09.03.2012 14:47

KOPIOI TÄMÄ BLOGIISI TAI ELÄMÄSI MENEE VITUIKSI

» seurusteletko vaiko sinkku - sinkku
» oletko ihastunut? -
» ihastutko helposti? -joskus..xd
» mitä teit eilen? - enmitäää:s
» onko sinulla mese? -jjoo
» omistatko puhelinta? -joo
» minkälainen olo on nyt? -ihaoke
» mikä biisi soi nyt? - pariisin kevät - matkalla etelään ♥
» oletko surullinen? -vähän:(
» entä vihainen? -vähäse
» oletko onnelline -enoikee
» onko sinulla paljon ystäviä? -tarpeeks
» entä kavereita? - tarpeeks
» sano paras muistosi kesästä 2011? -moniiia !
» lopuksi vitutus asteikolla 1-10? -6

.Perjantai 09.03.2012 14:40

kysely tytöille
kenen kuva sinulla on lompakossa ~ taavin
kuinka monta kenkäparia sinulla on ~enpä oo laskenu
laukustasi löytyy melkein aina ~hajuvesi,avaimet,huulirasva,harja,tupakkaa,meikit
kuinka monta tekstiviestiä lähetät päivässä ~ riippuu;)
käytätkö koruja ~ joskus
lempivärisi ~ monii
keskiarvosi ~ 6.9
haluaisit sen olevan ~ 8 ja jotai
millaiset vaatteet sinulla on nyt päälläsi ~ yövaatteet
onko sinulla lävistyksiä ~4x korvikset ja napa
tykkäätkö villasukista ~ juu
monelta heräät arkiaamuisin ~ 6-7
kauan sinun kestää aamulla laittautua ~ noi puol tuntii
pesetkö hampaasi aamuisin ~ joo
syötkö aamupalan ~en kerkee ikinä
mitä sängystäsi löytyy ~ peitto ja neljä tyynyy
meikkaatko päivittäin ~ yleensä, mut en aina sillon ku oon kotonaxd
pidätkö hiuksia mielummin kiinni vai auki ~ auki
sydämesi sulattaa ~♥
kuka saa sinut aina nauramaan ~janika tiina jne
lakkaatko kynsiäsi ~ juu
mitä lehtiä luet ~ jotaaain
millä sivustoilla olet eniten ~ fb,galleria
lempiaineesi koulussa ~kai liikunta
paikka, jota vihaat ~ ööö
pystytkö olemaan kännykästäsi erossa ~ jonku aikaa,mut en pitkää:D:D
keneen luotat eniten ~ muutamiin

:Torstai 08.03.2012 21:16

Tunnustan, että olen

[x] Luntannut kokeessa
[ ] Ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] Katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] Jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] Kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] Saanut arestia
[x] Kävellyt päin seinää
[x] Kiusannut tarkoituksella
[x] Soutanut veneellä
[ ] Nukkunut kirkossa
[ ] Nukkunut tunnilla
[x] Saanut nelosen jostain kokeesta
[x] Valehdellut

Luonteeni

[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt, joskaan en näytä sitä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[/] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin.

Missä säilytät kännykkääsi?

[x] Housujen etutaskussa
[] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin etutaskussa
[x] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?

[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[x] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Myöhemmin
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti
[x] Riippuu päivästä

Mistä olet riippuvainen?

[ ] Alkoholista
[ ] Tupakasta
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[xx] Chateista
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[xxx] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[x] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Kuinka vastaat puhelimeen?

[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[ ] "Mo"
[x] "No?"
[x] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[ ] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen
[ ] Kerro!

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?

[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Joskus
[/] Usein
[ ] En osaa puhua

Millainen olet juuri nyt?

[ ] Ahkera
[/] Iloinen
[x] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[/] Onnellinen
[/] Pirteä
[/] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille
kouluarvosana 4-10.

[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[x] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Kummasta itket helpommin?

[ ] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska
[ ] En osaa sanoa

Fyysinen tuska

[x] Olet saanut pahan tällin päähäsi
[x] Niin pahan, että taju meni
[x] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[/] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kateus & mustasukkaisuus

[x] Olen ollut kateellinen jollekin
[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[x] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[x] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[x] ...ja se aiheutti suuren riidan

Viha

[x] Olen inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[x] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

tylsääjosTorstai 08.03.2012 17:29

OLEN

[x] mustasukkainen
[x] temperamenttinen
[/] hiljainen
[x] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[ ] hyvä kielissä
[x] tuhlaajatyyppiä
[ ] muodinmukainen
[ ] elokuvafriikki
[ ] äidinkieliperfektionisti
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ

[ ] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[ ] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[/] itkettää
[x] olen meikannut
[x] olen tylsistynyt
[ ] ulkona paistaa aurinko
[x] haluaisin lähteä shoppailemaan
[x] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON

[x] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[ ] ihan uusi kännykkä
[ ] paljon dvd-elokuvia
[ ] yli 10 farkut
[ ] todella paljon vöitä
[x] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[ ] "alistajalasit"
[ ] lakatut varpaankynnet
[x] farkkuminihame
[x] vähintään 3 tätiä


PELKÄÄN

[/] kuolemaa
[x] petetyksi tulemista
[ ] valehtelua
[ ] jotain tiettyä ihmistä
[/ XD] koiria
[x] väkivaltaa
[x] hämähäkkejä
[x] pimeää
[ ] ukkosta
[ ] ufoja
[ ] että saan kokeesta huonon numeron
[ ] verta

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ

[x] poseeraisi alasti
[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[x] viiltelisi itseäni
[x] pahoinpitelisi ketään
[ ] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[x] pettäisi seurustelukumppaniani
[ ] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[ ] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[x] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[x] varastaisi mitään

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA

[x] leikannut itse hiuksiani
[ ] syönyt mustekalaa
[ ] yrittänyt itsemurhaa
[ ] käyttänyt itseruskettavaa
[ ] tehnyt abortin
[ ] muuttanut pois kotoa
[ ] tehnyt itse toffeeta
[x] soitellut pilapuheluita
[ ] saanut 10 historiankokeesta
[x] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN

[ ] suurperheen
[ ] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[ ] valmistua lääkäriksi
[x] isot satuhäät
[x] asua ulkomailla
[ ] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[ ] uskaltautua kuntosalille
[ ] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[ ] rohkeutta olla oma itseni
[ ] silikonit
[x] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia, joita voi hieman häpeissään muistella vanhempana
[x] hypätä laskuvarjolla