IRC-Galleria

pasi74

pasi74

Snapchat erajormah

Selaa blogimerkintöjä

uutisankan tutkimuksia :DLauantai 29.03.2008 15:35

SOTAUUTISIA

puolustusvoimien ylipäällikkyys saatetaan viedä pois presidentiltä (HS 25.3) tavoitteena on antaa se jälleen jollekin korsettihomolle joka ratsastelee kuin von Tööpel alasti aukkoja katsellen.

LISÄÄ SOTAUUTISIA

Upseeri sai varoituksen alaistensa suukottelusta (HS 26.3) Hän on myöntänyt kaiken ja painottaa olevansa ihan normaali perinteinen upseeri ja Mannerheim

TURVALLISUUS UUTISIA

Palokuolemat vähenemään itsestään sammuvilla savukkeilla (HS 25.3) Kriitikoiden mukaan vastaava ei ole toiminut ainakaan alkoholikuolemien vähentämisen kohdalla, vaikka itsestään sammuvia juoppoja on ollut olemassa jo vuosikymmeniä

TIEDEUUTISIA

antarktiksella irtoamassa Turkua suurempi jäävuori (TS 27.3). Turkulaiset ovat hämmästyneitä asiasta, sillä he eivät tienneet mitään Turkua suurempaa olevan olemassa. Tamperelaiset puolestaan ovat kovasti kiinnostuneita jäävuoren irtoamismekanismista ja aikovat hakea EU:lta rahoitusta saman tekemiseksi maamme länsirannikolle

USKONNOLLISIA UUTISIA

Nokia Mission johtaja Markku Koivisto perustaa oman kirkon (AL 24.3) Nokian kirkossa saa juodakseen aivan uudenlaista, taivaallista vettä ja synninpäästöt tehdään tekstiviesteillä (toisin kuin Turussa, jossa jossa synnit tehdään tekstareilla). Suosituin hälytysääni Nokian kirkossa on omantunnon kolkutus.

TALOUSUUTISIA

Motorola pilkotaa kahdeksi eri yhtiöksi (HS 26.3). Niistä Moto alkaa moottoreita ja Rola rollaattoreita.

SUURIA UUTISIA

Mies pissasi kissanhiekkaan Raahessa (Kaleva 25.3). Teon jälkeen mies nuoli takapuolensa puhtaaksi, kääriytyi kerälle ja nukkui kolme vuorokautta . Poliisin mukaan tapaukseen ei liity muuta rikosta kuin se, ettei mies ole maksanut kansalaisopiston kehräyskurssiaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.