IRC-Galleria

ubhyhyubiujukSunnuntai 30.10.2011 23:43

Tummenna kohdat jotka pitävät paikkaansa tässä vaiheessa vuotta 2011

saanut uusia ystäviä.
suudellut vastakkaista sukupuolta.
nukkunut 10tuntia putkeen.
polttanut tupakkaa.
valvonut koko yön.
matkustellut.
oksentanut.
ollut kipeä.
ollut humalassa.
saanut lävistyksiä.
mennyt pummilla junalla.
puhunut tunnin puhelimessa
ollut bileissä.
juonut toisen pullosta tietämättä mitä sielä on.
maannut keskellä tietä.
polttanut sikaria.
juonut kahvia.
ollut keikalla.
ollut festareilla.
viettänyt synttärisi.
ottanut tatuoinnin.
ihastunut
saanut jonkun puhelinnumeron.
saanut uuden puhelimen.
menettänyt läheisen.
halannut vastakkaista sukupuolta.
matkustanut junalla.
seonnut johonkin artistiin!!
shoppaillut yli satasella.
ollut hammaslääkärissä.
vihannut jotakuta.
lukenut kirjan.
itkenyt jonkun takia
kuunnellut musiikkia.
katsellut elokuvan.
tehnyt jotain mitä et ole ennen tehnyt
katsellut jalkapallomatsin.
ollut koneella koko yön.
valehdellut vanhemmillesi.
ollut kaverilla yötä.
ollut kaverilla monta yötä peräkäin.
ollut maauimalassa.
tilannut lehteä.
katsellut k-18 leffan.
tehnyt jotain vanhemmiltasi salaa.
rakastunut.
ollut erittäin iloinen.
tanssinut vastakkaisen sukupuolen kanssa.
pelännyt henkesi edestä.
mesettänyt.
laittanut jollekin sivustolle kuvia.
rekisteröitynyt jollekin nettisivulle.
matkustanut bussilla.
..lentokoneella.
..autolla.
..junalla.
..laivalla.
ollut ulkomailla.
soittanut pilapuheluita.
tilannut netistä jotakin.
ladannut netistä jotakin.
käynyt leffassa.
seurannut jotakin TV-sarjaa.
syönyt kakkua.
ollut riparilla.
käynyt hesessä.
..mäkissä.
..muussa pikaruokalassa.
..ruokakaupassa.
..vaatekaupassa.
..jossain muussa kaupassa.
nähnyt onnettomuuden.
kompastunut
liukastunut
murtanut jotain ruumiistani.
oppinut jotakin uutta.
nolannut itseni.
..monta kertaa
tylsistynyt.
nauranut.
..itsekseen.
..huonolle jutulle.
itkenyt.
..muiden nähden.
vihannut.
pelännyt.
kuristanut.
puukottanut.
raiskannut.
muuttanut kotoa pois.
nukahtanut tunnille koulussa.
riidellyt kaveri(e)ni kanssa.
Katkaissut välini johonkin kaveriin.
..sukulaiseen
pilannut jotakin.
rikkonut jotakin.
odottanut joulua.
odottanut uutta vuotta.
toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi

ddddddddddddTiistai 25.10.2011 04:07

Rastita rehellisesti jos olet KAHDEN VIIKON sisällä:
[ ] juonut alkoholia
[x] polttanut tupakkaa
[ ] varastanut kaupasta
[x] lakannut kyntesi
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] ostanut vaatteita
[XXXXX juu e] käynyt kirjastossa

KUUKAUSI
✖ Onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä? - khöll
✖ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - ehkä vähän
✖ Mitä olet ostanut viikon sisällä? - iha vitusti kaikkee paskkooo :D
✖ Oksentanut? - jep
✖ Soittanut jollekkin? - jhu
✖ Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - joJo
✖ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juJo

RAKKAUS
✖ Onko sinulla joku sydämessäsi ketä et saa millään pois sieltä? - Jeppp..
✖ Miksi olit viimeksi surullinen? - koska ävsytti ja suututti
✖ Miksi teet tätä testiä? - koska anja kaunis

RANDOM
✖ Oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? - jhu
✖ Juotko alkoholipitoisia juomia? - joo
✖ Poltatko tupakkaa? - jjo
✖ Oletko opettanut ketään polttamaan? - en vissii ?
✖ Puhutko tunteistasi helposti ? - enpä oikeeestaa.. riippuu vähä.
✖ Oletko menettänyt rakkaitasi? - jo

○ tupakka vai purkka? - tupakka
○ mitä ajattelet nyt? - että nukututtaaa
○ huolestutko pienestä? - kyllä
○ oletko mustasukkainen? - vähän
○ onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan? - ei nyt erityise
○ oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? - luulen niin
○ vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet? - ömöm joo
○ luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä? - kaikki
○ kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - pari
○ rahaa vai rakkautta? - rakkaussta
○ vihaatko ketään? - en vihaa mutta erityisesti ihailekkaa
○ onko sinua ikinä suudeltu rakettien paukkeessa? - jjoooo
○ elämäsi onnellisin hetki? - onhan nuita
○ tykkäätkö saada isoja haleja? - kylllä
○ kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa? - roopen varrmaa
○ kenen kanssa juttelit viimeksi messengerissä? - illun
○ kenen kanssa tekstailit viimeksi? - roopen joka ei tosin vastaa ....
○ kuka viimeksi kattoi sua pitkään? - anja xD
○ onko muita samassa huoneessa tällä hetkellä kuin sinä? - ANJAN"#
○ miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä? - tosi hyviltä .... :D:D
○ mistä paikasta sinulla on ihanimmat muistot? - IN DA KEIHÄSMIEHENKATU HOODS
○ ketä ihmistä ajattelet usein? - parhauksia
○ ajattelet jotakuta, etkö niin? - kyllävain
○ puhuisitko ihmiselle, joka satutti sinua eniten? - ömöm riippuuuu
○ millon viimeksi olet leikkinyt hiekkalaatikolla? - hitt0 en muista ):

oooouSunnuntai 16.10.2011 03:35

50 KYSYMYSTÄ ELÄMÄSTÄSI

1. oikea nimi - Roosa
2. syntymäpäivä - 24.4
3. siviilisääty - seuvustelee
4. hiusten väri - pinkki
5. horoskooppi - härkä ihhh
6. asuinpaikka - juva
7. lemmikit - villakoiria sängynalla
8. koulu - juvan cool yläaste
9. luokka - 9aaaaa
10. paras ystävä - anjabanja
11. kuka halasi sinua viimeksi - eiköhän se tuo roope ollu
12. onko sinua koskaan suudeltu - lol ei .... njo on
13. mitä teit eilen - kävin hammaslääkärissä ja olin kylällä
14. oletko vihainen jollekin - oon aina
15. haluaisitko jonkun pyytävän anteeksi - en kai
16. onko sinulla riippuvuus johonkin - on kännykkään !
17. mitä tv-ohjelmia katsot - salkkareita
18. mikä on lempielokuvasi - fastit, harrryt jne
19. oletko ihastunut - olen
20. oletko koskaan ollut ihastunut - jeb
21. mitä aiot tehdä tänään - mennä nukkuu kohta
22. tulevaisuuden ammattisi - toivottavasti joku kiva =)
23. mitä teit ennen tätä testiä - juttelen anjabanjan kaa =)
24. kännykkäsi merkki - nokian joku paska
25. kolmas saapunut viesti - höh ):
26. osaatko tehdä ruokaa - joskus :D
27. mikä on lempiruokasi - paskaruoka
28. millä sivustoilla yleensä olet - fb, utube, täällä
29. mikä biisi soi tällä hetkellä - ei soi
30. kuinka moni on suudellut sinua tänä vuonna - 4
31. mitä suunnitelmia sinulla on ensi viikonlopuksi - anja <pus>
32. asuuko kukaan ystäväsi ulkomailla - kaveri ei ystävä.
33. oletko ikinä harrastanut tanssia - tulihan sitä joskus laitettua jalalla koreeks
34. minkälaista tanssia - streettiä
35. seurusteletko - jo
36. haluaisitko seurustella - ju
37. onko sinulla ystävää jolle voit kertoa ihan kaiken - on :)
38. paras hetki tänä vuonna - niitä on monta !!!
39. jos saisit yhden asian takaisin elämääsi, mikä se olisi - se.
40. mistä asiasta et luopuisi mistään hinnasta - niistä aidoista ystävistä.
41. mitä radiokanavia kuuntelet - nrj, voice
42. kenen kanssa puhuit viimeksi - anjan msn
43. millaista musiikkia kuuntelet - laidasta laitaan
44. mitä teet vapaa-aikanasi - himassa, tai jossai
45. rakastatko vapaa-aikaasi - o_O joo ?
46. 6 ystävää joiden kanssa parhaat muistot tältä vuodelta - anjovis, roope, illu, henkka, aku, anni ! <3
47. mitä suunnitelmia ensi kesäksi - muuttaa pois täältä opiskelupaikan toivossa :) ? ehkäpä. ;)
48. olisiko elämä parempaa ilman tunteita - emmä usko
49. oletko menettänyt jonkun tärkeän henkilön - pari päivää sitten :s
50. onko lähiaikoina tapahtunut jotain elämääsi muuttavaa - onjuu.

dfffffffffffSunnuntai 16.10.2011 01:12

Kysymyksiä rakkaudesta & muusta :
1. Oletko suudellut viimeisen 24h sisällä ? - juuu
2. Nukkunut jonkun toisen sängyssä ? - 24h sisällä ? en
3. Suudellut jonkun muun kotona pojan kanssa ? - juuu
4. Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana ? - jo
5. Ihastunut? - jeap.
6. Makoillut vastakkaisen sukupuolen kanssa sängyssä tekemättä mitään ? - jep.
7. Ollut saunassa yli kahden vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ? - jep
8. Oletko suudellut kotonasi ketään poikaa ikinä ? - juu

Rakkauselämästä :
1. Oletko nyt rakastunut ? - luulen niin.
2. Uskotko rakkauteen ? - jep.
3. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä ? - en mä tietä.
4. Onko kukaan särkenyt sinun sydäntä ? - on..
5. Tuntuuko rakkaus sinusta turhalta ? - joskus.
6. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä ? - jep.
7. Pelkäätkö sitoutumista ? - enpä juurikaan.

Kerro ihmisestä jota viimeksi ajattelit :
» Oletko itkenyt niin että hän näkee? - en
» Onko hän sinulle todella tärkeä? - oli, muttei enää niin samanlailla :(
» Pidätkö hänestä? - pidän kyllä.
» Onko hän mukava? - jos sille päälle sattuu.
» Onko hän komea / kaunis /söpö? - söpöhän se on
» Pukeutuuko hän huonosti? - ei se.
» Mitä hän miettii sinusta? - tietäispä vain.
» Onko hän suosittu? - kai se, en mä tiedä ?
» Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - on silll
» Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi? - nuorempi

Suhteista :
Seurusteletko, oletko sinkku vai jotain siltä väliltä? - varattu daa
Mikä on tärkeintä seurustelusuhteessa? - rehellisyys jne
Onko ikä vaan numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? - riippuu
Onko sinulla sisaruksia? - oha mulla

[Ei aihetta]Tiistai 11.10.2011 03:37

YOU
horoskooppimerkkisi? - härrkä
tykkäätkö elämästäsi? - kyllää
lempivärisi? - pinkki :--)
lempi tv-ohjelma - salkkarit
minkäväriset silmät sinulla on? - sekaväriset

TODAY
luettele kolme hyvää asiaa tässä päivässä:
1. ei tarvinnu mennä kouluun
2. roope
3. ystävät <3

RANDOM
kaunein naisnäyttelijä? - en osaa sanoaa.
mitä odotat tällä hetkellä eniten - lomaa ! :)
pahin iskulause mitä sinulle on sanottu? - jaa-a :D
laita tähän viimeisin saapunut viestisi - ei ole saapuneita puhelimessa.
monetko kengät omistat? - monet ...

MUSIC
soitetuin kappale tällä hetkellä? - jaa-a ?
kaunein naislaulaja? - varmaan cassie !
mihin biisiin liittyy eniten muistoja? - öäh, näitä on monta !
jos katsot idolsia, kuka on suosikkisi? - eipä ole menossa atm.
surullisin kappale jonka tiedät? - aviation - you were my everything

LOVE
seurusteletko? - juu
kenen kanssa? - roopen
mistä pidät hänessä eniten? - se ei sano mitään mitä ei tarkota ja luonne muutenkin.
onko sydämesi särkynyt koskaan? - jep.
huumorintajuinen huutelija vai syrjäänvetäytyvä romanttinen? - huumorintajuinen romanttinen =)
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? • roope kotia ? en minä tiiä :D

NYKYHETKI
Oletko onnellinen? • olen :)
Tylsistynyt? • vähä jooo kaikki on jo nukkumassa :( meow.
Missä kännykkäsi on? • tossahan tuo nokan alla.
Mikä tavara on vasemmalla puolellasi lähimpänä? • no vissii tuo puheli
Katso taaksesi, mitä näet ? • seinän
Onko viikko sujunut tähän mennessä hyvin? • on :)
Mitä olet ostanut viikon sisällä? • suklaata :D
Oksentanut? • tulihan tossa perjantaina vähä laatattua.
Soittanut jollekin? • juu.

MUUTEN VAAN
Mikä on tietokoneesi taustakuva? • pullea poika & pullea koira aaw.
Millainen puhelin sinulla on? • tommone nokian kosketusnäyttis ihQ
Mitä aiot tänään? • nukkua <3
Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? • tänää.
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? • onhan tästä jo aikaa.
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? • tänään.
Milloin viimeksi oksensit? • perjantaina
Milloin viimeksi lauloit ? • tänäää.
Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? • perjantainaaa
Milloin viimeksi halasit jotakuta? • tännää.
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? • torstaina varmaa ..
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? • emminä muista.
Oletko hiljainen vai äänekäs? • riippuu päivästä.
Milloin viimeksi itkit "silmät päästäsi"? • joskus kauan sitte.
Mitä seuraavaksi? • nukkuu varmaa.
Paljonko kello nyt on? • 0:32

VIHA
Pystyisitkö haukkumaan jonkun ihmisen pystyyn? • pystyisin
Tekeekö koskaan mieli tehdä niin? • joskus
Vihaatko jotain ihmistä? • en vihaa mutta en tykkääkkää.
Tekeekö sinun koskaan mieli räyhätä ilman syytä jollekin ? • joskus harvoin

RAKKAUS
Onko tärkeämpää rakastaa itseään vai muita? • muita.
Kerrotko koskaan kenellekään, että rakastat häntä? • kyllä.
Onko rakkaus tärkein tunne mitä voi olla? • ei.
Ketä ihmisiä rakastat? • tärkeimpiä !
Onko rakkaudessa kaikki keinot sallittuja? • ei.

ONNELLISUUS
Mikä tekee sinut onnelliseksi? • ystävät, perhe, ja roope
Voisitko olla onnellinen ilman rahaa? • jep.
Kestätkö epäonnistumista • kestän.
Pystytkö olemaan onnellinen toisen puolesta? • pystyn.

TOIVO
Toivotko, että eläisit ikuisesti? • joskus.
Jos toivoo jotain oikein kovaa, voiko sen saavuttaa? • riippuu toiveesta
Oletko koskaan toivonut mitään niin hartaasti, että olet tehnyt sen eteen paljon töitä? • jep.
Toivotko kenellekään koskaan huonoja asioita? • kyllähä noita joskus tulee ajateltua.

SURU
Onko suru koskaan hyvä asia? • on se varmaa.
Voiko suruun kuolla? • voi kai ?
Oletko usein surullinen? • enemmän oon ilonen.
Pääsetkö helposti yli surullisista kokemuksista/asioista? • riippuu asian vakavuudesta.
Millainen olet surullisena? • ärsyttävä, vittumainen, mököttäjä, haluun olla yksin ja kuunnella musiikkia =)
Onko ilo yksi osa jokaista päivääsi? • on ! :)
Millaiset asiat tekevät sinut iloiseksi? • kaikenlaiset kivat =)
Miten kuvailisit iloa tunteena? • värikäs, positiivinen ja onnellinen
Onko iloisten ihmisten elämässä paljon iloisia asioita? • eiköhän siin ole ? :D

tttggg3e4rfgbMaanantai 03.10.2011 20:15

Jos vituttaa, on tylsää, päätä särkee tai muuten vaan tekee mieli näpytellä niin tee tämä.

OSIO 1 - REHELLISYYS:
Uskotko itseesi? - joskus
Kadutko mitään? - kyllä.
Onko ketään, johon voit todella luottaa? - on, tai ainaki toivon nii !
Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä? - tälläkin hetkellä ..
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi? - kyllä.
Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista suruista? - ömömöm, musiikki, puhumine tai yksinkertasest pillittäminen.

OSIO 2 - ONNELLISUUS:
Luotatko vaistoihisi? - joskus.
Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi? - jaa-a
Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - varmaanki
Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko? - en.
Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi? - ysstävät, perhe ja mussu <3
Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? - tavallaan.
Kuvittele tämä: Olet eksyksissä jossain ja sinulla on kännykkä, jolla voit soittaa jonkun hakemaan sinut, kello on 03:00 kenelle soittaisit ilman epäröintiä? - illulle tai äitille ::D

OSIO 3- VIHA:
Oletko mustasukkainen? - olen..
Oletko ikinä lyönyt ketään? - oon xD
Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - en kai sillee tosissani.
Mitä tai ketä vihaat? - pariaki persenaamaaaa.
Mikä saa sinut raivostumaan? - kaksnaamasuus, paskan jauhanta, valehtelu, lupausten pettämine, vittuilu ynmynm.
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - en mä tiiiä. en kai keltää.

OSIO 4 - VALHEELLISUUS:
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - no hakataa toisiamme aina ::D
Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? - jep.
Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? - sanoisin vaan että 'kerrotko ite vai kerronko minä :--)'
Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - en vältttämättä.
Kertoisitko salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - eiköhän se tiiä niitä jo ihan tarpiiiieeeks
Kutsuisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? - kyllä.
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - menisin mut se ei menis mun kaa =(=(

OSIO 5 - SOSIAALISUUS:
Oletko ihastunut? - varmaan enemmmänki
Haluisitko, jos et ole? -
Onko sinulla monia kavereita? - on
Onko sinulla parasta ystävää? - ei.
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - ei.
Onko sinulla seurustelukumppania? - ei..
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - kyllä.
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? - en ainaa
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? - varmaan enemmänki ku näitä saman sukupuolen edustajia :D

OSIO 6 - HUOMINEN & TULEVAISUUS:
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - nukun, salkit, koneella, nukun
Mitä aiot tehdä huomenna? - empä tiijä, kouluu ainaki
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä - toivottavasti ;)
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - en
Menisitkö mielummin telttaretkeilemään vai viiden tähden hotelliin? - hmm, jos sais valita vielä seuranki niin hotellii !!
Oletko matkustanut laivalla/minne? - viroo lolol

OSIO 7 - RAKKAUS JA YSTÄVÄT:
Seurusteletko? - en.
Oletko riippuvainen ihmisistä? - tietyistä ihmisistä kyllä.
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - kavereita enemmä
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - on..
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en sillee.
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - juuuu.

OSIO 8 - SYVÄLLISET:
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - en oikein..
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä? - onhan mulla.
Oletko herkkä? - vähä liianki.
Oletko pitkävihainen? - riippuu asiasta.
Kadutko mitään? - kadun.
Onko sinulla ketään ikävä? - on :--(
Miksi olit viimeksi surullinen? - koska nöfnö oli vihainen ):
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - on....
Oletko kaivannut tänään jotakin? - olen ):

OSIO 9 - KOKEMUKSET:
[x] Olen halannut tyttöä.
[x] Olen halannut poikaa.
[x] Olen tanssinut pojan kanssa valssia.
[x] Olen tanssinut tytön kanssa valssia.
[x ::D::D] Olen jäänyt melkein junan alle.
[x] Olen jäänyt melkein auton alle.
[x] Olen ollut ihastunut.
[x] Olen vihannut jotakuta.
[x] Olen ollut mustasukkainen.
[ ] Olen ollut Espanjassa.
[x] Olen ollut Ruotsissa.
[x] Olen ollut Virossa.
[ ] Olen ollut Englannissa
[x] Olen istunut autossa/bussissa/junassa yli 6h.
[x] Olen ollut metsässä.
[x] Olen uinut järvessä.
[x] Olen uinut meressä.
[x] Olen ollut höyrysaunassa.
[x] Olen ollut porealtaassa.
[x] Olen ollut uima-altaassa.
[x] Olen hypännyt siistejä uimahyppyjä
[x] Olen henkilö jolla on sisko.
[x] Olen henkilö jolla on veli
[ ] Olen henkilö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet.
[ ] Olen henkilö jolla on poneja.
[ ] Olen henkilö jolla on kissa.
[ ] Olen henkilö jolla on koira.
[x] Olen henkilö joka tykkää eläimistä.
[x] Olen henkilö joka tykkää autoista.
[x] Olen henkilö joka tykkää musiikista.
[x] Olen ostanut kaupasta litran maitoa.
[ ] Olen käynyt Ankkarockissa.
[ ] Olen lakannut varpaankynnet.
[ ] Olen ajanut mopolla ojaan.
[x] Olen omistanut kauluspaidan.
[x] Olen ollut vesirokossa.
[x] Olen heittänyt jotakuta lumipallolla päähän.
[ ] Olen kaatunut lasketteluhissijonossa.
[x] Olen nauranut toisen epäonnistumiselle.
[x] Olen lyönyt jotakuta kasvoihin/turpaan.
[x] Olen katsonut vähintään puoli jaksoa Kauniita ja Rohkeita.
[x] Olen pelannut jalkapalloa.
[x] Olen tehnyt kokonaisen piruetin.
[x] Olen antanut muiden meikata itseni.
[x] Olen uinut alasti.
[ ] Olen kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle.
[x] Olen tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon.
[x] Olen lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit.
[ ] Olen leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan.
[x] Olen polttanut selkäni auringossa.
[x] Olen hypännyt talon katolta.
[x:D:D:D:D: ANJAAA] Olen lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän/käteen.
[x] Olen ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja.
[x] Olen laskenut pulkalla hiekkatiellä.
[x] Olen kaivertanut puuhun tekstin.
[x] Olen leiponut omenapiirakan.
[ ] Olen syönyt simpukoita.
[x] Olen esittäytynyt toiseksi ihmiseksi.
[?] Olen ostanut yli satasen farkut.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Olen tanssinut sadetanssia kaupungissa.
[x] Olen polttanut sormeani tulitikkuun.
[x] Olen räjäyttänyt ilotulitteita.
[x] Olen pelannut pokeria rahapanoksella.
[x] Olen pudonnut laiturilta järveen/mereen.
[x] Olen halannut äitiä.
[x] Olen ostanut jotain kirpputorilta.
[x] Olen juonut kahvia.
[x] Olen saanut leikki-laservaloa silmiini.
[x] Olen ollut laivalla.
[x] Olen laulanut karaokea.
[x] Olen käynyt Särkänniemessä.
[ ] Olen ollut yksin lentokoneessa.
[x] Olen potkaissut seinään.
[ ] Olen vittuillut kirjaston tädille.
[x] Olen laulanut suihkussa.
[x] Olen valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain.
[ ] Olen opiskellut ranskaa.
[x] Olen potenut jostain syystä koti-ikävää.
[x] Olen kontannut keskellä tietä.
[x] Olen vuorannut huoneeni seinät julistella.
[ ] Olen neulonut villapaidan.
[x] Olen antanut jollekulle joululahjan.
[x] Olen tehnyt lumiukon keskelle pihaa.
[x] Olen pelannut Monopolia.
[x] Olen jäänyt kiinni tupakan poltosta.
[x] Olen tiskannut.
[x] Olen itkenyt itseni uneen.
[x] Olen vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään.
[ ] Olen soittanut hätänumeroon.
[x] Olen nukkunut pommiin.
[x] Olen syönyt muurahaisen.
[x] Olen värjännyt hiukset.
[x] Olen ollut vaaleahiuksinen pienenä.
[x] Olen tehnyt läksyt kunnolla.
[x] Olen saanut 4:n kokeesta.
[x] Olen viskonut omenoita.
[ ] Olen ollut putkassa.
[ ] Olen nukkunut roskiksessa.
[x] Olen rikkonut lakia.
[x] Olen paiskonut tavaroita.
[x] Olen kuunnellut biisin Himiä
[x] Olen värjännyt hiukset yli 20 kertaa.
[ ] Olen kuunnellut radiota kaksi vuorokautta putkeen.
[ ] Olen juonut kusta.
[x] Olen nukkunut tunnilla.
[ ] Olen ollut lentokoneessa.
[x] Olen muuttanut.
[x] Olen tilannut tuotteita netistä.
[ ] Olen tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun.
[ ] Olen seonnut Marilyn Mansoniin.
[ ] Olen ollut lehtihaastattelussa.
[x] Olen saanut bitchslapin joltain.
[x] Olen soittanut kitaraa.
[x] Olen varastanut posteja laatikosta.
[x] Olen lyönyt vetoa.
[x] Olen huudellut/sanonut jotain randomille.
[ ] Olen leikkinyt aidoilla hämähäkeillä.
[ ] Olen yöpynyt hotellissa.
[x] Olen oksentanut matolle.
[x] Olen lukenut seiskaa.
[x] Olen pelannut Harry Potteria.
[x] Olen väärentänyt kokeeseen nimen.
[x] Olen juossut pakoon ampiaisia.
[x] Olen pyytänyt anteeksi.
[x] Olen istunut koneella jopa 7 tuntia putkeen..

2wrrffrffvfvbgvfdsxMaanantai 03.10.2011 01:15

MITÄ
» kuuluu? - nyt tosi hyvää :--)
» kuuntelet ? - on theeee flooor XD
» söit viimeksi? - ananasta :D:D
» joit viimeksi? - limmmmssssssaa

PAIKKA
» jossa vietät eniten aikaa? - himassasasasasa ::(
» jossa olet nyt? - täällähä minäää kotona :--)
» jossa haluaisit olla nyt? - ... ;)
» jonne menet seuraavaksi? - tupakalle tossa kohta varmaa :D
» josta viimeksi tulit? - keittiöstä :D:D
» jossa viimeksi nauroit? - näytänkö siltä että oon nauranu vitusti ?
» jota et unohda koskaan? - apdkfkfkfkf emminä tiiä :D
» jonne aiot huomenna mennä? - kouluun <333<<33
» jonne et halua koskaan mennä? - !!!!!!

HENKILÖ
» joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni? - en ees muista.
» jolle kerroit murheistasi? - äitille :--)
» joka saa sinut aina nauramaan? - pari hassunhauskaa ihmistä <3
» joka viimeksi halasi sinua? - jaa-a en muista :D
» joka viimeksi sai sinut iloiseksi? - illllu :--)
» joka sai sinut viimeksi itkemään? - semmon3 :(
» jonka kanssa on parhaimmat muistosi? - moniaa !
» jonka seurassa voit olla oma itsesi? - kaikkie melkee, no ok en mutta lähes kaikkien :D
» joka viimeksi suuttui sinulle? - illu varmaa :(
» jolta haluaisit pyytää anteeksi? - ömömöm, en tiiä o:
» joka merkitsee sinulle eniten? - <3

OLETKO
» saanut ketään itkemään? - jaa-a ?
» nähnyt jonkun kuolevan? - en.
» itkenyt kavereidesi edessä? - joskus joo.
» nauranut kun joku on kaatunut? - yleensä :D:D
» ollut poliisiauton kyydissä? - kyllä <3<3<3
» entäs ambulanssin? - en ::O
» suudellut tuntematonta? - jooo :D:D:D
» sytyttänyt tahallisesti tulipaloa? - aina kämppä tulessa (Y)
» soittanut pilapuheluita? - pienenä se oli ainut hupi ):
» kontannut keskellä koulun lattiaa? - sitäki :D:D

KERRO TYTÖSTÄ, JOTA VIIMEKSI AJATTELIT
» Oletko nähnyt hänet tänään ? - no en !
» Voisitko halata häntä ? - me rakastellaa aina ku nähää ;)
» Millon viimeksi huusit hänelle ? - oha tästä varmaa liikaa aikaa :D
» Milloin näitte ensimmäisen kerran ? - joskus 7 vuotta sitte :D
» Mitä mietit kun näit hänet ekan kerran ? - ETTÄ OMPAS SEKSIKÄS NAARAS ;););)
» Oletteko katsoneet elokuvia yhdessä ? - liian monta :D
» Oletko vihannut häntä joskus ? - en <3
» Oletko ostanut hänelle joululahjan ? - olen :>
» Oletko itkenyt hänen takiaan ? - en kyllä muista, varmaanki !
» Entä oletko itkenyt niin että hän näkee/onko hän itkenyt niin että sinä näät? - juuuu !

KERRO POJASTA, JOTA VIIMEKSI AJATTELIT
» Oletko itkenyt niin että hän näkee ? - en kai ? :o
» Onko hän sinulle todella tärkeä ? - kyllä ! <3
» Pidätkö hänestä ? - vähä ehkä enemmänki :--)<3
» Onko hän mukava ? - paras !
» Onko hän komea / kaunis /söpö? - komea ja söpöIN <3
» Pukeutuuko hän huonosti ? - ei :--)
» Mitä hän miettii sinusta ? - jaa-a :D kysykääpä siltä :)
» Onko hänellä hyvä musiikkimaku ? - onhan sillä !
» Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi ? - junior ;)

ULKONÄÖSTÄ
Kuinka pitkä olet? - 158 METRII
Minkä väriset silmät? - sekaväripaskat >:(
Käytätkö talvisin pipoa? - sillontällö.

EILINEN
Saitko pusun? - enpä saanut .. :(
Olitko tietokoneella? - olin <3
Tajusitko jotain uutta? - tajusin !!!! ::):):)
Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - olin 12h syömättä o_O
Käytitko jotain päihdettä? - tupakksi ja vergiä
Monelta aloit nukkumaan? - joskus 1-2 aikaa ? :D enminätiiä

ENTÄS
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa L:llä? - en.
Kuka on ensimmäinen R:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi, millä nimellä hän on? - riiiina
Oletko vihainen? - en :)
Mitä mietit? - että aaaa miten yks ihminen voi tehä näin iloseks <3
Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä? - keskellä >:D
Osaatko kokata? - NO OSAAN !! oon ammattikokki !
Koska viimeksi teit itse ruokaa? - hmm ... :D
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - vähän.
Kumpi on kiireisempää aikaa: arki vai viikonloppu? - arki kai
Olitko iloinen herätessäsi aamulla? - joo ku rupesin miettimään kuinka yöllä unissani puhuin puhelimeen ja heräsin siihen kun höpötin :D:D:D:D:D
Mitä teit kello 9 tänä aamuna? - nukuin
Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneissa? - 2857
Oliko eilen mukava päivä? - no jos ei ois tarvinnu vähä äksyillä niin ehkä sitten olis voinu ehkä olla iha ok.
Avonaiset messenger keskustelusi? - aku, illu, anjovis ja joni.
Mitä teit viime yönä? - nukuin !

LOVE
Kaipaatko ketään? - kylähäähähä
Tietääkö ihastuksesi, että pidät hänestä - tietää se :)
Suutelisitko poikaa joka tulee ensimmäisenä mieleen jonka nimi alkaa kirjaimella R? - en.
Aiotko mennä naimisiin isona? - AION !!
Viimeksi halaamasi henkilö? - roope vissii :D:D:D
Rakastatko ketään? - todennäkösesti kyllä. <3
Rakastaako sua kukaan? - äiti ainakin !
Oletko suudellu ketään viimeisen viikon aikana - eioo.
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - tahtoisin :( <3

[Ei aihetta]Maanantai 03.10.2011 00:58

10 FAKTAA SINUSTA
- Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi? - kolmannesta
- Onko sukunimesi -nen päätteinen? - ei ! :)
- Horoskooppimerkkisi ja kuvaako se sinua? - härkä ja tottakai ku oon aikamoine SONNNNI !!
- Kumpi on pidempi, etusormesi vai nimettömäsi? - nimetön
- Minkä värisiä villasukkia omistat? - pinkit ja vaaleenvihreet?? ja jotai hassunvärisiä :--D
- Ovatko kyntesi tällä hetkellä pitkät vai lyhyet? - syödyt <3
- Löytyykö sinulta kaksihaaraisia? - no kyllähä nuo tytöt yritti yks päivä kattoo mutta ei löytyny :--) heheheee.
- Minkä värinen on hiusharjasi? - muuuussssta
- Entäpä hammasharjasi? - pinkki
- Ja matka (bussi)korttisi? - ex bussikortti oli oranssipunane?

9 JOS SAISIT...
- Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - ihan tummanruskeet tai sitte semmoset jännän siniset :--)
- Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - joku söpö !
- Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - öääh, joku jennifer lopez :o
- Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - amanda, aada tai iida :--)
- Valita kenet haluaisit, kuka hän olisi? - pupu <3 pus
- Miljoona euroa, mitä ostaisit? - kaikenlaistahan tolla sais :--)
- Takaisin jotain, mitä olet menettänyt, mitä se olisi? - ... empä taida tässä sitä kertoo :s
- Tietää että elät enää viikon, mitä tekisit? - joisin vitusti viinaa ja harrastaisin seksiä koko viikon :--)

8 MIELIPIDETTÄSI, OIKEIN VAI VÄÄRIN
- Abortti? - riippuu tilanteesta
- Eläinkokeet? - vääri
- Lapsityövoima? - vääri
- Fazerin lakupoika-kiista? - mikää, lakupoika täytyy jättää )::
- Uskonnot? - jaaa ?
- Kouluruoka? - paskaa
- Pakkoruotsi? - erittäin väärin

7 USKOTKO...
- Jumalaan/jumaliin? - joo mulla on iha omat jumalat ;)
- Itseesi? - joskus.
- Yliluonnolliseen? - joo alienit on seksyjä <3
- UFOihin? - JOO !!
- Kummituksiin? - joskus .......
- Horoskooppeihin? - pakko uskoo ainaki tänää :D
- Rakkauteen? - kylllä :)<3

6 SUOSIKKIASI
- Lempileipäsi? - omnom, en tiiä mikä sen leivän nimi on :D
- Lempilaatikkosi? - mikä laatikko, MAKAROONIKO
- Lempijäätelömakusi? - tofffee tai joku nougatti emminä tiiä :D
- Lempiherkkusi? - nyt tekis kyllä mieli suklaaacrispi karkkeja omnom
- Lempijuhlasi? - synttärit ja joulu
- Lempijouluruokasi? - KINKKU OFCC

5 INHOKKIASI
- Inhottavin ruoka - joku pinaattikeitto, maksaruuuat jne. phyäk.
- Inhottavin väri? - ruskeista en niinkäään tykkää o_o
- Inhottavin tunne? - mustasukkasuus, epätietoisuus, pelko jnejne.
- Inhottavin vuodenaika? - kevät ku kastuu kengät ja on loskapaskaa =(
- Inhottavin ilma? - sateine, tuuline ja kylmäääää

4 KYSYMYSTÄ
- Pureskeletko kynsiäsi? - kyllä <3
- Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - silee !!
- Monellako tyynyllä nukut? - 2 välillä voi olla 4 pikkutyynyä
- Missä asennossa nukut mieluiten? - mahalleee iha random asennossa :D:D

3 VALINTAASI
- Hammastikku vai hammaslanka? - tikku
- Palasokeri vai taloussokeri? - öö .... mitä eroo niilllä on ?
- Hiusharja vai kampa? - harrrja ja kampa

2 OSAATKO...
- Katsoa kieroon? - jotenki :D
- Heiluttaa korviasi? - vähä !! mut heiluu kyllä kulmakarvatki ..

1 LOPPUKYSYMYS
- Miltä nyt tuntuu? - ilonen ja semmonnnne hassu !

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.10.2011 17:52

ALUKSI
Miten rakkauselämäsi sujuu? - jaa-a, siinä rajoilla.
Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden 2011 aikana? - neljää trolololol.
Kuinka monta ystävää sinulla on? - pari.
Entäs kaveria? - oha noita.
Ikävöitkö ketään? - jep.
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - jaa-a, varmaan.
Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? - kyllä XD

KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - apskeoeeoeoeo en muista :D henkan vissii o_O
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - öööö roopen.
Luona oot viimeksi ollu yötä? - härrekyyT, en muista.
Kenen kanssa tekstasit viimeksi? - roopen kai.
Kenen kanssa katsoit viimeksi tv:tä? - porukoitte kai.
Kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? - monieeen.

JOTAIN
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - muutama.
Mitä teit viime yönä? - nukuin :--)
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa A:lla? - kyllä.

RAKKAUS
Kaipaatko ketään? - kaipaaan.
Tietääkö ihastuksesi, että pidät hänestä? - kyllä.
Viimeksi halaamasi henkilö? - isdjfi varmaaaa roope ? emmuista.
Tykkääkö kukaan sinusta? - luulen niin o:
Tykkäätkö sinä kenestäkään? - kyllä. :--)
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - tahtoisin !

OLETKO VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA
Juonut alkoholia? - kyllä.
Soittanut jollekkin? - jep.
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - jeees.
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juuh.

POJAT TAI TYTÖT
Oletko playeri? - iha älytön.
Ihastutko helposti? - en.
Oletko opettanut ketään polttamaan? - en vissii ?
Puhutko tunteistasi helposti? - tiettyjen ihmisten kanssa joo. :)
Oletko menettänyt rakkaitasi? - oleen kylllä.
Oletko menettänyt perheenjäseniäsi? - tavallaa..

PAIKKA
Jossa vietät eniten aikaa? - varmaa himbu
Jossa olet nyt? - kotonaa
Jossa haluaisit olla nyt? - jossai missä on ihmisiä !
Jonne menet seuraavaksi? - tupakalle.
Josta viimeksi tulit? - keittiöstä.
Jossa viimeksi nauroit? - eilen tossa ulkona ::D
Jota et unohda koskaan? - :DD::DD en vittu sano
Jonne aiot huomenna mennä? - kouluun <3<3 ja kotiin ........ <3

[Ei aihetta]Lauantai 01.10.2011 15:32

1. TAPOJA
Käytätkö alkoholia? - käytän
Omistatko hyvät käytöstavat? - sillontällön.
Tupakoitko/nuuskaatko? - tupakoin
Käytätkö meikkiä? - käytän
Ajatteletko ennen kuin puhut? - en :)
Entä itsepäinen? - liianki ....
Kuunteletko muita? - riippuu asiasta

2. MUISTOJA JA TEKOJA
Oletko uinut alasti? - olen
Kokeillut spiritismiä? - enn.
Kokenut krapulan? - kyllä.
Ollut poliisien kanssa tekemisissä? - joo.
Tuntenut perhosia mahanpohjassa? - kyllä ...

3. TUNTEISTA?
Vai omistatko kenties tunteita ollenkaan? - kyllä omistan ..
Oletko ns. 'vihaaja' vai kaikkien kaveri? - molempia
Oletko rakastunut? - todennäkösesti ..
Näytätkö muille ihmisille tunteitasi? - joskus.
Miten purat henkistä pahaa oloasi? - musiikki ja puhun

4. SEURUSTELU
[ ] En ole ikinä seurustellu
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[ ] Seurustelen

5. MEIKKAUS
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

6. LÄVISTYKSET
[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Bridge
[ ] Unicorn
[x2] Huuli/medusa
[ ] Smiley
[x] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvalehti
[ ] Rusto
[x] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

7. HIUKSESI TÄLLÄ HETKELLÄ
[ ] Blondi
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[/alta] Mustat
[xpinkkiii] Muu, mikä ?

8.YSTÄVÄT
[ ] Minulla on useita ystäviä.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Minulla on useita ystäviä ja useita kavereita
[/] Olen yksinäinen

9. PERHE
[x] Äiti.
[ ] Isä.
[x] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[x] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[x] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli/siskopuolia.
[ ] Velipuoli/velipuolia

10. TIETOKONEET
[x] Oma kone.
[ ] Perheen yhteinen kone.
[x] Kannettava.
[ ] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi.
[ ] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[ ] Ei ole konetta kotona.
[x] Käyn kavereilla koneella
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

11. ASUMINEN
[ ] Omakotitalo.
[x?] Rivitalo.
[ ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

12. MUSIIKKI
[x] Omistan mp3
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[ ] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

13. VIIMEISIN
Henkilö jonka näit? - äiti
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - äiti vissii
Henkilö jota halasit? - en muiiista
Henkilö jonka kanssa tekstailit? - illu
Kappale jonka kuuntelit? - en muista

14. TÄNÄÄN
Mitä teet myöhemmin? - emt, vois vetää perseet
Mitä teet nyt? - tätät
Mitä olet tehnyt tänään? - heränny
Mitä olet syönyt tänään? - en mitää vielläää

15. TÄLLÄ HETKELLÄ
Rakastatko ketään? - valitettavasti.
Kaipaatko ketään? - mm..
Mikä fiilis? - vähä paska.