IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

ihanainen päiväniSunnuntai 21.12.2008 05:59

heräsin aamulla aikaisin kukon kurnuttavaan rääkynään. se oli korvia hivelevää. kuin sibeliuksen sulosoinnut tuo melodia valtasi korvakäytäväni hyväillen jokaista pienintäkin nipukkaa vasarasta alasimeen. Keitin kupposen kahveeta. se oli maukasta. kahvin kanssa nautin leivänkannikkaan. ystäväni milla magia tuli luokseni ja teimme taikoja, juhannustaikoja. kukkasia oli vaikea löytää näin joulukuussa ja suunnitelmamme menivät aivan uusiksi. pääni oli tyhjä kuin erään ystäväiseni bacardipullo. emme keksineet miltsukan kanssa mitään tekemistä ja menimme kotseihimme. päätin ryhtyä datikseksi. dataaminen on kivaa. tosi kivaa. illalla lähdin iskemään miehiä. se on helpommin sanottu kuin tehty sillä miehet kaikkoavat usein mielestäni niin seksikästä tapaani mouruta aakkoslaulua. välillä vaihdan tuiki tuiki tähtöseen. aina ei voi jaksaa samaa melodiaa. taaskin jäin ilman kumppania. vaikkakin eräs komea herra violetissa verryttelypuvussa ja gyntherviikisissä antoi pakit vasta v:een kohdalla. luulin jo koukuttaneeni miekkosen mutta tuo rehdiltä ahvenelta vaikuttanut hattarakoneiden valmistaja osoittautuikin irvileuka haueksi. ei muuta kun huomenna uutta matoa koukkuun. pistetään oikeen limaisa liero.nyt datailen taas koska en muutakaan elämää omista. jos löydät minulle jostain elämän, ota ystävällisesti yhteyttä niin voimme sopia monenko tuhannen euron lahjoituksellasi otan sen vastaan. kiitos kumarrus niiaus niksautus röyhty ja pieru. olenhan raihnas ja nukkavieru... vieru... vieru... vieru... vieru... vieru... mäki.
« Uudemmat - Vanhemmat »