IRC-Galleria

"Climatophobic government" ???Torstai 01.03.2007 01:09

Tää on julkaistu jo reilu viikko sitten, mutta pannaan jakeluun...

==========================================================

"Hallituksen ilmastopelottelu kummastuttaa järjestöjä"

Julkaistu 20.02.2007, klo 17.03

URL: http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id53952.html

Ympäristöjärjestöt tyrmäävät hallituksen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n arvion, että ilmastopäästöjen rajoittaminen veisi Suomesta 60 000 työpaikkaa. Suomen luonnonsuojeluliitto on tutkinut uutisen taustoja.

VATT arvioi, että vuoteen 2020 päivätyt päästötavoitteet vaikuttaisivat erityisen voimakkaasti Suomeen, koska Suomessa on paljon runsaspäästöisiä teollisuuden aloja, kuten metalli-, metsä- ja kemianteollisuutta. VATT:n valtiovarainministeriölle laatima taustaselvitys on ollut hallituksen EU-ministerivaliokunnan pohdintojen pohjana, kun hallitus valmistautui EU:n päästövähennysneuvotteluihin.

Luonnonsuojeluliiton mielestä laskelma perustuu äärivaihtoehtoon, jossa talous ei sopeudu lainkaan poliittisiin muutoksiin. VATT ei myöskään ota huomioon mahdollisuutta, että päästövähennyksiä voi tehdä muuallakin kuin kotimaassa.

SLL ihmettelee, miksi VATT unohtaa tyystin ilmastonmuutoksen torjunnasta koituvan työpaikkojen lisäyksen. Esimerkiksi jo yksinomaan tuulivoiman voimakkaan kehittämisen työllisyysvaikutukset liikkuvat eri arvioissa 7 000 - 28 000 henkilötyövuoden välillä, ja se on vain yksi ilmastonmuutoksen torjunnan myötä vahvistuva teollisuudenala, SLL huomauttaa.

Samalla on muistettava, että Maailmanpankin entisen pääekonomistin Sir Nicholas Sternin raportin mukaan ilmastonmuutoksen torjumatta jättäminen sekoittaisi koko maailmantalouden. Tämäkin näkökulma puuttuu raportista, huudahtaa SLL.

- On hämmästyttävää, että koko Suomen hallitus on näin härskisti tekemässä irtiottoa ilmastonmuutoksen vastaisesta rintamasta, sanoo Luonnonsuojeluliiton ympäristönsuojelukoordinaattori Jouni Nissinen.

"WWF tyrmistyi Suomen päästökannasta"

Myös luonnonsuojelujärjestö WWF on tyrmistynyt Suomen kielteisestä kannasta EU:n päästövähennystavoitteisiin.

Järjestön mukaan Suomi on vaa'ankieliasemassa, kun EU-maat päättävät EU-komission ehdotuksesta vähentää kasvihuonekaasupäästöjä yksipuolisesti 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

WWF pelkää, että Suomen kielteinen kanta vetää Puolan ja ehkä Unkarinkin mukaan yksipuolisten päästövähennysten vastustajaksi.

Järjestön mielestä Suomi on vastustuksellaan vaarassa mustata maineensa modernina ympäristönsuojelua ja korkeaa teknologiaa ajavana maana.

WWF korostaa, että toisin kuin Suomessa on epäilty, EU-maiden kilpailukyky ei vaarannu ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Suomi voi järjestön mielestä päinvastoin hyötyä energiateknologioiden kehittäjänä ja viejänä maailmalle

"Myös VTT eri linjoilla VATT:n kanssa"

YLE:n Aamu-TV:ssä vieraillut Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n toimialajohtaja Mikko Kara EU:n ei usko, että päästötavoitteeseen sitoutuminen veisi Suomesta niin paljon työpaikkoja kuin VATT arvioi.

Kara arvioi myös, että sähkön hinnannousu saattaa jopa kasvattaa Suomen kilpailukykyä.

- Meillä on hyvin tehokasta energiavaltaista teollisuutta ja luulen, että jos teollisuus sopeutuu toimimaan markkinasähköllä tai korkeammalla sähkön hinnalla, niin sillon kilpailukyky jopa saattaa kasvaa. Sama sähkömarkkinoiden avautuminen ja korkeampi hinta tulevat aikanaan vastaan myöskin Kiinassa ja muualla, jotka meidän kanssamme kilpailevat, Kara sanoi.

YLE Uutiset

Päivän "uutiset"...Torstai 22.02.2007 15:49


Eikö ihmiset muka tiedä näitä asioita???

Huom. En kannata (ääri)oikeistoa, vaikka Le Pen hyviä vertauskuvia antoikin. ;-)

=======================================================================

1:

Tutkijat: Jätä liha, jos ilmastonmuutos huolettaa

21.2.2007

URL: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=638173

Hiilidioksidipäästöistä huolestuneen kansalaisen kannattaa vähentää lihansyöntiä, YK:n maatalousjärjestö FAO suosittelee. Karjatalouden päästöihin perehtyneiden tutkijoiden mukaan ruokavalion muutos on yleensä ympäristöystävällisempi ratkaisu kuin esimerkiksi hybridiauton hankinta.

- Äärimmäiset ratkaisut, kuten vegaaniksi ryhtyminen, eivät ole välttämättömiä, Chicagon yliopiston tutkija Gidon Eshel arvioi Christian Science Monitor -lehdessä.
- Jos vaikka syöt yhden purilaisen viikossa kahden sijaan, vaikutat jo tuntuvasti.

Eshelin mukaan keskiverto amerikkalainen lihansyöjä aiheuttaa joka vuosi 1,5 tonnia enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin kasvissyöjä. Maailman lihantuotannon uskotaan kaksinkertaistuvan vuosien 2000 ja 2050 välillä.

Karjatalous tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin liikenne, FAO alleviivaa. Erityisen pahoja myrkkyjä ovat metaani ja typpioksidi, jotka kiihdyttävät kasvihuoneilmiötä paljon tehokkaammin kuin hiilidioksidi. Samalla ilmastonmuutosta hillitseviä metsiä tuhotaan laidunmaiden tieltä.

STT

=======================================================================

2:

Le Pen: WTC-iskut pelkkä "välikohtaus"

21.2.2007

URL: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=638299

Syyskuun 11. päivän terrori-iskut Yhdysvaltoihin vuonna 2001 olivat lähinnä "välikohtaus", sanoo ranskalainen oikeistojohtaja Jean-Marie Le Pen. Äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman puheenjohtajan haastattelu julkaistiin katolisessa La Croix -lehdessä keskiviikkona.

"3 000 kuollutta, sehän on sama kuin Irakissa kuolee kuukaudessa -- ja paljon vähemmän kuin Marseillen ja Dresdenin pommituksissa toisen maailmansodan lopussa", Le Pen sanoi.

Kiistanalaisista lausunnoista tunnettu Le Pen on ehdolla Ranskan presidentiksi tämän kevään vaaleissa. Kyselyt povaavat hänelle noin 14 prosentin kannatusta.

STT, AFP, DPA

R.I.P. Tuomas "Tuoppi" Lintulaakso, FUCK OFF Valtiokonttori!!!


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Vanhemmat jätettiin ilman korvauksia

15.2.2007 07:29

URL: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1318599

Valtiokonttori on yllättäen tulkinnut surmatun 25-vuotiaan pojan äidin ja isän niin etäisiksi henkilöiksi, että peruutti oikeusistuimen toteamat rahakorvaukset ja henkisen kärsimyksen seuraukset kummallekin vanhemmalle.

Myös kaikki muut rahalliset vaatimukset hylättiin.

Puukottajan tekemä tunnustus ja korvausvaatimusten hyväksyminen toi vain lisää mutkia asiaan. Käräjä- ja hovioikeus unohtivat tutkia tapausten taustat.

Valtiokonttori kirjoitti murheen keskellä eläville vanhemmille tylysti:"Suhteenne eivät olleet erityisen läheisiä. Ette voineet kärsiä puukotuksesta, joka heti surmasi lapsenne."

- Olen ollut poissa tolaltani kohta vuoden, sanoo surmatun äiti, koordinaattori Minnaliisa Lintulaakso, 50.

- Millä ihmeen oikeudella Valtiokonttori lähettää tuollaisia kirjeitä. Eikö jonkun olisi pitänyt ensin olla yhteydessä meihin ja kysellä esimerkiksi suhteemme läheisyyttä?

- Pidimme vanhempina poikaan erikseen ja yhdessä koko ajan yhteyttä. Hän oli ex-mieheni firmassa töissä. Tuomas oli minulle läheisin kolmesta lapsestamme. Seurasin ja tuin hänen musiikkiharrastustaan läheisesti. Tuomas rakasti hevimusiikkia. Hän soitti kitaraa ja rumpuja.

- Joulut vietimme aina yhdessä koko suku ja uudet perheenjäsenet...

IS/ Hannes Markkula

Allekirjoitan tuon toiseksi viimeisen lauseen. ;-)


==================================================================


WWF moittii Suomea vähäisistä ilmastonmuutostoimista

URL: http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id53471.html

Julkaistu 14.02.2007, klo 10.38

Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan Suomi ei tee tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi. WWF:n pääjohtajan James P. Leapen mielestä Suomi on tällä hetkellä hännillä toimissa ilmastonmuutoksen torjumiseksi verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Suomen tulisi Leapen mukaan osallistua ilmastonmuutoksen ongelmien ratkaisemiseen mahdollisimman aktiivisesti muiden Pohjoismaiden tapaan.

Suomen energiaratkaisulla on kansainvälistä merkitystä sekä Suomen itsensä että globaalin energiapolitiikan kannalta, pääjohtaja korostaa.

Leape katsoo, ettei globaalia energiakysymystä voida ratkaista ydinvoimalla.

Hyvänä vaihtoehtona ydinvoimalle WWF pitää panostusta energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian käyttöä.

Pääjohtaja Leape puhui keskiviikkona Helsingissä WWF:n ja eduskunnan talousvaliokunnan järjestämässä seminaarissa Suomen kestävästä energiatulevaisuudesta.

YLE Uutiset

Lentäjät arvostelevat turvatarkastuksia silmänlumeeksi

10.2.2007 11:54

URL: http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=160&news_id=20073621&rss=2i

Lentomatkustajat ovat perin juurin tuskastuneet turvatarkastuksiin. Mutta niin ovat myös lentäjät, lentoemännät ja stuertit. Työkseen lentävien mielestä määräykset ovat epäjohdonmukaisia eivätkä takaa pikkutarkkuudestaan huolimatta lentojen turvallisuutta.

Suomen Liikennelentäjäliiton turvatoimikunnan puheenjohtaja, lentokapteeni Matti Allonen pitää nykyisiä turvatarkastuksia lähinnä silmänlumeena. Hankalilla ja aikaa vievillä tarkastuksilla matkustajat on tuuditettu siihen uskoon, että turvallisuuden eteen olisi tehty kaikki mahdollinen.

− Yksi turhimmista määräyksistä on rajoittaa käsimatkatavaroiden suurimmaksi sallituksi nestemääräksi 100 millilitraa. Jos sataa millilitraa suuremmasta nestemäärästä voi rakentaa pommin, mikä estää vaikkapa kymmentä terroristia kaatamasta nesteitään turvatarkastuksen jälkeen samaan litran suuruiseen kanisteriin, Allonen kysyy.

Monet matkustajat ovat myös ihmetelleet, miksi verovapaasta myymälästä ostetun pullon voi viedä matkustamoon. Kun terroristi kalauttaa lasisen pullon poikki, on hänellä kädessään maailman vaarallisin ruuditon käsiase.

Ilmeisesti terroristien arvellaan myös matkustavan vain turistiluokkaan, koska bisnesluokassa ateriat nautitaan teräksestä valmistetuilla ruokailuvälineillä.

Allosen mielestä varsinainen ongelma on kuitenkin siinä, että nyt pyritään etsimään esineitä, kun pitäisi etsiä henkilöitä tai järjestöjä. Matkustajien tavaroita perkaamalla ei päästä puusta pitkään, koska on olemassa muitakin keinoja kuljettaa terrorivälineitä matkustamoon kuin käsipakaasit.

Työkseen lentävien keskuudessa herättää närää se, että miehistö tarkastetaan samoissa tiloissa kuin matkustajat.

Myös Allonen ihmettelee tätä. Hän muistuttaa, että kysymys on sentään poikkeuksellisen huolellisesti valitusta ammattiryhmästä: heillä on kulkuluvat ja heidän tekemisiään valvovat jatkuvasti sekä lentoyhtiö että viranomaiset.

Tilanteen korjaamiseksi lentäjät ovat ehdottaneet, että Euroopassa otettaisiin käyttöön biotunnisteet ja lentäjien yhteinen tietokanta. Näin vältettäisiin piinalliset turvatarkastukset. Ehdotus ei ole mennyt eteenpäin.

Allosen mukaan turvatarkastusten kitkaisuus johtuu myös siitä, että tarkastushenkilökunta vaihtuu usein ja on alipalkattua kaikkialla maailmassa. Huonosti toimivat tarkastukset merkitsevät myös kehnoa palvelua, joka vaikuttaa niin lentoyhtiöiden kuin kentänpitäjien toimintaan ja tulokseen.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Mauri Koskenniemi on Allosen kanssa samoilla linjoilla.

− Juuri äsken eräältä matkustajalta otettiin pois pähkinävoirasia. Syynä oli turvallisuusuhka. Ei kai tällaisessa nyt ole enää mitään järkeä. Meno on mennyt jotenkin amerikkalaiseksi eikä talonpoikaisjärjellä ole enää sijaa. Tuntuu vahvasti siltä, etteivät turvamääräysten laatijat elä reaalimaailmassa, Koskenniemi ihmettelee.

EU-maissa turvatarkastusten perustana ovat yhteisön turva-asetukset, joihin EU-komissio on antanut tarkentavia toimeenpano-ohjeita. Komissio myös tarkastaa, että lentoasemilla noudatetaan annettuja määräyksiä. Yhdysvalloilla ja Britannialla on omia määräyksiä, jotka ovat EU:n käytäntöä tiukempia.

Brittikentillä matkustaja joutuu mm. riisumaan kenkänsä erillistä läpivalaisua varten. Yhdysvalloissa matkustaja pannaan "pommikaappiin", joka etsii räjähdehiukkasia.

Suomessa lentoturvallisuuteen liittyvien määräysten antamisesta vastaa Ilmailuhallinto.

− Ilmailuhallinto tekee yhdessä poliisin kanssa uhka-arvioita ja olemme tulleet siihen tulokseen, että EU:n määräykset riittävät Suomessa, sanoo Ilmailuhallinnon turvapäällikkö Kauko Lehtinen. Hän myöntää, että lasipullo voi olla vaarallisempi ase kuin kynsisakset tai paistinpannu.

− EU:n määräykset eivät kuitenkaan kiellä lasipullojen viemistä matkustamoon emmekä ole halunneet ryhtyä Suomessa muita EU-maita tiukemmiksi. Jos turvatarkastukset vietäisiin aivan äärimmilleen, tilanne kävisi mahdottomaksi. Siinä loppuisi pian koko lentomatkustaminen, Lehtinen huomauttaa.

Kirjoittaja: STT

Halonen vastustaa kuudetta ydinvoimalaaMaanantai 12.02.2007 21:07


Miksiköhä tässä ei mainita uraanin louhinnan aiheuttamia ympäristötuhoja...?

Ja muutenkin, ydinvoima pahentaa ilmastomuutoksen keskeistä taustasyytä: energian kulutuksen kasvua.


Tsekatkaa myös: http://www.hs.fi/kuvakoosteframe/1135223846851

(Kuvakooste kertoo, miten ilmastonmuutos näkyy eri puolilla maailmaa)


======================================================================


Halonen vastustaa kuudetta ydinvoimalaa

Julkaistu 12.02.2007, klo 00.17

URL: http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id53252.html

Presidentti Tarja Halonen vastustaa kuudetta ydinvoimalaa, kertoo The Australian -lehti.
Halonen katsoo lehden haastattelussa, että ydinvoima on ilmastonmuutokseen pikemminkin lyhytaikainen apu kuin pysyvä ratkaisu.

Hän varoittaa, että ydinvoimaan turvautuminen voi kääntää huomion ja investoinnit pois uusiutuvien energiamuotojen kehityksestä ja energian säästötoimista.

- Sen takia pelkään, että se on vain aspiriinia, lyhytvaikutteinen lääke, hän sanoo.

Ilmastonmuutosta voidaan torjua ydinvoiman avulla, mutta ongelmana ovat Halosen mukaan ydinvoiman kielteiset sivuvaikutukset. Ensinnäkin ydinvoiman käyttö edellyttää turvallista yhteiskuntaa, jollaisia ei ole kaikkialla.

Toisena ongelmana on ydinjäte - se on lasku, joka jää osittain tulevien sukupolvien maksettavaksi, Halonen muistuttaa. Kolmantena pulmana ovat ydinteknologian kaksi puolta, siviili- ja sotilaallinen, jotka ovat yhteydessä toisiinsa.

Halonen sanoo lehden haastattelussa toivovansa, että kaikki maat allekirjoittaisivat hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävän Kioton sopimuksen. Muiden muassa Yhdysvallat ja Australia ovat jättäytyneet sen ulkopuolelle.

Afganistanin tilanteesta Halonen sanoi, että Suomi tekee tällä hetkellä maassa tarpeeksi. Suomella on pieni joukko sotilaita Pohjois-Afganistanissa.

Presidentti Halonen vierailee tällä viikolla Australiassa.

YLE Uutiset

Kansalaisjärjestöjen vaalikoneTorstai 08.02.2007 12:47


Kokeilin taas vaalikonetta, tällä kertaa "raksutti" kansalaisjärjestöjen
vaalikone.

URL: http://www.07vaalikone.fi/

Vaalikoneen hakutulokset:

Alta löydät vihreältä taustalta viisi parhaiten (A) ja punaiselta taustalta
kolme huonoiten (B) sinun vastauksiisi sopivaa ehdokasta. Voit poistaa tai
lisätä puolueita tuloksista rastittamalla taulukon alla olevan puoluelistan
ruutuja.

Nimi Puolue Prosentti

A:
Ingervo Sirkku Vihr. 94%
Mänttäri Alina Vas. 88%
Siirilä Tapio SKP 88%
Alanko-Kahiluoto Outi Vihr.
Beurling Juha SDP 81%

B:
Brockmann Matias SKS 22%
Hytönen Risto Sen. 22%
Vapaavuori Jan Kok. 19%

Puolueet:
Itsenäisyyspuolue (IPU)
Köyhien Asialla (Köyh.)
Suomen Kristillisdemokraatit (KD)
Suomen Keskusta (Kesk.)
Kansallinen Kokoomus (Kok.)
Liberaalit (Lib.)
Perussuomalaiset (PS)
Ruotsalainen kansanpuolue (RKP)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP)
Suomen Senioripuolue (Sen.)
Sitoutumattomat (Sit.)
Suomen Kommunistinen Puolue (SKP)
Suomen Kansan Sinivalkoiset (SKS)
Suomen Työväenpuolue (STP)
Vasemmistoliitto (Vas.),
Vihreä liitto (Vihr.)

Maikkarin vaalikoneKeskiviikko 07.02.2007 12:25

Nyt on siis MTV3:nkin vaalikonetta stedattu.

URL: http://kone6.zef.fi/aloitus.php?s=32gkgnc5b2os9kok9cb2vt49g5

Tulokset:

Sija Osuma% Nimi Puolue

1. 83.37 % Alina Mänttäri Vasemmistoliitto
2. 81.36 % Reko Ravela Vasemmistoliitto
3. 81.22 % Pekka Haavisto Vihreät De Gröna
4. 81.01 % Linda Wallgren Suomen Kommunistinen Puolue
5. 80.96 % Johanna Sumuvuori Vihreät De Gröna
6. 80.35 % Irene Grönroos Suomen Kommunistinen Puolue
7. 79.99 % Yrjö Hakanen Suomen Kommunistinen Puolue
8. 79.69 % Anni Sinnemäki Vihreät De Gröna
9. 79.52 % Anna Tammisto Vasemmistoliitto
10. 79.48 % Jukka Relander Vihreät De Gröna

186. 57.71 % Tuomas Nurmela Kansallinen Kokoomus
187. 57.56 % Marketta Joutsiniemi Suomen Keskusta
188. 57.33 % Ilkka Sysimetsä Perussuomalaiset
189. 56.30 % Antero Manninen Suomen Kansan Sinivalkoiset
190. 52.97 % Riitta Koistinen-Mandalios Suomen Keskusta

Ehdokkaitakin on näköjään tullut lisää. Ylen vaalikonetta kun käytin 1.2.2007, ehdokkaita oli 181.
Arkistoista löydettyä... Marraskuu 2003

URL: http://www.vegaaniliitto.fi/vegaia/2003/talvi/vegaia-03-4.pdf


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Rap-artisti Sere ei tue Ronald McDonald Lastentalosäätiötä

Lokakuussa 2003 julkaistiin "Ihmeentekijät"-kokoelmalevyn, jonka myynnistä luovutetaan euro per levy Ronald McDonald Lastentalosäätiölle. Kokoelmalla on rap-artisti Seren (ent. Seremoniamestari) "Uudestaan" -kappale. Artisti ei kuitenkaan tiennyt koko hankkeesta etukäteen mitään. "Haluan ilmoittaa, etten millään tavalla tahdo edistää McDonald'sin tai Ronald McDonald Lastentalosäätiön toimintaa. Tämä on myös kappaleen tuottajien kanta asiaan. Sere ei asioi McDonald’s-ravintoloissa eikä syö lihaa", artisti kertoo lehdistötiedotteessaan.

"Teen vuosittain useita hyväntekeväisyyskeikkoja, josta saan nimellisen korvauksen tai en lainkaan korvausta. Osallistun sellaisten yhdistysten ja järjestöjen tapahtumiin, joiden katson edistävän oikeiksi katsomiani asioita. McDonald’s ei kuulu näihin.

Valitettavan usein artistien ja levy-yhtiöiden hyväntekeväisyyteen osallistumisen kriteeri tuntuu olevan lisenssitulot tai tapahtuman tv-taltiointi levyn julkaisun aikoihin. Tulen luovuttamaan
Ihmeentekijät-kokoelmasta saamani tulot Suomen Punaiselle Ristille”, Sere jatkaa.

McDonalds’sin Lastentalosäätiö saa yhden euron jokaisesta myydystä Ihmeentekijät-kokoelmalevystä. Levy maksaa 19 euroa.

Lehdistötiedote 11.11.2003


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Iltalehti.fi aiheesta:

Sere sanoutuu irti Ronald McDonald Lastentalosäätiön kokoelmalta

"Lastentalosäätiö on vain markkinointia varten"

Lokakuun viimeinen päivä julkaistu ja televisiossakin mainostettu "Ihmeentekijät" -kokoelmalevy on saanut Seren [ennen Seremoniamestari] takajaloilleen. Seren biisi "Uudestaan" (feat. Nylon Beat) on mukana kokoelmalla, mutta itse Sere sai tietää hankkeesta vasta levyn julkaisemisen jälkeen ja lähetti aiheesta kirjelmän. Levyn myynnistä luovutetaan euro per levy Ronald McDonald Lastentalosäätiölle.

- En tahdo millään tavalla edistää McDonald'sin tai Ronald McDonald Lastentalosäätiön toimintaa. Tämä on myös kappaleen tuottajien, Skillstersin Oken ja Infekton kanta asiaan. Sere ja Skillsters eivät asioi McDonald's-ravintoloissa eivätkä syö lihaa, Sere kertoo.

- Pitkäaikaissairaiden lasten ja heidän vanhempiensa avun tarve on todellinen, mutta McDonald'sille Lastentalosäätiö on olemassa markkinointia varten. Mielestäni lastentalon kaltaiset palvelut pitäisi tuottaa verovaroin, ei McDonald'sin tai muiden yritysten imagonkorjauskampanjoilla. Yhteiskunta, jossa yritykset hoitavat sosiaalihuollon silloin, kun se sopii heidän julkisuuskuvaansa, on pelottava visio, Sere jatkaa.

"Jokaisen mielipiteitä täytyy kunnioittaa"

Sere laukoo kovia sanoja. Mikä on Seren levy-yhtiön Spinefarmin ja Rangan vastaus, Riku Pääkkönen?

- Kyse on normaalista biisilisensoinnista, missä artisti suostuu siihen, että hänen kappaleitaan voidaan käyttää kokoelmilla. Näin ollen Sere ei kyllä todellakaan tiennyt asiasta. Mielestämme levy on kuitenkin hyvällä asialla, siinä ei ajateltu mitään muuta. Tilanne olisi ollut toinen, mikäli oltaisiin oltu vain kaupallisista lähtökohdista.
Suomen McDonald'sin tiedottaja Tuula Ihamuotila on myös lukenut Seren viestin.

- Levyn idea tuli Allstars Music Oy:ltä ja me olemme tyytyväisiä levyyn. Olemme myös ymmärtäneet, että levyllä esiintyvät muut artistit ovat pitäneet tätä hyvänä ideana. Toki jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja niitä täytyy kunnioittaa, Ihamuotila sanoo.

Sere aikoo luovuttaa Ihmeentekijät -kokoelmasta saamansa tulot Suomen Punaiselle Ristille ja tekee edelleen hyväntekeväisyyskeikkoja yhdistysten ja järjestöjen tapahtumiin, jotka hän katsoo edistävän oikeiksi mieltämiään asioita.

- Suomen McDonald'sin liikevaihto vuonna 2001 oli 41,1 miljoonaa euroa. Mikäli Ihmeentekijät -kokoelma myy kultaa, saadaan kasaan 15 000 euroa. Tarvitseeko McDonald's almujamme vai voisiko se kustantaa Lastentalonsa aivan itse, Sere nostattaa keskustelua.

YLEn vaalikone, osa 2Lauantai 03.02.2007 20:06

Tässä mun omat vastaukset kysymyksiin.

Painoarvoa en "ekalla kierroksella" muuttanut, vaan se oli kaikissa kysymyksissä "keskellä" eli:

Ei tärkeä - - x - - Tärkeä

Jokseenkin-vastauksissa kantani ei ollut täysin selvä (en ollut asiasta *täysin* varma tai en esim. ollut täysin tietoinen asian nykytilanteesta).


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


1. Pätkätyöt on hyväksyttävä osana nykyajan työelämää.
-täysin eri mieltä

2. Työehdoista pitää sopia jatkossa enemmän työpaikoilla kuin valtakunnallisilla työehtosopimuksilla.
-jokseenkin eri mieltä

3. Työntekijän irtisanomista voidaan helpottaa, jos työttömyysturvaa vastaavasti parannetaan.
-täysin eri mieltä

4. Luottamusmiesten oikeuksia saada tietoa työntekijöiden palkoista täytyy lisätä miesten ja naisten palkkaerojen kaventamiseksi.
-jokseenkin samaa mieltä

5. Suomessa pitää siirtyä kaikille yli 16-vuotiaille maksettavaan verottomaan kansalaispalkkaan, joka korvaa sosiaaliturvan vähimmäisetuudet.
-täysin eri mieltä

6. Eläkkeitä on korotettava yleistä palkkakehitystä vastaavasti.
-jokseenkin samaa mieltä

7. Tuloerojen kasvua pitää hillitä, sillä se johtaa ihmisten eriarvoistumiseen.
-täysin samaa mieltä

8. Jos on valittava joko julkisten palveluiden parantamisen tai tuloverotuksen keventämisen välillä, on valittava veronkevennykset.
-täysin eri mieltä

9. Autoilun verotuksen pitää perustua enemmän auton käyttöön kuin auton hankintahintaan.
-jokseenkin samaa mieltä

10. Verorahat täytyy käyttää vain julkiseen terveydenhoitoon, ei yksityislääkäreillä käyntien tukemiseen.
-täysin samaa mieltä

11. Valtion pitää tiukemmin valvoa sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä koulutukseen osoitettujen valtionapujen käyttöä kunnissa.
-jokseenkin samaa mieltä

12. Palvelujen saanti sekä suomeksi että ruotsiksi täytyy taata myös kuntauudistusten jälkeen, vaikka se maksaisi nykyistä enemmän.
-jokseenkin eri mieltä

13. Lapsilisät pitää poistaa suurituloisilta.
-täysin samaa mieltä

14. Perheissä, joissa toinen vanhemmista on kotona, lapsilla ei pidä olla oikeutta kokopäivähoitoon päiväkodissa.
-jokseenkin eri mieltä

15. Lahjakkaille lapsille täytyy perustaa nykyistä enemmän omia luokkia tai erityiskouluja.
-en osaa sanoa

16. Perheväkivaltatapaukset on aina käsiteltävä oikeudessa sovittelun sijaan.
-jokseenkin samaa mieltä

17. Opiskelijoiden toimeentuloa on ensisijaisesti kohennettava lisäämällä opintolainan käyttöä.
-täysin eri mieltä

18. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus pitää rajata vain ensiasunnon ostajille.
-jokseenkin samaa mieltä

19. Muuttopainetta pääkaupunkiseudulle on hillittävä siirtämällä yhä enemmän valtionhallinnon työpaikkoja muualle Suomeen.
-jokseenkin samaa mieltä

20. Suomeen pitää rakentaa kuudes ydinvoimala nyt rakenteilla olevan viidennen ydinvoimalan lisäksi.
-täysin eri mieltä

21. Paras keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi seuraavista vaihtoehdoista on:
-asetetaan päästöille tiukemmat rajat

*Muut vaihtoehdot tässä olivat:
-verotetaan päästöjä tiukemmin
-kehitetään ympäristötekniikkaa
-säästetään energiaa
-luovutaan talouskasvun ihannoinnista
-erityistoimia ei tarvita

22. Suomen pitää liittyä Natoon.
-täysin eri mieltä

23. Suomen puolustusvalmius täytyy säilyttää nykytasolla, vaikka se vaatisi puolustusmäärärahojen tuntuvaa nostamista.
-täysin eri mieltä

24. Yleisin asepalvelusaika on 6 kuukautta. Siksi myös siviilipalveluksen kestoa täytyy lyhentää nykyisestä 13 kuukaudesta.
-täysin samaa mieltä

25. Maamme hallituksen EU-politiikan tehtävä on ajaa vain Suomen etua.
-jokseenkin eri mieltä

26. Valtiolla pitää olla nykyistä huomattavasti vahvempi rooli talouselämän ohjaamisessa.
-jokseenkin samaa mieltä

27.

a) Mielestäni sopivin henkilö Suomen seuraavaksi pääministeriksi on:
-joku muu

*Muut vaihtoehdot:
-Eero Heinäluoma
-Jyrki Katainen
-Matti Vanhanen

b) Mielestäni paras runko hallitukselle on:
-joku muu

*Muut vaihtoehdot:
-keskusta+SDP
-SDP+kokoomus
-keskusta+kokoomus
-SDP+vasemmistoliitto+vihreät

28. Helsingissä pitää ottaa käyttöön ruuhkamaksuja yksityisautoilijoille.
-täysin samaa mieltä

29. Helsingin laajeneminen Sipooseen on oikeutettua, sillä pääkaupunki tarvitsee lisää maata asuntorakentamiseen.
-jokseenkin eri mieltä

30. Helsingin uusilla asuinalueilla pitää aina olla tarjolla erilaisia asumismuotoja: omistus-, asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja.
-jokseenkin samaa mieltä


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Lopuksi vielä valikoituja kommentteja vaalikoneen mielestä kahden
a) "sopivimman ehdokkaan" (Kari Lindström ja Jussi-Petteri Lappi) = SAMA
ja b) "epäsopivimman ehdokkaan" (Ben Zyskowicz ja Jan Vapaavuori) = ERI
mukaan:



1. Pätkätyöt on hyväksyttävä osana nykyajan työelämää.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Esimerkiksi sijaisuuksia ja kausivaihteluja tulee aina olemaan."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Pätkätöitä pitää pyrkiä vähentämään, mutta on myös paljon ihmisiä, joille ne ovat sopivia ja paljon työnantajia, jotka muutoin eivät työllistäisi ollenkaan."


10. Verorahat täytyy käyttää vain julkiseen terveydenhoitoon, ei yksityislääkäreillä käyntien tukemiseen.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Yksityiset lääkäripalvelut ovat osa terveydenhuoltojärjestelmäämme ja vähentävät paineita julkisen terveydenhuollon puolella."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Julkinen terveydenhoito on avainasemassa, mutta myös yksityistä sektoria tarvitaan."



13. Lapsilisät pitää poistaa suurituloisilta.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Lapsilisien tarkoituksena ei ole tasata tuloja pieni- ja suurituloisten välillä, vaan tasata tilannetta lapsiperheiden ja ei-lapsiperheiden välillä."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Tuloeroja tasataan verotuksella. Lapsilisillä tasataan lapsettomien perheiden ja lapsiperheiden välisiä tuloeroja."


14. Perheissä, joissa toinen vanhemmista on kotona, lapsilla ei pidä olla oikeutta kokopäivähoitoon päiväkodissa.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Ellei ole erityisiä sosiaalisia tai kasvatuksellisia syitä, tällaisissa tilanteissa riittää oikeus osa-aikahoitoon, joka voi olla tarpeellista."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Joissakin poikkeustapauksissa päivähoito-oikeus tulee silti hyväksyä. Päivähoidon tarkoituksena on mahdollista molempien vanhempien työssäkäynti."


20. Suomeen pitää rakentaa kuudes ydinvoimala nyt rakenteilla olevan viidennen ydinvoimalan lisäksi.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Kuudes ydinvoimala tarvitaan sekä energiahuollon että ilmaston kannalta."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Ydinvoima ei ole ideaali ratkaisu, mutta se on parempi kuin muut vaihtoehdot. maan kilpailukyky on turvattava. Ydinvoima on ympäristöystävällisin ratkaisu."

SAMA: Lindström, Kari:
"Ydinvoimalan käyttöikä on parhaimmillaan alle 100 vuotta. Sitten se ja sen jätteet säteilevät yli 100 000 vuotta. On törkeän epäreilua jättää mahdollisille tuhansille tuleville sukupolville moinen taakka hoidettavaksi. Hintakin on tähtitieteellinen!"

SAMA: Lappi, Jussi-Petteri:
"Ydinvoima ei ole ekologista, vaikka itse tuotantoprosessi ei tuotakaan päästöjä. Uraaninlouhinta, turvallisuusriskit ja ydinjätteen loppusijoitus ovat ongelmallisia asioita. Lisäenergian havittelun sijaan koko kehityksen suunta on käännettävä: uusiutuvien energialähteiden osuutta on lisättävä, uutta tekniikkaa kehitettävä, ja tärkeimpänä panostettava energiansäästöön ja kierrätykseen. Näiden ohella myös verotusta on muutettava siten, että veroja maksetaan kulutuksen mukaan. Luonnon kestokyky ei kestä jatkuvaa kulutuksen kasvua."


21. Paras keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi seuraavista vaihtoehdoista on:

BZ: säästetään energiaa
JV: kehitetään ympäristötekniikkaa



22. Suomen pitää liittyä Natoon.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Asia ei liene ajankohtainen ensi vaalikaudella, mutta pidemmällä tähtäimellä Nato-jäsenyys vakauttaisi ja vahvistaisi Suomen asemaa."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Ei ole mitään syytä, miksi meidän ei pitäisi liittyä."

SAMA: Lindström, Kari:
"USA:n johtama hyökkäysherkkä NATO on Suomelle myrkkyä. Se toisi sotilasliitolle 1200 km lisärajaa Venäjän kanssa. Suomi ei Natossa voi itse päättää tuleeko tänne ydinaseita. Ehkä Venäjä hieman hermostuisi."

SAMA: Lappi, Jussi-Petteri:
"Suomen pitää pysyä erossa sotilasliitoista, Nato on Yhdysvaltojen johtama liittouma. Maan, joka käy laittomia miehityssotiaan maailmalla tuodakseen "demokratian" (eli anastaakseen maiden raaka-ainevarat omaan hallintaansa ja alistaakseen maat määräysvaltaansa). Nato ei toisi turvaa, sillä pian olisivat vastakkain sekä Naton että Venäjän ydinaseet. Pahimmissa uhkakuvissa suomalaiset olisivat mukana laittomissa sodissa ympäri maailmaa - ja kuka tietää tulisiko Nato apuun, kun Suomi pyytää. Naton myötä menettäisimme myös loputkin itsenäisyydestämme, jotka EU ja EMU ovat jo vieneet. Suomelta menisi siis myös oma puolustuspolitiikka. Tosin nytkin Suomea hivutetaan jo salaa Natoon (sotaharjoitukset, yhteistyö, puolustusvoimien yhteensovittaminen), vaikka kansa on edelleenkin liittoutumattomuuden kannalla."



23. Suomen puolustusvalmius täytyy säilyttää nykytasolla, vaikka se vaatisi puolustusmäärärahojen tuntuvaa nostamista.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Epävarmassa maailmassa emme voi tinkiä puolustusvalmiudestamme."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Historia on opettanut miten kansakunnalle käy tai voi käydä, ellei se huolehdi puolustuksestaan."

SAMA: Lindström, Kari:
"Ulkopoliittisen johtomme on ylläpidettävä hyviä suhteita sekä itään että länteen. 5 miljoonan asukkaan maana meidän on oltava rauhallisia realisteja."

SAMA: Lappi, Jussi-Petteri:
"Puolustusmäärärahoja ei tarvitse korottaa, valmius voidaan pitää riittävällä tasolla muutenkin. Nytkin on menossa varsin outo ja erittäin vaikeasti hyväksyttävä suuntaus - armeija saa lisärahaa, mutta samanaikaisesti irtisanotaan kylmästi henkilöstöä ja varuskuntia suljetaan sekä toimintoja ulkoistetaan. Nato-yhteensovittaminen ja hyökkäysaseiden osto nielee rahat. Toki puolustusvoimat on kaikkeen - pahimpaankin - varautuaksemme tärkeä ja ehdottomasti ylläpidettävä organisaatio. Jatkuva puolustusmenojen kasvattaminen johtaa kuitenkin hyvin huonoon tilanteeseen, kun monilta kansalaisten peruspalveluilta samalla leikataan määrärahoja. Suomen puolustusvalmius pidetään riittävällä tasolla nykykeinoin: yleisen asevelvollisuuden ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen sekä kantahenkilökunnan voimin kertausharjoituksineen, suomalainen reservi on kansainvälisesti katsottuna korkeatasoista. Asehankinnoissa on ehdottomasti pitäydyttävä hankkimasta hyökkäysaseita: puolustusvoimien tehtävänä ovat oman maan puolustaminen sekä rauhanturvatoiminta, ei hyökkäys tai laittomiin operaatioihin osallistuminen maailmalla. On lähdettävä siitä, ja toimittava siten, että armeijaa ei koskaan tarvita tositoimiin. Kuitenkin kaikkiin epätodennäköisiinkin uhkakuviin varautuaksemme on puolustusvoimat tärkeä ja ylläpidettävä organisaatio."


24. Yleisin asepalvelusaika on 6 kuukautta. Siksi myös siviilipalveluksen kestoa täytyy lyhentää nykyisestä 13 kuukaudesta.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Ei voi verrata pelkästään palvelusaikojen pituutta. Siviilipalvelus on monelta kannalta katsottuna (päivittäinen palvelusaika, mahdollisuus kotona asumiseen, mahdollisuus opintojen suorittamiseen, fyysinen rasittavuus jne.) kevyempää kuin varusmiespalvelus. Oleellista on, että eri palvelumuotojen kokonaisrasittavuus olisi samaa luokkaa."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Siviilipalvelusta ja asepalvelusta on varsin vaikea verrata."


26. Valtiolla pitää olla nykyistä huomattavasti vahvempi rooli talouselämän ohjaamisessa.

ERI: Zyskowicz, Ben:
"Valtion ei tule niinkään ohjata talouselämää, vaan sen tulee luoda mahdollisimman hyvät edellytykset menestyvälle yritystoiminnalle Suomessa. Näin saamme maahamme kotimaisia ja ulkomaisia investointeja ja siten uusia työpaikkoja."

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Valtio puuttuu jo nyt kansainvälisesti veertaillen varsin vahvasti markkinoihin."

SAMA: Lindström, Kari:
"Nykyisen yritykset Suomessa tekevät työläisten kannalta törkeitä ja moraalittomia päätöksiä miltei päivittäin. Työntekijöitä on suojeltava paremmin."

SAMA: Lappi, Jussi-Petteri:
"Valtion roolia ja vaikutusmahdollisuuksia talouselämässä on lisättävä roimasti. Kaiken kaikkiaan tärkeiden alojen (kuten suurteollisuus, energia, teleliikenne, liikenne, posti, pankkitoiminta) olisi oltava kansallisessa hallinnassa ja kansalaisten demokraattisessa ohjauksessa. Nykyisin voittojentavoittelu ajaa kaiken ohi, siinä jäävät jalkoihin sekä palvelut että työntekijät, puhumattakaan ympäristöarvoista. Yksityistämällä valtio on menettänyt otteensa monissa yhtiöissä, esimerkkinä Fortum, Sonera ja Sampo."

27.

b) Mielestäni paras runko hallitukselle on:

JV: keskusta+kokoomus
BZ: joku muu

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Porvarillisessa maassa pitäisi olla porvarillinen hallitus. Toki sinipunahallituksessakin on omat etunsa."


28. Helsingissä pitää ottaa käyttöön ruuhkamaksuja yksityisautoilijoille.

ERI: Vapaavuori, Jan:
"Muuta maata kalliimpi pääkaupunkiseutu ei tarvitse uusia raippaveroja. Ruuhkamaksut eivät todennäköisesti edes vähentäisi liikennettä, vaan ainoastaan siirtäisi sitä muualle. Helsingin ydinkeskusta on pidettävä elinvoimaisena."