IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Pala julmaa todellisuutta...Perjantai 17.07.2009 19:52


Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

Toivomus :)Tiistai 29.01.2008 20:34


Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi

Kirjoita kommentti

oma koti :)Maanantai 14.01.2008 19:35

Alla on noin 110 esinettä tai asiaa. Jos omistat tai
kotoasi löytyy kyseinen
tavara niin ei kun rastia ruutuun :D


[ ] akvaario (ku oliskin!!)
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[ ] astianpesukone
[ ] autotalli (omassa talossa)
[x] digiboxi
[ ] digikamera
[ ] digitaalivaaka
[ ] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[ ] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[x] kahvipannu
[x] kannettava dvd
[ ] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[ ] kotiparturi
[x] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[ ] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita
[ ] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[ ] lemmikkieläin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin
[ ] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[ ] ompelukone
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[ ] pelikone
[ ] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[ ] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] salarakas
[ ] sauna
[ ] sauvasekoitin
[ ] silitysrauta
[ ] skanneri
[x] suihkulähde
[ ]sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[ ] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[ ] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[x] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[x] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[ ] web-kamera
[x] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[ ] yläkerta

surullista... :(Sunnuntai 23.12.2007 18:34


1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos

Kyllä vain :)Perjantai 19.10.2007 23:39

Olet nainen. Sinussa on paljon naisellisuutta, naisellisia persoonallisuuden piirteitä ja toiminnan tyylejä. Sinulla ei juuri lainkaan ole miehekkäitä persoonallisuuden piirteitä tai toiminnan tyylejä. Naisellisuus on sinulle hyvin tärkeää ja osaat nauttia naiseudestasi.

Haluat liittyä naisten ryhmään ja selkeästi erottautua miesten ryhmästä. Olet valinnut feminiinisen ja hyvin epämaskuliinisen kohdan. Mieheytesi ja naiseutesi eivät siis ole tasapainossa, vaan feminiinisyys hallitsee persoonaasi. Jos haluat olla sukupuolisesti harmonisempi ja tasapainoisempi, sinun on syytä kehittää maskuliinisia puoliasi

Että tällaista :)

Että tällanen tänään :DTorstai 18.10.2007 15:58

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 5 ensimmäistä tulosta.
näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
Haasta tämän jälkeen 4 ystävääsi tekemään tämä.
Saija:

1.Sekä Kustaa Vilkuna että Pertti Lempiäinen pitävät nimeä Saaran kutsumanimenä. Saaralla ja Saijalla oli yhteinen nimipäivä vuoteen 1972. Sen jälkeen Saijan nimipäivä vaihtui äänteellisesti samankaltaisen Saila-nimen kanssa samaksi päiväksi 4.10.

2.Kallioniemen vieressä oleva Saijan nimi johtunee ehkä vielä 1600-luvulla järven rannalla asuneesta Saija-nimisestä lappalaisesta.

3.Saija, se kulttuurin kehto”, oli viisikymmentäluvun lentävä lause..wow :D

4.Särkiaavalta, noin 10 km Saijalta kaakkoon, löysi Jaska Repo 1938 viemäriojaa kaivaessaan noin 1,5 m:n syvältä särkyneen puuesineen, jota pidettiin pitkään reen jalaksena.

5.Saija: Nimi tälle läppärille? Sulla on niin hyvä mielikuvitus että luotan sinuun tässä asiassa. *elä petä luottamustani*

haastan:
kosonen-
ouski_
heiti86
anu^

Älä Lua!Perjantai 24.11.2006 22:39

ÄLÄ LUE!



Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

« Uudemmat - Vanhemmat »