IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Torstai 05.07.2007 14:07

Sanna päätti ilmestyä maailmaan eräänä hiostavana iltapäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli sekasikiö. Perhe oli askeettinen ja he elivät kurjuudessa. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä syrjittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan baarit, niinpä ajankuluksi tuli leikkiliekit.

Sanna kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin naiselliseksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Sekopäisyydestä johtuen hän oli aika lupsakka. Lempiruokaansa antibioottimaksaa hän sai työskennellen haaskansyöjänä.

Sanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan auton ratissa. Alkoholia hän käyttää lannoitteena.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.
1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi?
-Liittymän arvioitu aukeamispäivä on 25.6.2007. Terveisin elisa
2. Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- Jaakon.<3 ;P
3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- mustavalkonen..-
4. Lempi elokuva?
- Sekavia suhteita.. :DDD
5. Sano yksi asia jota teet joka päivä?
- Oon Jaakon kaa.. <33
6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- valkoset/vaaleasiniset
7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
- ei hajuakaa.. ei paljoo.. alle kymppi.. :DDD
8. Lempi urheilulaji?
- Futis.. <33
9. En jaksa odottaa että...?
- Olis kesä.. <33 ;P :D <33
10. Millon viimeksi näit äitiäsi?
- Eilen illalla..
11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
-joku homppeli..
12. Mitä söit eilen illalla?
- en mitäään.
13.HÄH !?
14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
- Jaakon lippiksen. :D <33333
15. Millä sivulla datailet useimmiten?
- Galtsus.. : DDD
16. Onko sulla kasveja huoneessas?
- joo 2 onn... :DDD
17. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?
- ainahan mua sattuu.. :DD
18. Milloin viimeksi liikuit taksilla?
- Talvella kouluun..
19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
- nyt.

VIIMEISIN

21. Henkilö jonka näit? - Emmukka...
22. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Jaakon<333. :D
23. Henkilö jota halasit? - Emmmaaaa<33333
24. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Saldo kii ei voi muistaa.. eiku joo.. Topiaksen kaa leirikoulussa.. :DDD
25. Kappale jonka kuuntelit? - Uniklubia..

TÄNÄÄN

26. Mitä teet nyt? - oon luokassa tunnilla.. juttelen emman kaa ja oon galtsus..
27. Mitä teet myöhemmin? - meen syömään.. :DDD
28. Mitä olet tehnyt tänään? - Maalannu tunnelia.. xDDDDD
29. Mitä sulla on päällä? - Rintsikat, toppi, huppari, pikkarit, ja houdut.. ainii onhan mulla maalaushousutkin.. ;DDD
30. Mitä olet syönyt tänään? - Leivän..

HUOMENNA

31. Millainen päivä huomenna? - Jännä;)))).
32. Mitä suunnitelmia? - Jaakon kaa oon..<333
33. Tavoite - ;)
34. Mistä et pidä: Emmasta.. Oikeesti se on mun mies.. :D <3333


HALUAISIN:
Olla: Ystävä..<3 sä oot jo!!!!!!!!! T:Emma<33333333
Syödä: Jaakkooo;)<333
Juoda: mansikkamehua.. :D Siis Jaakolta.. :D siis ei mitää sellasta... ;PPPP
Saada: Emmalta.. :DD APUA!! Sain jo.. MUt tietty Jaakolta.. <333 ;DDD

MISSÄ VIIMEKSI:
Kävin: Pulpetilla.. :DD
Söin: Ulkona...
Join: Kotona varmaankin..
Tipuin tuolilta: KOULUSSA. :D
Itkin: Kotona
Nauroin: Tässä

KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: Nikeltä...
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: ainahan mä oon.-.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: En.
Oletko löytänyt netistä kavereita: Joo
Keitä: Tyyppejä. <3
Omistatko simssejä: en arvi...
Pelaatko niitä: en
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: Jtn iskelmärokkia.. :D

SUOSIKKI:
Värisi: Mustavalkonen.. :D siis ei harmaa vaan ne yhessä niinkun.. ;PP
Liikuntalajisi: Futis..
Kynttiläsi: hä?!
Kirja: Emman salaisuudet xDDDD
Kenkäsi: Korokkarit.. :DD
Muumeista: Haisuli.. :DDD (Emma.. :DDD)

OLETKO:
Itsepäinen: ainahan mä oon.. :DDD
Ilkeä: Emmalle tietty.. :DDD<33
Viisas: Jaakon kaa ollessa.. Se ei tiä ikinä mitää.. D:DD
Hyvä koulussa: En todellakaa..
Hyvä soutamaan: JOO.. :DDDD
Tylsä: tosiaankin..
Purevaa vai lyövää tyyppiä: noo..
Satuttanut itseäsi: Juup..
Huutanut jollekkin ystävällesi ja katunut: ?? Joka päivä..
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: Emmaa.. :DD<3333
Yksinäinen: Välillä
Miksi: Ku tietäis

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa?? Riippuu tilanteesta.. Yleensä joo..
Sinulla lainkaan tapoja: MIks olis??
Hevoset ihania: HYI HELVETTI!! :DD HAISEE.. !! xDDD
Elämä laiffia: välillä kaipppa.. :PPP
Sinua kohdeltu huonosti: Joo, mutei voi mtn..
Sinulla pelkoja: ON!

LOPPUKYSYMYKSIÄ:
Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: Joo. :D
Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit sille: en tiä. :D
Kelle puhuit viimeksi messengerissä ?? Jaakon<3333333333333
Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi: KAIKKEE JÄNNÄÄ ;D
Mitä maata rakastat (Suomea ei lasketa!!): Jaakon maata.. ;DDD <33
Oletko käynyt siellä maassa jota rakastat?+ Tottakai.. Joka ilta.. ;DD
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: Mitä mä oon sanunu viimeks?? :D
Miksi: Kysyin sitä Emmalta.. :DD

...<3 Sanni.<3Perjantai 04.05.2007 21:14

En aina voi sua ymmärtää
Oisit ees voinut yrittää
Vaikka joskus tuntuu
Että kaikki on turhaa
Sä koitit mulle selittää
Ei oo järkee jatkaa elämää
Mä tahdoin olla sulle
Syy jatkaa huomiseen...

Et halunnut mua sun maailmaan
Vaikka koitin sua niin rakastaa
Sä sanoit et on parempi mulle
Et halunnut satuttaa
Kun eilen näin sun itkevän
Mä aavistin sun lähtevän
Sun silmät katsoi tyhjää
Nuku rauhassa, pikkuinen

Ja kaipaan sua
Perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Ei kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Sä olit sä väsyit kaukana jossakin
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos
Miks sun täytyi mennä pois?
Rakastun uudelleen.<3

Älä enää ikinä.Lauantai 21.04.2007 19:02


Älä enää ikinä.

Murhaa mua katseellas.

Satuta mua sanoillas.

Moikkaa mua kadulla.


Anna mun vaan nukkua.

Vaipua koomaan.

Kuolla pois.

Siitä tuskasta.

Jonka mulle teit.


Elämältäni tarkoituksen veit.

Sydämeni heitit pois.

Sun takiasi.

En enää elää vois.

Odotin.Lauantai 21.04.2007 18:57

Sanottua sain mä sen.
Vihdoin.
Jäin odottamaan vastausta.
Odotin.
Mitään en kuullut sinusta,
Olisit edes kertonut
pidätkö minusta?
Odotin lisää.
Sekunnit matelivat.
Odotin.
En saanut vastausta.
Lähdin ulos ja näin sinut.
Et huomannut minua.
Huusin sinulle,
Et kuullut.
Odotin.
Sitten näin sen, mitä pelkäsin.
Olit varattu.
Itkin.
En halunnut sinun näkevän heikkouttani.
Poistuin,
enkä palaa luoksesi koskaan.

Ei minua ilman sinua..Lauantai 21.04.2007 18:52

En tahdo,
en halua.

En voi,
en pysty.

Ei elämää ilman sinua,
ei hauskuutta ilman sinua.

Ei lämpöä ilman sinua,
Ei rakautta ilman sinua.

Ei minua ilman sinua.

:'(Torstai 22.03.2007 18:12

† 21.3.07 Juuso<333
Miks?
Miks sun piti lähtee?
Jenna tarvii sua.
En kestä tätä.
Kaks tärkeetä ihmistä häipyy pois,
häipyy mun luotani.
Molemmat viikon sisällä..
Tää on ihan kamalaa :'(

† 16.3.2007 :'( <33 Noora<333Lauantai 17.03.2007 00:27

Miks?
Miks sun piti lähtee mun luotani?
Tuu takas. Mä tarviin sua.
En kestä tätä kaikkee ilman sua.<3
Älä jätä mua tänne yksin<3
Oot mulle tosi tärkee vaik lähitkin pois,
oot aina mun sydämes muru.<3333


Suru ja ikävä eivät katoa, vaikka aikaa kuluu, se muuttaa muotoaan. Päivä toisensa jälkeen elämä vie eteenpäin, vain askeleen kerrallaan, mutta eteenpäin. <3 ikävä sinua <3

kiva elämä mulla :DLauantai 17.02.2007 21:12

Sanna syntyi maailmaan eräänä loskaisena iltapäivänä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli isohko ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä häntä kiusattiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään jakopäähihnat, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli possut.

Sanna kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä vihreät silmät.
Lapiointikyvystä huolimatta hän oli erityisen tasalämpöinen. Lempiruokaansa jauhelihamössöpiirakoita hän sai työskennellen kokin apulaisena.

Sanna tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän käyttää lääkkeenä.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

tyttö säännötLauantai 17.02.2007 20:30

1. tytöt saa muuttaa mieltä

2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa

3. tytöt saa päättää mitä tehdään

4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia

5. tyttöjä pitää hemmotella

6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa

7. tytöt määrää että poikien pitää totella

8. tytöt määrää mitä pojat tekee

9. tytöille pitää ostaa tulaisia aina kun käy jossain

10. tyttöjen laukut pitää kantaa

11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa

12. tyttöjä ei saa sääliä

13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa

14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja

15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn

16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.

17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla

18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia

19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja

20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi

21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli

22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella

23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen

24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia

25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa

26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske

27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata

28. tyttöjä ei saa kiusata

29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja

30. tyttöjä pitää palvoa

31. tyttöjä ei saa nimitellä

32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä

33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)

34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata

35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata

36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla

37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille

38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta

39. tyttöjä pitää pussailla

40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä

41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu

42. tyttöjä ei saa suututtaa

43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon

44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.

45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.

46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle

47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo

48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä

49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa

50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin

51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo

52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan

53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää

54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin

55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)

56. tyttöjä pitää lepytellä

57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa

58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä

59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä

60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia

61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä

62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja

63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee

64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta

65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa

66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä

67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta

68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä

69. tyttöjä ei saa vetää letistä

70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä

71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.

72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla

73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin

74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa

75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu

76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet
- Vanhemmat »