IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -
10/1997 alkaen vasemmanpuoleinen iskiasoireisto, haittaa selällään kävellessä.

Ohessa valokopio lähettämästänne potilaasta.

2 viikkoa sitten kaatunut, sormi ollut samaan aikaan korvassa.

Lähetteellä poliklinikalle napatyrän takia. Potilas näyttänyt napaansa lähettävälle lääkärille, joka potilaan kertoman mukaan ihmetellyt sitä eikä ole osannut sanoa mitään, koska ei ole kuulemma aikaisemmin nähnyt tämän potilaan napaa.

Pyydetään nyt vielä ventrikkeliröntgen, laajeneeko ventrikkeliröntgenissä ventrikkeli normaalisti.

Röntgenkuvassa proteesi näyttää varsin tutulta kuten mieskin.

Nyt murtanut vaihteen vuoksi sisätiloissa vasemman ranteensa, josta juuri otettu kipsi pois. Muuten maha pelaa kuten ennenkin.

Todetaan kummallakin puolella iso tyräpullistuma nivustaipeessa, muuten käyttäytyy aivan järkevästi.

Potilaan moninaisten sairauksien vuoksi suosittelen liikuntakivun ylläpitämiseksi laitoskuntoutusjaksoa.

Suonikohjut ja kaihi molemmista silmistä operoitu, vasemman korvan seudun kaihi 1996.

Potilaan hoito säilynyt stabiilin huonona.

Täällä kunto hyvä, joka viittaa siihen, että anemia on pikkuhiljaa tapahtunut.

Haluaa omalla autolla viedä oman autonsa kotiin.

Jalassa ollut lasta, joka lähtee potilaan mukana myös kotihoitoon.

Nenä poltettiin kahteen otteeseen.

Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään.

Syökää oheinen resepti loppuun, jonka jälkeen poliklinikalle.

Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla.

Potilas ei ole saanut työtään vastaavaa koulutusta.

Kehoitetaan vähentämään alkoholin, tupakan ja kahvin juontia.

Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.

Lähettämisen syynä ovat lähinnä kävelyvaivat jaloissa.

Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero.

Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.

Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.

Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, joten työt vähenemässä.

Potilas saanut vasemman käden repaleisen koiran puremahaavan.

Tarvittaessa soittaa puhelimitse.

Kyseessä -87 leikattu munuaiskarsinooma, joka voinut täysin tyydyttävästi.

Käyttää molempia käsineitä.

Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan.

Vannotaan nyt olemaan kuulolaitetta käyttämättä aivan tarpeellisissa tilanteissa.

Korvakäytävät avoimet, poistetaan irtokorvat.

Palpoiden voimakas arkuus keskellä rintakehää edessä vasemmalla puolella.

Kaatunut pyörää ulkoiluttaessa.

Potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.

Kirjoitetaan allekkain yhteenriviin.

Potilas mainitsee kysyttäessä myös eturauhasvaivansa.

Kertoo, että korvalehdet saattavat aamulla olla kovin kivuliaat, kun ne nostetaan tyynyltä.

Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x 3.

Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen.

Oikean korvan käyttö ei ole vasemmalla puolella suositeltavaa.

Tulee vasemman pään kyynärpäävamman vuoksi.

Tämä vaiva todennäköinen yleensä ihmisillä.

Röntgenkuvassa ei. Mielestäni selvä murtuma on.

Samalla sairaalassa ollessa tarkistamme uudelleen lääketason korotetulla annoksella ja harkitsemme korotuksen laittamista leikatun jalan kenkään, jos siitä olisi apua.

Kertoo, että melupaikan työtaso ei ole kovinkaan korkea.

Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta.

Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.

Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti.

Kirjoitettu Duracef-kuuri, koska Staflocilista mennyt sekaisin.

Soittanut ja luvattu katsella.

Kyseessä vasemman silmän sisäisen vierasesineen jälkihoito.

Kotona koira, joka aivan normaali.

Hoffmannin laitteet märkineet.

Tulee kipsin poistoon ja ompeleiden vaihtoon.

Tilataan yhdellä jalalla seisovat lantiokuvat.

Aikaisemmin sairastanut diabetestä ja sairastaa edelleen

Potilas poistunut ilman lupaa pirteämpänä poliklinikalta n. klo 18.00.

Kyseessä siis ainoa silmä, joka kaihileikkaukseen ei mielellään lähde niin kauan kuin toimeen tulee, eikä potilas itsekään tässä vaiheessa ole leikkaukseen halukas.

Kirjoitetaan nyt 15 kertaa fysikaalinen lähete ja kuukauden kuluttua potilas tulee vasemman ranteen kanssa kontrolliin.

Rasitettu yhteensä kuuden minuutin ajan, jolloin lopetettu lähinnä jalkojen loppumisen ja ekshaustion takia.

Potilas saanut lukuisia oireen mukaisia hoitoja, joista ilmeisesti ainoastaan tilapäinen vaiva.

Potilas on tulossa nyt pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta.

Varoitellaan hieman raskaammasta työnteosta, lähinnä kuokkiminen, sukelteleminen, sukeltaminen päälleen jne. olisi syytä jättää laskuista pois. (Potilaan ammatti oli opettaja)

Kontrolli n. kuukauden kuluttua, suojaa veden korvalta.

Nyt omilla laseilla ei ole ollut mitään vaivoja.

25-vuotias konttoristi (potilaan ammatti oli kanttori).

Kives ja penikset.

Huonoa ruokahaluttomuutta ollut koko ajan.

Viime aikoina reilusti käyttänyt, nyt kertoo ettei viime aikoina ole.

Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän.

Potilaan mukaan mitään ei mene sen päähän.

Nenänielussa, korvissa ei todettu.

Lisäksi potilas kertoo Ahti Ruotsin löytäneen itsestään lihasreumankin jne.

Pyrkii vähitellen sauvoista pois.

Aloitetaan 1X2 per os.

Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.

Niskakivun vuoksi otettiin kaularanka-rtg, jota katsoin yhdessä kir.päivystäjän kanssa, joka oli mielestäni normaali.

Nyt osastolla paikkatilapulanne.

Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi.

Kirurgi Tamminen käy painamassa potilasta.

Alahuulessa vasemmassa huulipunassa pinnallinen haava.

Makaa kukkakaupan edessä ja kouristelee.

Potilaan purema tuntuu tavalliselta

Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.

Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.

Seurannassa potilas lämpenee.

Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.

Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea

Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.

Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.

Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.

Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.

Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.

Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.

Potilas kertoo, että puoliso hyppinyt rintakehän päällä potilaan maatessa lattialla mahallaan.

Lähetteessä: Mahdollisesti kuuroutunut nivustyrä.

Väittää sokerin vievän jalat alta. Puhaltaa 2.9 promillea.

Potilas on 7-vuotias nainen, töissä lihatiskissä.

http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/hupijutut.htm



(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.


Hätä, HätäTorstai 24.09.2009 00:53

Automatkalla olevalle miehelle tulee pakottava tarve päästä vessaan, joten hän kaartaa tien sivuun, juoksee läheiseen baariin ja suoraan miestenhuoneeseen ensimmäiseen vapaana olevaan koppiin. Miehen suureksi yllätykseksi hetkisen kuluttua viereisestä kopista kuuluu
"terve, miten hurisee?"
Tottumattomana sosiaaliseen kanssakäymiseen julkisessa käymälässä, mies vastaa hämmentyneenä: "äh, hyvinhän tässä..."
Viereisestä kopista: "No, mitäs puuhailet?"
Vielä hämmentyneempänä: "no... itse asiassa paskaa tässä väännän, niinkuin varmaan sinäkin"
Viereisestä kopista kuuluu erittäin ärtynyt ääni: "kuule, soitan sinulle myöhemmin, joku idiootti viereisestä kopista vastailee kaikkiin kysymyksiini!"


http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/hupijutut.htm

(lisää hauskoja hupijuttuja!!)



(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Nalle on kyllä ehdottomasti Puh Nalle!Perjantai 18.09.2009 02:12

Tein Nalle Puh -persoonallisuustestin ja sain vastaukseksi "Olet kuin Nalle Puh, siitä ei ole epäilystä."
**Testaa ketä Puolenhehtaarinmetsän henkilöä sinä muistutat!??

http://www.pilpi.net/hip/nallepuh/




**Testaa tietosi maailman tunnetuimmasta ja suosituimmasta nallesta:
kysymyksiä Puhista ja muista puolen hehtaarin metsän asukeista ja heihin liittyvistä asioista

http://alypaa.com/yhteisot/pelit/Nalle%20Puh




(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.


Voisitko olla nykyistä onnellisempi?Torstai 17.09.2009 04:05

Tee onnellisuustesti ja ota selvää onnellisuudestasi. Saat tietää oman onnellisuuspistemääräsi ja testin edistyessä henkilökohtaisia harjoituksia onnentaidoista.

http://elamapelissa.yle.fi/etusivu


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

ja vähän Pasilaa! XDTorstai 17.09.2009 04:00

KYÖSTI PÖYSTI
[ ] olen erittäin sitoutumiskammoinen
[x] sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua
[x] sorrun joskus rajuihinkin ylilyönteihin
[ ] elämä ON hirveää, kun sen oikein oivaltaa
[x] en kestä maailmanparantajia enkä natseja
[ ] olen neuroottinen ADHD-tapaus ja henkisesti 5-vuotias
[ ] välillä minulla on phil collins -darra
[x] en yleensä ajattele ennen kuin avaan suuni
[ ] tykkään räiskintäpeleistä ja ammun myös hyvikset
[x] jos menet, syön sun herkkukorin
[x] vaikka olen yksinäinen, en roiku esimieheni huoneessa
[x] teen "herkkiä" biisejä
= 7

PEKKA ROUTALEMPI
[x] nykyään melkein kaikki on jännää
[x] ennen olin itse jännä ja maailma oli tylsä. nykyään toisinpäin
[x] voin olla toisinaan hiukka naiivi
[x] myönnettäköön: en ole aikaansaavaa tyyppiä
[x] haluan käydä porvoossa sillä porvoo on jännä
[ ] olen yksinäinen joten hölisen paljon
[ ] juttujani ei kuitenkaan koskaan kuuntele kukaan
[x] juice oli syvällinen henkilö, elävässä elämässä kiinni
[x] jännä toi aggressio
[x] olen kokenut luomisen tuskaa
[x] en juo, mikä myöskin on jännä
[x] anteeksi, eksyin taas jännän äärelle
= 10

RAUNO REPOMIES
[x] jos lääkkeet söi kala, ratkaisu: syö kala
[ ] nykyään on huono maailma, terrorismi pauhaa
[ ] olen niin sekaisin että enempää ei voi olla sekaisin
[ ] pää on ihan dingdong, piripiri, tööttööt
[ ] kaikki lääkitys on ihan puhasta SCHEISSEA! JUMALAUTA!
[x] tykkään myös laulaa höpöjä
[x] jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne
[ ] olen myös helvetin yksinäinen
[x] mummo on lajitoveri
[ ] selitän usein maailman omituisimpia juttuja
[ ] tantraseksi ja martti ahtisaaren nobel-palkinto inspiroivat minua
[x] kiivastun helposti ja huudan myös
= 5

TOMMI NEPONEN
[x] olen ainoa tolkun mies perheessäni/työpaikalla/missä sitten aikaani vietänkin
[x] ihailen syvästi ihmistä, joka ei useimpien mielestä juuri ihailua ansaitse
[x] kykenen elämään ja työskentelemään hullujen keskellä
[ ] osaan pitää järjen kädessä...
[ ] ...eli tajuan mm. että itsemurhalla uhkailevia ihmisiä ei kannata provosoida
[x] haluan ymmärtää. Välillä se on vaan hankalaa
[x] pelaan mielelläni hiipimis- ja väijymispelejä ilman, että ammun kaikki
[ ] olen tavis, mutta ihan hyvällä tavalla
[x] kestän kavereiltani aika paljon
[ ] etunimen saisivat sentään muistaa
[x] olen perheellinen ja arvoni ovat sen mukaiset
[ ] huolehdin mielelläni muista ihmisistä
= 7

HELGA
[ ] olen aggressiivinen ja pienestä provosoituva
[ ] ja erittäin antifeministi! nainen on heikko
[ ] toivoisin olevani vastakkaista sukupuolta
[ ] ...koska olin isälleni pettymys
[ ] on naisen oma syy, jos mies pettää
[ ] kestän tiukassakin paikassa
[x] inhoan munattomia miehiä
[ ] mielipiteeni ovat aika jyrkkiä
[ ] vastustan naispappeutta
[ ] elämäni päätavoite on tehdä isä ylpeäksi
[ ] jenkit on hienoja ihmisiä
[ ] kaverini pelkäävät minua välillä ja syytäkin löytyy
= 1

JUHANI KONTIOVAARA
[ ] olen maailman epäilemättä ärsyttävin tyyppi
[ ] ai jumankekka
[ ] mr media, that's me
[ ] keksin omasta mielestäni nasevia juttuja, jotka ovat oikeasti ihan hirveitä
[ ] yövuorolaiset, hankkikaa parempi duuni. oikeesti
[ ] dallaspullan tuoksuinen ja -makuinen huomen on hyvä asia
[ ] olen objektiivinen rasittavuuteen asti
[ ] minulla ei ole kavereita, mutta väitän tiettyjä ihmisiä frendeikseni
[ ] jos käytätte sosiaalietuuksia väärin, paskaa huomenta
[ ] puhun hyvin harvoin järkeä
[ ] tittelini vaihtelevat, olen tilanteesta riippuen mm. toimittaja, ihminen, tv-persoona
[ ] oikeasti olen idiootti
= 0

PEKKA ROUTALEMPI 10
KYÖSTI PÖYSTI 7
TOMMI NEPONEN 7
RAUNO REPOMIES 5
HELGA 1
JUHANI KONTIOVAARA 0


Olet Pekka Routalempi:
Pekka Routalempi tekee paperitöitä ja vastaa aseman uuvuttavista rutiineista. Jännäksi syysihmiseksi tunnustautuva Routalempi tarkkailee mielellään arjen ilmiöitä, ja vertailee niitä 30:n vuoden takaisiin arjen ilmiöihin. Poliisien juhlamatrikkelissa Routalempi kertoo "pitävänsä jännänä, miten ihminen on niin irrallaan, niin irrallaan, laumansa keskelläkin niin loputtoman yksin. On se jännä".

Olet Kyösti Pöysti:
Kyösti Pöysti on nopeasti urallaan edennyt, kolmekymppinen nuorempi komisario, joka on epätasainen suoriutuja keskinkertaisuuksien maailmassa. Osa kollegoista pitää Pöystiä nerona, osa taas neuroottisena adhd-tapauksena. Pöystin tapa pitää tuttia suussa hämää paatuneimmatkin rikolliset tekemään kohtalokkaita virheitä, mutta syytä siihen miksi aikuinen mies pitää tuttia ei kukaan tiedä. Pöystin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole ainakaan erilaisuuden tavoittelu, oidipaalinen regressio, retromuoti, sisäisen lapsen korostaminen, yritys luoda trendiä tai vauvakuume. Pöystin elämän keskeisiä koetinkiviä ovat arjessa ja juhlassa jaksaminen, sekä naisen löytäminen. Harrastuksikseen Pöysti ilmoittaa klassisen musiikin, modernin käännöskirjallisuuden, konsolipelit ja historialliset lähdeteokset. Poliisien juhlamatrikkelin kysymyksiin Pöysti vastaili etäännyttävillä nokkeluuksilla, joten niihin ei ole järkeä tässä mennä.

Olet Tommi Neponen:
Nuorempi Konstaapeli Tommi Neponen on kunnollinen ja tavallinen ihminen, ainoa tolkun mies koko asemalla, kuten hänen esimiehensä häntä kuvaa. Neponen ihailee työparinsa Pöystin psykologista tarkkanäköisyyttä. Poliisien juhlamatrikkelissa Neponen kuvaa itseään "Tunnolliseksi poliisiksi, jolle on kunnia saada työskennellä komisario Pöystin kaltaisen neron rinnalla, ja Ylikomisario Repomiehen surrealistisen vakaassa alaisuudessa".

Olet Rauno Repomies:
Rauno Repomies, Pasilan poliisiaseman ylin esimies ja ylikomissario. Repomies on jatkuvasti usealla eri lääkityksellä, ja uskoo ikuiseen työkykyyn. Poliisien juhlamatrikkelissa Repomies kuvaa itseään "leppoisaksi vapaa-ajan ihmiseksi, joka viihtyy luonnossa, järvien läheisyydessä ja kosteikkojen tuntumassa". Repomies uskoo poliisijohtamisen perustuvan esimiehen ja alaisen väliseen avoimeen kommunikaatioon ja huutamiseen.

Olet Helga:
Helga on alkoholisoituneen upseeri-isän ainoa lapsi, joka olisi halunnut syntyä pojaksi. "Ei niin että isän takia haluaisin, vaan ihan esteettisistäkin syistä". Työtoverit pitävät Helgaa pelottavana, mutta raakaa voimaa ja empatian puutetta vaativissa pidätystilanteissa Helga on aseman tehokkain poliisi. Poliisien juhlamatrikkelissa Helga kertoo unelmikseen "ansaita kollegojen kunnioitus ei naisena, vaan poliisina ja miehenä."

Olet Juhani Kontiovaara
Juhani Kontiovaara on Aamutelevision juontaja, joka on äänestetty kolmasti peräkkäin maan suosituimmaksi lankomieheksi. Kontiovaara viihtyy uutistoimittajan työssä, koska jokainen päivä on erilainen, ja koska uutispöydän kautta hän saa tuotua lämpöä kyyniseen ja sirpaloituneeseen maailmaan. Kontiovaara ihailee Pöystiä ja poliiseja yleensä, koska haluaisi joskus kasvaa uskaltamaan pitää asetta. Kontiovaaran sydäntä lähellä ovat lapset, eläimet, urheilu ja konstailematon kotikokkaus. Hahmon kaikki yhteneväisyydet todellisten henkilöiden kanssa ovat väistämättömiä.


http://ohjelmat.yle.fi/pasila/hahmot


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.


*****************************************************************************

- pöysti soitin lapsille ja kysyin voinko mennä asumaan sinne kun vanhuus tulee. EN PÄÄSE! kaikki sanoo että niille on tulossa vieraita sillon

- ai sillon kun sä oot eläkkeellä?

- Just samaan aikaan päällekkäin JUMALAUTA!

- miks sä kerrot mulle sun ongelmista? se on hyvin kiusallista!

- kato miten paljon suonikohjuja

- en kato!

- kato nyt ihan läheltä.

- EN HALUA! rauno, sä oot hyvissä käsissä, hyvin sulla vielä veri kiertää

- ai kiertää veri?! haluatko nähdä? kato nyt oikein läheltä, ton verran on verta kiertämässä enää. tolla mun pitää kuljettaa happea elimistössä. desi on korkeintaan ja puolet siitä on paistinrasvaa. KATO NYT! kato nyt tätä syylää vielä.


*****************************************************************************

- ei sulla mitään hätää ole. sä olet hyvissä voimissa

- ai olen? miksi sitten seuraa minua tuo korppikotka? JUMALAUTA ei ole edes korppikotia suomessa. amerikasta asti on tänne lentänyt. sinne asti haisee kuolema. haista mun kuolemaa

- en haista!

- haista edes vähän


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Kahlil GibranTorstai 17.09.2009 02:48

Olen oppinut hiljaisuutta puheliailta, kärsivällisyyttä kärsimättömiltä, ystävällisyyttä epäystävälliseltä; kuitenkin, niin kummallista kuin se onkin, olen kiittämätön näille opettajilleni.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.


Ehkäpä meren määrittely simpukasta on helmi.
Ehkäpä ajan määrittely hiilestä on timantti.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.
(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. TOTUUS RAKKAUDESTA


Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut.
Henrik 6 v.

Rakastuneena tuntee hurjaa oloa sisällään. Ja on ikävä kouluun.
Louise 7 v.

Kun näkee tytön,johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin ja verisuonet nousevat pystyyn.
Nick 8 v

Kun minä olen rakastunut, ääni sisälläni sanoo: "Ei hätää. Okei. Minä vain tykkään tuosta pojasta".
Akinyi 8 v .


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. MISTÄ RAKKAUS LÖYTYY?


Jos haluaa tyttökaverin, sen kun kaivaa taskusta kaksi tivolilippua.
Ditte 9 v.

Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: "Alatko mun kanssa?" Sitten siinä lukee "en", "joo" tai "en tiedä". Siihen voi sitten ruksata.
Rasmus 7 v.

Minä löysin poikakaverin, kun me tanssittiin päiväkodissa ratiritirallaa.
Astrid 7 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. KUN SEURUSTELLAAN


Jos ei ole varma, onko rakastunut vai ei, tytön kanssa voi käydä pari kertaa treffeillä. Sillä lailla voi tarkistaa, kyseleekö hän tyhmiä.
Ptrick 7v

Ihmiset lähtevät ulos ja löytävät poika- tai tyttökaverin. Kun he ovat olleet pari vuotta yhdessä ja saaneet lapsia, äiti menee töihin ja isä kaupungille etsimään vielä yhden tyttökaverin.
Robin 8 v.

Kun on saanut poikakaverin, lähdetään elokuviin ja saadaan lapsi.
Sandra 7 v.

Kun on saanut poikakaverin, hänen kanssaan muutetaan äidin ja isän kellariin. Aina välillä sieltä noustaan sitten syömään.
Maria 7 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. VOIKO SEURUSTELLA MONEN KANSSA YHTÄ AIKAA?


Minulla on vain yksi tyttökaveri, mutta yritän löytää koko ajan niitä lisää.
Kristian 7 v.

Ei kannata seurustella monen tytön kanssa, koska silloin heitä ei riitä kaikille.
Brian 8 v.

Tietenkin voi seurustella monen kanssa yhtä aikaa. Äitikin seurustelee.
Jon 7 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. KUKA KOSII?


Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista.
Ann 7 v.

Kun isä ja äiti kosivat toisiaan, isä konttasi kukka kädessään äidin edessä.
Andrea 7 v.

Silloin kun kositaan, mennään polvi-istuntaan ja kysellään, haluaisiko joku naimisiin.
Rasmus 8 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. KUN KYLLÄSTYTTÄÄ


Jos on kyllästynyt poikakaveriinsa, voi kysyä ystävältään, eikö tämä huolisi poikaa
Tanja 7 v.

Jos poikakaveri ei halua erota, pitää tapella kovasti. Kyllä se ero tulee.
Jannie 8 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. YHDESSÄ


Pitää miettiä tarkkaan ennen kun menee kihloihin. Jos ei saa sormusta irti sormesta, ei voi enää erota toista kertaa.
Bettina 7 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. KUINKA KAUAN RAKKAUS KESTÄÄ


Rakkaus kestää niin kauan, ennen kuin tyttö saa selville, että pojalla on toinen.
Simon 7 v.

Rakkaus kestää suunnilleen nelikymppiseksi, sitten löytyy takuulla toinen.
Kim 8 v.

Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut.
MATIAS 6 v.

Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän vain venyy ja venyy.
JULI 6 v.

Kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he eivät enää sano että he rakastavat toisiaan. Silloin he kysyvät, että ottaako kahvin kanssa pikkuleipää.
TORD 7 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. KUN ON LASTEN AIKA


Jos ei voi saada lapsia, voi lääkäri tehdä sellaisen koeputkessa. Mutta useimmat lapset on tehty tavallisissa putkissa.
FRED 7 v.

Ei ole oikein hyvä, jos raskaana olevilla naisilla on munalikööriä pissassa.
TOVE 9 v.

Naiset koostuvat munasarjoista ja siksi he ajattelevat enemmän.
SIRI 6 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. MUMMIT JA VAARIT


Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut.
PIA 4 v.

Tätien ja setien ruumiissa on se ero, että tätien ruumiissa on enemmän salaisia paikkoja molemmissa päissä.
MIKAEL 6 v.

Isänäideillä ja äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat niin isot, että toiseen kuppiin mahtuu minun takapuoleni kokonaan ja molemmat polvet. Toisessa on tilaa minun veljelle.
KATJA 7 v.

Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu.
KRISTINA 7 v.

Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista.
TORE 8 v.

Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.
SIRI 5 v.

Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.
HELENE 6 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. IHMISEN BIOLOGIAA


Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen.
EMIL 6 v.

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
NINA 5 v.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.
THERESE 6 v.

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.
HARALD 7 v.

Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.
ARVID 6 v.

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.
KARIN 5 v.

Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.
ANNA 7 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*. KUOLEMA


On tyhmää että täytyy kuolla. Minusta ei ihmisiä tarvitsisi vaihtaa koko ajan. Minä olen sitä mieltä, että jos täällä kerran ollaan niin ollaan sitten.
JOHANNES 8 v.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Kahlil GibranSunnuntai 13.09.2009 05:39

Ihmiset pitävät minua hulluna, koska en tahdo myydä päiviäni kullasta;
Ja minä pidän heitä mielettöminä, koska he luulevat, että minun päivilläni on hinta.

He levittävät eteemme kulta- ja hopea-aarteensa, norsunluunsa ja jalopuunsa,
ja me levitämme heidän eteensä sydämemme ja henkemme;
Ja kuitenkin he pitävät itseään isäntinä ja meitä vieraina.


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Pohjalainen horoskooppiLauantai 12.09.2009 20:12

Sarvipää (23.12. - 20.1.)
Sinoot ikuunen haaveelija, joka orottaa saavansa vaikka tähäret ja kuun taivahalta. Mitä viälä siinä istut, mee hakemahan ne siältä jos miäles teköö. Vai orotakko, notta joku tois ne sulle? Justihin tuallaanen saamatoon oot, orotat vaan, notta joka napsahros tuataas nenäs etehe. Ei kuule sellaanen vetele. Jos jotaki taharot, tee itte!

Lotraaja (21.1. - 19.2.)
Kevätpuali on oikee lotraajien aikaa. Lotraajakki kukoostaa ku toiskan akan naurispelto kesääsin. Lemmen asioos sen sijahan lotraajat on koko alakuvuaren meleko pakkaasen pualella. Mutta syssymmällä törmäät yhtehe häjyhy. Siinon vakka, kansi ja klapsahrus. Irti ei pirullakaan.

Sintit (20.2. - 20.3.)
Susson sitte pikkuusen flatkuttehe vikaa. Ookku pahimmakki akat! Taharot pärvöttää omat ja muittenkin asiat siinä sivus, oli kyset sitte mistä tahansa. Koita ny tukkia suuvärkkis, tai pese vaikka saipualla.

Pässi (21.3. - 20.4.)
Pässiille tämä vuasi on meleko rakkaurenknapsetta. Alakuvuasi menööki Pässiillä ihimetelles mistä surraa. Kesänkorvalla alakaat kuitenki ittekki havaata, jotta vapsahaaset ne on jokka korvias kutitteloo. Pässit nähärähän tänä vuanna pelekästänsä suupiälet korvis asti.

Jästipää (21.4. - 21.5.)
Sinoot alati eheroon taharoon krätyysellä päällä, mutta eipähän tua liä sulle mitään uutta. Jästipää jukuri ku oot. Älä ny kuitenkaan vaivu epätoivohon, kyllä sä viälä kehityskelepoonen oot, kunhan sullon vaan hyvä kouluuttaja!

Pahapari (22.5. - 21.6.)
Sinoot sellaanen, joka ei taharo millänsäkkään antaa periksi, vaan aivan taharot pitää pääs. Koita ny lopettaa tuallaanen tyhyjämpäiväänen nuhuraaminen ja ota ittiäs niskasta kiinni, eihän sua tuallaasena kukaan kattele. Josset lopeta häjyylyjäs toukokuuhun mennes, isköö rometiisi takuulla kesäkuulla.

Saksiniakka (22.6. - 23.7.)
Sinoot ikuunen kihinuuttaja ja siällä mihinä liikukki kuuluu melekoonen hörötes. Sus sitä tarmua sitte piisaa vaikka pikkuuse muillekki annettavaksi. Sinoot ihiminen, joka teköö kerralla miton päätetty, mitäs turhia sitä sitte paapoomaha.

Häjy (24.7 - 23.8.)
Luulet notta oot kovaki rooroo. Orotat jotta kaikki menöö justihin siihe lajihin mitä orotat. Ja nuan yleensäkki elät meleko ameriikkaa. Tyäasias alakaa retajamahan ja sun olis aika antaa ittelles ympäri korvia, notta tuallaanen loppuus.

Impi (24.8. - 23. 9 )
Sinäki oot Jästipään tavoon krätyysellä päällä vuaren alakupualella, notta sukulaasekki rupiavat epäälämehän, jottet oo saanu sitte viime mittumaarin. Kesää kohore miälialas kuitenki kohenoo ja rupiat saamahan pläsiäs pikkuusen iloosemmalle ilimehelle.

Puntari (24.9. - 23.10.)
Sinoot alati yhtä tasaasen rauhallinen, notta sivullisiakin välillä hirvittää. Sua ei sitte palijua paina onko juhula vai askaresaika. Kaikki menöö samalla raitillansa. Mitä jos koittaasit vähä rävähyttää ja pistää lekkeriksi?

Sarvijaakkoo (24.10. - 22.11.)
Viäntiä sitte piisaa sarvijaakoolla. Alavariinsa hyppäät, jotta sivullisiaki hirvittää. Koita pikkuusen hirastaa tahtias, muuten saat perämukamat ennen kesän korvaa riasakses. Tämä koskoo erityysesti miäspualisia sarvijaakkoja, joita naispeijoonit aharisteloo.

Ritsapoikaane (23.11. - 22.12.)
Sinet sitte tajua ku ihimiset vetää sua pulukahnansa minkä kerkiää, vaan hymyylet koriasti ja luulet, notta kaikki on hianosti. Sakia saa olla muttei tyhymä! Hyppää ny hyvä ihiminen rannallen kun viälä kerkiät ennenku käy ryättääsesti!


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Mun oma sää-asema!!Lauantai 12.09.2009 04:02

Jaaha..
Ja mun sää-asemani sanoo, et sataa vettä tai et huomen sataa vettä..

En oikeen tiedä, niin se sanoi eilenkin ja sitä edeltävänä iltana.. (vaikkei edes satanu)
Ei niin, ettäkö mä uskoisin sitä! Ei, ei siihen oo uskominen!

Puolisko kysy, "Miks ihmeessä sä haluut sää-aseman, eiks se riitä ku katto ulos ja toteaa sään ihan itse!" Mut ei, ei se riitä mulle! SÄÄ-ASEMA ON IHAN MUST! Se vaan on niitä juttui, joita ilman ei voi olla, ei voi ees elää... enkä mä voinut olla haaveilematta omasta sää asemasta.. Mä olisin halunut viedä sen Egyptiin.. Puolisko kysy, "Miks ihmeessä, eihän siellä edes sada vettä!!" No, onhan se vähän tyhmää, mut ois se ollu niin kiva kattoo, et huomennakin paistaa aurinko! XD!

No, mä sit ostin sellasen pienen halvan sää-aseman, on se niin kiva, vaikka ei niin kauhian luotettava.. nytkin se niinku vilkuttaa noit sadepilviä.. onkohan sekin jotenkin epävarma??

Eilen se ihan selvästi näytti sadetta ja silleen oikeen kunnolla! mut aamulla se oli jo muuttanut mieltään ja näytti poutaa. Kyl mä ymmärrän senkin, et jos haluaa muuttaa mieltään.. Mut ku mä just nukkumaan mennessä oikeen hehkutin puoliskolle, et "Huomenna kyl sataa ja paljo!" Ja sit se vaan ihan tyynesti aamulla ilmoitti jotain muuta ja sano et aurinko paistaa täydeltä terältä! No, joo-o senhän mä huomasin itsekin ku vilkaisin ulos ikkunasta! TIETKÖ, TOLLANEN MIELENMUUTOS, VÄHÄN MUA KYLLÄ OTTI PATTIIN... TIETKÖ SE, EI VAAN TUNTUNUT KAUHEAN REILULTA!

mä tossa ihan ittekseni mietiskelin, et pitäskö mun hankkia sellanen manuaalinen ilmapuntari... sellanen ku edesmenneellä mummilla oli... siitä se mummivainaa aina katteli, miten matala ja korkeapaineet liikkuivat... SEKIN OLI KYLLÄ KIVA!

(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.
« Uudemmat -