IRC-Galleria

sarzzuu

sarzzuu

memories ♥

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat -

taika uskoaMaanantai 12.12.2011 02:17

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta..

!Lauantai 18.09.2010 02:53

Jos lisäät tämän blogiisi 45sek , niin saat klo 21.00-03.00 ihanan tekstiviestin joltain ihanalta ihmiseltä ;)

!Lauantai 18.09.2010 02:50

Pistä tämä blogiisi niin ihastukses
pussaa , halaa tai pyytää sinua yhteen
sunnuntaihin mennessä<3

!Sunnuntai 12.09.2010 17:21

OPIOI TÄMÄ ALLE 48 SEKUNNISSA,
NIIN SINULLE TAPAHTUU TÄNÄ ILTANA JOTAIN TODELLA IHANAA!
JOS ET KOPIOI, SAAT 4 KK HUONOA ONNEA,
JA ET TULE EDISTYMÄÄN IHMISSUHTEISSA.

!Perjantai 10.09.2010 00:13

ME SINKUT !
Kopioi tämä blogiisi vain, jos sinusta ei pidä kukaan

!Torstai 09.09.2010 23:53

Jos et tee tätä 15 minuutin kuluessa et tule ikinä saamaan
poikaystävää!
Oletko ihastunut juuri nyt ~ juu
Seurusteletko juuri nyt ~ emnn
Jos et, haluaisitko ~ juu
Onko sydämesi särkynyt joskus ~ ohn
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ~ en uskois ni
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ~ juu : <
Koska sinä teit jotain ~ en
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt ~ rutistaa oikein lujaa ♥
Rakastatko ketään tällä hetkellä ~ en tiiä
Onko kukaan pussannut sinua viimeisen kuukauden aikana ~ onon
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun josta välität paljon ~ juu
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ~ en

VITTUTiistai 07.09.2010 00:51

minun puhelin kössittiiinn open laukusta coopperissa joten haistakaapas vittu ;<

!oivoiMaanantai 30.08.2010 23:48

vittu mejän kissa on huora !
sillä on taaaaaaas pennut O__O

!Torstai 26.08.2010 23:54

JOS KOPIOIT TÄMÄN BLOGIISI 5 MINUUTISSA,
NIIN PERJANTAISTA TULEE IKIMUISTOINEN !

» Oletko ihastunut? - jo
» Onko joku ihastunut sinuun? - ei varmaankaaaan
» Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - nööö , en mie tiiä : P
» Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - no iha ookoo ....
» Voisitko suudella henkilöä jota viimeeksi ajattelit? - :P
» Mitä teit viime yönä? - nukuin : D ???
» Kännykkäsi viides viesti? - jos sulla koulu alkaa 8.20 niin joten meille vähän ennen 8 (:
» Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - koolme
» Onko joku jota et koskaan unohda? - on niitä ainaki 3 : D
» Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - no viesteistä päätellen niken : D
» Kuka viimeksi soitti sinulle? - mummoha se

!Tiistai 17.08.2010 00:29

kopioi tämä päiväkirjaasi, niin saat vielä
tänään tekstiviestin,
josta olet aina haaveillut, jos et lisää,
rakkausonnesi on huono loput 50 vuotta
« Uudemmat -