IRC-Galleria

- Hiljaa! sanoi Risto Reipas ja kääntyi Puhiin päin.
Tulemme pian Vaaralliselle Paikalle.
- Hiljaa! sanoi Puh ja kääntyi nopeasti Nasuun päin.
- Hiljaa! Sanoi Nasu Kengulle.
- Hiljaa! sanoi Kengu Pöllölle, kun taas Ru sanoi:
- Hiljaa! useita kertoja itsekseen.
- Hiljaa! sanoi Pöllö I-haalle.
- Hiljaa! sanoi I-haa hirvittävällä äänellä kaikille Kaniinin sukulaisille ja ystäville, ja: - Hiljaa! huusivat he kiireesti toisilleen pitkin koko riviä, kunnes se ehti viimeiselle heistä kaikista. Ja viimeinen ja vähäisin sukulainen ja ystävä tuli niin järkyttyneeksi siitä, että koko Retkue huusi hänelle >>Hiljaa!>>, että hän ryömi pää edellä maanrakoon ja oli siellä kaksi päivää, kunnes kaikki vaara oli ohi, ja silloin hän riensi kotiin ja eli sitten onnellisena Tätinsä kanssa elämänsä loppuun saakka. Hänen nimensä oli Aleksanteri Kovakuoriainen.

Pöllö asusti Kastanjahuvilassa, ihastuttavassa vanhanaikaisessa asunnossa, joka oli komeampi kuin kekenkään muun, ainakin Puhin mielestä, sillä siinä oli sekä kellonnuora että portinkolkutin. Portinkolkuttimen alapuolella oli taulu, johon oli kirjoitettu:

OLKAA HYVÄ JA SOITKAA, JOS HALUAATTE VASTAUSTA.

Kellonnuoran alapuolella oli taulu, jossa oli kirjoitus:

OLKAA HYVÄ JA KOPUTKAA, JOLLETTE HALUA VASTAUSTA.

Nämä taulut oli Risto Reipas kirjoittanut, hän oli ainoa metsässä, joka osasi tavata. Sillä vaikka Pöllö oli viisas monella tavalla ja osasi tavata oman nimensä PÖÖLÖ, meinivät sellaiset vaikeat sanat kuin TUHKAROKKO tai PAAHDETTUA LEIPÄÄ aivan päin mäntyä.

- Vai niin, sanoi Nalle Puh.
- Nyt minä ymmärrän, sanoi Nalle Puh,
- Olen ollut yksinkertainen ja antanut pettää itseäni, sanoi hän, ja olen k a r h u, j o l l a e i o l e
m i n k ä ä n l a i s i a a i v o j a.
- Olet paras karhu koko maailmassa, sanoi Risto Reipas lohduttaen.
- Olenko minä? sanoi Puh toivehikkaasti. Ja sitten hänen kasvonsa alkoivat yht´äkkiä loistaa. Jokatapauksessa on kohta aamiasaika.
Ja sitten hän lähti kotiin syömään.

Rupes vähän hajotuttaan kun luin ton kommentin kun muistin koko tapahtuman. Elias kultarakas hiihteli suksilla (sisällä, tottakai) ja määää tiätysti koodailin siinä vieressä ja sitten Eltsu kysy että mikä on spagaati ja Jutta vähän autto ja linkitti kuvan ja näytin sitä Enkelle ja sanoin että koitappa. Ei se halunnu koittaa mutta onneks Elias oli rohkee ja sano että "mää voin koittaa" ja sitten nauroin sille pienokaiselle että "kokeileppa sitten mieluummin ilman suksia" ja se oli vaan että joo ja sääti siinä niiden suksien kans hetken ja sitten ko se oli kauheella vaivalla saanu ne pois jalasta niin se vaan kurkotti vähän ja törkkäs sormensa tohon näyttöön.
Mää taas ylpeenä kattelin miten fiksu se poika on.

I grabbed a knife, and stuck it into the top of my pumpkin.

“Like this?”

I could tell he was trying not to laugh.

“Well, almost. Like this.”

He closed his hand over mine, and showed me how to get started.

“Okay?” he asked in a low voice just over my shoulder. I turned to look at him, enjoying the light in his eye that I saw so rarely and how damn cute he was right now. Not that I’d ever tell him that; he’d probably be horrified to be “cute.” Still, nothing was stopping me from thinking it.


^-^

12.08.06 12:43 <-A-K-> 'olen eksysissä en tiedä missä ja on aika tylsää ja joku äijä tossa nylsää ja taidan mennä nukkuun ennen kun lapsi hukkuu' Mitä pidät,rehellinen mielipide?:DD


A-K. Se oli tosi kaunista.












:''DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD