IRC-Galleria

Hankkisin elämän, mutta telkkarista näkyy Tuho-osasto.

Peukalo toimii jo melkein. Opin yhdeksänsormi-järjestelmän.

Procrastination
Procrastination
It's just the way to feel (come on).

We love this life of stalling (woh oh, o-o-oh)
We want the new preoccupators (woh oh, o-o-oh)
It's like a revelation (woh oh, o-o-oh)
We live on procrastination.

En väitä että tämä olisi rytmillisesti yhteensopiva alkuperäisversion kanssa.

Välillä tuntuu kuin en oikein kuuluisi laumaan. Tiedän, etten kuulu opiskelija-laumaan, mutta en myöskään kuulu työssäkäyvien ihmisten laumaan, vaikka töissä käynkin. Ajattelin kuuluvani aikuisten ihmisten laumaan, mutta en ole siitäkään enää niin varma. Kokeiluni soluttautua opiskelija-laumaan päättyi ikävin seurauksin, mutta kuulumattomuuteni ei johdu edes siitä että olisin liian "vanha", vain yksinkertaisesti kykenemättömyydestäni hallita sellaisia määriä alkoholia ja draamaa tulematta hulluksi.
Englannin opiskelija-elämä lähentelee aika pitkälti Suomen lukioiden teinimeininkiä. Enkä ihmettele, suurin osa näistä ihmisistä on ikähaitaria (17)18-22. En ole koskaan ollut viinan suurkulutuksen suuri ihailija, ellei alkonyyttäreitä ja suhteellisen hallittua juomista lasketa. En väitä, että alkonyyttärit olisivat hallittua juomista. Henkilökohtaista kokemusta Suomen opiskelija-meiningistä ei ole, mutta eräiden nimeltämainitsemattomien henkilöiden puheiden perusteella se ei viinan määrässä juurikaan häviä Englannille. Jostain syystä kuitenkin kuvittelen, että Suomen opiskelijat ovat "aikuisempia" kuin Englannin opiskelijat. En sano englantilaiset opiskelijat, koska Lontoossa englantilaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon.
Työssäkäyvien ihmisten joukkoon en kuulu. Työllä tarkoitan tässä tapauksessa jotain toimistohommaa, jota voi saada vain jos on suorittanut jonkin relevantin tutkinnon. Ollakseni poliittisesti korrekti, kaikki muu työkin on työtä, todennäköisesti enemmän työtä, kuin joku toimistojupin perseenleviämisen seuranta. Sellaista työtä, jota todellisuudessa arvostan paljon enemmän, kuin sitä toimistossa kyhjöttämistä. Mutta koska tämä on Lontoo, ja elämä on kallista, ihminen jolla on relevantti tutkinto yleensä tienaa paremmin kuin ihminen, jolla ei ole minkäänlaista tutkintoa. Heihin en siis kuulu siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla ei ole tutkintoa. Odotan innolla sitä päivää, kun voin pitkän paperintäyteisen työpäivän jälkeen marssia muiden BBCn itsekeskeisten naikkosten kanssa after-work drinksuille minun vanhaan pubiini, ja kohdella sen työntekijöitä kuin myyriä.
Olisin varmaan aikuinen jos niin päättäisin. Laillisesti olen aikuinen ja aivojeni kehitys loppuu vajaan viiden vuoden päästä, ellei ole jo loppunut. Henkisesti tunnen kuitenkin olevani vielä hyvin naivi ja viaton, kun vertaan itseäni eräisiin. Toisaalta tunnen olevani myös hyvin kypsä ja syntinen, kun vertaan itseäni näihin 18v opiskelijoihin, jotka eivät ole elämässään astuneet harhaan. Englannissa olen oppinut, että suurin osa (ellei jopa kaikki) pelaa enemmän tai vähemmän sairasta ihmissuhdepeliä. Itse en ole sellaista tajunnut pelaavani, mutta kaipa minäkin sitten. Olisi mukava ajatella, että ihminen on ihmiselle ihminen, mutta todellisuudessa ihminen on ihmiselle pelinappula. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, kuinka jotkut ihmiset pelatessaan huonosti paljastavat kaksinaamaisen luonteensa hyvinkin lyhyen ajan jälkeen. Ei sen takia, että kyseiseltä henkilöltä pettäisi pokka ja unohtaisi vuorosanansa, vaan sen takia, että hän ei ole tarpeeksi fiksu peittämään jälkiään. Toisinsanottuna juoruamaan toisen selän takana niin, että kyseinen henkilö ei voi olla kuulemmatta siitä. Kuulostaa ihan yläasteelta.


Nyt ei jaksa enää kirjottaa.