IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

parhaat lahjat.Sunnuntai 25.12.2011 21:00

Käsikoru Niinalta, kaulakoru Riinalta & korvakorut Janikalta.
Rahaa Ranelta, Tarjalta, paapalta & vaarilta.
Tupakkiaski Anitalta.
Valokuvataulu Anitalta.
Vielä parempi kuva Riinan antamasta kaulakorusta.

paras kaveri♥Perjantai 23.12.2011 01:13

plop.Maanantai 19.12.2011 15:45

2011 YLEISESTI
Ketä oli sinulle merkittävin henkilö vuonna 2011? - monet.
Löysitkö vihamiehen? - en tiiä, hyvin mahdollista.
Mitä numerot 11 tuovat sinulle mieleen? - ei oikein mitää.
Kuinka vanha oikein olet? - 18.
Mikä oli mieleenpainuvin muisto tältä vuodelta? - niitä riittää.
Entä negatiivisesti mieleenpainuvin? - onhan niitäki iha kivasti.
Linkitä yksi tätä koko vuotta kuvaava biisi? - en jaksa miettiä.
Mikä sanonta kuvaa tätä vuotta? - jaa'a.
Kauhein teko mitä teit tänä vuonna? - paha kehua.
Kouluarvosana (4-10) tälle vuodelle? - 7 tai 8.

POJISTA
Vietin jonkun pojan kanssa aikaa kahdestaan (x)
Erosin pojan kanssa (x)
Tappelin fyysisesti pojan kanssa ( )
Poika satutti minua henkisesti tänä vuonna (x)
Ja satutin itse myös (x)
Ihastuin ensisilmäyksellä (/)
Ikävöin poikaa (x)
Paljastin tunteeni pojalle (x)
Pyysin poikaa treffeille ( )
Pidin pojasta jonka nimi alkaa kirjaimella E tai M (x)

TEOISTA
Olitko tekemisissä poliisin kanssa? - en ollut.
Tuhositko mitään kaupungin omaisuutta? - en.
Varastitko kaupasta mitään? - en.
Uhkailitko/kiusasitko itseääsi heikompaa tahallisesti? - emt.
Potkasitko poikaa munille tänä vuonna ja miksi? - en.
Teitkö mitään peruuttamatonta tai jotain mitä kadut todella paljon? - emt.
Koskitko huumeisiin? - en !
Joitko alaikäisenä? - ne vajaat 4 kuukautta kyllä.
Ajoitko humalassa? - en.
Ostitko alaikäisille tupakkaa/alkoholia? - ostin... :o

MUISTOISTA
Pussasin ystävää (x)
Tunsin edes kerran oloni rakastetuksi/tärkeäksi/kuolevaisen onnelliseksi? (x)
Tunsin edes kerran oloni niin pahaksi että olisin voinut tappaa tai jopa itse kuolla? (x)
Saanut jotain mitä olen aina halunnut? (?)
Menettänyt jotain liian tärkeää? (x)
Viettänyt elämäni mukavimmat hetket? (x)
Juoksin alasti julkisella paikalla? ( )
Paljastelit pintaa Omeglessa? ( )
Potkit jonkun hautaa? ( )

KAVEREISTA
Ketä ystävääsi viimeksi halasit ja miksi? - Veikkaisin, että Riina murua♥
Ketä ystävääsi haukuit tai löit ja miksi? - emt.
Kenet ystävistäsi menetit viimeksi? - en tiiä.
Millainen on mielestäsi hyvä ystävä? - mukava, jaksaa kuunnella jne.
Onko sinulla paljon ystäviä? - aika juu.
Onko sinulla enemmän poika-, vai tyttöpuolisia ystäviä? - emmä tiedä, kai tyttöjä.
Rikoitko joidenkin kahden henkilön välisen ystävyyden? - emmä ny sanoosi.
Sanoit ystävällesi rakastavasi häntä ja todella tarkoitit sitä? - Riinalle sanoin baaris joskus täs. ;)
Hankit uusia ystäviä? - jep.

PUKEUTUMISESTA
Voisitko lähteä julkiselle paikalle leveälahkeisissa farkuissa ja oudon värisessä t-paidassa? - en.
Käytätkö sormuksia? - käytän.
Entä kaulakoruja? - joo !
Entä rannekoruja? - jeap.
Mikä on lempiasusi? - emmä tiiä, tykkään monista.
Entä lempivaateliikkeesi? - emt, joku sellanen mistä saa kivoja vaatteita.
Kuvastaako pukeutumisesi sinua? - kai ?
Monta paria korkokenkiä omistat? - ööää, emmä tiedä.
Oletko kadehtinut usein ihmisten pukeutumista tai vaatteita? - voi kyllä.

AIKATAULUSTA
Mitä teet ensimmäiseksi kun heräät arkisin? - meen suihkuun.
Jos sinulla on kahdeksalta koulu, monelta heräät? - 6.45.
Oletko kiireinen? - joskus.
Pidätkö rutiineista? - joo.
Käytätkö kalenteria? - en ny sanoosi.
Unohteletko välillä mikä päivä on? - jooo.
Tunnetko olevasi välillä aivan uupunut työnteosta/opiskelusta? - jep.
Onko sinulla aikaa paljonkin kavereillesi tai perheelle? - no juu.
Onko kännykässäsi tällä hetkellä herätyksiä tai muistutuksia? - ei.
Mitä sana aikataulu tuo mieleesi? - jollekki päivälle suunniteltu aikataulu milloin pitää tehdä mitäki.

VIIKONLOPUISTASI
Vietän viikonloput koneen ääressä (x)
Kavereiden kanssa (x)
Perheen kanssa (x)
Teen läksyt lauantaina ( )
sunnuntaina ( )
perjantaina ()
Koen sunnuntai-masennusta (/)
Viikonloput menevät liian nopeasti (x)
Käyn edes kerran kuussa viikonloppuna juomassa (x)
Käyn joka viikonloppu kavereillani (/)
Vietän viikonloppuisin enemmän aikaa ulkona kuin sisällä säästä riippumatta ( )
Kulutat yli 30 euroa per viikonloppu (x)

LUONTEESTASI
Rakastan kavereitani (x)
Ja uskallan myöntää sen (x)
Olen tunteellinen (x)
Itken helposti (x)
Suutun helposti (x)
En ole menevä ( )
En kiroile, polta tai juo ( )
En viihdy suuressa porukassa (/)
Olen kärsivällinen ( )

Lauantai 17.12.2011 23:47


Tee tämä jostain ihmisestä joka on sinulle tärkeä
Kuka hän on ? - Janika♥
Tietääkö hän kaiken sinusta ? - aikalailla. :)
Milloin viimeksi näit häntä ? - näen sen koko ajan. :)
Parasta hänessä ? - Janika on ihana♥
Mitä hän rakastaa ? - kavereita, perhettä ja Lauria veikkaisin. :)
Oletteko samassa koulussa ? -ei. :(
Entäpä luokassa ? -ei.
Onko hän sinulle tärkeä ? - on♥
Rakastatko häntä ? - rakastan♥

Mitä kaikkea olet tehnyt hänen kanssaan;
[ ] käynyt huvipuistossa
[x] katsonut elokuvia
[ ] makoillut sängyssä
[ ] harrastanut seksiä
[x] käynyt sinun/hänen kavereilla
[x] käynyt sinun/hänen vanhempiensa luona

Missä kaikkialla olette olleet yhdessä;
[x] ulkona
[x] sisällä
[x] kaupassa
[x] juomassa
[ ] huvipuistossa
[ ] ulkomailla

Olet nähnyt kun hän;
[x] itkee
[x] nauraa
[x] suuttuu
[x] polttaa
[x] juo alkoholia
[x] syö
[x] ajaa jollakin
[ ] opiskelee
[?] vittuilee jollekkin
[x] satuttaa itsensä
[x] halaa jotain ihmistä
[x] suutelee jotain ihmistä

Hän on nähnyt kun sinä:
[x] itket
[x] naurat
[x] suutut
[x] poltat
[x] juot alkoholia
[x] syöt
[x] ajat jollakkin
[ ] opiskelet
[?] vittuilet jollekkin
[?] satutat itsesi
[x] halaat jotain ihmistä
[x] suutelet jotain ihmistä

Mitä kaikkea olette kokeneet yhdessä? - kaikkea !
Voisitko elää ilman häntä? - en !
Mitä hän ajattelee juuri nyt - paha kehua.
Pelkäätkö ikinä hänen puolestaan? - harvemmin.
Onko hänen kaverinsa kivoja? - en kauheesti tunne sen kavereita.
Oletko auttanut häntä mitenkään? - en muista, ehkä ? :D
Pelastaako hän usein päiväsi? - aina sillon ku nähää♥
Ikävöitkö häntä jos ette näe päivään? - ikävöin.
Mistä hän ei pidä? - jaa'a. :D
Yhteisiä naurunaiheitanne? - onhan noita. :D
Onko hän hyvä koulussa? - ainaki mua parempi. :D
Tekeekö hän tämän saman kyselyn sinusta? - en tiiä. :D

Torstai 15.12.2011 19:40

Niin lähelle mä pääsin sua,
kiinni syliisi.

väsyttää.Keskiviikko 16.11.2011 10:48

Seuraelämä
1 Mitä mies/naiselämääsi kuuluu..? » aiva hyvää.
2 Milloin suutelit viimeksi ja missä? » sunnuntaiyöllä baaris.
3 Ajattelet jotakuta, eikö niin? » jep.
4 Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? » on.
5 Onko joku ihastunut sinuun? » on.
6 Suutelisitko henkilöä, jolle puhuit viimeisimpänä? - emmä ny välttämättä.
7 Luotatko helposti ihmisiin? » liianki.
8 Onko sinulla parasta ystävää? » usiampiki.
9 Voitko sanoa 110 % varmuudella, ettei hän kerro asioitasi eteenpäin? » jaa'a.


Lähiaika
1 Mitä teet parin tunnin päästä? » oon koulus.
2 Mitä teet vielä tänään? » vaikka mitä.
3 Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? » riippuu.
4 Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? » emt.
5 Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? » noo joo.
6 Mitä teet, jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? » varmistaisin asian ja sit kertoisin kaverille.
7 Haluaisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? » joo.
8 Teko, jota et uskaltanut tai uskalla tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? » ei oo sellast.
9 Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? » en tiiä. :D

Nyt
1 Mikä kappale soi? » ei mikää.
2 Mitä sinulla on päälläsi? » paita, legginssit.
3 Miten hiuksesi ovat? » suoristettu, auki.
4 Millainen olotila? » yskittää, nenä vuotaa, väsyttää.
5 Mitä ajattelet? » en mitää järkevää.

Milloin viimeksi
1 Joit alkoholia? » baaris la-su välisenä yönä.
2 Söit pitsaa? » en muista.
3 Oksensit? » varmaa joku kuukausi sitte.
4 Suutuit ihan tosissasi? » emt.
5 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? » emt.
6 Mille nauroit? » jaa'a.
7 Sait kokeesta kiitettävän? » jaa'a.
8 Ikävöit jotain ihmistä liikaa? » en tiiä.
9 Itkit? » la-su yönä.
10 Huolestuit jostain ihmisestä? » jaa'a.


Ihmisistä
1 Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? » Jenni.
2 Kuka soitti sinulle viimeksi? » Carita.
3 Kenelle soitit viimeksi? » Jennille vissii.
4 Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? » Jenni.
5 Keneen ärsyynnyt useimmiten? » äitiin.
6 Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? » aika monille.
7 Kenelle viimeksi annoit tai lainasit rahaa? » ei muista.
8 Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? » en osaa sanoa.
9 Kenen luona olit viimeksi yötä? » ei muista.

plööh.Sunnuntai 13.11.2011 17:41

SEURUSTELU
01) Olen seurustellut itseäni vanhemman kanssa - joo.
02) Olen seurustellut itseäni nuoremman kanssa - joo.
03) Olen seurustellut samanikäisen kanssa - oon.
04) Olen seurustellut vakavasti - jep.
05) Olen pyytänyt toista kanssani yhteen kysymällä ''Alaks olee?''- en.
06) Et ole saanut sitä kenet olisit halunnut - joskus on käyny niinki.
07) Saat aina sen kenet haluat - ehen.
08) Olen sinkku - jep.

VIIMEISIN IHMINEN
01) Henkilö jonka kanssa pussasit - Markus.
02) Jonka kanssa halasit - Markus.
03) Jota kutitit - en muista.
04) Jolle soitit - Markus.
05) Joka soitti sinulle - Markus.
06) Joka kehui sinua - emt.
07) Joka auttoi läksyissä? - eipä oo pahemmin ollu läksyjä.
08) Joka oli luonasi ? - Miia.

YSTÄVÄT
01) Sinulla on paras ystävä - montaki.
02) Monta muuta todella hyvää ystävää - jep.
03) Pari ystävää ja paljon kavereita - joo.
04) Ei yhtään kaveria - on noita onneks.
05) Sinulla on paljon nettikavereita - pari.
06) Nettikaverit ovat yhtä tärkeitä kun muutkin – eeei.
06) Sinulla on myös ulkomaalaisia kavereita - venäläinen.
07) Sekä muilta paikkakunnalta olevia - joo.
08) Suurinosa kavereistasi on tyttöjä - emmä osaa sanoa kumpia olis enemmän.
09) Onko siskosi tai veljesi parhaimpia ystäviäsi – ei tosiaa.
10) Kaveria ei jätetä – ei nii !

MITÄ JOS
01) Ihastuksesi suutelisi sinua – kelpais.
02) Opettajasi suutelisi sinua - hyi.
03) Voittaisit lotossa miljoona euroa - ostaisin talon ja mersun jajajaja.
04) Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi - siinähän kävelee.

KULUNUT KUUKAUSI
01) Onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä? - on.
02) Entä kenties pussannut? - onon.
03) Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - no jaa.
04) Mitä olet ostanut viikon sisällä? - alkoholia, ruokaa, paidan.
05) Oksentanut? - en oo varma koska se oli ku oksensin.
06) Soittanut jollekkin? - kylläkyllä.
07) Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - joo.
08) Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - jep.

SINÄ
01) Onko sinulla lempinimiä? - ei.
02) Monta kirjainta on etunimessäsi? - 5.
03) Missä kuussa olet syntynyt? - maalis.
04) Oletko allerginen jollekin? - en tietääkseni.
05) Kuinka pitkä olet? - 164 vissii.
06) Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - huono tai siltä väliltä.

RAKKAUS
01) Seurusteletko? - en.
02) Jos et, haluaisitko? - emmä.
03) Oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - oon.
04) Oletko ihastunut? - jea.
05) Ehkäpä rakastunut? - en sentää.
06) Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - on.
07) Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - koska se ei halua seurustella.
08) Miksi olit viimeksi surullinen? - siksi.
09) Miksi teet tätä testiä? - tylsää.

Perjantai 11.11.2011 10:26

En tiiä mistä tykkäät, mut mä tykkään susta♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.11.2011 16:10

‹3 1kk !

Sä oot saanu uuden auringon nousemaa,
ja sun läheisyytes saanu mut uskoo elämään uudestaa♥

Leave me alone.Tiistai 01.11.2011 17:31