IRC-Galleria

pläähPerjantai 11.09.2009 10:17

Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman aikaa kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

tällasta taasSunnuntai 06.09.2009 23:15

Jos et tee tätä 15 minuutin kuluessa et tule ikinä saamaan poika- tai tyttöystävää !!


Oletko ihastunut juuri nyt ~ emmätiedä.
Entä rakastunut ~ en.
Seurusteletko juuri nyt ~ enn.
Jos et, haluaisitko ~ en välttämättä.
Onko sydämesi särkynyt joskus ~ onhan tuo.
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ~ en kai.
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ~ olen.
Koska hän särki sydämesi ~ nonii.
Koska sinä teit jotain ~ enpäs.
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt ~ mikä ettei.
Rakastatko ketään tällä hetkellä ~ juuh moniakin<3
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun josta välität paljon ~ joo.
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ~ en.

eiline oli ihan mukava =)Sunnuntai 06.09.2009 16:36

..iipa tais vaa olla aika hapoilla. taas.

kipeeenä -.- !Tiistai 01.09.2009 20:17

Mitä teit kello 8 tänä aamuna?
- taisin nukkua

Oletko hyvä matematiikassa?
- en kyllä ole

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- enpä oo laskenu. kolmee kai.

Jätätkö koskaan puhelinvastaajaviestejä ihmisille, joita yrität tavoittaa?
- en

Onko suunnitelmia perjantai-illalle?
- ainahan niitä on ;)

Mainitse muutama asia, joka saa sinut innostumaan.
- ryyppäys,ryyppäys ja ryyppäys

Minkälaisen talvitakin omistat?
- ööö villakangas- ja laskettelutakin

Unelmamiehesi / -naisesi tärkein ominaisuus?
- se että sytyn siihe ;>

Oletko puhelias vai vetäytyvä?
- siltä väliltä =)

Asia jota tykkäät tehdä milloin vain?
- ryyppäys

Mitä aineita sinulla on huomenna koulussa?
- en jaksa kattoo. matikkaa ainaki ja elintarviketietoo.

Kenen kanssa kesää vietät?
- monien<: mut kesä meni jo;<

Miten houkuttelisit ystäväsi lähtemään lomalle Etelä-Amerikkaan?
- emt

Käveletkö usein nopein askelin?
- kävelen ! aina vissii kilometrin eellä:D

Mitkä asiat naurattavat sinua?
- kaikki vajaat

Oletko väkivaltainen?
- ehen 8)

Onko teillä kynnysmattoa ulko-oven edessä?
- onhan tuo

Lempikirjasi?
- hyi en lue

Millä nettisivulla olet eniten?
- täällä ja facebookis

Paras vuodenaika?
- Kesä! <3

Harrastatko joogaa?
- en harrasta

Onko pakasteessanne jäätelöä?
- on < 3

Onko lävistykset hienoja?
- jotkuu kyllä.

Entä tatuoinnit?
- riippuu tatuoinnista

Nauratko paljon?
- joo liikaakin

Mitä hyönteistä vihaat eniten?
- kaikkia :'<

Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- monenmonta

Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- en pahasti pitkää aikaa

Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
- tollasta vaaleeta, kulunu pois suurimmaks osaks.

Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- ei mikää ko se on aina äänettömäl

Minkävärinen päiväpeittosi on?
- valkone

Mihin meni viimeksi hermot?
- siihen ku on nii kova yskä ja nuha

Monelta heräsit tänään?
- ööh oisko ollu 11 aikaa

Missä olet nyt?
- kotona.

Monennellako luokalla olet?
- ensimmäisellä =))

Onko koulusi iso?
- ainaki verrattuna edellisee :D

Kuka on luokkanne uusin oppilas?
- ööh ulla :D

Onko Negative hyvä?
- haha ala-asteel oli, mutta eih

Vihaatko ketään?
- kyllä vihaan

Onko kukaan, ketä et tunne, koskaan haukkunut sinua jollekin kaverillesi?
- en tiiä eikä oo miun ongelma jos on :)

Osaatko ruotsia?
- joojjoo

Entä saksaa?
- en

Ranskaa?
- en osaaa :<

Mikä on lempiaineesi koulussa?
- no kokkaus

Tuleeko sinulle Cosmopolitan?
- tullooha se

Kuka viimeeksi kehui ulkonäköäsi? Miten?
- en minä muista. perjantain laura tais kehuu nätiks:D

Mitä heitit viimeeksi? Kenelle?
- veeralle sytkärin eile

Mitä sinulta kysyttiin viimeeksi?
- mikä on olo

Lukeeko kukaan tämän gallupin?
- ei lue

niijooTiistai 01.09.2009 00:24

Ihastuksesi tunnustaa sinulle pitävänsä sinusta tämän viikon sisällä, jos lisäät tämän päiväkirjaasi. Mutta jos et, rakkautesi ei kukoista vuosiin

[Ei aihetta]Maanantai 31.08.2009 17:33

Jos et tee tätä kuolet huomenna.

Oletko ihastunut juuri nyt ? - njaa en tiiä :D
Seurusteletko juuri nyt ? - en
Jos et , haluaisitko ? - toisaalta en
Onko sydämesi särkynyt joskus ? - on
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ? - emt
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ? - olen
Koska hän särki sydämesi ? - njöö
Koska sinä teit jotain ? - e
Rakastatko ketään tällä hetkellä ? - joo
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun kenestä välität paljon ? - itseasiassa, joo
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ? - en

1.Pituus?
- 170cm

2.Oletko ikinä värjännyt hiuksiasi punaiseksi?
- osittain

3.Tykkäätkö kesästä?
- JOO <3

4.Millä menet kouluun?
- linkalla taikka sitten jonkun kyydissä

5.Oletko käynyt Ruotsissa?
- oon

* Kiihottavatko homot sinua? - ei
* Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa? - joo
* Käytösnumerosi? - 8 tais olla
* Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä? - mitä jos ei ole sellaista välttämättä
* Juotko kahvia? - juonhan minä
* Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? Jos on millä värillä? - joo mut kulunu aika paljonki pois
* Missä kuussa oot syntynyt? - syys
* Osaatko mielestäsi laulaa? - kännissä ainaki :D:D
* Monelta heräsit tänään? - puol 9
* Syötkö yleensä aamupalaa? - jooh =)
* Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi? - kahta
* Monelta menet yleensä nukkumaan? - heittelee
* Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? - en
* Asutko kotona? - kyllä
* Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut? - ratsastus
* Milloin olet ollut viimeksi laivalla? - ööh kesäl
* Oletko koskaan tehnyt mitään mitä perheesi ei voi antaa sinulle anteeksi? - ööö enn
* Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit? - e
* Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla? - linkal melkee päivittäi, taksil ja junil silloku pitää
* Kenelle annoit viimeksi numerosi? - viikonloppun joillekki
* Oletko maistanut fazerin lontoorae suklaata? - olen
* Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat? - välil
* Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? Onko se turha riita? - en ole
* Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - en
* Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - en
* Oletko hiljainen vai äänekäs? - molempia
* Seuraatko BB:tä? - joo
* Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin? - ei
* Haluaisitko että olisi jo kesä? - haluisin !!
* Voisitko osallistua idolsiin? - en :D
* Pidätkö puhelinta öisin kiinni? - en
* Oletko uinut alastomana? - olen
* Onko sinulla Nokian kännykkä? - on
* Olisitko valmis äidiksi/isäksi? - en
TUO JULKI KAIKKI PUHELIMESTASI!

Taustakuvasi? - joku outo:D
Miksi sinulla on juuri se taustakuva? - öh no se on järkevin noista ton vitun paskan kännykän taustakuvista

SAAPUNEET VIESTIT

Mitä lukee 1. viestissä? - Siihe linkkapysäkille. 20 yli 9 :)
Kuka on lähettänyt 10. viestin? - Mirka
Kerro viimeisen viestin lähettäjästä. - sellaneha se :D

prrrrLauantai 29.08.2009 21:36

olipas taas ilta eile, taksiki oli ihan mukava ja onneks noita aamulinkkoja menee! =) tänää taas lähtee ;>

plääTorstai 27.08.2009 21:26

oon iha poikki :( käytii kokkie ja tarjoilijoitten kaa haapasaares, sit menin töihi ja nyt pitäs vissii viel jtn kotihommii tehä ! mutta onneks huomenna alkaa viikonloppu ;)

tylsääää !Tiistai 25.08.2009 17:43

21 kysymystä (rakkaudesta).

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).


1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- sini, sinkka, snaipperi, sinikka, simpura, simppa ..

2) Neljä asiaa ylläsi?
- housut toppi rintsikat bolero

3) Seurusteletko?
- eNN

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
- kyllä =)

5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- en ?

6) Oletko ollut rakastunut?
- jooo..

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- ehkäpä

8) Ongelmasi juuri nyt?
- ei niitä kaikille kerrota ;>

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- joo -.-

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- siinähä sitä.

12) Kuinka monta lasta haluat?
- tuskin yhtää

13) Lempivärisi?
- ei oo tiettyy.

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- en.

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- riippuu henkilöstä

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi/vaimosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- öööh. en vähää aikaa ainakaa.

17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- silloin pienenä =)

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- äpäpä en tiiä

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- ehkä tai sitten en

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- kukaaaaa

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
- jeps :>>

[Ei aihetta]Maanantai 24.08.2009 01:38

Uskotko oikeaan rakkauteen?
- njaa juu kai :p

Mitä teet ja mitä kuuluu?
- tätä teeen ja ahistaa

Osaatko elää hetkessä?
- useimmiten juu

Jos saisit palata ajassa taaksepäin, mihin aikaan palaisit ja miksi?
- ööh. en kerro :)

Haluatko lapsia?Miksi?/Miksi et?
- en haluu.. sen kyl näkee sit taas isompana

Ymmärrätkö vastakkaista sukupuolta?
- yritän aina kovasti ymmärtää mut yleensä se kallistuu siihe etten ees haluu ymmärtää

Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
- samaa mitä aina ennenkin =)

Kerro paras muisto viime kesä- ja joululomalta?
- varsinki kesältä niitä on erittäin paljo joten vaikee valita !

Onko ulkonäöllä väliä?
- kyllä sillä taitaa olla

Oletko pitkävihainen?
- välillä juuu mut suutun harvoin

Tahtoisitko asua muuaalla kuin nykyisellä paikkakunnallasi?
- no enpä ainaka ruokolahel haluis asuu

Oletko rikkonut lakia?
- voi olla

Haluaisitko pyytää nyt joltakulta anteeksi?
- en

Onko sinulla ollut viimeaikoina huono omatunto?
- eilisestä ..

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- no varmaa ens viikonloppuu

Jos joku omistaisi sinulle kappaleen, minkä kappaleen hän todennäköisesti omistaisi sinulle?
- emt

Pelastaako hymy todella päivän?
- kyl se voi :)

Annatko helposti periksi?
- riippuu mistä on kyse, en yleensä

Milloin olet ollut onnellisimmillasi elämässäsi?
- vuos sitte kesäl

Onko maailmassa paikkaa, jonne tiedät olevasi aina tervetullut?
- joo koti <::

Katsotko paljon televisiota
- yllättävän vähä

Mikä kokemus on muuttanut sinua elämäsi aikana eniten?
- monia

Halveksitko ketään ihmistä sydämesi pohjasta?
- jep !

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
- elää ? :D

Pelkäätkö enemmän henkistä vai fyysistä kipua?
- henkistä!

Onko maailmassa ihmistä, jolle voit soittaa milloin tahansa?
- on muutamakin

Uskotko että ihminen pystyy muuttumaan?
- joo mut ei sitä kukaa muu voi muuttaa

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeeksi?
- jaa-a, tuskin

Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
- riippuu millane pvä miul on

Mikä on tämänhetkinen tunnetilasi?
- paska. -.-

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
- kyllä.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- ''voi vittuuu..''

Jos joku pyytäisi sinua treffeille, suostuisitko?
- jooo mutta riippuu kyllä kuka pyytää

Minkä nimistä lehteä luit viimeeksi?
- varmaa cosmopolitanii

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeeksi itkit?
- en

Kenelle näytit viimeeksi keskisormea?
- ööö nikolle kai

Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- JOO.