IRC-Galleria

Hey ladiesLauantai 26.06.2010 00:48

Listaa mielestäsi 3 hyvännäköistä naista ja hae heistä kuvat googlen kuvahausta.





Että hyvää juhannusta vaanPerjantai 25.06.2010 20:29

Hukkasin laukkuni, JA SIELLÄ OLI KUULOKKEET JA SOITIN. Tämä tarkoittaa että EI MUSIIKKIA. Enkä saa uutta soitinta kuin vasta JOULUNA.

Jos joku ihana nyt sitten sen on varastanut sieltä puistosta jonne se jäi (joo on oma vika, tunnustan) niin voi olla kiva ja palauttaa sen.

Sellainen vaaleanpuna-violettiraidallinen kangaslaukku, ja siellä tosiaan ne kuulokkeet ja soitin.

ENKÄ MUUTEN TASAN SAA ENÄÄ SELLAISIA KUULOKKEITA kun olen niin huolimaton

These are hard times for dreamersKeskiviikko 16.06.2010 17:45

Näin tosi outoa unta. Että olin kaupungilla, meidän luokan ja deeluokan kanssa, ja yhtäkkiä olikin koulua, ja kaikkien oli pitänyt pareittain jossain tunnissa kirjoittaa joku esitelmä. Me mentiin jonnekkin poliisiasemalle kai, ja sitten kaikki vaan siellä söi jäätelöä, ja mää hukkasin mun kengät. Siellä pöydän alla oli kahdet Reettan kengät, ja se suuttui kun kysyin että saanko laittaa niistä toiset. Se kai laittoi ne kummatkin päällekkäin jalkoihinsa. Löysin kai ne omat kenkäni sitten jossain vaiheessa.

Yhtäkkiä hukkasin kaikki muut ja menin kaupungille, missä oli meidän englanninopettaja tekemässä jotain kyselyä. Se sanoi että jo vastaan niin se ostaa mulle Manolo Blahnikit Second Hand Storesta. Olin että ok. Niin vastasin kai sitten siihen, ja sitten kun se sanoi että voisinko mennä etsimään kun joku oli pudottanut kasvikokoelmansa Ainolanpuistoon, niin sitä. Menin ensin kai käymään jossain korukaupassa silleen ja sitten menin etsimään sitä ja löysin sen, ja siellä sen vieressä oli kummallisissa kasoissa kahden euron ja euron kolikoita, ja kanssa jotain ruotsin kruunuja ja muita. Siinä vieressä oli lappu jossa luki että ne kuuluu johonkin suunnistajien rastijuttuun. Otin ne eurot siitä yhdestä kasasta ja lähdin.

Menin Tuiraan yhteen venerantaan, ja siellä oli jotain miehiä jota myi niiden pajusta tai koivusta tekemiä viulunjousia joillekkin kiinalaisille pukumiehille. Ne kiinalaiset oli että 'toimiiko nämä ihan tavallisina viulunjousina, kun nämähän on kalliitakin' (ne pyysi niistä kaksi euroa) ja se yksi mies suuttui ja sanoi että oikeat viulunjouset maksaa viisi euroa.

Muistin sitten, että munhan piti mennä sinne kaupunkiin että saisin ne kengät, niin yritin kai teleportata sinne joidenkin MTV-ohjelmien nettilinkkien kautta (:D) Se ei onnistunut niin kävelin sinne sitten. Mutta se uni loppui ennen kuin sain ne kengät.

TotallySunnuntai 13.06.2010 02:26


And they totally look like Alisa

Gimme fiveLauantai 22.05.2010 23:15

1) Avaa Wikipedia
2) Klikkaa satunnainen artikkeli vasemmasta laidasta
3) Nyt yritä päästä sen artikkelin sisältämiä linkkejä klikkaamalla artikkelista toiseen, jotta lopulta päätyisit artikkeliin Adolf Hitler. Älä käytä "Katso myös" osion linkkejä!
4) Kirjoita polkusi tänne

Maalismaa --> 1700-luku --> Venäjä ---> Natsi-Saksa --> Adolf Hitler

Kohta kuitenkin tulee takatalviTiistai 18.05.2010 20:48

On vähän nyt silleen että on yhy yhy liian kuuma. Sisällä. Haluan ulos mutta en voi mennä, kun pitää tehdä kaikkea, esim
- purkaa rinkka
- siivota
- tunkea talvikengät jonnekkin ja ottaa kesäkengät esille
- ommella se fuckin' fuckin' mekko
- tehdä se portfolio, vaikka se opettaja ei antanut mulle sitä ohjeistusta saatana. Niin ja pitäisi myös tehdä historian tiivistelmä, ruotsin esitelmä ja palauttaa noita levyjä.

BITCHSunnuntai 16.05.2010 19:23

Sillä, minähän olen sieni. Ja kun sammakkotyttö näki jumalan valon ja Esa pelastui, ei kyllä olisi kumisaappaat jalassa saatu Esaa sieltä suosta.

Kimin perse eikun mitä?

Huomasin kelpaavani satujenkertojaksi, ja jouduin kertomaan kauheita satuja suuteloinnista. Kamalaa. Turmelevaa. Lollot.

Fuck your ass tonight, fuck your ass tonight yeah.
moow sanoo:
KAWAII NEKO-CHAN WATASHIWA WERITA-DESU OR SOMETHING LIKE THATNAND LOT MORE ERNUSHIT.

Baudelaire sanoo:
HELL YEAH

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.04.2010 03:57

Olen kuulemma hirmusöpö.

HiyaTorstai 08.04.2010 14:37

Pitää tehdä kaikki läksyt kun plaah. Tulisinko huomenna kouluun vai en, kun periaatteessa mulla on se otettu kanssa lomaa, mutta olen Oulussa jo tänään illalla?