IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -
MINUN PÄIVÄNI:
HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
This is the fucking life that always ends up to something badÂ…
ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
Voittoon Nykäsen Matin avulla!! Back to 80’s!
MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
On taas yövuorossaaa!
LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
Näättä
KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
Pöntöstä syntynyt…
KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
mikamika
KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
<3 Joel
KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
Esa Herrala
MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
Heta Välimäki
HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
Kuolemassa on kituvan kiitos
EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
IÂ’ll point you to the mirror
SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ
KURKKUA:
Make
PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
Me and my vacuous mind
SELLAINEN OLI MINUN PÄIVÄNI, ENTÄS SINUN?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.