IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

KIITOSSunnuntai 30.03.2008 19:38

HALUAN:Lauantai 29.03.2008 19:49

1. haluaisin twiggy-paidan
2. haluaisin urhokekkosennaama-paidan
3. haluaisin myös paidan jossa lukee ENJOY
4. haluaisin huoneeseeni paljon tuoksuvia kynttilöitä
5. haluaisin, että äiti peruisi meikkikutsut
6. haluaisin vaalean sinisen saabin, pinkit karvanopat ja ajelisin sillä sitten ja popittaisin
7. haluaisin myös että tulisi kesä
8. haluaisin, että lumi sulisi pois
9. haluaisin vähän siromman haban
10. haluaisin, että äiti laittaisi pannukakkuun vähän enemmän sokeria
11. haluaisin että meillä olisi vaikkapa jäätelöä
12. haluaisin, että elämästäni tehtäisiin elokuva. ja se olisi hauska ja opettavainen
13. haluaisin myös edelleen että poikonen jäisi eläkkeelle. en siedä sitä
14. haluaisin omistaa kymmenen kissaa
15. haluaisin olla maailman viisain
16. haluaisin kirjoittaa kirjan unesta jonka näin viime yönä
17. haluaisin että olisi jo ilta
18. haluaisin lukea jotain hyvää
19 haluaisin myös etten ikinä päädy absolutiksi
20. haluaisin joskus katsoa uudestaan kuudennen aistin
21. haluaisin mennä katsomaan sweeney toddin elokuviin. mutta se piru vie on k-18
22. haluaisin pian nähdä sinkkuelämää-leffan
23. haluaisin kuvitella elämäni onnellisessa maailmassa
24. haluaisin, etteivät potterit olisi loppuneet
25. haluaisin etten olisi lukenut vielä kaikkia hyviä hp-ficcejä
26. haluaisin myös viettää omaa lomaa ensi ke
27. haluaisin, että taisto ei äsken olisi yrittänyt hypätä ikkunasta sisään. sillä ikkuna oli kiinni.
28. haluaisin saunaan
29. haluaisin että meidän talo ei olisi sininen
30. haluaisin uuden meseosotteen
31. haluaisin hyvän kameran
32. haluaisin eriväriset kuoret kännykääni
33. haluaisin elää mielukuvitusmaailmassa
34. haluaisin että joidenkin tarinoiden hahmot olisivat oikeasti olemassa
35. haluaisin etten huolestuisi mielukuvitushahmojen elämäntilanteista. se on kyllä mahdotonta
36. haluaisin kebabin
37. haluaisin eclipsesin suomennoksen ilmestyvän pian
38. haluaisin nähdä houkutus-leffan pian. vaikka se on varmaan huono
39. haluaisin ensi juhannuksena valvoa koko yön
40. haluaisin oikeastaan joskus seurustella ei-vakavasti ruotsalaispojan kanssa. ei ollut vitsi
41. haluaisin vielä joskus homon ystäväkseni
42. haluaisin kivan kesätyöpaikan
43. haluaisin etten kaatuisi skootterillani
44. haluaisin myydä mp3
45. haluaisin saada siitä hyvät rahat
46. haluaisin että mummo ei asuisi naapurissa
47. haluaisin joskus kokeilla polttaa marihuanaa
48. haluaisin ensi kesästä hauskan
49. haluaisin muuttaa helsinkiin lukion jälkeen
50. haluaisin jonkun kivan ammatin koska en halua mennä lukioon
51. haluaisin joskus lukea niin hyvän kirjan etten pystyisi sen jälkeen tekemään mitään
52. haluaisin joskus olla yötä sairaalassa
53. haluaisin jotain mitä en osaa edes muotoilla tähän
54. haluaisin elää eri todellisuuksissa
55. haluaisin ymmärtää fysiikkaa
56. haluaisin olla hyvä kielissä
57. haluaisin että tietäisin enemmän kuin google tai wikipedia
58. haluaisin metroseksuaalin ystävän
59. haluaisin musta trikoo/kissa/charlienenkeli-asun mihin pukeutuisin kun kukaan ei näe
60. haluaisin kirjoittaa näitä 100 mutta en jaksa

yksi oli valhe

ggrnauMaanantai 24.03.2008 20:27

[ yleistä ]
minkä ikäinen olet?: 14
missä koulussa olet?: uuranen
onko sinulla lapsia?: ei
omistatko yli kolmet kengät?: juu
osaatko laulaa?: toki

[ nykyhetki ]
mitä sinulla on juuri päällä?: tuulipukhousut ja minniyöpaita
mitä syöt/juot juuri?: purkkaa
mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä?: läksyjä varmaan
mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda?: jäätelöä
miten hiuksesi ovat juuri?: huonosti
mitä kuuntelet: en jaksa kirjottaa

[ tulevaisuus ]
mitä aiot tänään vielä tehdä?: kahtoo tv
mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa?: en tiiä
mitä aiot ostaa seuraavaksi?: kaikemoista
mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua?: varmaa oon koneella
entä huomenna?: en yiiä
mitä aiot tehdä viikonloppuna?: nukkua

[ random ]
mitä lukee viimeisimmässä saapuneessa viestissäsi?: mennään lenkille tässä joskus iltapäivällä
keneltä se on?: miralta
kenellä kaikilla olet ollut yökylässä?: en jaksa luetella
paha tapa?: ruoka
onko jokin pahoittanut mielesi?: on

[ oletko koskaan ]
antanut rahaa hyväntekeväisyyteen?: joo
katsellut yöllä tähtiä?: joo
ollut junassa: joo
ollut lentokoneessa: joo
ollut auto-onnettomuudessa: en
aiheuttanut auto-onnettomuuden: en vielä
juossut päin seinää/ikkunaa: ihan mahollista
melkein polttanut talon: vielä kerkee

[ viimeisin ]
biisi jonka kuulit: joku jotaenmuista
cd jonka ostit: joku kake randelin :-D
asia jonka sanoit: lukiko muka"?
ihminen joka soitti: ANJA KUITUNEN
aika kun kävit suihkussa: toissapäivänä. mitä sitä turhia lomalla

[ milloin viimeksi ]
nukuit muualla kuin kotona?: en muista
unelmoit opettajastasi?: mipestä koko ajan<3 okei siitä kuvissijaisesta mutse oli liero
ajattelit jotain ihmistä?: no en tiiä

minkä värinen on takkisi: riippuu takista
minkä kokoinen on sänkysi: tommone kiva
minkä värinen kynä olisit: pinkki
kauanko sinulla kestää suihkussa: riippuu
mikä on reaktiosi kun joku kertoo sinulle että olet kuuma: oon ku hella kutosel



[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 19:56

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- toki

Oletko koskaan kanniskellut salkkua julkisilla paikoilla?
- en, se on mipen homma

Oletko joutunut ongelmiin kirjastossa, vai käytkö edes kirjastossa koskaan?
- en kai

Ostatko pääsääntöisesti koulupäivien aikana karkkia, sipsejä tai muuta sellaista?
- joo liian usein

Miten fysiikka/kemia sujuu?
- 6

Ärsyttääkö sinua tämä J-rock-ilmiö?
- ärsyttää muitta ei kiinnosta

Tiesitkö,että Aalto Alvarissa on hyppytorni-altaassa ikkuna miesten suihkutilaan?
- tiesin

Millon sulla on synttärit?
- 2.7

Jos olisit poika, millainen olisit?
- urheilullinen ja hyvännäkönen tietenkin. ja homo

Mitä mieltä olet anoreksiasta?
- :(

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- khyl

Oletko istunut mopon/moottoripyörän/skootterin takana koskaan?
- oon

Hymyiletkö koskaan?
- en koska elämä on perseestä

Oletko nauranut tänään?
- olen

Minkälaisista ihmisistä pidät?
- ihmisistä

Kuka viimeksi nukkui sängyssäsi?
- taisto<3 +minä

Kuinka korkealta katselet maailmaa?
- 158

Oletko koskaan pitänyt jonkun salaisuuden?
- joo

Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- pienenä halusin pippelin

Kamalin tunne maailmassa?
- aika paljon

Oletko koskaan ajatellut, että kuolet?
- joo

Tutustutko helposti ihmisiin vai onko se hankalaa?
- helposti. tai riippuu

Kuinka monelle ystävällesi voit puhua KAIKESTA?
- no aika monelleki

Paljonko sinulla on serkkuja? Millainen suhde sinulla on heihin?
- 2 ja puolikas. en ees kunnolla tunne

Ovatko tätisi ja mummosi juuri sellaisia kuin elokuvissa, eli tulevat selittämään kuinka paljon oletkaan kasvanut ja onkohan poikaystäviä ja muuta sellaista?
- jos ei puhuttais niistä kahesta

Onko söpöä kun poika punastuu?
- on se

Punastutko muuten helposti?
- no punastun aina sillon ku joku sanoo jtn et "nyt se punastuu" en muute

Nautitko elämästäsi?
- joskujs

Oletko viisas, tyhmä vai siinä keskellä?
- viisas

Kumpi on parempaa: britti- vai jenkkihuumori?
- en tiiä

Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
- en muista

Kuinka monta on mielestäsi pari?
- 2

Kuunteletko Iron Maidenia?
- en

Minkä levyn ostit viimeksi?
- kake randelin 2€

VIIMEISIN:

Ruoka, jota söit:
- suklaa

Hedelmä, jonka söit:
- onema

Juotu juoma:
- vesi

Ostos:
- mehu ja suklaa

Soitettu puhelu:
- äippä

Vastattu puhelu:
- mirkku

Lähetetty tekstiviesti:
- sanna

Biisi, jonka kuulit:
- katatonia: journey throught pressure

Nettisivu, jolla olit:
- galleria

Päälle pukemasi vaate:
- huppari

Sanomasi asia:
- näitsä mikä tos tiellä on koivet kohti taivasta

Käynti ulkona:
- äske

Ihastus:
- ilkka kanerva

Kenet näit:
- äiti

Herätys:
- tänää varmaa

Mesekeskustelu:
- minttu

Tv-ohjelma jonka katsoit:
- c.s.l miami

Koru, jota käytit:
- korvikset

Asia jonka piirsit:
- joku kämppä

Kerta, kun olit suihkussa:
- eilen

Liikkatunti:
- tällä viikolla

Kameralla kuvaamasi asia:
- antero<3

Kulkuneuvo, jolla matkustit:
- auto

Ilonaihe:
- en tiiä

Surunaihe:
- koulu

Peli, jota pelasit:
- älypää<3

Paras numero todistuksessa:
- 9

Huonoin numero todistuksessa:
- 6

Keskiarvosi:
- 7.0

Stipendi, jonka sait:
- joskus ala-asteella joku ahkeruus

Laulu, jota lauloit:
- jotai my heart will go on

Kieli, jota puhuit (suomea ei lasketa):
- enkku

Lehti, jota luit:
- iltalehti

LÄSSYN LÄSSYN-KYSYMYKSIIN:

Ensinnäkin, oletko tyttö vai poika?
- tyttö

Minkä väriset ja pituiset hiuksesi on?
- rumat ruskeet pisimmillää olkapäille

Kuka perheestäsi on kivoin?
- antero

Mistä karkeista pidät?
- kaikista

Entäs hedelmistä?
- appelssiini

Lempi tv-sarjojasi ovat?
- täydelliset naiset, harvoin tarjolla, salkkarit, sinkkuelämää, joskus c.s.l

Mistä kouluaineista tykkäät?
- kotsa tietenki

Mikä on inhottavin kotityö?
- kaikki

Mitä harrastat?
- koneella oleilu enemmä tai vähemmän

Lempi laulu kun olit pieni?
- gimmeli

Olen tänään...

[ ] käynyt uimassa
[ ] palanut auringossa
[ ] meikannut
[ ] pyöräillyt
[x]kävellyt yli 1km
[ ] halannut
[ ] itkenyt
[ ] ollut kaupungilla
[ ] alkanut seurustelemaan
[ ] suudellut
[ ] leikannut hiukset
[ ] värjännyt hiukset
[ ] lyönyt jotakuta
[ ] syönyt kaksi jäätelöä tai enemmän
[ ] pelännyt, että lihoat 500kiloiseksi
[ ] nauranut huonolle vitsille
[ ] juonut alkoholia
[ ] juonut kaakaota
[ ] ollut syömättä
[x] lähettänyt txtrin
[ ] soittanut yli 3min puhelun
[ ] soittanut 10min puhelun

a: aksu
b: -
c: -
d: -
e: eetu
f: -
g: -
h: heini
i: iiro
j: jenni
k: kari
l: -
m: makke
n: nuppi
o: oona
p: petri
q: -
r: riikka
s: sanna kiiski
t: taha
u: -
v: veera
x: -
y: -
z: -
ä: äippä

L. mikä oli ensivaikutelmasi hänestä?
-

A. milloin näit hänet viimeksi?
- no varmaan tässä parin viikon sisällä

S. voisitko kuvitella hänet lapsesi kummiksi?
- joo sanna kiiski, en ees tunne

G. voisitko käyttää samanlaisia vaatteita kun hän?
-

Y: onko ystäväsi nimi kenties yrjö?
-

C: oletteko hyviä ystäviä?
-

M: lähtisitkö hänen kanssaan ulkomaille?
- joo maken kans

U: Oletteko samanlaisia?
-

B: onko hän ulkomaalainen?
-

H: milloin uskot näkeväsi hänet seuraavan kerran?
- en enää ikinä. myin vaa hiustenpidennykset sille

F: Ketä hänen perheeseensä kuuluu?
-

X: Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan?
-

T: Tiedätkö missä hän asuu?
- en todellakaan

K: Voisitko yöpyä hänen luonaan?
- no vähän niinkuin asumme samassa talossa

D: oletko koskaan vieraillut hänen luonaan?
-

V: onko hänellä tyttö/poikaystävää
- no voi kyllä ollakin

E: Kauan olet tuntenut hänet?
- muutaman kk

R: onko hänellä lemmikkieläimiä?
- ei tietoo

N: miten tutustuitte?
- en oo ikinä ees nähny

I: Onko teillä yhteisiä salaisuuksia?
- en oo kyllä tällekään ikinä puhunu. tai joo puhelimessa

O: oletteko koskaan suudelleet?
- ei vielä

J: Oletteko koskaan riidelleet?
- no eii

P: Millainen on hänen unelma miehensä?
- en mä petristä tollasia asioita tiiä. varmaa sporttinen

Q & Z: Jos ystäväpiiriisi kuuluu näillä kirjaimilla alkava ihminen olet kyllä ihme tyyppi !
- harmi kun ei kuulu

hoplääSunnuntai 02.03.2008 18:02

Ikävöitkö...

Viime kesää?
- en

Rippijuhliani?
- nii mitä oli

Kuollutta sukulaistani?
- en

Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni?
- nojjoo

Jotain vaatekappaletta joka meni rikki?
- kyllä

Aiotko seuraavalla lomalla...

Ryypätä perseet olalle?
- of corse

Lähteä lomamatkalle?
- en tiiä

Nukkua yli yhteen päivällä?
- joka päivä

Lukea kokeisiin, tenttiin jne?
- :OOO

Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään?
- juu

Jollekin keikalle?
- en tiiä

Minulla on/minä olen...

Yli 100 e käteisenä lompakossa?
- no ei

Vain alle 10 e käteisenä lompakossa?
- ei sitäkään

Mesekeskusteluja auki?
- ei

Meikatut kasvot juuri nyt?
- ei

Ja paljastava tissitoppi päällän?
- no ei

Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita?
- eiku äitin minni-yöpaita

Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
- eih

Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne?
- aina

Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina?
- nojaa

Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
- ei :(

Dieetti menossa?
- ei ikinä

Luokanvalvoja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän?
- mipekö?

Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta?
- no ei tai ehkä

Noloja muistoja lapsuudesta
- joo. söin euromarketissa maistiaisia ja sit joku myyjä tuli valittaa et "tämä ei ole mikään ravintola. hävetti khyl

Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle?
- kai

Itkettänyt jonkun pojan vuoksi?
- juu

...olisin voinut vaikka lyödä häntä turpaan!
- en sentää

Poreallas kotona?
- ei

...ei, vaan jättitrampoliini?
- jätti ja jätti joo

sikasiistejä suunnitelmia ensi viikonlopulle?
- hautaudun lukemaan vikaa potteria eli joo


Jotain muuta:

Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan?
- nykyset riittää hyvin

Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- katoin sekaisin marista

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- täti<3

Miksi asut siellä missä asut?
- sitä on tullu mietittyy

Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- 2.3 siks ku se luki jo tos

Koska viimeksi teit itse ruokaa?
- ehkä viikko sit

Muistatko, minkä CD:n ostit ensimmäiseksi?
- joo kake randelin joskus kauan sit

Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- en jaksa selittää

Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- sen vanhainkotijutun peruuntuvan

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- en tiiä

Näetkö paljon unia? kerro viimeisin.
- joo mut en muista

aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- kyllä

Ketä kättelit viimeksi?
- en muista

Mitä näet kun suljet silmät?
- pimeetä on

Kuinka monet kengät omistat?
- en muista

Kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- en muista joku 50 ainaki

Mikä oli päivän paras juttu?
- tää piirakka jota syön

Luokitteletko ihmisiä?
- khyl

Kuinka korkealta katselet maailmaa?
- matalaa

Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä?
- rehellisyys

Oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- isä

Mikä oli suurin huolesi lapsena?
- se etten ollutkaan poika

Uskotko ihmeisiin?
- ehkä

Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- arki

Olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- no en ilonenkaa

Oletko tavannut isovanhempien vanhempia?
- en

Mikä tappaa kiinnostuksen (ihmisistä puhuttaessa)?
- no vaikka epähygienisyys

Oletko kateellinen muille ihmisille?
- oon

Oletko ollut kirpparilla myymässä?
- juu

Koska eletään elämän parasta aikaa?
- nyt

Kuinka monta serkkua sinulla on?
- ehkä 3

Kirjoitatko päiväkirjaa?
- en tietenkään

Mikä muistuttaa viime kesästä?
- en tiiä. no meiä mökki pirskeet

Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- joo kauniisti sanottuna

Kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- londi

Kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- maria, mari jne

Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- oon

Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- en tiiä

Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa?
- harvoin

Osaatko keittää riisiä?
- khyll

ostakaa multa jc lahjakorttiPerjantai 29.02.2008 16:40

arvo 25€

äääTorstai 28.02.2008 22:26

1. Kun otat itsestäsi valokuvia (esim.nettiin laitettavaksi), laittaudutko ennen kuvien ottamista?
- no en mä tiiä kyllä joo joskus

2. Jos kirjoittaisit nyt laulun, mistä se kertoisi?
- en tiiä

3. Oletko koskaan ollut mukana näytelmässä? Mitä roolia/rooleja olet esittänyt?
- no pepissä: annika, marikissa: liisa ja momossa: MOMO

4. Pidätkö itseäsi romanttisena? Miksi/miksi et?
- no en oo miettiny:D

5. Jos tahdot herättää huomiota, miten teet sen?
- en tiiä

6. Miten suhtaudut ihmisiin, jotka tulevat kehumaan sinua?
- eh

7. Millaisten ihmisten seurassa et viihdy?
- ärsyttävien

8. Minkä värinen stabilo tai muu tussi sinulta loppuu yleensä ensimmäisenä?
- en omista tusseja

9. Jos riitelet vanhempiesi kanssa, millaisia riitanne ovat ?
- en tiiä

10. Onko sinulla lävistyksiä? Jos, niin missä ne ovat/montako? Oletko käyttänyt niihin paljon rahaa?
- korva, 3 ja en muista

11. Jos käytät ripsentaivutinta, oliko sinulla alussa vaikea oppia oikea tekniikka sen käyttöön?
- no oon käyttäny joskus aikoje alussa ja eipä tarvinnu opetella

12. Kuvaile, millaiset olisivat unelmakenkäsi?
- sellaset hienot

13. Huomauttaisitko kumppanillesi, jos hänen henkensä haisisi kun hän suutelisi sinua?
- riippuu ihan tilanteesta ja kaikesta varmaa. ei varmaa

14. Onko sinulla korkea vai matala kipukynnys?
- en tiiä

15. Jos olet lintsannut joskus koulusta, mitä olet väittänyt poissaolon syyksi?
- hammaslääkäri/sairaana/lähtee kaupunkii jne

16. Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
- haluun asua yksin

17. Vältätkö yksin liikkumista pimeällä? Miksi/miksi et?
- en vältä ja miksi pitäisi

18. Miten reagoit, jos joku kertoo pervon vitsin?
- no varmaan nauran jos se vitsi on hyvä tai jos ees tajuan sitä

19. Ottaisitko mieluummin vinot vai keltaiset hampaat?
- no on jo keltaset ja vinot

20. Kenen vieressä nukuit viimeksi (pehmoleluja yms ei lasketa)?
- ei muista

21. Oletko joskus jättänyt tahallasi vastaamatta jonkun ihmisen puheluun?
- joo

22. Otatko tilanteet joissa eksyt mielenkiintoisena tilaisuutena tutustua uusiin paikkoihin?
- joo kai

23. Vanhempasi ehdottavat, että vietätte ensi kesän Etelä-Ruotsissa maalaiskylässä perheen kesken. Suostuisitko lähtemään?
- no en lähe

24. Onko joku ihminen huomannut sinun ihastuneen johonkuhun, mutta olet inttänyt vastaan ettet olisi ihastunut, vaikka oikeasti olisitkin.
- no en mä tiiä. ei varmaa

25. Jos olisit jäätelö, mikä maku olisit? Miksi?
- suklaa. siis sellanen mitä kaikki mummot sanoo roskajäätelöks ja missä on niitä ihme muruja tai juttuja

26. Pidätkö vatsalihasliikkeiden tekemisestä?
- en pidä

27. Oletko koskaan kirjoittanut ihastuksesi nimeä hiekkaan tai lumihankeen? Pyyhitkö tekstin pois?
- varmaa viimeks ala-asteella

28. Mitä tahtoisit sanoa köyhille ja nälkäisille afrikkalaislapsille?
- menkää äkkii mäkkii hankkii mäkkipäkkii

29. Mitä ajattelet ihmisistä, jotka eivät jaksa seurustella kauaa yhden ihmisen kanssa?
- en jaksa alkaa selittää

30. Iloitsisitko ystäväsi menestyksestä jos hän menestyisi hyvin Idolsissa?
- joo varmaa

31. Millaisista tuoksuista pidät?
- hyvistä

32. Onko luokkakuvasi koskaan onnistunut omalta osaltasi?
- ei varmaa

33. Jos sinua sanotaan/sanottaisiin pieneksi, otatko sen kehuna vai haukkuna?
- riippuu mite sen sanoo

34. Jos sinusta tehtäisiin elokuva, kuka näyttelisi sinua (itseäsi et voi valita)?
- no en tiedä

35. Pidät leffaillan kotona. Mitä naposteltavaa valitset?
- suklaata, popcronia, sipsiä, dippiä, karkkia ja kaikkea mahdollista

36. Elehditkö käsilläsi puhuessasi?
- varmaa joskus

37. Oletko koskaan saanut pojalta kukkia (sukulaista ei lasketa)?
- no en varmaa:D

38. Onko etuvarpaasi pitempi kuin peukkuvarpaasi?
- on se

39. Mitä ilman eläminen olisi sinulla BB-talossa kaikkein vaikeinta?
- kavereita. ehkä

40. Mainitse yksi ulkonäössäsi huomiota herättävä piirre?
- en tiiä

41. Millaisia asioita kirjoitat/olet kirjoittanut päiväkirjaasi?
- no näitä gällyppejä

42. Muistatko henkilötunnuksesi ulkoa?
- en

43. Oletko joskus joutunut huomaamaan, että ihminen jota pidit ärsyttävänä, osoittautuikin mukavaksi? Missä tilanteessa näin kävi?
- joo oon aika monenki kanssa

44. Mikä on tärkeää elokuvateatterissa?
- hyvä paikka ja RUOKA

45. Onko sinulla asioita joita et ole kehdannut myöntää vanhemmillesi? Mitä?
- no kerran turussa kiipeilin kallioilla ja sit melkein tipuin sieltä ja oisin voinu kuolla ja polvi oli iha veressä, enkä uskltanu kertoo äitille ku sit se ei ois päästäny mua enää sinne

46. Punoittaako ihosi helposti urheillessa?
- joo

47. Mitä teet/teit köksäntunneilla yläasteella?
- se on kotsa ja YRITIN tehdä ruokaa

tylsää ääSunnuntai 24.02.2008 21:21

1.Kykenetkö hätätapauksessa peseen hampaas jonku muun hammasharjalla?
- no jos ei ois omaa ni en pesis mutta ei se nyt kauheen kamalaa ois lainata jonku

2.Minkäväriset alusvaatteet naisilla on rock?
- no en tiedä:D

3.Entäpä miehillä?
- mielellään ei mtn

4.Omituisin mielitekosi viimeisen kuukauden sisällä?
- niitä on aika paljon

5.Erikoisin paikka jossa oot nukkunu?
- en tiiiä

6.Lempidippisi?
- joku perus valkosipuli

7.Onko sulla pimeitä salaisuuksia joista kukaan ei tiedä?
- ei kai

8.Lepakko vai puudeli?
- äh

9.Eksoottisin eläin, jota olet koskettanut?
- en mä muista

10.Mitä laitat kahviisi?
- maitoa jos joisin

11.Jos tupakoit vaikka edes joskus, mikä on ollu eka röökimerkkisi?
- en mä muista. oisko voinu olla smartin punane.

12.Esine jota olet joskus hirveesti himoinnut ja myös saanut sen?
- sellanen intiaaniperuukki :)

13.Jos lapsuus olisi maku niin mikä se olisi?
- vadelma

14.Kamalin näky jonka olet koskaan nähnyt?
- en kyl tiiä

15.Kivoin leikki?
- en tiiä:D

16.Anne vai Ellu?
- ellu

17.Pelottavin iskurepliikki joka sulle on osotettu?
- ei mua kukaa iske :(

18.Penis- vai klitorisläväri?
- penis mieluummi ei kumpikaa

19.Kamalin duunipaikkasi?
- ku jouduin vaa kahtoo vierestä ku juhlaväki ryyppäs. pitopalvelussa

20.Jos pitäs ryömiä jostain ahtaasta paikasta ni mistä jäis kiinni jos jäis?
- maha:D

21.Kappale joka on vanha mut johon et oo aikasemmin kiinnittäny huomioo ja on nyt sun mielestä hyvä?
- en tiiä

22.Mille keikalle haluut seuraavaks?
- no en oikei mihinkää. johki suomalaiselle tyylii klamydia jos ois pakko

23.Onko sulla omana mitään joka on joskus kuulunu sun isovanhemmille?
- no en usko

24.Muutama lempidrinkkisi?
- en tiiä

25.Lempikirosanasi?
- no vaikka vittu vaikka se on ruma :( kivoja kysymyksiä

26.Missä huoneessa olet nyt?
- omassa

27.Mitä löydät näyttösi päältä?
- no on vähä kapee näyttö mut webbi

28.Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- en muista et oisin kertaaka

29.Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- kaaduin mummon pyörällä ja polvi aukes

30.Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
- minttu

31.Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- oon ihan helvetin hyvännäkönen kai sen kaikki tietää

32.Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
- en ikinä

33.Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- en mä tiiä

34.Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
- en kuuntele

35.Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- peppi pitkätossu, hah

36.Mistä näit unta viimeksi(siis niin että muistat)?
- en kehtaa sanoo. mut ainaki siinä samassa unessa oli yhessä vaiheessa poikonen ja jouduin hiihtää aittovuoressa. kamalaa

37.Onko sinulla sisaruksia?
- mimmi ja miina