IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.03.2006 03:27

tänään tuli vierailtua toistamiseen fillari06 messuilla. siis toistamiseen kahden päivän sisään. eivät päästäneet samalla lipulla uudelleen vaikka kuinka koitin selittää. kummaa porukkaa.
no syy tähän toiseen vierailuun oli se, ettei eilen pankkiautomaatti tykännyt mun kortista. tänään lähdettiin sitten ISON käteisvaraston kera. Aikaisemmin ostettujen housujen seuraks tänään tuli Löfflerin ajotakki ja korkea pino karttoja.
Jos siis näette jossain mustissa hyvin kireissä pöksyissä ja punaisessa takissa kauniilla pyörällään viilettävän kuskin, niin se en ole minä. älkää edes kuvitelko.

Koti-ilta hanskulilla onnistui tänään oikein hyvin. Broileri oli oikein hyvää, ja musa!! hyllystä löyty jo perinteikkään kirkan lisäks muitakin mestareita, tapsa rautavaaraa, reijo taipaletta, abbaa, mattia ja teppoa, ja vielä ainakin pari samaan kategoriaan kuuluvaa huippulevyä joita ei nyt juuri muistu mieleen.
ruuan ja musan lisäksi loistavat keskustelut oli illan kohokohtia. näitä iltoja lisää, kiitos.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.