oot ja tuut aina pysymään mun mielessä kun katselen pilviä ja tähti taivaalla.muistan kuinka aina olit niin iloinen kun sua tultiin hakeen lenkille tiinan kanssa ja aina kun nähtiin niin tulit heti jalkoihin pyörimään ja kerjäämään rapsutusta.kuulen vieläki sun äänes korvissani jos oikeen pysähdyn ja syvennyn sua miettimään...
muistan kun eilisen senkin kun viimeks nähtiin kun tulit tapasi mukaan taas jalkoihin pyörimään ja kerjäämään huomioo ja sen kuinka omalla kielelläsi kerroit että kuinka vielä muistat mut...
toivoin niin että se lääkekuuri olisi parantanu sut ja että olisit voinu jatkaa taas huoletonta koiran elämääsi mutta nyt kun mietin niin ainahan se aika joskus kuitenki jokaiselle koittaa kun pitää päättää elämä maanpäällä ja poistua tästä elämästä taivaaseen pilven reunalle katselemaan mailmaa enkelinä...
ne kelle olit todella rakas ja sitten vähemmän rakas niin tulee kaipaamaan sua valtavasti ja vuodattaan ihan varmasti monta kyyneltä takiasi sillä olit ainakin siinä pihassa rakastettu karvapallo...
voin tässä ihan rehellisesti myöntää että tätä juttua kirjotellessa kyllä meinas ihan kyyneleet vaan väkisinki valua poskia pitkin ja niinhän ne sitte valuki loppupeleissä mutku vaikka et ollukkaan mun oma koira niin olit silti tärkee ja tuut aina olemaan enkä todellakaan muistele sua pahalla,mutta elit sää onneks sentään kolmetoistavuotiaaks...