IRC-Galleria

translucent

translucent

pterodactyls are pterrofying
Puran tunteita nykyään muunmuassa jääkaappirunoudella ja keskenäisillä kiistelyillä. Mulla on ensimmäinen rusketusraja en tiedä kuinka moneen vuoteen, ja söin arnolds'in kinuskidonitsin.
Metrossa joku intialainen mies kysyi multa, olenko mä ostanut käsikoruni Suomesta ja sanoi että tykkää niistä kovasti, ne näytti kuulemma samanlaisilta mitä naiset Intiassa pitää. Se oli liikuttava, ja hyppäsi pois Hakaniemen kohdalla. Oon ihan satavarma että metro hyppäsi kaisaniemen aseman yli.

Mulla on sellainen olo, että mä en tiedä mitään, en yhtään mitään, muuta kuin että oon kaivannut tiettyjen ihmisten naurua ja juttuja, vaikka mulla olikin vähän ulkopuolinen olo, kun ne suunnitteli kaikkea mitä ne muiden kanssa tekee. Moschinon Hippy Fizz on kyllä edelleenkin kivan sitrusmainen, vaikka aivastan aina sen jälkeen kun laitan sitä.
Yksi HerStylerin myyjistä, se söpöin ja eniten homonnäköinen, tunnisti mut, vaikka en ole puhunut sille enkä myöskään nähnyt sitä yli vuoteen. Musta se oli kivaa.

Ai niin, ja kuulin maailman kauheimman cover-version Snow Patrolin Runista.

Meidän talossa on liikaa tavaraa ja liikaa astioita. Mun pitäisi pakata, mutta enhän mä ole tietenkään pakannut.

Oon huomenna 13:10 Kampissa, mulla ei oo hajuakaan siitä mitä mä sen jälkeen teen, mutta ehkä tällä päättömällä ajelehtimisella ja ajautumisella ja hetkessä elämisellä menee vielä toinen lauantai, ja sitten voi alkaa ahdistua suunnitelmista.

[Ei aihetta]Torstai 25.06.2009 02:25

"Epätäydellisyydet on kivoja", sanoi Reetta ja lakkasi inhoamasta hampaitaan.
" You have a family request.

Emily Katherin (Grain Valley High)

Emily listed you as her sister. Would you like to confirm?"

Don't wanna mess this upTiistai 23.06.2009 02:20

Suomi on jännä. Oon ollut täällä kolme päivää nyt, ja huomasin tänään etten osaa enää hymyillä kun kävelen kadulla; sen sijaan mulla on sellainen äkäinen "älkää tulko mun tielle" - ilme, minkä tarkoituksena on pitää tuntemattomat ja pelottavat ihmiset kaukana ja saada omaa rauhaa. Miksi mä tarvitsen sellaista? Mistä mä oon saanut sellaisen käsityksen että heti kun tuun takaisin ja kävelen pari metriä niin mun pitää pistää päälle sellainen maski, ettei kukaan tuntematon erehdyksissäkään luule että mä haluan niitä yhtään lähemmäksi? Siitä että Suomessa on pelottavia tuntemattomia.

Matkakeskus petti mun luottamuksen ja lopetti kymmenen bussit kesäksi, eikä mulla sitten ollutkaan bussia kotiin - piti soittaa äitille ja pyytää sitä hakemaan mut. Sen jälkeen jouduin hetkelliseen paniikkiin kun puhelimeen ei vastattu ja mua itketti, ennen kun rupesin ajattelemaan että MÄ OLEN OLLUT TÄÄLLÄ MILJOONA KERTAA AIEMMIN JA VIELÄ NUOREMPANA, kyllä mä selviän, ja lähdin numeropalvelun ja tonin avustamana kohti Redrumia, missä ehdin käydä kääntymässä noin sekunnin ajan ennenkuin äiti soitti että pitää suunnata toiseen paikkaan että se saa haettua mut.
Tällaisina aikoina mua inhottaa asua sellaisessa paikassa kuin Tuusula, kun yhteydet on KAUKOLIIKENTEEN bussit, rahat hyvästi, ja kesällä nekin yhteydet aivan surkeat. Höh. Siinä kun kiihdyttelin kovaa vauhtia ohi tuntemattomien pelottavien ihmisten ohi mulla oli kasvoilla se sama äkäinen älä tuu mun tielle ääliö - ilme, ja vaikka mä hymyilen kuitenkin kavereiden seurassa edelleen toivottavasti helposti, niin mua vähän ärsyttää nyt toi seuraava lause.

Suomalaiset varasti mun hymyn kolmessa päivässä, ja mä mielelläni haluaisin sen takaisin.

[Ei aihetta]Perjantai 19.06.2009 17:11

Oon kotona.

Outookivaatyhmää. Missasin yhden yön, elän torstaissa.

nyt se on menoa, suljen koneenTorstai 18.06.2009 10:47

NÄHDÄÄN

Streets I used to roamKeskiviikko 17.06.2009 22:06

Käytiin punnitsemassa mun laukut tänään postissa, 46lbs ja 48lbs -> ei tuu ylipainomaksuja!

Tänään heräsin viideltä nälkäisenä, huijasin itseni nukkumaan pariksi tunniksi pasianssin avulla. Tänään pitää ladata puhelin, ipod ja tarkistaa että on hyvää musiikkia, siivota huone loppuun ja aattelin että kirjotan vielä toisen kirjeen perheelle (kirjotin niille ja emilylle jo yhden)

MUT MIKÄ IHMEEN VIEHÄTYS AMPIAISILLA JA MEHILÄISILLÄ ON MEIDÄN AUTOTALLIIN HÄH? Hyi hyi hyi. Hostmom vaan nauraa mulle aina kun vikisen ja vingun kun pelottaaaaa.... No tänään yks niistä eksy autoon ja pörräs ja törmäili mun käsivarteen IKUISUUDELTA tuntuneen parin sekunnin ajan ennenkun hostmom aukaisi ikkunan ja se lähti veke ;__;

Kaks päivää ja oon himassa toivottavasti, jos lentokone ei tipu. Hostmom's making fried rice for the last time! ♥

Ja hömmm. Täällä on ihan törkeen kuuma. Lentokoneen PITÄIS laskeutua Helsinki-Vantaalle 12:45pm eli viittätoistavailleyksi, jos on aikataulut kohdallaan ja ei myöhästytä (pliis pliis ei myöhästytä )

PUS PUS ootte kivoja

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.06.2009 08:31

Miksi illat on vaikeimpia

What sensation exactlyKeskiviikko 17.06.2009 07:41

Kävin tänään 54thstreetissä syömässä Kodien ja Kyleen kanssa.... Ois pitäny jättää menemättä, hyi yäk se ruoka ja sen lisäks en tiiä mikä siin oli pilalla mut mun vatsa on ihan sekasin siitä. Oon onnistunu onneks olemaan oksentamatta sitä mut tällähetkellä pelkkä ruoan haju ällöttää.

Oon pakannu. Ryan tuli käymään, oli ihana nähdä sitä nopeasti. Tuun kaipaamaan sen älyttömän matalaa ääntä ja vähän kömpelöä olemusta, kun se on niin älyttömän pitkä.

Huomenna pitäs nähdä Zack, Collin, ja Leslie. En tiiä tuleeko yhdestäkään mitään : D

Outoa ajatela että lähden kohta.

trembling hands lifted highTiistai 16.06.2009 01:25

Tänään aamulla satoi ihan älyttömästi, puolentoistametrin matkalla katoksesta autolle kastui ihan läpimäräksi.

Emily lähti THEE campille kirkon youthin kanssa, eli en näe sitä enää. Se itki kuin itkikin kun hyvästelin sen, vaikka se kokoajan sanoi "i'm NOT crying! I'm FINE!"



Käytiin hostäitin kanssa Oak Park Mallilla, ostin maailman ihanimmat chucksit. Nyt vaan pitää toivoa että kaikki tarvarat mahtuu laukkuihin.

Ps ihan oikeesti, 64 kävijää ja KAKS kommentoinu? Voi PLIIS.