IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

NUORISOSEURAN TOIMINNALTA PUUTTUI VETÄJÄ : JOKA OLISI JAKSANUT HOITAA TEHTÄVÄNSÄ YHTÄ
HYVIN KUIN NYKYINEN PUHEENJOHTAJA ON TEHNYT TYÖNSÄ NUORISOSEURAN HYVÄKSI !

VASTA 2000 LUVULLA SEURAN TOIMINTA KÄYNNISTYI UUDELLEEN : ENSINNÄKIN ENSIMMÄINEN UUSI
NUORISOSEURAN TOIMINNAN JOHTAJA OLI PAPPI,"JONKA TOIMESTA NUORISOSEURAN TALO REMON-
TOITIIN KOHTUULLISEN HYVÄÄN KÄYTTÖKUNTOON."

ELÄKKEELLE JÄÄNYT RAUTAKAUPPIAS TEKI TYÖNSÄ NIIN HYVIN : RUOKOLAHDEN TANSSILAVA ON RE-
MONTOITU KÄYTTÖKELPOISEEN KUNTOON TOIMINTA PYÖRINYT VUOSIA ERITTÄIN HYVIN !

PAIKALLISTEN KAUTTA 1986 - 89 EI MAHDOLLISTUNUT YRITYSTENI TOTEEN SAATTAMINEN : OULULAI-
SEN OHJELMAPALVELUN ANTTI EPÄILYKSEN ANSIOITA MIKSI NÄIN TAPAHTUI !

HÄN VETÄTYI POIS 1990 PAIKALLISET PISTIVÄT KAIKEN MIKÄ JÄI TANSSILAVALLE JÄTEVAUNUUN JA
KUSKASIVAT SEN KAATOPAIKKALLE : KUVASTAA YHTEISÖN TODELLISTA ASENNETTA JA SITÄ MIKSI ON
MAHDOTONTA OLETTAA KENENKÄÄN SYRJÄYTYNEEN, " TALOUDELLISESTI HEIKOMMASSA ASEMASSA
OLEVAN,MENESTYVÄN IHMISEN YHDISTÄMINEN ON TÄYSIN MAHDOTONTA ."

MENESTYS HAETTAVA KAUEMPAA EI OLE RAHAA TAI VARAA SE EI ONNISTU : TANSSILAVAN NUORISO-
SEURAN MENESTYMINEN TAKAAMINEN ONNISTUI HYVIN,AJATUKSENI JA IDEANI OTTIVAT MUUT OMAK-
SEEN HEITTIVÄT MINUT LOPULLISESTI SYRJÄÄN HIENOVARAISESTI UNOHTAEN MUUT SYYT JA PERUS-
TEET.

VÄÄRINKOHTELUN JA SYYN KOHTELUUN TEKEVÄT IHMISET : JOTKA OSAAVAT OLLA MYÖTÄTUNTOISIA
OHJATA TOISEN HOITOON JA TERAPIAAN ! -SELITTÄÄ SYYT MIELENTERVEYSONGELMINA JOITA ON AI -
HEUTTANEET !

SAMOIN TOIMII PAIKALLISHALLINTO :JA OLETTAA SEN OLEVAN MAASSA VALITSEVA YLEINEN KÄYTÄN-
TÖ, SILLÄ TAVOITELLAAN SÄÄSTÖJÄ EI OSOITETTA MIELENKIINTOA KOULUTUKSEEN TAI KUNTOUTUK-
SEEN TÄHTÄÄVIIN TOIMIIN !

NÄIN ON TOIMITTU MINUN KOHDALLA JO 30 VUOTTA:SYYNÄ ON IHMISET JA NE ASENTEET EI ITSE JÄR-
JESTELMÄ !

PAIKALLISHALLINON TOIMIHENKILÖIDEN OMAT LAPSET JA NUORET OLEET KOMENTOKETJUN OSANA :
JOSTA MUUT NUORET JA LAPSET ON SAANEET SYYNSÄ KIUSATA TOIMIA VÄÄRIN,MUUSSA TAPAUKSES-
SA SE EI OLISI MAHDOLLISTA VELVOITTANEET OPETTAJAT KOULUN TOIMIMAAN TOISIN SIELLÄ EI
KIUSATA KETÄÄN !

ASENNE JA TAHDON PUUTE HOITAA ASIAT OIKEIN : " ELLEI SITÄ HOIDETA OIKEIN AINAHAN SITÄ VOI
LAPSEN JA NUOREN LAITTAA JOHONKIN LAITOKSEEN POIS SILMISTÄNI JA POIS SYDÄMMESTÄNI. "

MUUSSA TAPAUKSESSA SE EI OLISI OLLUT MAHDOLLISTA 1970 LUVULLA AIKUISTEN ARVOVALTA OLI
SUUREMPI : MAHDOLLISTI LASTEN JA NUORTEN KURISSA PITÄMISEN NIIN EI TEHTY OLI ASENNE KY-
SYMYS, VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ JA TIETOINEN ARVOVALINTA HALUTTOMUUTTA KÄYTTÄÄ VALTAANSA
OIKEIN !

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.