Ei olla ystävii enää korkeintaa frendejä,
ja sen kyllä huomaa meidän molempien eleistä.
Mä olen hereillä ja samaan aikaan nukun tähän hetkeen
ja muistojen virtaan taas hukun.
Ei voi ymmärtää kuinka viiltää syvältä väärin käsitetty
rakkaus vaik se tuntuis hyvältä nii se o harhaluulo,
ei se voi toimia ei täydellisyyttä voi kenellekkään loihtia,
eikä sydäntä joka iskui loputtomasti kestäis tai
suojelusenkeli joka ne iskut estäis kolhui tulee aina tässä matkan varrella.
Mä istun yksin taas siis ihan yksin ajatella,
ei kukaan välitä enää ei kukaan soitakkaa,
ei viitsi ees vanhat ystävät tulla moikkaamaa.
Kaikki on hylännyt mut mutta ei se mitää,
rakkaus on oljenkorsi josta kiinni pidän.