IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Lakkoilupäiväkirja, osa IKeskiviikko 01.03.2006 01:20

Lauantai, 1.päivä.
On vähän sellainen olo kuin jotain puuttuisi, ja koko ajan tulee mieleen mennä tupakalle velvollisuudentunnosta. Iltaa kohden alkaa ahdistaa ja mietityttää, miten saa nukuttua ilman unitupakkaa. Ps. Vuorokauden kesti, että se hillitön astmakohtaus suostui laantumaan.

Sunnuntai, 2.päivä.
Aika freesi ja rauhallinen olo herätessä. Ei oikeastaan edes tee mieli tupakkaa. Ei ole tehnyt ollenkaan pahaa olla ilman tupakkaa, ei vaikka kävin katsomassa matsin paikassa, jossa poltetaan sisällä. Kotona yksin olo ahdistaa: jostain syystä täällä tulee kaikista voimakkaimmin sellainen olo, että pitäisi päästä tupakalle. Ruuan jälkeen tuli sellainen olo että tupakka maittaisi, samaten nyt ennen nukkumaanmenoa. Pitää alkaa muutenkin kiinnittää huomiota siihen mitä syö.

Maanantai, 3.päivä.
Heräilin joku 15-20 kertaa yön aikana. Oli niin kuuma, että jouduin nukkumaan ilman peittoa vaikka naapurihuoneessa oli ikkuna auki. Ilmeisesti nikotiini alkaa poistua elimistöstä. Töihin mennessä oli oikein ihana ja auvoinen olo, tuntui siltä, että olen ylittänyt itseni. Ei ollut montaakaan hankalaa hetkeä työpäivän aikana. Hankalin oli taas se perinteinen eli ruuan jälkeen, ja myös työpaikalta lähtiessä. Muuten oli tosi kiva fiilis koko päivän. Nyt ei enää stressaa nukkumaanmenokaan samalla tavalla kuin edellisinä päivinä.

Tiistai, 4.päivä.
Nukuin taas huonosti ja heräilin koko ajan. Tällä kertaa oli kylmä koko yön. Koko päivän on ollut tosi rauhallinen olo. Kävin töistä kerran "röökilläkin", eikä tehnyt yhtään pahaa katsoa kun vieressä poltettiin. Hassua sinänsä, että olo on kuin ei olisi ikinä polttanutkaan. Astman kanssa ei ole ollut (yllättäen..) mitään vaikeuksia sunnuntain jälkeen. No, kyllähän sen nyt järjellä saattoi päätelläkin, että helpottaa. En silti arvannut että astmikset lähtisi kokonaan pois, kun oletin niiden osaksi johtuvan kämpän huonokuntoisuudesta.

Into piukassaTiistai 28.02.2006 22:24

Ihanaa, että kerrankin sain kirjoitusinspiksen ennen kello puoltayötä!

Rauhallinen sunnuntaiMaanantai 27.02.2006 00:22

Kävin kävelyllä purkamassa levottomuutta. Yritin etsiä Långbackan kartanoa, mutta päädyin kiertämään ympyrää Lammaslammen ympärillä. No ei se mitään, siellä oli kaunista. Oli taas haloja ilmassa, ei tosin niin upeita kuin silloin joskus aiemmin, mutta ihan kivoja kuitenkin.

Niin, ja näin pajunkissoja. Kevät. <3

Note to myself:Tiistai 14.02.2006 00:38

Harrastimme insinöörimatematiikkaa, jonka perusteella olen kymmentä vaille insinööri. Sisko on varttia vaille insinööri.

Kyllä se tästä.

MatkamuistojaSunnuntai 12.02.2006 19:48

Tuossa junassa istuessani tulin memejen innoittamana miettineeksi outoja matkustustapojani, ja ajattelin listata muutaman niistä tähän.

* Lentokoneella matkatessa menomatkalla on pakko ostaa joku ällöhömppä-Loistopokkari lentokentältä matkalukemiseksi. Etukäteen ostettu ei kelpaa.
* Junalla matkustaessa menomatkalla on pakko ostaa joku hömppälehti juna-asemalta matkalukemiseksi (ei kuitenkaan missään nimessä Loisto-pokkaria). Etukäteen ostettu ei kelpaa.
* Paluumatkalla ei tarvitse ostaa mitään lukemista. Paluumatkat nukutaan aina.
* Matkassa mukana pitää olla myös vissypullo ja vähän namia, siis menomatkalla. Paluumatkalla ei ole pakko olla mitään juomista.
* Junan lähtiessä liikkeelle kuuntelen aina ensin Sandstormin ihan täysillä.
* Junassa pitää istua naama menosuuntaan päin, koska silloin tuntuu, että pääsee eteenpäin elämässä. Samasta syystä selkä menosuuntaan päin matkaaminen on ahdistavaa: silloin tuntuu, että menee taaksepäin elämässä.
* Junassa pitää matkustaa yksin. Lentokoneessa voi matkustaa kaverin kanssa.
* Junamatkaaminen on kivaa <3

Lisätty matkaviestimestäPerjantai 10.02.2006 22:17

Ei hemmetti. Luulin että voin vaaratta juoda kaksi tuoppia ja mennä kotiin nukkumaan, mutta nyt alkoi menojalkaa vipattaa!

[Ei aihetta]Tiistai 07.02.2006 11:30

Olisiko kellään mitään kivoja kiertoviestejä? :) kummalliset tavat -jutska oli kiva!

MissejäMaanantai 06.02.2006 20:28

Kun Heini oli pieni tyttö, koko perhe kerääntyi television ääreen katsomaan missikisoja ja jännittämään. Se oli vuoden eventti, jota odotettiin pitkään.

Huomasin äsken, että missikisat on ollut eilen. Okei, elän osittaisessa uutispimennossa kun en omista telkkaria, mutta siitä huolimatta. Onko missikisojen arvo tosiaan kokenut täyden inflaation, vai onko Heini unohtanut prinsessahaaveet ja muuttunut aikuiseksi?

ig5v <3Sunnuntai 05.02.2006 23:00

Oli ihkut bileet, kiitos kaikille! :) Etenkin oli ihkua tavata pitkästä aikaa vanhoja tuttuja. Tätä lisää!

Lisätty matkaviestimestäLauantai 04.02.2006 18:23

Hermostus++