IRC-Galleria

Tämä on taas sellainen hetki kun tuntuu siltä että kello ei mene eteenpäin, tunne ei ole sama kuin töissä kun katsoo kelloa että koska pääsee kotiin. Tämä tunne on jotenkin laajempi, enää ei puhuta tunneista vaan omasta elämästä. Pari päivää sitten aloin miettimään sitä että miten vanha olen kun olen saanut tämänhetkiset opinnot päätökseen, ja se että saa opinnot päätökseenhän tarkoittaa sitä että voi tehdä suuren askeleen ja muuttaa kauas pois ja alkaa toteuttaa suuria unelmiaan ja jättää rakkaat ja ystävät taakseen. Mutta entäs jos vierelläsi ollut rakas ihminen ilmoittaakin että hän on nyt lähdössä kauas pois tuntemattomaan. Mitä tekee jäljellä olevalla ajalla? Mieleen muistuu matkat jotka on viellä tekemättä yhdessä, viimeiset matkat, entä jos viimeinen matka onkin floppi, mitä jos minä olenkin se joka tekee matkasta flopin haluamattani. Muita asioita voi aina muistella hyvällä mutta viimeistä matkaa ei voi tehdä uudestaan, vai voiko? Mitä tapahtuu viimeisen matkan jälkeen, olenko aivan yksin pimeässä, muistot ainoana matkatavarana tulevaisuuteen. Entä jos en halua tulevaisuutta, olin tyytyväinen siihen mitä minulla oli... Tulevaisuus pelottaa, elämä muistuttaa liian paljon uhkapelejä. Jos ottaa riskin voi menettää sen mikä jo oli ja jää yksin ja unohdetuksi. Otinko riskin painoinko vahingossa väärää nappia! Valot sammuu show on ohi, kaikki haaveet romahtavat, mitä minulle jäi? En näe mitään on pimeää! Mitä edessäni on? En uskalla ottaa askeltakaan tuntemattomaan! Jähmetyn!