IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 29.11.2012 20:50

Kerro mitä näistä olet tehnyt

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Valehdellut ystävällesi
9. Harrastanut seksiä
10. Ollut baarissa
= 10

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut suihin
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Tehnyt jotain laitonta
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Katsonut pornoa
7. Ostanut pornoa
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
= 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut liikenneonnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
= 5

1. Ollut villeissä bileissä
2. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
3. Ollut kesälomalla ulkomailla
4. Nuuskinut kaikkea
5. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
6. Käyttänyt käsirautoja
7. Käyttänyt bändipaitoja
8. Kuunnellut räppiä
9. Omistanut 50 Centin CD:n
10. Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi (esim. sanoilla yms.)
= 6

1. Pukeutunu gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
= 6

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
= 6

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
= 4

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Käyttänyt stringejä
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
= 9

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannu
= 5

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.11.2012 21:07

Vuosi 2012 on pian ohi! Tässä tämän vuoden yhteenveto.

IHMISSUHTEET

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - juuu!
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - joo
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - en
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - kesä, laivailu tyttöjen kans
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - olen
6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - kylmä varmaa
7. Oletko lihonut? - olen
8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - en
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - en
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - juu

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - roosa ja emmi!
2. Synnyttikö kukaan läheisesi? - ei
3. Kuoliko kukaan läheisesi? - ei
4. Missä maissa kävit? - en missää
5. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012? - öö en tiedää
6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012 ? - emmä helkkari mitää päiviä muista
7. Vuoden suurin saavutuksesi? - jaa'a
8. ...ja suurin epäonnistuminen? - no niit on jonku verra:D
9. Kärsitkö vammoista? - een
10. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - emmä tiiä
11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - moneen ihmisen
12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta tai turhautumista? - monen..
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - ruokaan
14. Mistä innostuit eniten? - en tiedä
15. Vuoden 2012 ihmiset: cheli roosa emmi anu ainakin
16. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - öö surullisempi ?=D emmä tiedä
17. Lihavampi vai laihempi? - lihavampi
18. Rikkaampi vai köyhempi? - rikkaampi
19. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - ööm emmä tiiä, jotai hauskaa
20. ...entä vähemmän? - en tiiä sitäkää
21. Miten aiot viettää joulun? - normaalisti kotona =)
22. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - öö, no oisin vähä miettinyt asioita paremmin
23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - bb
24. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - kyyllä
25. Mikä oli paras lukemasi kirja? - mä en lue
26. ...entä musiikillinen löytö? - aaa, niit on paljon!
27. Mitä halusit ja sait? - öö jaa a:D
28. Mitä halusit, muttet saanut? - tää kysely vittuilee mul
29. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - magic mike
30. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - öö en muista:DD juhlisin ?
31. Ketä kaipasit? - en ketää
32. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - cheli ja äiti jaja essi

MUUTA:

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - jaaa a, 10 ? en tiedä en oo laskenu
2. Oletko joutunut tappeluun? - en
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - oon
4. Oletko juonut "perseitä"? - kyl
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - joo kai mä

[Ei aihetta]Torstai 22.11.2012 18:30

Käykää toki lukemassa ja liittykää lukijaks! :)♥

[Ei aihetta]Tiistai 20.11.2012 21:32

01. Mitä kuuluu? :: hyvää, väsyttää
02. Olitko tänään koulussa/töissä? :: olin juu
03. Kuinka pitkä olet? :: n 170
04. Millaisessa talossa asut? :: omakotitalo
05. Onko sinulla lemmikkejä? :: tahvo
06. Mikä on lempihymiösi? :: :)
07. Millainen sää on? :: pimee, tuulee, kylmä
08. Haluaisitko muuttaa Suomesta pois? :: oi kyllä
09. Onko sinulla hyvät välit isovanhempiisi? :: on
10. Kuinka vanha on sinun vanhin serkkusi? :: joku 30
11. Odotatko jo kesää? :: joo
12. Onko sinulla ollut jo hiihtoloma? :: ei tai joo
13. Oletko ikinä ollut laivalla? :: olen
14. Entä lentokoneessa? :: juu
15. Mikä on sinun lempibändisi/laulajasi? :: en osaa sanoo
16. Mikä on sinun lempibiisisi? :: no niit on nii monii
17. Onko sinulla oma järjestelmäkamera? :: ei
18. Omistatko 3D-lasit? :: en
20. Mikä on paras alkoholiton juoma? :: jäätee
21. Poltatko tupakkaa? :: en
22. Paljonko saat viikko/kuukausirahaa? :: about 100
23. Monetko kengät omistat? :: aika monet
24. Käytätkö korkokenkiä? :: juu
25. Mikä on paras näkemäsi elokuva? :: magic mike
26. Mikä on paras biletysbiisi? :: hoho monii!
27. Käytkö usein elokuvissa? :: emmä kauhee
28. Onko sinulla parasta kaveria? :: juu
29. Oletko koskaan soittanut hätänumeroon? Miksi? :: joo, muute vaa
30. Oletko koskaan ollut ambulanssissa? :: en
31. Oletko koskaan pyörtynyt? :: en
32. Oletko omasta mielestäsi pitkä vai lyhyt? :: normaali
33. Kuinka pitkä siis olet? :: edelleen n170
34. Onko sinulla sisaruksia? ::on
35. Pidätkö enemmän isästäsi vai äidistäsi? :: äiti
36. Jos saisit kissan/koiran, minkä antaisit sille nimeksi? :: paavo
37. Onko sinulla MP3/iPod? :: juu
38. Kuunteletko musiikkia päivittäin? :: ju
39. Oletko koneella päivittäin? :: en
40. Millä sivuilla käyt yleensä, kun olet koneella? :: facebook ja blogger
41. Kymmenes saapunut viesti kännykässäsi? :: en tieedä
42. Oletko tyhmä ? :: en
43. Missä muualla sinulla tunnuksia? :: kuvake facebook blogger jne
44. Onko sinulla lävistyksiä? ::on
45. Oletko käynyt rippikoulun? ::juu
46. Onko sinulla mopokortti? ::juu
47. Haluaisitko mielummin mopon vai skootterin? Vai mopoauton? :: on jo skootteri
48. Tiedätkö mikä on hypotenuusa? :: kylllä
49. Oletko hyvä matematiikassa? :: en
50. Missä kouluaineessa olet/olit hyvä? :: en missää :D
51. Missä koulussa olet tällä hetkellä (jos olet)? :: kauppis
52. Mihin ammattiin haluaisit tulevaisuudessa? :: en osaa sanoo
53. Mitä sanot poliisin ammatista? ::eiii
54. Entä palomiehen? ::eeeii
55. Kumpi olisit itse, poliisi vai palomies? :: en kumpikaa
56. Pidätkö lumesta? ::en
57. Onko teillä paljon lunta tällä hetkellä? :: ei yhtää
58. Minkä väriset hiukset sinulla on? ::blondit
59. Oletko joskus värjänyt hiuksesi? ::juu
61. Omistatko kihartimen? Millaisen? ::juu, tommonen putkilo :D
62. Onko sinulla oma huone? ::on
63. Onko seinilläsi julisteita? ::on
64. Oletko nyt pöytäkoneella vai läppärillä? :: läppäri
65. Onko sinulla oma tietokone? ::ei
66. Onko sinulla oma TV? ::ei
67. Pidätkö matkustamisesta? :: juu
69. Oletko asunut ulkomailla? ::en
70. Mitä kieliä puhut sujuvasti? ::suomi
71. Mitä kieliä puhut ei niin sujuvasti? ::enkku
72. Tuoksuuko vai haiseeko bensa? ::tuoksuu
73. Käytätkö hajuvettä? Mitä merkkiä? ::bruno banana
74. Mikä on paras tuoksu koko maailmassa? :: komeet miehet ;)
75. Onko sinulla silmälasit? ::ei
76. Jos tarvitsisit silmälasit, käyttäisitkö laseja vai piilolinssejä? :: laseja
77. Mitä tekisit, jos sinulta jouduttaisiin amputoimaan toinen jalka? :: entiiä
78. Oletko murtanut luitasi? ::en
79. Miksi viimeksi olit sairaalassa? :: olin kattomas essii
80. Onko sinulta leikattu kita/nielurisat? ::ei
81. Oletko nyt terve? ::juu
82. Milloin viimeksi oksensit? :: öö en muista
83. Vuotaako sinulta ikinä verta nenästä? ::eei
84. Mikä on paras vuodenaika? ::kesä
85. Pidätkö vesisateesta? ::en
86. Oletko ikinä nähnyt kiiltomatoa? ::en
88. Onko sateenkaari sinusta kaunis? ::ei
89. Oletko ikinä kalastanut? ::juu
90. Oletko ollut sienessä? ::juu
91. Mistä marjasta pidät eniten? :: mansikka? onks se marja?:DD
92. Mitä ohjelmia seuraat TV:stä? ::bb
93. Mitä radiokanavaa kuuntelet yleensä? :: nrj
94. Katsoitko Oscar-gaalan? ::en
95. Kuka on lempinäyttelijäsi? ::en tiiä
96. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi elokuvateatteriin? :: twilight aamunkoi 2
97. Mikä on lempiherkkuasi ? :: en tiiä
98. Mitä juot päivittäin? :: vettä
99. Syötkö aamupalan? ::en
100. Seurusteletko? ::en

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.11.2012 13:24

TÄMÄ VUOSI

1. Kuka oli sinulle merkittävin henkilö vuonna 2012? - onha nuita
2. Löysitkö vihamiehen? - ainaha niitä löytäää..:D
3. Mitä numerot 11 tuovat sinulle mieleen? - ei mitäää
4. Kuinka vanha oikein olet? - 16
5. Mikä oli mieleenpainuvin muisto tältä vuodelta? - juhannus ja laivailu tyttöjen kans ja öö nii
6. Entä negatiivisesti mieleenpainuvin? - vappu
7. Linkitä yksi tätä koko vuotta kuvaava biisi? - eii pysty ainoastaan yhtä..:D kaikkii partypartyy biiisei
8. Mikä sanonta kuvaa tätä vuotta? - entiiä
9. Kauhein teko mitä teit tänä vuonna? - noo ei tuu mielee en tie mikä oli kauhein :D
10. Kouluarvosana (4-10) tälle vuodelle? - 8-9

POJISTA

11. Halasin poikaa (x)
12. Vietin jonkun pojan kanssa aikaa kahdestaan (x)
13. Erosin pojan kanssa ( )
14. Tappelin fyysisesti pojan kanssa ( )
15. Poika satutti minua henkisesti tänä vuonna (x)
16. Ihastuin ensisilmäyksellä (x)
17. Ikävöin poikaa (x)
18. Paljastin tunteeni pojalle (x)
19. Pyysin poikaa treffeille ( )
20. Pidin pojasta jonka nimi alkaa kirjaimella E tai M (x)

TEOISTA

21. Olitko tekemisissä poliisin kanssa? - joo o
22. Tuhositko mitään kaupungin omaisuutta? - een
23. Varastitko kaupasta mitään? - joo
24. Uhkailitko/kiusasitko itseääsi heikompaa tahallisesti? - enkai
25. Potkasitko poikaa munille tänä vuonna ja miksi? - en, ei oo tapana..:D
26. Teitkö mitään peruuttamatonta tai jotain mitä kadut todella paljon? - toki
27. Koskitko huumeisiin? - eeenn
28. Joitko alaikäisenä? - join
29. Ajoitko humalassa? - ajoin
30. Ostitko alaikäisille tupakkaa/alkoholia? - en

MUISTOISTA

31. Suutelin jotain henkilöä (x)
32. Pussasin ystävää (x)
33. Tunsin edes kerran oloni rakastetuksi/tärkeäksi/kuolevaisen onnelliseksi? (x)
34. Tunsin edes kerran oloni niin pahaksi että olisin voinut tappaa tai jopa itse kuolla? (x)
35. Saanut jotain mitä olen aina halunnut? (x)
36. Menettänyt jotain liian tärkeää? (x)
37. Viettänyt elämäni mukavimmat hetket? (x)
38. Juoksin alasti julkisella paikalla? (/:D)
40. Potkit jonkun hautaa? ( )

KAVEREISTA

41. Ketä ystävääsi viimeksi halasit ja miksi? - kalle...emt
42. Ketä ystävääsi haukuit tai löit ja miksi? - en tee semmost ystäville..
43. Kenet ystävistäsi menetit viimeksi? - hmm
45. Millainen on mielestäsi hyvä ystävä? - luotettava rehellinen EI LEVITÄ PASKAA semmone oikee kunnolline true ystävä :)
46. Onko sinulla paljon ystäviä? - on
47. Onko sinulla enemmän poika-, vai tyttöpuolisia ystäviä? - poikia
48. Rikoitko joidenkin kahden henkilön välisen ystävyyden? - kyllä..
49. Sanoit ystävällesi rakastavasi häntä ja todella tarkoitit sitä? - ju
50. Hankit uusia ystäviä? - toki

MUSIIKISTA

51. Löysitkö uuden lempibiisin, minkä? - monia
52. Missä biisissä on mielestäsi upeat sanat? - monissa
53. Entä upea biitti/komppi/rytmi etc? - ^
54. Entä laulaja? - moniaaaaa
55. Milloin viimeksi tanssit oikein kunnolla jonkun biisin tahtiin? -hmm pari vklp sit kai ?=DD
56. Mitä biisiä inhoat yli kaiken? - jaa'a
57. Sano ainakin kaksi tänä vuonna ilmestynyttä biisiä. - en jaksa
58. Linkitä biisi jota kuuntelet nyt/jonka viimeksi kuulit. - ^^
59. Mikä laulu soi viimeksi päässäsi? - en muista
60. Mitä laulua yritit laulaa? - :d

KOULUSTA

61. Millä luokalla olet? - LIIPS12E
62. Miltä Helmesi/Wilmasi näyttää? - punasta keltasta vihreetä:D
63. Oletko lintsannut paljoa? - emmmä paljoo
64. Millainen luokka sinulla on? - ihaok
65. Luettele jokaisen luokkalaisesi etunimet? - roosa cheli emmi minä leila katrin tuomas olli toni jessica elisa dilan melina pauliina jenny anton juha tino mikko petra emmi egzon joonas emilia veera ainaki :D
66. Millainen koulusi on? - ihaok
67. Kuka on lempiopettajasi koulussasi? - entiiä
68. Kuka on luokanvalvojasi koulussasi? - irmelisaatana
69. Jos olet yläasteella, oletko tukioppilas/olitko tukioppilas ollessasi siellä? - en
70. Oletko kiusannut pienempiäsi? - joskus

PUKEUTUMISESTA

71. Voisitko lähteä julkiselle paikalle leveälahkeisissa farkuissa ja oudon värisessä t-paidassa? - en
72. Käytätkö sormuksia? - joo
73. Entä kaulakoruja? - joo
74. Entä rannekoruja? - joo
75. Mikä on lempiasusi? - jaa a
76. Entä lempivaateliikkeesi? - mod tex ja gina ainaki
77. Kuvastaako pukeutumisesi sinua? - ei oikeestaa
78. Onko sinulla oma vaatehuone? - on
79. Monta paria korkokenkiä omistat? - öö 6?
80. Oletko kadehtinut usein ihmisten pukeutumista tai vaatteita? - joskus
PERHEESTÄ

81. Minulla on veli ( )
82. Minulla on sisko (x)
83. Olen perheen kuopus (x)
84. Olen syntynyt keisarileikkauksessa ( )
85. Perheemme asuu...
omakotitalossa (x)
kerrostalossa ( )
rivitalossa ( )
paritalossa ( )
jossain muussa ( )
86. Perheemme on iso ( ) pieni ( )
87. Vanhempani ovat rentoja ( ) tiukkoja ( )
88. Minulla on oma huone (x)
89. Minulla on oma lemmikki (/)
90. Viihdyn perheessäni (x)

[Ei aihetta]Lauantai 03.11.2012 19:26

1. Monelta heräsit tänä aamuna?
11
2. Tiedätkö kuka oli Suomen 5. presidentti?
en
3. Osaatko kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä?
en
4. Muistatko mikä oli lempibändisi/artistisi 2 vuotta sitten?
joo
5. Onko sinulla minkään bändin/artistin nimikirjoitusta?
on
6. Minkä värinen on Saksan lippu?
mustapunakeltanen
7. Tiedätkö mikä oli suomen 10 presidentti?
en
8. Tiedätkö milloin on parhaan ystäväsi nimipäivät?
en:D
9. Osaatko keittää kahvia?
joo
10. Mitä tekisit jos...

Paras ystäväsi kertoisi, että seurustelee entisen poikaystäväsi kanssa?

a) Kohauttaisit olkiasi. Mitäpä se sinulle kuuluu, kun ette enää seurustele exäsi kanssa.
b) Olisit hieman mustasukkainen, mutta yrittäisit peittää sen ja olla onnellinen heidän puolestaan.
c) Saisit raivarin ja jättäisit bestiksesi. Iljettävä temppu!


Opettaja pyytäisi sinua pitämään pitkän puheen koko koulun edessä?

a) Hyppisit riemusta! Rakastat huomion keskipisteenä olemista.
b) Epäröisit hieman, koska et ole tottunut olemaan suuren yleisön edessä.
c) Kieltäytyisit heti paikalla. Et voi kuvitellakaan nolaavasi itseäsi!


Poikaystäväsi/tyttöystäväsi kertoisi sinulle rehellisesti suudelleensa toista tyttöä/poikaa ja pyytäisi anteeksi?

a) Antaisit tietysti anteeksi ja olisit ylpeä kun sinulla on niin rehellinen poikaystävä!
b) Juttelisit hänen kanssaan tapauksesta ja miettisit sitten, annatko anteeksi vai et.
c) En antaisi anteeksi. Pettäminen on aina pettämistä.


12. Mitä näistä asioista omistat?
[x] Kännykkä
[ ] Kannettava tietokone
[x] mp3 soittimen
[] Poikaystävä
[x] Korkokengät

13. Mitä näistä asioista osaat?
[] Näytellä
[x] Jonkun biisin sanat kokonaan ulkoa
[x] Vaihtaa vaipan vauvalta
[x] Puhaltaa ison purkkapallon
[ ] Puhua saksaa
[ ] Puhua ranskaa
[x;)] Kävellä hienostuneesti korkokengillä

14. Katso kännykästäsi
Montako saapunutta viestiä sinulla on yhteensä?
en tiiä
Kuka on henkilö, jolle olet viimeksi soittanut?
kassu
Mikä on ensimmäinen nimi puhelinluettelossasi?
aino
Entä viimeinen?
äiti
15. Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
en
16. Mitkä ovat Suvivirren kolme ensimmäistä sanaa?
jo joutui armas
17. Muistatko vielä mikä oli tämän gallupin 2. kysymys? (Ei saa katsoa ylempää!)
en
18. Kävitkö tänä kesänä rippikoulun?
en
19. Oletko lukenut Raamattua ainakin 5 kokonaista sivua?
en
20. Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi?
on
21. Pystyisitkö luettelemaan kaikki Euroopan maat?
en

22. Valitse:

[x] Kumpi [ ] Kampi
[x] Tietokone [ ] Televisio
[x] Apulanta [ ] The Rasmus
[x] Itsemurha [ ] Murha
[ ] Pariisi [x] New York
[x] Kaakao [ ] Kahvi
[x] Limukka [ ] Mehu
[ ] Sinkkuelämää [x] Salatut elämät

23. Ojenna oikea kätesi suoraksi oikealle puolellesi. Mikä on ensimmäinen esine, jota kosketat?
seinä
24. Suosittele minulle jotain hyvää biisiä.
sirius- allways on my mind
25. Onko sinulla tällä hetkellä sormusta sormessasi?
on
26. Osaatko laskea päässä: 487 2492 194?
en

27. Valitse näistä asiat, jotka ottaisit mukaan New Yorkiin
[ ] Tietokone
[x] Kännykkä
[ ] Perhe
[x] Kaverit
[x] Kamera
[ ] Lemmikki
[x] Rahat
[ ] Mp3-soitin

28. Toivoisitko näkeväsi tulevaisuuteen?
joo
29. Missä arvelet olevasi tähän aikaan 5 vuoden päästä?
hmm jaa a :)
30. Mitä aiot tehdä nyt, kun tämä gallup loppuu?
lähtee keskustaan

Huoneessani on:

[x] monta tyynyä
[x] paksuja tusseja
[ ] pitkä matto
[x] leveä matto
[ ] räikyvän väriset verhot
[ ] siniset verhot
[ ] sotkuinen pöytä
[ ] yksi siisti pöytä
[ ] televisio
[x] radio
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[ ] satoja ponnareita
[x] roskia
[x] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] juomalaseja
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] johtoja
[x] kännykän laturi
[x] kirjoja
[x] taulu
[ ] omia piirustuksia
[ ] Raamattu
[x]valokuvankehykset
[x] huulikiilto
[ ] suuri nallepehmolelu
[ ] reppu
[x] laukkuja
[ ] lankarullia
[ ] virkkuukoukku
[x] koriste-esineitä
[ ] simpukoita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[ ] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä
[ ] yöpöytä
[x] 2 lamppua
[ ] ampianen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[ ] likaiset sukat
[x] kalevalakoru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] kokolattiamatto
[x] pinkit lakanat
[ ] kukkalakanat
[ ] kasveja
[ ] raikas ilma
[ ] sipsipussi
[ ] sotkuinen vaatekaappi
[ ] helmikaulakoru
[x] kamera
[x] kokovartalopeili
[x] pieni peili
[ ] monta värikästä vyötä
[x] nahkatakki
[x] hiustensuoristin
[x] hiustenkiharrin
[ ] sakset
[ ] puukko
[x] lompakko
[x] bussikortti
[x] päiväkirja
[x] huulirasva
[x] vaseliini
[x] patteri
[ ] 2 kaukosäädintä
[x] paperia
[x] nenäliinoja
[x] pölyä
[ ] omenanraato
[x] kynsilakkapurkkeja
[ ] kynttilöitä ja tuikkuja
[x] lyhty
[ ] kristallikruunu
[ ] v. punainen lamppu
[x] ihan tavallinen kattolamppu
[ ] auringonvaloa
[ ] sika kuuma
[ ] kylmä
[x] viileähkö
[x] lämmin
[ ] teroitin
[x] penaali
[x] hiuslakkaa
[ ] sotkuista

Omistan...

Kännykkä [x]
Oma huone [x]
Lyhyt koulumatka [ ]
Demi lehden uusin numero [x]
Niittivyö [x]
Pikkusisko [ ]
Staraoke-laulupeli [ ]
Playstation 2 [x]
Suosikin kestotilaus [ ]
Hidas kone [x]
Punanen matto [ ]
Bestis [x]
Lappuhaalarit [ ]
Yli ysin keskiarvo [ ]
Siniset silmät [ ]
Vaaleet hiukset [x]
brightboyn levy [ ]
Louis Vuittonin laukku [ ]
Bikinit [x]
Dakinen reppu [ ]
Jonkun jääkiekkoilijan nimmari [ ]
Pitkät kynnet [ ]
Meikkiä [x]
Tyhjiä diskettejä [ ]
Adidaksen lippis [ ]
Onki [ ]
Pakastimessa jäätelöä [x]
Kova ääni [x]
Tasokkaat jutut [tottakai]
Irc-Galleriassa kuvia [x]
Kanebon meikkejä [ ]
Armylippis [ ]
Tasan 10 euroa [x]
Alle euro [ ]
Pitkät hiukset [/]
Pyöröharja [x]
Habbokolikoita [ ]
Mese [ ]
Web-kamera [ ]
Yli vuoden vanha ystävänikirja [x]
Spice Girls kuvia [ ]
Kirjepaperia [x]
Mummo [x]

Pidän...

Kissoista [ ]
Koirista [x]
Siskoista [x]
Vauvoista [x]
Kotibileet [x]
Demi.fi:stä [x]
Suosikista [ ]
Kavereista [x]
Hiuslakasta [x]
Pepsi Maxista [x]
Legginseistä [ ]
Tarja Halosesta [ ]
Politikoista [ ]
Sukkahousuista [ ]
Kärpäsistä [ ]
Lenkkeilystä [ ]
Pissiksistä [ ]
Seeproista [ ]
O.C:sta [ ]
Britney Spearsista [ ]
Lokeista [ ]
Lordista [ ]
Euroviisuista [ ]
Dinosauruksista [ ]

Uskotko....

Keijuihin [xxd]
Peikkoihin [ ]
Smurffeihin [ ]
Tonttuihin [x]
Kummituksiin [x]
Mörköihin [x]
Hirviöihin [ ]
Hammaspeikkoihin [ ]
Ufoihin [x]
Yliluonnolliseen [ ]
Pikkusiskoasi [ ]

Valitse...

Demi [x]
Suosikki [ ]

Flinch [ ]
Uniklubi [x]

Batman [x]
Spiderman [ ]

Napakoru [x]
Nenäkoru [ ]

Paris Hilton [ ]
Mischa Barton [ ]

Shortsit [x]
Caprit [ ]

Hiuslakka [x]
Muotovaahto [ ]

Keltanen [ ]
Vihreä [ ]

Digikamera [x]
Videokamera [ ]

Iltalehti [x]
Helsingin sanomat [ ]

Kirjat [ ]
Leffat [x]

Omena [x]
Applesiini [ ]

Hamsteri [x]
Gerbiili [ ]

80-luku [ ]
2000-luku [x]

Kiharat hiukset [ ]
Suorat hiukset [x]

Nilkkasukat [x]
Polvisukat [ ]

Irc-galleria [x]
Ii2 [ ]


Haluan...

Kissan [ ]
Koiran [ ]
Uuden tietokoneen [x]
Uniklubin levyn [ ]
Olla räppäri [ ]
Että koulut alkaa [ ]
Uuden nimen [ ]
Lopettaa tämän gallupin [x]
Tilata Demiä [ ]
Sukset [ ]
Paremman keskiarvon [x]
Värjätä hiukset [x]
Mennä nukkumaan [ ]
Mennä shoppailemaan [x]
Nähdä Helmiä ja sikoja-leffan [ ]
Hiuspannan [ ]
Huivin [ ]
Hammastahnaa [ ]
Uimaan [ ]
Rannalle muuten vaan [x]
Juomaan [x]
Istua tässä [ ]
Itkeä [ ]
Nauraa [x]
Kuunnella Rihannaa [ ]
Suunnitella oman vaatemalliston [ ]
Alkaa näyttelijäksi [ ]
Lopettaa opiskelu [x]
Saada vauvan [x:D]
Parran [ ]
Alkaa joulupukiksi [ ]
Avata telkkarin [ ]
Potkia seinää [ ]
Kirjoittaa kirjeen [ ]
Mennä kampaajalle [x]
Sisustaa [x]
Kerätä simpukoita [ ]
Lukea lehtiä [x]
Olla 5-vuotias [ ]
Uuden telkkarin [ ]
Red Bullia [x]
Tallinnan risteilylle [x]
Rovaniemelle [x]
Helsinkiin [x]
Peilipöydän [x]
Saappaat [ ]

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.10.2012 21:32

VIIMEISIN SUUDELMA
Milloin? - lauantai
Missä? - moisios
Kenen kanssa? - rooope
Kauan suutelitte? - no en kattonu kelloo
Osasiko toinen osapuoli suudella? - joooo

RANDOM
Kuinka monen kanssa olet suudellut koko elämäsi aikana? - entiiä
Kuinka monen ihmisen kanssa olet suudellut tämän vuoden puolella? - entiiä
Oletko suudellut tänä vuonna tuntematonta? - oon
Erikoisin paikka missä olet suudellut? - emmäätiedä, vessa lattia? :D en tosiaa tiedä
Oletko katunut jotain suudelmaa? - olen
Oletko suudellut varattua? - olen

KETÄ
[x] minua vanhempaa
[ ] minua nuorempaa
[x] itseäni yli 2 vuotta vanhempaa
[ ] itseäni yli 2 vuotta nuorempaa
[x] jotakuta jonka olin juuri tavannut
[x] täysin tuntematonta
[x] jotakuta jota en olisi halunnut suudella
[x] vastakkaista sukupuolta
[x] samaa sukupuolta
[x] jotakuta joka ei osannut suudella
[x] jotakuta joka osasi suudella
[x] ruskeahiuksista
[x] mustahiuksista
[ ] kaljua
[x] vaaleahiuksista
[x] erittäin hyvännäköistä
[x] jotakuta kenellä on kielikoru
[ ] jotakuta kenellä on huulikoru
[x] jotakuta joka seurusteli jonkun muun kanssa
[x] jotakuta jota rakastat/rakastit

KETÄ/KENELLE
ketä halasit viimeksi?: rooope
ketä suutelit viimeksi?: roope
kenelle puhuit viimeksi msn?: en käytä
kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?: kasperi
kenelle puhuit viimeksi kasvotusten?: äiti

VIIKONLOPPU
Joitko alkoholia? - juu
Suutelitko ketään ihmistä? - juu
Halasitko ketään ihmistä? - juu
Mitä teit? - juhlin
Hukkasitko mitään? - en
Olitko poliisien kanssa tekemisissä? - en
Joivatko ystäväsi paljon? - kyllä

LISÄÄ
( ) Vietän viikonloput koneen ääressä
(x) Kavereiden kanssa
( ) Perheen kanssa
(x) Koen sunnuntai-masennusta
(x) Viikonloput menevät liian nopeasti
(x) Käyn edes kerran kuussa viikonloppuna juomassa
(x) Käyn joka viikonloppu kavereillani
(/) Vietän viikonloppuisin enemmän aikaa ulkona kuin sisällä
( ) Kulutat yli 30 euroa per viikonloppu

VIIMEISIN POIKA JOTA AJATTELIT
kuinka vanha hän on? - 19
seurusteletteko? - ei
milloin olet nähnyt hänet viimeksi? - lauantai
onko sinulla häntä ikävä? - ei
mitkä ovat hänen ärsyttäviä piirteitään? - monia..:D

VIIMEISIN TYTTÖ JOTA AJATTELIT
kuinka vanha hän on? - 17
seurusteletteko? - ei
milloin olet nähnyt hänet viimeksi? - eile
onko sinulla häntä ikävä? - eei
mitkä ovat hänen ärsyttäviä piirteitään? - eei sil oikee oo
silti pidät hänestä? - juu

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.10.2012 21:09

1. Onhan sinulla tarpeeksi aikaa, että kerkeät vastaamaan jokaiseen kysymykseen? - onn
2. Missä paikkakunnalla asut? - rusko vittu jee
3. Milloin viimeksi näit meren? - joku kuukaus sit ku oltii laival
4. Joitko eilen kahvia? - en
5. Oletko ikinä tilannut vaatteita Lindexiltä? - en
6. Odotatko joulua? - joo vähäsen
7. Kirjoita tähän 19. saapunut viestisi - hyvää yötä <3
8. Jos sinulla on facebook, kenen kanssa viimeksi juttelit siellä? - kansosen
9. Haluaisitko asua Helsingissä, ellet jo asu? - oi kyllä
10. Kenen kanssa puhuit viimeksi? - jessen
11. Kun katsot taaksesi, mitä näet? - seinän
12. Käytätkö raidallisia paitoja? - en
13. Minkä värinen on esine, joka on lähimpänä sinua nyt? - musta
14. Oletko ikinä tapetoinut? - en
15. Milloin viimeksi matkustit asuntoautolla? - joskus pienenä
16. Oletko ikinä harrastanut jääkiekkoa? - en
17. Paistaako ulkona aurinko? - ei
18. Kerro yksi asia, mitä odotat innolla? - kesäloma
19. Voisitko ikinä ottaa lemmikiksesi rottaa? - en
20. Onko kotonasi paljon tauluja? - no jonku verra
21. Mitä harrastuksia sinulla on? - ei ny sillee mitään
23. Onko perheelläsi ikinä ollut vihreää autoa? - eii
24. Jos kävelisit nyt 2 metriä oikealle, missä kohtaa olisit? - ei pääse
25. Kirjoita tähän ensimmäinen sana, mikä tulee juuri NYT mieleesi - emt
28. Keneltä lainasit viimeksi rahaa? - roopelta
30. Oletko allerginen jollekin? - en
31. Haluaisitko että tämä kysely loppuisi jo? - joo
32. Löytyykö teidän jääkaapistanne nyt sinappia? - ehkä
33. Oletko hikari koulussa? - en
34. Mitä lautapeliä pelasit viimeksi? - en muista
35. Minkälaiset sukat sinulla on nyt jalassasi? - pinkit villasukat
36. Osaatko piirtää lehmän? - en
37. Asutko kerrostalossa? - en
38. Minkä värinen tyyny on lähimpänä sinua? - ruskee
39. Oletko lähiaikoina lyönyt luurin korvaan jollekkin? - juu
40. Uskotko, että jos rikkoo peilin, tulee huonoa onnea? - en
41. Minkälainen taustakuva kännykässäsi on nyt? - roope
42. Mitä aijot tehdä tämän jälkeen? - nukkua tai sit käyn ulkoo ku toi yks tulee käymään
44. Mitä unta näit viimeksi? - jaa a
46. Ajattelitko syödä tänään karkkia? - en
47. Onko sinulla mielestäsi hyvä käsiala?- ei
48. Huomasitko että 43. kysymys puuttuu? - en
49. Onko televisio päällä? - on
50. Milloin viimeksi kävit Siwassa? - koulus tos joku pv
Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet?
- kyllävain
Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi?
- roope
Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin?
- keskustas
Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin?
- jonku kans
Voisitko seurustella itseäsi kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
- ehkä
Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
- no perjaattees iha jees mut ei silleen.
Onko sinulla mese?
- on mut en käytä
Haluaisitko lähteä joskus kielimatkalle?
- joo
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä?
- perjantai
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotain?
- en muista
Oletko ihastunut?
- njaa
Mitä toivoisit jos saisit yhden toivomuksen?
- en kerrrrrroooooo
Viimeisin lahja jonka sait?
- jump in !
Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
- rahaa
Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn?
- juu
Tykkäätkö perheestäsi?
- tykkään
Kumman kanssa olet läheisempi äidin vai isän?
- äitin
Onko sinulla siskoja/veljiä?
- sisko
Jos ei olisi pakko käydä koulua, lopettaisitko sen vai jatkaisitko?
- ei sitä oo pakko käydä? Mut käyn silti.
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- en muista ketä ajattelin..
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- ööö en

[Ei aihetta]Perjantai 19.10.2012 18:22

sata totuutta ↓

Nimi: wilma
Syntymäpäivä: 23.10

Viimeisin...
1. Viimeisin juoma? - vesi
2. Viimeisin puhelu? - esso
3. Viimeisin viesti? - joonas
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit ? - world in our hands
5. Milloin viimeksi itkit - emt

Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti? - enn
7. Ollut petettynä? - en
8. Suudellut jotakuta ja katunut -kyl
9. Menettänyt jotain tärkeää? - öö ee
10. Ollut masentunut? - en
11. Ollut kännissä ja oksentanut? - ju

Listaa kolme lempiväriä
12. pinkki
13. valkone
14. musta

Viime- ja tänävuonna, Oletko ..
15. Saanut uutta kaveria? - oon
16. Menettänyt vanhan kaverin? - öö jo
17. Nauranut kyynel silmässä? - joo
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut? - ennn? emt
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi? - joo
20. Saanut selville, että joku puhuu pahaa sinusta? - joo o
21. Suudellut ketään kaverilistaltasi? - joo

Yleistä
22. Kuinka moni kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä - öö melkee kaikki
24. Onko sinulla lemmikkejä? - ju
25. Haluaisitko eri nimen? - joo
26. Mitä teit viime synttäreilläsi? - laival
27. Monelta heräsit aamulla? - joskus 11
28. Mitä teit keskiyöllä? - ryyyppäsin
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa? - kesäää ja lomaa
30. Viime kerta kun näit äitisi? - öö tiistai
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa? - een tie
32. Mitä kuulet juuri nyt? - musiikkii
33. Oletko ikinä jutellut henkilölle nimeltä Tomi/Tommi - joo
34. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt? - ömm eiline
35. Eniten käyty nettisivu? - fb
37. Lempinimiä? - iima
38. Lempiharrastus? - eiooo
39. Horoskooppimerkki? - vaaka
40. Poika vai tyttö? - tyttö
41. Ala-aste? - merttelä
42. Lukio? - eiku kauppis
43. Yliopisto? - asfg
44. Hiusten väri? - blondi
45. Pitkä vai lyhyt? - täh
46. Pituus? - n 170
47. Oletko ihastunut? - en
48. Mistä pidät itsessäsi? - öm emt XD
49. Läväreitä? - napa ja korvikset
50. Tatuointeja? - ei
51. Vasen- vai oikeakätinen? - oikee

Ensimmäinen:
52. Leikkaus? - ei ooo
53. Lävistys? - korviksett
54. Eka bestis? - saija
55. Eka harrastus jota harrastit? - hepppailu
56. Eka lomamatka? - emt varmaa joku viro XD
57. Ensimmäinen ihastus? - jaa a
58. Ekat kengät? -jaaa a

Tällä hetkellä:
59. Syötkö? - en
60. Juotko? - en
61. Olen aikeissa: emmittää
62. Kappale : we are never ever getting back together
63. Odotan - sitä et pääsen turkuuuu täältä

Tulevaisuus:
64. Lapsia? - jooo
65. Naimisiin? - juuu
66. Työ? - jojo

Kumpi?
67. Silmät vai huulet? - silmät
68. Haleja vai pusuja? - molempii
69. Pidempi vai lyhyempi? - pidempi
70. Nuorempi vai vanhempi? - vanhempi
71. Romanttinen vai Spontaani? - kuuumpaaaki
72. Kiva vatsa vai kivat kädet? - kädet
73. Herkkä vai äänekäs? - molempii
74. Irtosuhde vai parisuhde? - pari
75. Ongelma ihminen vai epäröijä? - ei kumpikaa? :D

Oletko ikinä...
76. Suudellut tuntematonta? - jooo
77. Juonut kirkasta? - jju
80. Rikkonut jonkun sydämmen? - no en usko :DDD tai joo XD
81. Entä onko joku rikkonut sinun sydäntä? - ei
83. Antanut pakkeja - tavallaaaa
84. Itkenyt kun joku kuoli - oon
85. Rakastunut ystävään? - nosiis kaverina

Uskotko:
86. Itseesi? - joojoo
87. Ihmeisiin? - joihinki
88. Rakkauteen ensisilmäyksellä? - e viduus
89. Taivaaseen? - en
90. Joulupukkiin? - en
91. Suudelmaan ekoilla treffeillä? - joo
92. Enkeleihin? - en

Vastaa totuuden mukaisesti:
93. Onko sinulla ikinä ollut useita seurustelukumppaneita samaan aikaan? - ei
94. Lauloitko tänään? - joooo
95. Oletko ikinä pettänyt ketään? - en
96. Jos voisit mennä takaisin menneisyyteen kuinka pitkälle menisit? - e mihkä
97. Jos voisit päättää yhden päivän viime vuodesta ja peruuttaa sen, mikä se olisi? - jaa a
99. Kerro parhaat kaverisi! - cheli anu roosa emmi jne
100. Rakastatko itseäsi? - juu tottakai. ...e

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.10.2012 00:12

Tunnusta mitä kaikkea omistat:
[ ] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[x] tarrakirjan
[] pornolehden
[] Antti Tuiskun levyn

Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:
[x] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakkaa
[] ..vakituisesti?
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

Millaiset treffit seuraavista haluaisit:
[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[x] illallinen romanttisessa ravintolassa
[] piknik viltillä
[] lempibändisi keikka
[] baari, humala
[] luistelu
[x] mökki, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[] kävely
[] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[] huvipuisto
[] hesburger

Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[x] tapaat ystäviäsi
[] opiskelet
[] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[ ] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[x] tanssahtelet
[] kiukkuat
[x] naurat
[x] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[ ] luet
[] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[x] kostonhaluinen
[x] ilkeä
[x] siisti
[x] itsekäs
[x] sohvaperuna
[x] kiltti
[x] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[] onnekas
[ ] erilainen
[] ahkera
[] auttavainen

Mitä seuraavista haluaisit:
[x] päästä bb-taloon
[ ] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[] syödä puuroa
[] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[ ] syödä mustikoita

Olen:
[x] Ratsastanut kamelilla
[ ] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut shampanjaa
[] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[] Käynyt Amerikassa
[x] Käynyt Puuhamaassa
[] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yötä
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[xXD] Stripannut
[x] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Ollut päivän syömättä mitään
[] Yrittänt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[] Ollut Ankkarockissa
[ ] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[] Soittanut seksilinjalle
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Nielaissut jääpalaa
[x] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[] Oksentanut ruusupuskaan
[x] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[x] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[] Ollut puolukassa
[x] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[] Kokeillut vanhusten vaippoja
[] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[] Koskettanut käärmettä
[x] Juonut valkoviiniä
[] Uinut avannossa
[x] Ollut lempiartistini keikalla
[x] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[] harrastanut itsepuolustusta
[] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[x] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[ ] Saanut paniikkikohtauksen
[x] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[ ] Saanut aivotärähdystä
[x] Luntannut kokeessa
[] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[] Käynyt Irlannissa
[x] Käynyt Espanjassa
[x] Käynyt Italiassa
[x] Pelannut twisteriä
[ ] Hukannut kirjastonkirjan
[] Ollut galleriassa päivän kuvana
[] Ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] Ollut sairaalassa yötä
[x] Ollut Lapissa
[x] Ollut lehdessä
[] Ollut tappelussa
[] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä


Minulla on:
[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[] siniset verhot
[ ] sotkuinen pöytä
[] yksi siisti pöytä
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] roskia
[] tyhjä karkkipussi
[ ] limupullo
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[ ] kirjoja
[x] bikinit
[x] huulikiilto
[ ] suuri nallepehmolelu
[ ] paljon pehmoleluja
[x] laukkuja
[ ] koriste-esineitä
[] simpukoita
[] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[] helmiverhot
[x] tietokone
[x] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] luomivärejä


Huoneessa, jossa nukun on:
[] ampiainen
[] hyttysiä
[] kärpänen
[] likaiset sukat
[] Kalevala-koru
[] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[] nojatuoli
[] kokolattiamatto
[x] pinkit lakanat
[] kasveja
[] vanha "niisto" paperi
[] sipsipussi
[ ] sekainen vaatekaappi
[x] kamera
[x] pieni peili
[x] nahkatakki
[x] hiustensuoristin
[x] hiustenkiharrin
[x] lompakko
[x] päiväkirja
[x] huulirasva
[x] patteri
[ ] kaukosäädin
[] nenäliina
[x] pölyä
[] omenanraato
[x] kynsilakkapurkkeja
[] kynttilöitä ja tuikkuja
[x] lyhty
[] kristallikruunu
[ ] sotkuista
[x] siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa

Elokuvat, jotka olet nähnyt:
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[ ] Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[] Bridget Jones- Elämä jatkuu
[] Salaisuus pinnan alla
[x] Mean Girls
[ ] Troija
[] Kill Bill vol. 1
[] Kill Bill vol. 2
[] Kuolleiden aamunkoitto
[ ] Hämähäkkimies
[ ] Superman
[ ] Superman Returns
[ ] Pirates of the Caribbean
[ ] Pirates of the Caribbean 2
[ ] Pirates of the Caribbean 3
[x] Pieni suklaapuoti
[] Salainen agentti 007
[] Kultasormi
[] Pallosalama
] Elät vain kahdesti
[] Timantit ovat ikuisia
[] Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
[] Elä ja anna toisten kuolla
[] Johnny English
[x] Bean - äärimmäinen katastrofielokuva
[x] Yksin kotona
[x] Yksin kotona 2
[x] Yksin kotona 3
[x] Yksin kotona 4
[x] Yksin kotona 5


Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[] pelata jotain peliä
[] mennä vessaan
[x] muuttaa
[] käärmeen
[] kirppuja
[] kouluun
[x] ulos
[ ] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[x] katsella ulos
[x] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Odotan:
[x] kesää
[] kärpäsiä
[x] tämän gallupin loppumista
[x] pääseväni ulos
[x] kännykkäni soivan
[x] ruokaa
[] maailmanloppua
[] isääsi
[x] kaverisi viestiä

Olen:
[x] blondi
[ ] brunette
[] kalju
[x] hoikka
[] lihava
[x] alle 18
[] yli 18

Pidän:
[ ] sitruunoista
[x] juustosta
[] piimästä
[x] siisteydestä
[] sotkusta
[ ] hiljaisuudesta
[x] melusta
[] tungoksesta
[] lumesta
[] lokeista
[] hatuista
[] itsestäni
[x] eläimistä
[] mudasta
[] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[x] takkatulesta
[ ] orvokeista
[x] vaaleanpunaisista seinistä
[ ] silkkilakanoista
[ ] kissoista
[x] koirista
[ ] hevosista
[ ] liskoista
[ ] papukaijoista
[] kaloista
[ ] marsuista
[] hamstereista
[] hiiristä
[] rotista
[] käärmeistä
[ ] lähes kaikista eläimistä
[] lapsista
[x] keväästä
[] talvesta
[] syksystä
[x] kesästä
[] hiihtämisestä
[ ] lentopallosta
[] luistelusta
[ ] jalkapallosta
[ ] laulamisesta
[x] tanssimisesta
[x] lehtien lukemisesta
[ ] pianonsoitosta
[] kirjoittamisesta
[] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:
[] homous on sairaus
[] homous on syntiä
[x] koulu on perseestä
[] maailman söpöin on Orlando Bloom
[] Bush on hyvä jätkä
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[x] mandariinit on hyviä