IRC-Galleria

George Luz, taisteli toisessa maailmansodassa, jonka jälkeen hän toimi sekatyömiehenä, se kertoo hänestä paljon, että 1600 ihmistä saattoi hänet haudan lepoon vuonna 1998. Hän kävi läpi monta taistelua, joista me emme tiedä juuri mitään. Mutta niin moni meistä on taisteluissa joka päivä mukana, milloin joku taistelemassa nuorisotalon sulkemista vastaan, milloin joku on suojelemassa ystävää jotta tämä ei saisi turpaansa tai kuolisi hankeen. Mutta kuinka usein muistamme kiittää? Pelkkä sana kiitos on liian vähän, kun toinen makaa yksin kotonaan verta vuotaen, valittamatta saamiaan haavoja ja arpia. Hän teki kaiken vain jotta muut voisivat elää elämää joka ei ollut hänelle mahdollista. Hänen mieltään ei varmaan lohduta että joku ajattelee häntä joskus tai saattaa joskus tulevaisuudessa haudan lepoon. Hän elää yksinäistä elämää koska kukaan ei uskalla kysyä häneltä että voinko auttaa, kukaan ei jaksa kuunnella mitä hänellä on sydämellään, siksi siitä sydämmestä ei ole pian jäljellä juuri mitään, mutta kuin paikka johon se joskus kuului. Se sydän pysähtyy pian, hän tietää sen muttei kerro sitä kenellekään, koska hän ei halua että häntä muistellaan kuolleena kun kukaan ei jaksanut muistaa häntä kun hän eli. Hän katosi yhtenä yönä jonka jälkeen hänestä ei enää jäänyt kuin tyhjä muisto.

George Luz, taisteli toisessa maailmansodassa, jonka jälkeen hän toimi sekatyömiehenä, se kertoo hänestä paljon, että 1600 ihmistä saattoi hänet haudan lepoon vuonna 1998. Hän kävi läpi monta taistelua, joista me emme tiedä juuri mitään. Mutta niin moni meistä on taisteluissa joka päivä mukana, milloin joku taistelemassa nuorisotalon sulkemista vastaan, milloin joku on suojelemassa ystävää jotta tämä ei saisi turpaansa tai kuolisi hankeen. Mutta kuinka usein muistamme kiittää? Pelkkä sana kiitos on liian vähän, kun toinen makaa yksin kotonaan verta vuotaen, valittamatta saamiaan haavoja ja arpia. Hän teki kaiken vain jotta muut voisivat elää elämää joka ei ollut hänelle mahdollista. Hänen mieltään ei varmaan lohduta että joku ajattelee häntä joskus tai saattaa joskus tulevaisuudessa haudan lepoon. Hän elää yksinäistä elämää koska kukaan ei uskalla kysyä häneltä että voinko auttaa, kukaan ei jaksa kuunnella mitä hänellä on sydämellään, siksi siitä sydämmestä ei ole pian jäljellä juuri mitään, mutta kuin paikka johon se joskus kuului. Se sydän pysähtyy pian, hän tietää sen muttei kerro sitä kenellekään, koska hän ei halua että häntä muistellaan kuolleena kun kukaan ei jaksanut muistaa häntä kun hän eli. Hän katosi yhtenä yönä jonka jälkeen hänestä ei enää jäänyt kuin tyhjä muisto.

Tää päivä on menny kaikkee mutta ku hyvin. Ensin saa kuulla että kaveri on jääny lukkojen taa ja melkein jäätynyt, nutalla kuulee että nuta lopetetaan kesän jälkeen, vaikka itse en siellä voi enää käydäkkään niin käy sääliksi kaikkia niitä jotka voisivat, ja oma lääkäri nyt sanoi mitä sanoi mutta ei mitään positiivisesti ajateltavaa. No onneks ollaan viellä hengissä, tässä elämässä tuntuu pärjäävän vaan paremmin ku tajuaa että on jo "kuollu"

Oon matkalla, ja raiteet näyttää suunnan. Tää on näit vanhoi junia, näihin juniin liittyy niin paljon muistoi, mutta ei yhtään huonoa sellasta. Kuuntelen radioo ja piirrän. Muistelen sitä kun olin pieni ja viaton, nykyään oon vaan enää pieni

Eilen oli matkaryhmän kokous, joka jälkeen lähdettiin paulin kanssa mellunmäkeen ja sieltä stadiin. Käytiin sitten anttilan toptenissa ja löysin ittelleni 7 levyy kaikki niist 1,99? kpl. Et ihan hyvä tuuri. Mutta paulille kiitos että jakso lähtee mukaan ja jubailla mun kanssa

Tänään on ollu hyvä päivä aamusta alkaen ku on saanu herätä oman kullan vierestä, pitää hauskaa töissä, ollu salilla ja hakannu kädet verille ja sit saunaan kalja kourassa, pienestä sitä ilon saa elämään. Huomenna taas koko päivä menossa mutta onneks on joku odottamassa kun tuun kotiin

Tajusin tos viime viikon aikana et oon tosi kipee, ainahan mä oon ollu jollain tavalla kipee, mut tää on nyt jotain joka saattaa viedä hengen ihan oikeesti. On noit läheltä piti tilanteita ollu monta kertaa enenkin, tulin siihen tuloksee aikanaan inkan kanssa et oon vaan niin hullu etten osaa kuolla. Aina on ollu joka pelastaa vaikkei sitä oo tajunnukaan, täl kertaa tilanne on toinen, nyt ei oo ketään ketä vois pelastaa tai jeesaa, tää on mun pakko taistella yksin sanokaa mitä sanotte niin te ette voi auttaa tällä joku haluiskin. Ootte kaikki mulle rakkait vaik en näytä tai sano sitä.

Se ois sit uus vuos ja pitäs taas kehittää jotain repäisevää, sen että mitä tuutte näkee sit aikanaan. Taas on tullu luvattuu vaikka mitä pääasiassa itselleni, yhden asian lupaan teille ystäväni, sen että yritän pysyy hengissä ainakin tän vuoden. Itse en jaksa toivotella hyvää uuttavuotta koska ainakaan minulla se ei ala hyvin, toivottavasti teillä on toisin. Aattelen ain teit sydänmellä kaikki rakkaat vaikkei mua näkyiskään maisemis vähään aikaan.

Joskus tuntuu ettei suju lainkaan välil hävii pääst jokainen vaiva joskus aika on vaan haittaa mut vaan toisinaan. Viikonloppu on menny yllättävän hyvin siihen verrattuna mitä odotin.Tällä hetkellä olen matkalla kotiin 3 kirjaa laukussa, taas saa ajan kuluu ku on kirjoi luettavana. Pian on joulu vaikka ei siltä ei tunnukaan, en kyllä aatellu tehdä tai ostaa yhtään jouluruokaa. Oon todennäköisesti kotona, juon kahvia ja luen kirjoi. Kai sitä pitäs levätä ees viikko viikko vuodessa mutta en osaa, se on varmaan syy siihen et miks on tällänen, ja miks en osaa luovutaa vaikka mieli tekiskin. Oli hauskaa kuulla broidilta ja systeriltä et niil on ollu ikävä ja et mun luo on aina kiva tulla. Kato mun silmiin ja kerro mitä näät! Hyvää joulua kaikille ja olkaa kilttisti, mut joku kusee niin mulla on aina turvapaikka vapaana.

Oon kelannu tänään helvetisti asioita, sitä miks oon täällä ja mikä oikeesti on tärkeetä mulle, tulin siihen tulokseen että elämällä ei oo enää mitään annettavaa mulle. Tuntuu vaan silt et oon tääl suojelemassa porukkaa sekin homma on pikku hiljaa aivan turhaa sillä tehän pärjäätte omillannekin. En ees uskalla puhuu siit mikä mua oikeesti vaivaa koska en halut satuttaa mun läheisiä , sen takii joudun piilottaa tunteeni ja sen takii en osaa enää rakastaa ketään koska pelkään satuttavani sitä yhtä tiettyä tyttöö. Tää on niin kivaa, sillon ku tarvis apua niin ei sitä kukaan oo tarjonnassa vaan ne lähtee karkuun ja niil on muut tärkeetä just sil hetkel, niille voin vaan sanoo et ei tarvii itkee perään kun en enää herännykään uuteen aamuun ja jos elämä jatkuu tähän malliin niin se päivä on aikasemmin kun uskoittekaan