IRC-Galleria

Hyvin raskaan lomapäivän jälkeen oli aika rentoutua. Ja tänään kyllä tulikin rentouduttua koko rahan edestä. Aamun lyhyen luennon jälkeen palasimme asunnollemme, ja vedimme neljän tunnin palauttavat nokoset - joista osan aurinkoisella parvekkeella, jonka seurauksena allekirjoittaneella löytyy nykyään myös helakan punainen selkä. Unien aikana mieleen palasivat viikon aikana läpikäymämme aiheet ja kokemukset, niin kursseilta kuin kaupungin kaduiltakin - ja niitä on ollut paljon. Vaikka juttua riittäisi puoleen kirjaan, summaan näin viikon lopuksi vain muutaman päälimmäisen asian, jotka ovat jääneet mieleen kuluneesta viikosta henkilökohtaisemmalla tasolla.

Kursseilta mieleen muistuu erityisesti kaksi luentoa: Toinen, jossa käsiteltiin mm. "Tanskalaista kuvaa" ja toinen, jossa kävimme keskustelua siitä, kuinka kulttuureissamme (Arabit/Islamilainen kulttuuri vs. Länsimainen kulttuuri) näemme toisemme niin stereotyyppisesti kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Kyseiset luennot olivat hyvin raskaita, sillä levottomuuden tunne huokui luokasta ulos ja kadulle osapuolten yrittäessä ilmaista asiansa kohteliaasti, mutta silti totuudenmukaisesti. On ollut hyvin mielenkiintoista huomata, millaista on olla se oikeasti ulkopuolinen ja erilainen kuin valtaosa. Ja samaan aikaan on ollut hyvin mielenkiintoista seurata, kuinka kohteliaasti paikalliset yrittävät kierrellä ja pehmentää hieman asioita, vaikka varmastikin molemmilta osapuolilta riittäisi voimaa halkoa suuta kiihkeämminkin kuin mitä esille on tullut. Tämä sinänsä positiivinen asia on kurssin kannalta valitettavan kaksiteräinen miekka: toisaalta yhteisen maan löytäminen on helpompaa, kun jokaista kissaa ei nosteta pöydälle ajattelemattoman tarmolla, mutta toisaalta kulttuurien välisiä ongelmia ei tälläkään kertaa ole todella syvällisesti päästy analysoimaan. Osapuolet tuntuvat olevan edelleen yhtä tietämättömiä toisen kulttuurin syvimmistä ajatuksista ja siitä, miten niihin suhtaudutaan itse kulttuurin sisällä.

Käymämme "Intercultural communications" -kurssi on ollut erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus. Paljon uusia ideoita on tullut esille, ja ajatusmaailmaa on myllätty kunnolla juurikin siihen sopivassa, riittävän vaikeassa ympäristössä. Kurssilla on otettu antropologinen, mutta samalla henkilökohtainen näkökulma asioihin, jotka koskettavat meitä kaikkia joka päivä, erityisesti nykypäivän monikulttuurillisessa maailmassa, jossa yhteentörmäyksiä tapahtuu joka hetkellä. Erityistä iloa minulle tuo tieto siitä, että kurssin oppilaat ovat - ja tuntevat olevansa - tasa-arvoisessa asemassa, niin sanotusti samassa veneessä. Tämä on lähentänyt muuten niin kovin erilaisia kulttuureita, ja koska kurssia on vielä jäljellä kolme viikkoa, uskon että pystymme lähestymään toisiamme riittävästi, jotta järkevämpi, ei niin ohjattu keskustelu valtaa alaa ohjatulta ja pintapuoliselta keskustelulta.

Kaupunkien kaduillakin on jo viikon tarjoiltu hyvin monenlaatuista kokemusta, mutta suurelta osin kokemukset ovat olleet sieltä raskaammasta päästä: välillä on tuntenut tulleensa hämätyksi ja jopa huijatuksi, ja usein on tuntenut suurta ymmärtämättömyyden jättämää tyhjyyttä. Tämä on muokannut omaa maailmankuvaa ja näkemystä omasta itsestä tehokkaammin kuin mikään kokemus elämässäni kahteen vuoteen. Harvemmin sen sijaan on tuntenut välittömiä ilahtumisen tunteita, joskin niitä on päivä päivältä jälkikäteen ajateltuna löytynyt aivan yhtä paljon kuin raskaampiakin kokemuksia. Tämä suuri kontrasti on avain eri kulttuurien, niin vieraan kuin oman, sekä henkilökohtaisten näkökulmien ymmärtämiseen. Vaikka kokonaisuudessaan aikamme täällä onkin hyvin lyhyt, tuntuu, että olen ottanut hyvin tärkeän askeleen kohti hyvin vieraita ympäristöjä, ja uskoisin pystyväni olemaan matkan jälkeen huomattavasti vahvempi persoona vaikeissa ja epämukavissa tilanteissa.

Uudesta ympäristöstä on erityisesti pistänyt esille huomio, että lähes aina näillä uusilla kulmilla kulkeminen vaatii valtavasti energiaa ja jaksamista, koska yhtäkkiä ei olekaan mahdollista kulkea hetkeäkään ns. laput silmillä. Tuntuukin siltä, kun maidemme välillä olisi ollut jokin terävä psykologinen raja, jonne koneen laskeutuessa Ammanin lentokentälle jätimme suuren osan henkisestä omaisuudestamme. Vaikka olenkin tottunut tarkastelemaan ympäristöäni intensiivisesti myös kotona Suomessa kulkiessani, tämä kokemus uudesta kaupungista on ollut hyvin intensiivinen. Mutta mikä ei tapa, se vahvistaa; paljon on tullut myöskin opittua, ja jo niin kovin tututkin ajatus- ja käyttäytymismallit ovat tulleet olan takaa haastettua. Nyt uutta sisältöä odotellessa alkaa viimeinkin tuntua siltä, että taululla alkaisi olla riittävästi uutta tilaa oikeasti omaksua uutta ympäristöä ja sen kulttuuria. Aikaa on myös tähänkin luvassa sama kolme viikkoa, ja vaikka se onkin takuu varmasti turhan lyhyt tarkemman tutkimisen kannalta, olen jo hyvin vakuuttunut että riittävän vahvat perustukset pystytään rakentamaan. Ja niiden päällehän on aina hyvä jatkaa.

Nyt tasan viikon virstaan ohitettuani mielen on vallannut väsymyksen mukanaan tuoma raukeus, jota yritän lähteä lääkitsemään seuraavan viikon tarkemmilla opiskeluilla ja vähemmällä hummaamisella ja rempomisella. Fyysinenkin raukeus tulisi jotenkin saada paikattua, joten sitä vasten otan yleisöltä hyviä vinkkejä vastaan. Tuntuu siltä, että keho on taas vaihteeksi pettänyt tämän vanhan ketun. :)

Ps. Kotiyleisön vireystila mielessä ajattelin perustaa uuden mediasisällön nimeltä viikon videokimara. Katsotaan minne saan tiedostot laitettua, ja yrittäkää kestää kamerakännykän surkeatakin surkeampi laatu. :P

---

Päivän kuvakimara: Tällaisia ei juuri Ammanissa näy. (kuva otettu budapestissa)
Viikon videokimara: Paikallista taivaskanavaa maallikoille: pahamoka&image_id=86444898

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.