IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Elämänkatsomus ja filosofia
Perustettu
25.5.2006
Tilastot
Käyntejä: 2 105 (1.7.2008 alkaen)
Koko
19 jäsentä
Tyttöjä: 1 (6 %)
Poikia: 18 (94 %)
Keski-ikä
36,4 vuotta
Otos: 14 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 31,7 vuotta
Poikien keski-ikä: 36,7 vuotta
Ylläpitäjä
-wee-

Jäsenet (19)

-wee-WeZZeriebolapenis666Rauzkameamusta[ereDarviPumispac^^^Muistijälkinummmvdw^^^^^^^^^^^AladoobiPardeliusMargue
« Uudemmat - Vanhemmat »
Kävin Jiri Kerosen kanssa pitkän keskustelun verotuksesta ja sen moraalisuudesta. Pääaiheeksi nousi kysymys siitä, onko verotus vapaaehtoista vai ei; minun kanta oli ja on, että verotus ei ole vapaaehtoista, vaan siihen pakotetaan väkivalloin, kun taas Kerosen näkemys on, että verotus on täysin vapaaehtoista kaikille.

Kerosen argumenttien kantava teesi oli, että jokainen Suomen kansalainen on vapaa muuttamaan pois Suomesta, eli näin ollen kieltäytymäänn maksamasta veroja, joten verotus on vapaaehtoista.

Mielestäni on kummallista, miten joku voi pitää sitä vapaaehtoisuutena, että väkivallan uhalla pakotetaan joko tottelemaan tai muuttamaan pois kodistaan. Tästä yhtälöstä puuttuu vapaaehtoisuus täysin. Jos minä osoittaisin aseella ihmistä ohimolle ja käskisin painamaan napista, joka räjäyttää pommin jossain päin maailmaa, onko reilua väittää, että uhrillani on täysi valinnanvapaus joko painaa, tai olla painamatta nappia?

Minä en ole allekirjoittanut sopimusta, jonka perusteella hyväksyn sen, että valtio varastaa palkastani osuuden omaan käyttöönsä. Tästä huolimatta valtiovalta kidnappaa minut vankilaan jos kieltäydyn luovuttamasta omaisuuttani heille. Kyllä, vaihtoehtonani on muuttaa pois kodistani, mutta onko tuo valintatilanne reilu? Onko sellainen reilu valintatilanne, jossa minun on väkivallan uhalla valittavana joko väkivaltakoneiston edessä nöytyminen tai kotini, perheeni, työni ja koko elämäni jättäminen? Mielestäni ei ole; aivan kuten yllä kuvaamaani pommiesimerkin tilanteessa, valintatilanteessa on tässäkin tapauksessa mukana ohimolleni osoitettava ase, joka tekee valintatilanteesta epäreilun.

Sopimus, joka ei vaadi toisen osapuolen suostumusta ei ole vapaaehtoinen sopimus.

Keronen tarjosi tähän vastaukseksi sitä, että minun vanhempani allekirjoittivat tuon sopimuksen kun päättivät hankkia ja synnyttää minut tässä maassa - näin ollen sopimus sitoo minua, vaikka en itse sitä ole allekirjoittanutkaan. Tässä on muutamakin ongelma. Ensinnäkin, mikä valta vanhemmillani on allekirjoittaa sopimus minun nimissäni kun tuolla logiikalla vanhempanikaan eivät olleet allekirjoittaneet kyseistä sopimusta, vaan heidän vanhempansa ja niin edelleen? Ei tunnu järkevältä, että meidän alistaminen väkivaltaan olisi oikeutettua ja moraalista siksi, että esi-isämme allekirjoittivat siitä sopimuksen kauan ennen kuin edes meidän isovanhemmat olivat syntyneet.

Toisekseen, onko moraalisesti oikeutettua, että vanhemmat pahoinpitelevät lastaan jos hän kieltäytyy kotitöistä sen ikäisenä, että hänellä on teoreettiset mahdollisuudet muuttaa omaan kotiin?

Allekirjoittaisin Kerosen ajatukset, jos minä nyt vapaaehtoisesti muuttaisin kuvitteelliseen Maahan X ja kansalaisuuden saadakseni minun olisi suostuttava tiettyihin ehtoihin, sen uhalla että ehdoista luopuminen johtaisi väkivaltaisiin toimenpiteisiin. Se olisi reilua, sillä minua tiedotettaisiin kansalaisuuden ehdoista ja vapaana miehenä voisin itse valita suostunko niihin vai en. Ei ongelmaa. Ongelma syntyy siinä, että minä vastoin tahtoani synnyn maahan ja automaattisesti allekirjoitan sopimuksen vastoin tahtoani. On myös hyvä ottaa huomioon, että me ihmisinä kehitymme henkisesti huomattavasti elämämme 20 ensimmäistä ikävuotta. Jos siis esimerkiksi 7-vuotiaana olen aloittanut valtion peruskoulun, on epäreilua olen sen ikäisenä ymmärtänyt aloittavani nyt valtion varastamilla rahoilla rahoitetun koulun ja näin ollen olen velvoitettu myös aikuisena luovuttamaan vauraudestani osan valtiolle, jotta he voivat jatkossakin jatkaa toimiaan.

Jos nyt "ilmestyisin" maailmaan, etenkin tähän maahan, ja eteeni tuotaisiin sopimus, jossa olisi Suomessa asumisen ehdot, eikä minulla olisi perhe- tai työsuhteita Suomeen, voin luvata että en kyseistä järkyttävää sopimusta allekirjoittaisi, varsinkaan valkoisena heteromiehenä.

Moraalin ja etiikan pääasiallinen tarkoitus on aina ollut luoda universaali moraalisääntö massoille ja sitten poikkeus johtajille; ensin uskotellaan massoille, että varastaminen on väärin, jonka jälleen luoda oma termi omalle varastamiselle ja uskotellaan, että se ei olekaan varastamista, vaan "verotusta", joka on moraalisesti oikein, hyveellistä ja jopa välttämätöntä. George Orwell aikoinaan kutsui tätä doublethinkiksi, eli kahden ristiriitaisen uskomuksen samanaikaiseksi hyväksymiseksi.

Tämän jälkeen vaan seurataan kun väkivallan uhrit itse puolustavat pahoinpitelijäänsä kuin lojaalit sotilaat, kuten Jiri Keronen.

Ja jos muutan pois Suomesta, en tee sitä siksi, että verotus on vapaaehtoista, vaan siksi että se on pakollista.
1) Kätisyydet eivät kuvaa suoraan, minkälaisesta ryhmästä on kyse. Se on koodikieltä. Yksinkertaista ja julkista koodikieltä, mutta silti siinä yksi turha välivaihe. Libertalismista ja totalitarismista puhuminen kertoo suoraan mistä on kyse.

2) Oikeisto ja vasemmisto ovat liian moniulotteisia käsitteitä, jotta niillä voisi mielekkäästi kuvata ihmisen aatetta. Libertalismi - totalitarismi -akseli kertoo vain ihmisen kannan vapauteen ja toisten ihmisten pakottamiseen. Sen lisäksi voi kuvata omia mieltymyksiä liberaali - konservatiivi jaottelulla. Ihminen voi olla konservatiivinen libertalisti, jolla on hyvin tiukat ja perinteiset arvot, joita hän ei kuitenkaan pakota kenellekään muulle. Sitten voi taas olla hyvin vapaamielinen arvoissaan ja yrittää pakottaa samaa vapaamielisyyttä muille. Eli totalitaristinen liberaali (tuleeko mieleen mikään ryhmä? =).

Maailmanhistorian ymmärryskin saattaa hieman helpottua, kun tajuaa, että totalitaristit ovat vastuussa melkeinpä jokaisesta sodasta. Toinen maailmansota oli kilpailevien sosialistisesti totalitarististen puolueiden valtakamppailu. Uskonnolliset sodat ovat samaa totalitarismia. Yritystä pakottaa muut omaan ajattelutapaan.
Markkinauskoisten libertaarien puheissa olen törmännyt toistuvasti siihen että kaikkia vasta-argumentteja heidän ajamalleen minarkialle käytetään lyömaseina mustamaalauksessa, jolla vastustajan uskottavuudelta yritetään viedä pohja samalla kun vältellään vastaamasta omalle teorialle heitettyihin haasteihiin. Paras esimerkki tällaisesta toiminnasta nousee pintaan aina kun joku muistuttaa positiivisten vapauksien merkityksestä. Uraohjukset nostavat välittömästi esiin Neuvostoliiton, kommunistit ja isovelivaltion. Samalla alkuperäinen argumentti unohtuu sopivasti - kuinkas muuten - taka-alalle. Mikä positiivissa vapauksissa - siinä että sen lisäksi että on vapaa jostakin on myös oikeus johonkin - sitten on niin merkittävää? Vastaus on yksinkertainen: ne ovat demokratian ja ihmisarvoisen elämän edellytykset.

Ajatellaanpa asiaa yksinkertaisen mutta silti keskeisen esimerkin, ruoan kautta. Mikäli markkinafundamentalistit saisivat tahtonsa lävitse, ravinnon saanti perustuisi joko siihen että leipurin bisnesvaisto ohjaisi häntä myymään hinnalla jolla köyhinkin saisi leipänsä, tai siihen että leipuri antaisi myötätunnosta leipäänsä ilmaiseksi nälkää näkeville. Ei siis siihen yksinkertaiseen oletukseen että ihmisellä on oikeus ravintoon, oli hän kuinka köyhä tahansa. Mikäli siis oletetaan että ihmisellä ei yksinkertaisesti ole OIKEUTTA ravintoon, vaan ihmisen ravinnonsaanti perustuu toimivaan talouteen, on myös myönnyttävä siihen, että on olemassa termi jota voisi kuvata kömpelösti vaikkapa "moraalisesti oikeutetuksi nälkäkuolemaksi". Positiivisista vapauksista irtisanoutuminen tarkoittaa siis käytännössä sitä että on valmis hyväksymään nälkäkuoleman moraalisesti oikeana jopa aikoina jolloin ruoasta ei ole pulaa.

Markkinafundamentalistit vetoavat usein siihen, että verotus on varkautta, ja siten moraalisesti väärin. Miten on moraalin laita mikäli irtisanoudutaan niistä käytännöistä jotka takaavat ihmisarvoisen elämän ihan vain ihmisyyden itsensä tähden?
« Uudemmat - Vanhemmat »