IRC-Galleria

sen lisäks et ilahutin teit näil kuvil(joo tiiän et tykkäätte<3) aattelin myös kertoo et kuolin esim 256798 kertaa n__n

moi oon hymyilly viimoset 4 tuntia kestohymyy koska oon lukenu mailman parast frerard ficcii :> oon jopa siin 4 hemmetin tunnis saanu luettuu 26/48..eli viel toine samallaine eessä :D
voin kertoo et tää on oma henkilökohtane saavutus,en oo _ikinä lukenu yhtä ja samaa ficcii taukoomat näi mont tuntii,kirjoikii harvo sen yli 2-3h koska ne kerkee loppuu siin vaihees jo keske...

muuttaaa joo,jospa vaik kävis nukkuu,10 pitäs herää..onneks huomen vaa 11.30-12.15 eli 45min kouluu ja sekii aika ollaa kattoo jtn random konserttii :D

aattelin kirjottaa nyt niin perkeleesti frerardia.

Yllätys yllätys. Me jouduttiin taas juoksemaan, vaikkakin tällä kertaa vain yläkerrasta kartanon alakertaan ja siitä sitten pujottelemaan kysyvien katseiden lomitse pihalle. Vapaamuotoinen ja aikatauluton juhla tai ei, mutta musta tällainen kiire viesti kyllä liiasta ohjelmasta. Ai niin, mutta eihän tota kylppärikohtausta oltukaan ennalta kirjoitettu ohjelmistoon…
Stavros ja Mikey seisoskelivat sivummalla terassin vierellä, kun muut olivat jo kokoontuneet kuvattavaksi huvilarakennukselle ottamaan kuvia niin paljon kuin se oli mahdollista ilman juhlaparia. Veljeni kohotti katseen meihin ja taputti serkun olkaa osoittaen suunnallemme.
Heti kohdalle päästyämme mä laskin painon toiselle jalalleni ja vedin henkeä ‘huh’-äänen säestämänä. Frank taas asettui vierelleni ja tuki itseään hihitellen mun olkaan.
“Meinasi kiire tulla”, totesin ja virnistin meitä odotelleelle kaksikolle.
“Jaa meinasi?” Mikey kysyi ja kohotti kulmiaan, “lähtikös viinitahra irti?”
Frank katsoi pöllämystyneenä mua.
“Mikä viinitahra?”
Purin hampaitani yhteen ja yritin hyssytellä miestäni, joka tajusi vihjeen vähän liian myöhään ja yritti korjata tilannetta.
“Ai, se viinitahra! Joo, enhän mä enää voinut muistaa, kun sehän on ihan ollutta ja mennyttä ja… öh, ei-läsnä?”
Mikey tirskahti vähän turhan naisellisesti ja korjasikin ääntään yskäisemällä ennen sanojaan.
“Hyvä yritys Frank. Tosi hyvä. Oliko teillä hauskaa yläkerrassa? No, ajatuksena se on kieltämättä ihan jännä, että kesken omien juhlien karkaisi sekstailemaan”, veljeni huomasi mun kullan hämillisen ilmeen ja siksi jatkoi, “aivan, en mä ihan sokee oo kuitenkaan, Frankie… Sun punaset posket ei taida olla ihan juoksusta vaan? Entäpä toi purema kaulassa? Lisäksi Geellä on vyö auki…”
Punastuin ja pujotin vyöni kiinni asti. Miten se nyt noin olikin jäänyt sulkematta?
Frank taas koetteli kaulaansa hämillisenä ja katsoi mua vihaisena.
“Teitkö sä mulle fritsun?!”
“Ihan pienen vaan… tai siis vahingossa”, sopersin ja kallistin päätäni, “ei se näy paljoa kuvissa… Tai no, pyydetään kuvaajaa editoimaan se pois?”
Frank loi hassun katseen mulle, mutta nyökkäsi sitten hyväksyvästi. Kyllähän ne kuvaajat saivat laitteillaan vaikka mitä ihmeitä aikaan nykyisin.
Stavros näytti huvittuneelta koko tilanteesta ja vaihtoi katseensa musta Frankiin ja taas takaisin. Se otti askeleen edemmäs ja naurahti.
“Gee, sun kravattisi on taas ihan vituillaan. Anna mä pistän sen… taas.”

Voin vannoa, että niissä kuvissa mulla ja Frankilla ainakin oli hyvin kirkkaat silmät ja terveen punaiset posket. Musta tuntuu, ettei asia muuten jäänyt huomaamatta ihan kaikilta sukulaisiltakaan. Satuin nimittäin näkemään Donaldin katseen takertuvan Frankin kirjavaan kaulaan ja heti sen jälkeen mun kasvoihin. Se taisi osata muodostaa yhtälön, koska köhäisi kiusaantuneena kääntäessään päänsä poispäin. Lähes samanlainen reaktio oli mun äidilläni. Frankin isä taas vain katsoi huvittuneena mua ja Frankia ja taputti poikaansa selkään kuin onnitellen hommasta. Siitä eleestä olin vähän enemmänkin kuin hämmästynyt. Ja tosiaan, Linda oli onnellisen sokea, eikä huomannut mitään. Kyllähän se ihmetteli ääneen Frankin mustelmaa, jonka epäili olevan liikojen tatuointien aiheuttama allerginen reaktio. Siinä kohden en ollut edes ainoa, joka päästi tyrskähdyksen ja yritti naamioida sen yskäksi. Niinpä niin… allerginen reaktiopa hyvinkin. Mulle taisi selvitä, mistä Frank oli perinyt lapsekkaan yksinkertaisen puolensa.
ja awwaww vihdoinki ne onnistu menemään naimisiin :333

http://mychemicalromance.foorumit.fi/viewtopic.php?f=11&t=743&start=60


// Jonathan osoitti meidän liitettyjä käsiämme ja sanoi onnellisena suureen ääneen:
“Katso äiti! Gee pitää vieläkin Frankia kädestä! Onko ne vieläkin homoja?”
Vanessa hyssytteli poikaansa, mutta nauroi kyllä siinä ohessa muka-huomaamattomasti. Frank yritti pysyä vakavana, mutta onnistui siinä huonommin kuin mä.
“Joo… Jonathan-kulta, Gerard ja Frank ovat nyt niin kuin naimisissa. Samalla tavalla kuin isä ja mäkin”, Vanessa selitti vähän epävarmasti, “ymmärrätkös?”
“Niin justiinsa tyhmä!” Joan sanoi toruvasti veljelleen, “Gee-setä rakastaan Frank-setää, eikö niin?”
Tyttö katsoi äitiään kysyvänä ja kuin kehuja hakien. Sai se ainakin nyökkäyksen. Frank taas näytti haltioituneelta saadessaan olla ‘Frank-setä’.
Jonathan loi mietteliään ilmeen ja kallisti päätään. Mua vähän pelotti jo ajatella, mitä se seuraavaksi kysyisi. Ei kai noin pieni voi vielä tietää käsitettä ‘seksi’ tai muuta vastaavaa? En mä halua alkaa selostamaan, miten se käytännössä toimisi, koska… No, ehkä ymmärrätte, miksi ei huvittanut.
“Hankitteko te sitten lapsia kanssa nyt?” poika kysyi ja katsoi Frankin vatsaa, “ootko sä raskaana?”
Vanessa punastui nyt niin rajusti kuin mahdollista ja hyssytteli niin lujaan ääneen, että peitti hyvin alleen mun naureskeluni. Frank tosin mutristi suutaan ja katsoi mahaansa huolestuneena. Se nykäisi mun kättä ja kysyi surullisena:

“Oonko mä lihonut? Vai johtuuko se takista?”
Apua, mä olin vähällä kuolla nauruun. Tilanne sinänsä oli ehkä kiusallinen ja moraaliton ja vaikka mitä, mutta mua nauratti niin hirveästi. Pahinta oli, että mun piti pidätellä sitä kaikkea sisälläni. Yritinkin siis luoda vakavan ilmeen vastatessani toiselle antamalla suukon tämän suunpieleen ennen sanoja.
“Et sä oo lihonut, etkä sä näytä lihavalta. Sä oot juuri hyvä noin”, lopun kuiskasin tämän korvaan muiden kuulumattomissa, “ja nyt kun tuli puheeksi, sun vatsan ajattelu sai mut taas haluumaan sua. Sun napa on ehkä jotain suloisinta, mitä löytyy.”
Frank päästi hassun äännähdyksen ihastuneisuudestaan ja kiskaisi mut syvään suudelmaan, josta ei ollut pakenemista. En mä sitä kyllä pahemmin yrittänytkään.
Viimein toisen päätettyä suudelman me kumpikin katsottiin Vanessaan, joka selitti leikkitätimäisellä äänellä lapsilleen.
“Tuossa näitte sitten, lapsukaiset, tällaista homoviihdettä.”
“Ahaa”, Joan sanoi vähän hämmentyneenä ja kurtisti kulmiaan, “miksi sä Frank päästit sen hassun äänen ennen kuin sä pussasit Geetä? Ei leffoissa koskaan tehdä niin…”
Raavin otsaani tuskastuneena. Lapset tosiaan ajattelivat turhan suoraviivaisesti näitä juttuja. Frank viittasi vastausvuoron avuttomana Vanessalle, joka huokaisi.
“No, Gee-setä taisi vähän puhua tuhmia Frankille, joka sitten tykkäsi kuulla sellaista ja pussasi sitten Geetä.”
Jonathan näytti järkyttyneeltä katsoessaan Frankia.
“Miksi ihmeessä sä haluat kuunnella, kun Gee kiroilee sulle?”
Frank oli tukehtua hihitykseensä. Mä päästelin kummia ääniä ja luovutin sitten nauruni pidättelyt. Anti olla, peli oli jo menetetty.
Vanessa veti lapsensa perässään kuvauskohtaan sanoen painokkaasti:
“Okei, taitaa olla aika ottaa ne kuvat nyt sitten…”

........ei hitto ku o sulosii :D:D:D <3

“Ota ihan rauhassa. Ei mitään hätää. Ei kukaan sua kivitä, vaikka paljon onkin muuttunut”, Ray papatteli ja hääri ympäri huonetta pöyhien välissä afroaan, “onko tää liian läsähtänyt? Entä, josko vielä vähäsen puuteria otsaan pistettäisiin, ettei vaan kiillä tv:ssä sitten…”
Meikkaaja tuputti Rayn kasvoille tämän pyynnöstä lisää jotain kallista mineraalipuuteria, joka oli mun mielestä hitusen liian tummaa, mutta väliäkös tuolla. Sen sijaan miehen selittelyille naurahdin ääneenkin kaiken tohinan keskellä.
“Ai sä sanot mulle, että pitää rauhoittua? Katsoisit itseäs…”
“Itselleni mä puhuinkin”, Ray totesi ja katsoi mua hermostuneesti hymyillen, “fanit tulee tappamaan meidät, kun astutaan ulos studiosta.”
Huokaisin ja yritin katsoa mieheen, mutta meikkaajanainen käänsi pääni takaisin itseensä päin mitään sanomatta. Puhuin siis nyt vähän väärään suuntaan, mutta väliäkös tuolla. Kyllä Ray tajuaisi mun sille sanani tarkoittaneen.
“Miksi tappaisi? Jos ne on faneja, niitten kuuluu pitää meistä -”
“Aivan. Ne pitää Revenge-lookista ja Frankista”, Ray selitti hädissään käsillä huitoen, “nyt meillä ei ole enää kuin joku tyhmä kuolema-teema ja sitten sä!”
Katsoin toista silmäkulmasta merkitsevästi ja mutisin painokkaasti kiteyttäen ajatukseni yhdeksi sanaksi:
“Kiitti.”
Ray naurahti ja käveli mun taakse taputtelemaan mun hiuksia toimettomana. Huomasin meikkaajani ilmeestä, että se olisi tahtonut kuristaan Rayn, kun se pilasi mun niin kutsutun kampaukseni. Musta se näytti suunnilleen samalta kuin ennen meikkaajan käsittelyä, mutta aivan sama. Eihän se maksaisi kuin jonkin satasen lisää ehkä.
“En mä sitä niin meinannut. Meinasin, että kyllähän ne tykkäsivät siitä teiän lavasäätämisestänne aika paljon. Ja nyt sä voit hiplata vaan itteäsi.”
Käänsin päätäni niin, että meikkaajan käyttämä musta kajaalikynä veti pitkän mustan raidan poskeeni. Pahoittelin sitä ärtyneen oloiselle naiselle, mutta jatkoin yhä höpöttelyäni. Yritin kuitenkin pysyä nyt ihan liikkumatta. Tosin jokainen varmasti tietää, miten vaikeaa mun on olla liikahtelematta puhuessani ja varsinkin innostuessani jostakin.
“No, toisaalta… Nyt me saatetaan saada myös homofobikkoja faneiksi, kun ei ole homoparia huiteloimassa kaiken kansan edessä.”
“Gee, sä oot homo edelleen, vaikkei Frank oo bändissä”, Ray huomautti kuin paraskin Sherlock ja rummutti päätäni nyt sormillaan tiuhaan.
Tunnistin tahdin heti erään kappaleemme rumpusooloksi. Hymähdin toiselle ja pohdin, mahtoivatko hiukseni läsähtää pahasti toisen näpelöinnistä. Pelkojeni lisäksi kuontaloni oli leikattukin juuri eilen, joten se oli nyt kriittisen lyhyt ja häikäisevän valkoinen ilmestys. Toisen sormeilu saattaa sotkea olemattoman jakaukseni tai nostaa jotain epämääräisiä töyhtöjä pystyyn. Toisaalta Ray ei ikinä nykyisin päästä mua lavalle epäedustavana, joten eiköhän hiukseni ole ihan hyvin sen mielestä ainakin. Sen verran bändiä jäi nolottamaan ne kerrat joina olin mennyt aineissa haastatteluihin ja unohtanut esimerkiksi sepaluksen auki.
“Totta sinällään, mutta mä olen kylläkin bi”, totesin tutun praasin ja virnistin miehelle.
“Ihan sama”, Ray vastasi ja pörrötti hiuksiani nyt naurahtaen, “kuitenkin kajoat miehiinkin. Se on se pääpointti. Ja sitä paitsi, onhan homoseksuaalitkin menestyviä musiikkialalla.”
“Kuten?” kysyin ihan heittona, vaikka osasin jo valmiiksi luetella tosi pitkän listan vaikka mitä ihmeen antiseksuaalisista artisteista homobändäreihin asti.
“Isoa tähteä jos ajattelee niin olihan Mercury homo.”
“Se oli muuten bi ainakin omien sanojen mukaan.”
“Pete Wentz on ainakin homo!” Ray sanoi jo kiivastuneena ja osoitti mua haastavasti, “väitätkö vastaan muka?”
“En sinällään… Vaikka sillä vaimo onkin ja lapsi tuloillaan”, virnuilin ja kysyin sitten ihmeissäni, “mutta vertaatko sä mua tosissaan Fall Out Boyn basistiin? Vähän sama, kun sanoisit mun olevan Mikey.”
“Kiitos veli-rakas”, Mikeyn matala ääni kuului selkäni takaa varoittamatta.
Käänsin rivakasti päätäni ja loin pahoittelevan ilmeen kasvoilleni. En sitten tiedä, miten onnistuin siinä. Tuskin kovin hyvin, koska mua kyllä nauratti kovasti se, miten Mikey vihasi kaikkia keksimiämme basistivitsejä, joita muuten oli todella hämmästyttävän paljon.
“Sori Mikers, se vaan on niin, että basisti on aina se… yksinkertainen jäsen”, muotoilin lauseen mahdollisimman kiltiksi, mutta silti Mikey näytti vihaiselta.
Kumma juttu. Tosin suutuinhan mäkin aina, kun Mikey ja Bob imitoivat, millainen mä olin ollut kännipäissä alkoholiongelmien aikaan. Raitistumiseni jälkeen mun sekoilusta tuli vähän niin kuin yleinen vitsinaihe. Oliko niitten silti pakko aina käydä samat jutut lävitse? Aina ne maailmalle levinneet selitykseni siitä, miten housuni tapaavat tippua usein ja kuinka tapoin ne Japanilaiset kasvit tallomalla ne. Kyllähän ne jo tiedettiin.

888D nauran

joo piti mennä kouluun joo mut mahaki kipee ja kaikkee ja liian frerruissa ja ei pysty kykenee ja skippaan liikkatunnin ja meen sit kymppiin (y) kettu

“Niin… mutta entäpä jos me -”
“Erotaan kirkosta?” mä kysyin arvaten leikiten lopun ja naurahtaen lyhyesti, “Frank, ei.”
“Miksei?!” se intti ja sen silmiin syttyi pieni palo uutta ideaansa kohtaan, “kuitenkin raamatut ja kaikki kirjat määrää homoseksuaalit helvettiin, joten mitä nyt muka on tehtävissä enää minkään asian suhteen?”
“Mä oon bi”, huomautin tälle, enkä voinut pidätellä virnettäni.
“Ihan sama. Mä oon homo ja joudun helvettiin joka tapauksessa, ja säkin oot aika vahvasti kyllä muuttumassa homoksi, joten tervetuloa mukaan vaan”, se totesi jatkoi yhä innostuneempana, “mutta mieti, meillä oisi ihan täydet vapaudet vihkiytyä ihan missä vain ja miten vain!”
Katsoin tätä pitkään ja todella hiljaisena. Ja jostain syystä mun oli pakko kysyä tältä ihan mielenkiinnosta:
“Missäs sä sitten meinasit mennä naimisiin?”
“Hei, se ei ole nyt olennaista”, Frank punastui ja nauroi perään, “mutta kunhan mun pointti nyt vaan olisi selvä sullekin?”
Oli toki. Toinen halusi irrottautua kirkosta ja uskonnosta sen tiedon tähden, että häämme tulisivat muuten olemaan, kuten kaikki juutalaishäät yleensä. Kaavoja välttävä nilkki tuo Ierojen nuorin sukupolvi.
“Siis, sanotko sä, että sä haluat mun luopuvan uskosta, koska sä et halua tavallista vihkimistä synagogassa, et halua tavallista chupaa, jos ollenkaan, et halua yksinkertaista sormusta, etkä sitä jalalla poljettavaa viinilasia?”
Frank hiljeni, mutta vain ohikiitäväksi hetkeksi, kun se sitten sanoikin hiljaa kierrellen:
“No… Ehkä yksinkertainen sormus olisi kiva kuitenkin… Ihan tavallinen kultarengas voi olla ihan nätti”, se katsoi sitten muhun varoen, “en mä tiennyt, että sä uskot noin vahvasti mihinkään…”
Toista selkeästi kadutti moisen ehdottaminen, kun se kuuli mun kannan asiasta. Sen syyllisyys oli aika ihailtavaakin jopa.
Kohautin tälle harteita viimein ja kallistin päätäni sivulle:
“Joo, en uskokaan. Kunhan kiusasin sua. Senkun erotaan vaan kirkosta. Ei me koskaan missään toimituksissakaan käydä, joten mitä helvettiä me veroja siitäkään maksetaan?”
“Senkin paska”, Frank kikatti mulle ja yritti kuulostaa syyttävältä, “sä jo pelästytit mut oikeasti! Luulin jo, että sä ootkin salaa ollut nää kaikki vuodet joku uskovainen… Sä olit niin vakuuttava äsken.”
“Tiedän”, mä sanoin virnuillen ja suikkasin suukon toisen poskelle, “vähäsen vain liian ovela sulle kultarakas.”

Iero on nilkki ja Way on kettu ja meitsi vaa dataa vaik puolen tunnin päästä pitäis lähtee kouluun (y)


http://mychemicalromance.foorumit.fi/viewtopic.php?f=11&t=743&start=45


// “En jaksa enää edes laskea, monesko kerta tää on, mutta vielä tän yhden ja ainoan kerran: keskity!” Ray parahti, kun mä istui taas tyhjyyteen tuijottaen leveä hymy huulillani.
Räpytin silmiäni mutisten vain puoliääneen:
“Sori. Mä yritän.”
Ray huokaisi tarkoitetun kovaäänisesti ja naputti koneeseensa monen monta kertaa samaa kirosanaa, kunnes pyyhki ne kaikki taas pois ja kääntyi mun puoleen.
“Kuule, tästä ei tuu mitään, jos sä vaan haaveilet jostain. Arvaa, mikä olisi hyvä ratkaisu?”
Mielessäni käväisi, että ehkä Ray pakottaisi mut vaikka eroamaan tai jotain. En kuitenkaan vastannut kysymykseen muulla kuin kysyvällä katseella. Toinen veti henkeä ja läimäytti kätensä yhteen julistaen:
“Puhuminen.”
Katsoin tätä entistä typertyneempänä. Vastaus ei kamalasti selventänyt yhtään mitään mulle, kuten Toro ehkä luuli.
“Siis häh?”
“No katsos”, se sanoi ja loi silmäyksen muhun, “sulla on selkeästi jotain, mikä nyt pyörii sun mielessä kamalasti. Kerrot, mikä se on, niin helpottaa ja tää homma sujuu taas.”
Naurahdin hermostuneesti. Toinen kai luuli olevansa kovinkin fiksu moista ehdottaessaan. Tiesin, että se tulisi katumaan, joten mä vain sanoin sitten hiljaa:
“Ei mulla mikään… Anna olla. Jatketaan.”
“Eikä jatketa! Kerro.”
“Ray, ihan tosi. En mä nyt -”
“Kerro!” se huusi lopulta ja katsoi mua kiinteästi, “nyt kakista ulos. Ei voi tehdä niin kipeää.”
Niin. Mulle se ei tekisikään. Sen sijaan sille itselleen…
“Unohda.”
“Nyt vittu puklaat sen juttusi niin tää helvetin levykin valmistuu!” Ray karjui nyt jo ärtyneen kuuloisena ja kumartui mua kohden pakottaen mut kohtaamaan sen polttavan katseen.
Yritin väistellä sitä, mutta ihan turhaan. Sen katsekontaktin mä halusin katkaista ja nopeasti, enkä keksinyt kuin yhden ratkaisun sen tehdäkseni. Rayn oma moka, kun kysyi kerran.
“Ajattelin vaan sitä, miten hyvää seksiä mä ja Frank harrastettiin eilen.”
Miehen ilme oli kyllä aika näkemisen arvoinen. Sen kulmat kohosivat ylemmäs ja sen suu raottui pienessä järkyttyneessä virneessä. Se liitti kätensä pari kertaa uudestaan yhteen ja erilleen ja yhteen ja erilleen. Silmät etsivät katon ja lattian, mutta väistivät mun silmät varsin taitavasti.
Viimein Ray kääntyi takaisin läppärinsä ääreen syvästi punastuneena ja yskien vain epämääräisesti:
“No… no niin. Aivan. Hyvä. Eikö helpottanutkin jo? Jospa nyt sitten palattaisiin tähän…”
“Eikun mulla olisi vielä asiaa sydämellä, kun sä kerran haluat kuunnella”, mä kiusasin tätä ja virnuilin yhä tämän reaktiolle mun suorasta vastauksesta.
“Eikun tuota”, Ray yskäisi väliin hermostuneena, “ihan hyvä vain pitää joitain asioita ihan itsellään. Tiedäthän…”
“Ei mutta, voisinko mä kysyä yhtä juttua kuitenkin?”
Kiharapää katsahti muhun epäileväisesti. Se kai huomasi mun vakavoituneen katseen, koska näytti kiinnostuvan asiasta. Nyökkäys varmisti mun saaneen luvan puhua, joten mä muotoilin sitten suorasukaisesti:
“Kun sä harrastat seksiä, niin onko sulla usein tarvetta liukasteelle? Kun siis, mulla se aina välillä sattuu, kun mä menen sisään ja -”
“Voi vittu sun kanssasi Gee!” Ray purskahti nauruun ja nousi seisomaan hypähtäen mun luo ja alkaen sekoittaa mun hiuksia tiuhaan, “sä oot niin ärsyttävä välillä, kun ei tästä työstä tuu mitään, kun sä oot tollanen!”
Mä en kyennyt estämään itseäni liittymästä toisen nauruun, enkä kokenut sitä tarpeelliseksikaan. Peli levyn tekemisen suhteen oli tältä erää nyt mun ansiostani menetetty. Ray tosin ei näyttänyt lainkaan pahastuneelta vaan päinvastoin jopa helpottuneelta napatessaan koneen mukaansa ehdottaessaan mulle:
“Tähän kohtaan varmaan sopisi tällainen kahvitauko. Vai pistätkö vastaan? Voidaan näyttää muillekin, mitä saatiin aikaan.”
Pidin asiaa parempana kuin hyvänä ideana. Mä tarvitsin todellakin nyt tauon, jolla antaa aivojeni pölyttyä edes hetken. Neljä tuntia musiikin tuunausta putkeen tuntui kyllä jälkeenpäin hyvin pitkältä ajalta. Onneksi se vaan oli nyt kevyempää, kun bändin sisällä sujui yhteiselo suhteellisen rauhaisasti vaihteeksi.

“Sieltä se yksi nyt tulee”, Bob ilmoitti kurkatessaan ikkunasta ulos.
Ihan totta. Mikey liukasteli katua ja joutui tukeutumaan talon seinään näköjään lähes koko painollaan, kun tämän jalat heittelivät jäisellä pinnalla miten sattuu. Se oli huvittava näky kaiken kaikkiaan. Vähän kuin Bambi siinä leffassa astuessaan ensikertaa jäälle.
Siinä me naureskeltiin ikkunassa mun veljelle, kun kuului yllättäen rysähdys, joka viesti Mikeyn kaatuneen lopullisesti.
Bob repesi nauruun ja kysyi multa:
“Kuoliko se nyt siihen sitten?”
Huitaisin kädellä ilmaa ja totesin laiskasti:
“Tuskinpa. Se on tehnyt saman tempun jo muutamaan kertaan siinä ennen jouluakin, joten eiköhän se jo hallitse kaatumisen ilman pahempia haavereita.”
Bob kohautti olkiaan tietämättä, mitä sanoa, ja avasi oven paljastaen maassa yhä selällään retkottavan Mikeyn. Mä kohotin toista kulmaani veljelleni, mutta tämä sanoi oitis todella vihaisen kuuloisena:
“Jos sä sanot nyt yhtään mitään, mä kuristan sut! Auttakaa mut ylös.”
Tokihan me Bobin kanssa revittiin kömpelöksi ryhtynyt basistimme jaloilleen, vaikka kasvoillamme killuivatkin varmasti vuosituhannen pahimmat virneet. Mikey päätti olla huomioimatta kummankaan ilmettä ja mutisi sen sijaan jotain sen suuntaista, että ‘katu pitäisi hiekoittaa taas’.

“Mitään uutta?” Mikey kysyi sitten, kun huomasi, ettei kukaan meistä viitsinyt vastata hiekoituskysymykseen millään tavalla.
“On toki”, Ray hihkui ja huuteli mulle, “Gee, näytä se heti!”
Mikeyn ilme oli aika hämillinen Rayn lauseesta, jonka mä tiesin muuttuneen veljeni päässä hirvittävän kaksimieliseksi. Okei, myös mun omassa päässä. Mutta sukuahan sitä oltiin.
“Näytä mitä?” Mikey uteli ja kohotti kulmiaan mulle kysyvänä.
Mä kallistelin päätäni ensin kuin en muka tietäisi, mistä Ray puhui, ja levitin sitten käteni veljen kasvojen eteen virnuillen.
Muutaman sekunnin Mikey näytti siltä, että aikoi käskeä mua laskemaan käden tieltään, mutta äkkäsikin sitten sormuksen. Tämän suu kääntyi valtavaan hymyyn, ja toinen käsi osoitteli mun sormusta.
“Se on! Sulla on! Sä ja Frank ootte!”
Veli ei tiennyt, miten olla ja mitä sanoa, joten kaappasi mut niin tiukkaan halaukseen, että mun keuhkot tyhjenivät ilmasta ja olin ihan varma, ettei se rusahdus, joka mun sisällä kaikui, ollut mitenkään terve.
“Onnea! Mä oon ihan mielettömän ilonen teiän puolesta!” Mikey lateli ja nauroi sekaisesti jotain epämääräistä, kunnes kysyi hämillään yhä mua halaten, “mutta… missäs Frank on?”
En mä kerinnyt harkitakaan vastaamista, kun Frank hyppelikin ikkunan ohitse niin vauhdilla, ettei tulevan arvaaminen ollut lainkaan haastavaa edes mulle.
“Kohta sattuu”, oli ainoa, mitä mä kerkesin ilmoittaa, ennen kuin kuului muksahdus ja kimakka kiljahdus jostain aivan oven takaa.
Mikey irrottautui viimein halauksesta ja vilkaisi ovelle päin kysyen:
“Olikos se Frankie?”
“Jep”, mä totesin, “taisi sekin saada jo tupakkansa ostetuksi. Ja päätti sitten päälle tehdä ‘Mikeyt’…”
Veli katsoi mua sillä ilmeellä, jonka aina sain, kun käytin ‘Mikeyt’ -ilmaisua liukastumisesta tai kaatumisesta. Se vaan nyt sattui olemaan aika surullisen kuuluisa juttu, että pikkuveli ei ehkä ollut ketterin mahdollinen ihminen.
Mikey avasi oven, ja tällä kertaa kaikkien katseet vangitsi vatsallaan makaava Frank, joka kohotti katseen meihin. Mä odotin tämän purskahtavan itkuun hetkenä minä hyvänsä, sillä kaatumisen luulisi sattuvan pari viikkoa sitten murtuneisiin kylkiluihin luvattoman paljon.
Meidän kaikkien yllätykseksi Frankin huulille kiertyikin hymy ja tämä yritti taistella tietään takaisin pystyyn samalla kikatellen:
“Vähänkö mä tein ‘Mikeyt’! Näittekö te?”
Mä en voinut olla nauramatta Mikeyn ilmeelle, joka viesti tämän lyövän Frankia, tai ehkä paremminkin mua, hetkenä minä hyvänsä. Harvoin mä näin veljeni niin vihaisena, mutta se ihan oikeasti inhosi sitä sanontaa. Ja tietysti mä ruokin sitä käytettäväksi vain kahta kauheammin juuri siitä syystä.

http://mychemicalromance.foorumit.fi/viewtopic.php?f=11&t=743&start=15

:D:D:D:D

oon ihan keksi taas vaihteeks


Mä päätin, että voisin ehkä ilmoittaa olemassaolostani, kun tajusin, ettei kolmen lapsosen keskustelu etenisi enää mihinkään.
“Hei, täällähän sä oletkin, rakas”, mä sanoi kuin olisin vasta tullut yläkertaan, “mä kerkesin jo huolestua vähäsen.”
“Ei musta tarvi huolestua”, Frank ilmoitti hymyillen ja taputti lattiaa kuin kehotuksena mulle istuutua, “Vanessan lapset piti musta aika hyvää huolta. Me luettiin satuja ja pelattiin muistipeliäkin.”
“Kiva, että sait ajan kulumaan”, sanoin ja vaihdoin erittäin viattoman suukon Frankin kanssa.
“Yök, ne pussaa”, Joan sanoi ja peitti silmänsä hihitellen.
Frank naurahti ja pörrötti mun hiuksia sanomatta yhtikäs mitään. Mä sen sijaan katsoin kumpaakin lasta kysyvänä:
“Eikös Frank ja mä saada pussailla ihan kuten muutkin?”
“Saatte”, Jonathan totesi heti ja sanoi sitten irvistäen, “mutta kun ei ne muutkaan saa yhtään pussata, niin ette tekään saa…”
“Reilu peli siis”, Frank sanoi kikatellen, “täytyy kai alentua siihen sitten.”
“Kulta, sun ei tarvitse alentua mihinkään”, mä huomautin ja vilautin vihjaavaa ilmettä ennen kuin kuiskasin tämän korvaan, “mun on pakko saada koskea suhun tai mä räjähdän kohta muualtakin kuin sydämestä…”
Frank nauroi hervottomasti kysyessään multa huvittuneena:
“Ootko varma, ettet sä tarkota, että sun on pakko saada koskea itseesi, ennen kuin sä räjähdät?”
“Ei tollaisia lasten kuullen!” mä huudahdin pelästyneenä, mutta tajusin samassa, etteivät alakouluikästenajatukset ehkä tavoittaisi tuon lauseen tarkoitusta ihan heti.
“Miksi sä muka räjähdät?” Joan kysyi ihmeissään multa.
Mä päästin suusta pienen örähdyksen. Tänkö takia mä en yleensä puhunut lapsille? Mä en osannut sensuroida tuottamaani tekstiä nimittäin lainkaan…
“Tota noin… hmm… Onpas kello jo paljon!” mä päätin lauseeni hätäisesti ja nousin ylös jatkaen, “ja mua väsyttääkin jo niin paljonkin! Taidanpas käydä nukkumaan… Menkääs Joan ja Jonathan vanhempianne katsomaan, että joko ne ovat valveilla. Hei hei…”
Sisarukset poistuivat huoneesta mutisten keskenään lauseita, joilla viestivät, etteivät tahtoneet lähteä, vaan leikkiä vähäsen vielä lisää Frankin kanssa.
Mä tuhahdin lapsien perään huvittuneena ja sanoi Frankille:
“Musta on kyllä korkea aika munkin saada leikkiä sun kanssa ihan kahdestaan.”


Frank kallisteli päätään ja pohti selkeästi vaihtoehtoja. Tämä alkoi mutista hiljaa nimiä ääneen, kuin kokeillakseen mikä kuulostaa hyvältä:
“Frank Way? Gerard Iero?” mies hymähti ja sanoi sitten tyytyväisenä, “mä haluan ottaa sun nimen, mutta mun tulee kyllä ikävä Ieroa sitten…”
Mä virnistin ja pörrötin miehen pehmeitä hiuksia ehdottaen:
“No, jos sä ottaisit nimeksi sitten Iero-Way? Saisit molemmat.”
Toisen kasvoille levisi valtava hymy ja tämä kohotti kädet ilmaan voitonmerkkinä hihkaisten:
“Mahtavaa! Mä haluan olla Frank Iero-Way! Se kuulostaa tosi kivalta muutenkin.”


Frank Iero-Way :3333 ♥

http://mychemicalromance.foorumit.fi/viewtopic.php?f=11&t=743&start=15


// omg omg omg

“Kuule Gerard, jos minusta olisi kiinni, niin minä en antaisi sinun ikinä olla lähelläni. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen sinua kohtaan aina. Olit jo aikaisin kummajainen, joka piirteli ja luki aina yksin. Olit myöhemmin masentunut teini, ja sitten aikanasi huumeongelmainen mies. Entäpä nyt-“
“Artie, älä”, Donald sanoi yllättäen meidät kaikki, mutta veli ei ottanut kuulakseen toisen vaimeaa pyyntöä.
“Olet surkea laulaja typerästä bändistä, jolla ei ole elämää nimeksikään! Onko tuo kaikki, mitä olet saavuttanut?! Tajuatko nyt poika? Sinulla ei ole tarkoitusta. Sä olet vain yksi arvoton paska-”
Artien puhe katkesi kuin seinään.
Mulla meni liian pitkään tajuta, mitä juuri oli tapahtunut. Sitten kuva hahmottui päässäni. Kuului rymähdys ja eno kaatui tuoliltaan lattialle. Mikey seisoi raivokkaana tämän vierellä puristaen nyrkkejään vihoissaan.
“Haista sä ukko paska!” Mikey karjui.
Mä tuijotin näkyä järkyttyneenä. Kuva pureutui hitaasti mun tajuntaan, mutta kun se sen teki se ei enää lähtenyt pois.
Mikey löi Artieta.

“Mitä sinä äpärä luulet tekeväsi?!” Artie huusi ja nousi jaloilleen tarttuen veljeni kauluksesta tiukalla otteella.
Mä tiesin, mitä tapahtuisi kohta:
“Artie, sä et vittu koske mun veljeen!”
Mä pelästyin sanojani. Haastoinko mä taas riitaa? Miksi mä olin samanlainen kuin isäni ja sen veli? Miksi mun piti aina hoitaa asiat väärällä tavalla?
Eno katsoi mua halveksuen ja paiskasi Mikeyn varoittamatta lattialle:
“Enkö vai? Sehän nähdään!”
Mä kuulin Frankin henkäisevän kauhuissaan vierelläni, kun Artie potkaisi valtavalla voimalla Mikeyta selkään. Veljen ulvahdus kajahti huoneessa, ja mä olin varma, että alkaisin itkemään kohta. Ei Mikeyta saa satuttaa. Ei ikinä. Kukaan ei koske mun veljeeni.
“Lopeta!”
Mä luulin sanojen tulleen omasta suustani, mutta sitten tajusin miettiä uudestaan. Kohotin katseen lattiasta ja huomasin isäni repivän Artieta Mikeyn luota väkipakolla.
Siinä oli jotain, mitä mä en tahtonut nähdä. Veli veljeä vastaan.
Mä en tahdo, että mulle ja Mikeylle käy noin. Ei saisi käydä.

Artie o kauhee bitch )=== Ja Miksu iik ! D:: hyi Artie o iha tyhmä. >:( sillo alus Donaldki oli iha tyhmä ku hakkas Frankii hyi mut onneks seki tuli vihdoin järkiinsä.

Sormet painettuina hellästi mun kuumana käyvää ihoani vasten liikkuivat ylemmäs, taas alemmas, kyljille, lantion yläpuolelle, alaselkää kohti - tunnustellen...
”Timmissä kunnossaki vielä - mikä sun salaisuus on?” Gerard kiusasi - puhuiko se hiljempaa?
”Oikeesti? Hyvät geenit”, virnistin.
Mitä just tapahtui? Osasinko mä puhua? Siis... tällasessa tilanteessa? Ja lauoin oikein vitsiäkin? Mitääähel... Tältäkö tuntuu itsetunto?
Siinä samassa ovi pamahti auki, ja Gerard säikähti niin että kompuroi kauemmas musta, mäkin nousin istumaan - me mitään tehty - ja nähtyään kuka ovesta oli rynnännyt, Gerard huusi, ”OI! Mitä?” aivan kuin se olisi siihen sisällyttänyt sanat ”miks sä teit noin?”
”Mitä te teitte?” Gerardin MUSE -paitaa supportteeraava pikkuveli kysyi, silmät sirissä. Mikey oli 13-vuotias, mustat, lyhyet hiukset omaava lyhyt laihuliini. Jos mä olin Gerardin mielestä pienikokoinen, Mikeyn oli pakko olla muurahaiskokoa.
”Suunniteltiin miten me salamurhataan sut jos sä vielä kosketkaan siihen oveen”, Gerard osoitti varoittavaa sormea. 13-vuotias Mikey naurahti teennäisesti ja sanoi,
”Sua odotetaan alakerrassa, tuu nyt äkkiä”, ja oli poistunut yhtä vikkelästi kuin oli tullutkin.
”Mitä siellä on?” pojan veli huusi pienempänsä perään, mutta se oli ilmeisesti jo kaukana. Gerard kohautti mulle olkiaan ja häipyi ovesta ulos.


----


”Kukas sulla siellä on?” Gerard kysyi virnistellen, ja alkoi nousta portaita. Blairin katse takertui Gerardiin.
”Ger, älä jaksa...” Mikey marisi. Gerard kuitenkin kätteli tyttöä ja sanoi,
”Ketä sä Geriksi kutsut, mä olen Gerard, Mikeyn isoveli”, ja hymyili Blairille sellaista valloittavaa hymyä että mäkin melkein sulin.
”Blair”, tyttö paljasti hammasrautarivistön. Mikey punasteli, tai ainakin näytti hyvin nolostuneelta.
”Nätin tyttösen sä oot napannutkin, Mikes”, Gerard jatkoi virnistelyä, ja tönäisi Mikeyta vihjailevasti. Gerard käänsi aurinkolaseilla varustettua päätään muhun ja naurahti, ”Eiku meillähän on täällä oikee napanäytös pystyssä, check it out - ” se asteli mun luokseni kun mä nauroin sanaa napanäytös, ja kumartui katselemaan mun vatsaani - ”tässähän sitä matikkaa tulee harjotettua - yks, kaks -” se kosketti sormenpäällä mun ihossani pilkottelevia vatsalihaksia - ”kolme, neljä, viis, kuus! Voi perse mäki haluun tollasen päkin”, se harmitteli, hymyillen, kun mä naureskelin vieressä. Sen kosketus oli kutittanut. Sen kosketus, uagh. ”Joko sä esittelit meidän uuden velipuolen?” Gerard kysyi Mikeylta. Niin, Gerard tykkäsi kutsua mua ihan velipuolekseen, vaikkei se kylläkään niin mennyt, ja mä mietinkin koska se alkaisi kutsua mua veljeksi. Sekös mut saisi olemaan okei näitten tunteitteni kanssa - ihminen, johon oon rakastunut, käyttää musta nimitystä ”veli”...


----


Ei. Ei, Kristus ota musta pois nämä syntiset ajatukset, päästä mun sieluni rauhaan -
Miksi se näyttää tolta? Miten joku voi näyttää tolta?
Mustat suorat housut, musta pikkutakki, musta kauluspaita, musta kravatti. Tummat hiukset. Mustat vittu arskat.
Sehän on vaarallinen! Mitä jos joku näkee sen vaikka autostaan ja ajaa kolarin koska ei saanut silmiään irti siitä? Jossain vaiheessa ihmisten on pakko alkaa pyörtyillä sen hulmutellessa tuoksuaan yksinkertaisesti menemällä ohi... NotottakaiseoliAxea, bomchicka-wahwah vaan mullekin kiittimoi. Sen hiuksia oli näpelöity, niitä oli lyhennetty ja ohennettu ja ne oli aivan täydelliset sen naamaan enkä mä saanut silmiäni irti.
”Mä tiiän, ne näyttää oudoilta mut pliis lakkaa tuijottamasta, yritetään nyt kiinnittää niihin mahollisimman vähän huomiota. Okei?”
”Sori”, sain kurkustani, esteistä huolimatta. ”Mut mistä sä puhut?”
”Tä?”
”Mitkä näyttää oudoilta?”
Gerard osoitti närkästyneenä sormen hiuksiaan kohti.
Ne - ovat - jumalaisesti - Gerard - anna - mun - syödä - sut - jookosta.
”Nehän -... ooksä käynyt parturissa?” vaihdoin suuntaa, etten vain alkaisi kuolaamaan sen päälle tai mitään.
”No kato just sitä”, se ärisi harmistuneena.
”Mut ne on kivat ne on kivasti”, mumisin nopeaan, hiljaiseen sävyyn. Epämääräisesti. Ja vilkaisin Gerardin hengästyttävää sädekehä-pään-päällä-pirun-sarvet-itse-kuumuus -olemusta. Enkelimäinen, mutta pirullisen hyvännäköinen. Ja ei kiesus mä olen kirkossa näine ajatuksineni. Gerard hymyili pienesti.
”Seuraaviin partyihin saat kyllä laittaa mustan paidan. Mä aivopesen sut, naama”, se virnisteli. ”Ja valkonen kravatti. Mh”, se ähkäisi, purren huulet hampaiden väliin ja siirsi kasvonsa pois musta.
Mä teen ihan mitä tahansa sinä sanot, kunhan lupaat näyttää jatkossa vähemmän upealta. Mähän sekoan tässä. Jos Gerardin iho olisi yhtään kalvakampi, mä voisin aika helposti kutsua sitä Edwardiksi ja rukoilla sitä liittämään mut kanssaan vampyyrien maailmaan - hampaat mun kurkullani - se - oi jumalauta, saanko mä orgasmin pelkästä tuijottelusta? Gerard Way oli yksinkertaisesti parempi kuin tuhatmäärittäin kimmeltävää Edward Cullenia. Nngh. Mä en ole kylläkään yhtä nopeaälyinen kuin Bella mikälie päähenkilö. Sivuutetaan myöskin se oletettu tosiasia että mä olen poika.
”Sähän luit Twilightia eilen?” kysyin heikolla äänelläni ihan piruuttani - kiusatakseni itseäni vielä lisää jos mahdollista. Gerard siirsi päänsä taas mua kohti.
”Joo?”
”Mitä tykkäät?”
”Aika huono?” Gerard kohautti olkiaan. Jatkokysymys: olisitko edes täydellinen Edwardin osaan leffassa? Vastaus: sä olisit liian täydellinen siihen. Voi perse - orgasmi, here I come. ”Piti joku nuortenromaani valita, aattelin ku sitä on hypetetty nii paljon...”
”Ai se oli kouluu varten?” mua alkoi todella heikottaa; mun äänessäni oli korkealle yltävä särmä - nytkös se murrosikä alkaa...


----


”Mentäskö eteen jo?”
”Mm, mennää vaan”, myönnyin ja me asteltiin vierekkäin kohti alttaria.
Ehh.
Ei kohti alttaria - kohti kirkon etuosaa.
Gerard vihelsi häämarssia.
Ei - kohti kirkon etuosaa sinä aasi.


aaaaaa rakastan tätä ficciä ja rakastan sua villasukka taimikälielaamanykyäänootkaan tän kirjottamisesta. omnom. ehkä joku paras ikinä.

http://mychemicalromance.foorumit.fi/viewtopic.php?f=11&t=1249

// eheheh sniikkasin ja yhdistin nää. : D