IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Kirjallisuus ja lehdet
Perustettu
30.8.2008
Tilastot
Käyntejä: 1 033
Koko
2 jäsentä
Tyttöjä: 1 (50 %)
Poikia: 1 (50 %)
Keski-ikä
29,5 vuotta
Otos: 1 jäsen
Poikien keski-ikä: 29,5 vuotta
Ylläpitäjä
Synteni

Jäsenet (2)

Syntenidearmaisie
« Uudemmat - Vanhemmat »

dearmaisie[Ei aihetta]Luonut: dearmaisieSunnuntai 17.03.2013 23:45

Voi luoja koska Doctor Sleep ja oon niin onnellinen että itkettää. Missä on mun Öiseyn tarina pokkarina, se tuntuu kotoisammalta kun kovakantinen.

Kiitos, Stephen. ♥ oon sun ykkösfanisi. Mut en kyl sieppaa sua.

dearmaisie[Ei aihetta]Luonut: dearmaisieTiistai 18.12.2012 01:48

En oikeesti haluu lopettaa miseryn lykemista. Raajoja repivä päänsärky ja sattuu jalkoihin ihan hulluna,koska on kylmä ja koska Paulin jalat.

Scott Landon oli kirjailija. Sen veli oli Paul, siihen asti että sille tuli pataluha ja Sparky ampui sen. Paul Sheldon on kirjailija, joka pysyy hengissä vaan koska kirjoittaa ykkösfanilleen uutta Miseryä.

Ok. Stephen King, voitit.
"Scott?" hän kysyy hyvin hiljaa.
"Mmmm?" Tupakasta on palanut jo kolme neljännestä ja jäljellä näyttäisi olevan vain filtteri, mutta Herbert Tareytoneissa se on vain eräänlainen imuke.
"Tekikö sinun isäsi lumpia?"
"Verilumpia justiinsa. Jos mä en uskaltanutai jotta päästää pataluhan valumaan pois. Paul teki hyvoä lumpia. Hauskoja lumpia. Kuin aarteenetsintöjä. Seuraa vihjeitä. 'Lumpi! Loppu!' ja saat palkinnon. Vaikka karkkeja tai limukkata." Tuhka karisee taas hänen tupakastaan. Scottin katse on vadin verisessä teessä. "Mutta isä antaa suukon." Scott katsoo häneen ja samassa Lisey ymmärtää, että Scott tietää kaiken, mitä hän on ollut liian arka kysymään, ja vastaa niin hyvin kuin osaa. Niin hyvin kuin uskaltaa. "Se on isän palkinto. Suukko kun satuttaminen lakkaa."

stephen king, y u so god.
“So he’s hiding”, she says. “People who are hiding have reasons to do it. And hiding is lonely. Maybe you can save him. Maybe not. But you can try.”

“As your past lover tried to save you?” Jin asks. Somehow he knows, somehow he understands, and she simply nods again, not letting go of her smile for a second.

The silence falls again, the comfortable silence.

But later when it’s after midnight and Jin is sitting on the edge of his (sanity, his mind insists) bed with the bedroom lights on, the voices of the laughers can be heard again for the first time in two years.

He shivers.
« Uudemmat - Vanhemmat »