IRC-Galleria

Viimeaikoina on ymmärrettävästi kohistu ehdokkaiden vaalirahoituksesta. Koska avoimuus näissä asioissa kannattaa, avaan oman rahoitukseni jo ennen vaalipäivää täällä blogissani. Vielä virallista vaalirahailmoitustani ei löydy osoitteesta www.puoluerahoitus.fi, koska vielä viime päivinä suunnitelmat ovat muuttuneet ja pieniä lahjoituksia on tulee loppumetreille asti.

Pääosin vaalibudjettini koostuu omista rahoista. Olen saanut, kuten muutkin alle 30-vuotiaat ehdokkaat, Kokoomuksen Nuorten Liitolta avustusta kampanjaani. Tämän lisäksi kannatusyhdistykseni Hyvää Rabonaa ry. on saanut pieniä lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä. Nämä lahjoitukset ovat olleet muutamasta kympistä muutamaan sataan euroon.

Kirjoittelin vaalibudjettini auki lähes samalla tavalla kuin se julkaistaan puoluerahoitus.fi -sivuilla. Korostan, että summat tarkentuvat vielä varsinaisessa ilmoituksessa. Viimeiselläkin viikolla voi tapahtua muutoksia suuntaan tai toiseen.

Vaalikampanjan rahoitus yhteensä 16985,3

Rahoitus sisältää omia varoja yhteensä 6984,3
Rahoitus sisältää yksityishenkilöiltä saatua tukea yhteensä 1200 euroa
Rahoitus sisältää yrityksiltä saatua tukea yhteensä 1300 euroa

Rahoitus sisältää puolueyhdistyksiltä saatua tukea 6000 euroa
- Kokoomuksen Nuorten Liitto 5000 euroa
- Uudenmaan Kokoomusnuoret ry. 1000 euroa

Muuna kuin rahana annettu tuki 1501 euroa (Tommi Ojala: vaalivideot)

Vaalikampanjan kulut yhteensä 16985,3

Sanoma, ilmaisjakelu- ja aikakauslehdet 4 948,92 euroa
Tietoverkot 1376 euroa
Muut viestintävälineet 1842,92 euroa
Ulkomainonta 1968 euroa
Vaalilehtien, esitteiden ja muu painettu materiaali 2844,46 euroa
Vaalitilaisuudet 1254 euroa
Muut kulut 1250 euroa
Vaalivideot 1501 euroa

Minulta on muutamat helsinkiläiset kysyneet näkemyksiäni kaupungin sekä valtion budjettien suunnitteluun näin epävarman taloustilanteen aikana. Sekä valtiolla että Helsingin kaupungilla on mahdollisuus tukea niin kotitalouksien ostovoimaa että yleensä harjoittaa elvyttävää budjetointia, eli tukea talouden toimintaa esimerkiksi toteuttamalla tie- ja muita rakennushankkeita. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että budjetin nyörejä tulisi höllentää ilman kontrollia. Hyvä taloudensuunnittelu ja tarkka seuranta mahdollistavat laadukkaat ja kattavat kunnalliset palvelut. Sanonta kakku on ensin leivottava ennen kuin sitä jaetaan, pätee yhä.

Valtakunnallisesti Kokoomus on ajanut hallituskauden alusta lähtien vähintään 1,1 miljardin euron veronalennuksia (joihin ei lasketa indeksitarkistuksia ja sopimuskorotuksien yhteydessä tehtäviä kynnystarkistuksia). Talouden vajotessa taantumaan sijoittuu veronalennukset hyvään ajankohtaan tukien kansalaisten ostovoimaa. Valtiontalous on tällä hetkellä vähintäänkin kohtuullisessa tilassa tiukan budjettikurin ja valtionvelan reilun lyhentämisen ansiosta. Pelivaraa on siis hieman, jotta taantumaan voidaan varautua.

Helsingin kaupungin budjetti on reilusti yli 3 miljardia euroa, joten kaupungin valinnat investointien ja rakennushankkeiden suhteen mahdollistavat elvyttävän budjetoinnin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaupungilla on mahdollisuus tehdä infrainvestointeja sekä remontoida esim. homekouluja nopeammin kuin aikaisemmin, koska eurolle saa aikaisempaa parempaa vastinetta.

Valtio ja kaupunki tekevät jo nyt elvyttävää rakentamista jatkamalla musiikkitalon rakennustöitä. Valtion suunnittelemat isot tiehankkeet tukevat myös yllä mainittua tavoitetta.

Rakentamisen osalta Helsingissä on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että kaupunki ei päättömästi rakenna sosiaalista asuntotuotantoa taantuman aikana. 1990-luvun laman aikana Helsingin kaupunki sijoitti paljon rahaa vuokra-asuntojen rakentamiseen ja tulokset näkyvät liian vuokra-asuntovaltaisina alueina. Tämä taasen näkyy esimerkiksi kouluissa jopa yli 50 prosentin maahanmuuttajataustaisten lasten osuutena.

Näin kunnallisvaalien alla on tapahtunut ainakin kaksi ison luokan tapahtumaa joiden yhteydessä olisin odottanut Tasavallan presidentiltä selkeää suomalaisia yhdistävää ja turvallisuutta luovaa roolia. Valitettavasti näin ei ole käynyt, vaikka lupailuja koko kansan presidentistä on kuunneltu kohta yhdeksän vuotta

Noin vuosi Jokelan kouluammuskelujen jälkeen tapahtunut Kauhajoen tragedia oli monille perheille ja koko suomalaiselle kouluyhteisölle jälleen sellainen pysäyttävä kokemus, jossa olisi tukea tarvittu myös valtakunnan ykköspallilta. Asian pyörittely New Yorkista YK:hon suuntautuneelta matkalta oli laimeahko yritys käsitellä asiaa. Ei presidentin Suomeen palaaminen olisi mitään muuttanut, mutta olisi YK:n avajaisseremonioihin osallistumisen keskeyttäminen ja Suomeen palaaminen antaneet selkeän signaalin poliittisesta johtajuudesta.

Syksyn aikana olemme myös joutuneet huomaamaan maailmantalouden mekanismien pettäneen ja pankkien keskinäisen luottamuksen hävinneen. Samaan aikaan, kun iltapäivälehdet ovat lööpeissään mananneet laman jo saapuneen on arvojohtajuutta painottanut presidenttimme jälleen vaipunut hiljaisuuteen. Luottamuspulassa tarvitaan myös kansalaisten pankkeja ja talousjärjestelmää kohtaan kokemaa luottamusta vahvistavia viestejä -- vai lieneekö Tasavallan presidentti mielissään kapitalistisen maailmantalouden ajauduttua sisäiseen limboon.

Vaikka tosiaan kunnallisvaaleja käymme tiiviissä tahdissa vaalipäivän lähestyessä on mielestäni aiheellista todeta, että Tasavallan presidentiksi toiselle kaudelle valittu Tarja Halonen ei ole onnistunut täyttämään häneen kohdistuneita odotuksia tai antamiaan lupauksia. Tekemättä tai sanomatta jättäminen ei poista poliitikon vastuuta vaikka kannatusmittaukset olisivat kuinka korkeita tahansa.

Itse odotan jo päivämäärää 1.3.2012. Silloin meillä on uusi presidentti, ei varmaankaan huonompi.

Nykypäivä 17.10.2008

Taistelu luokkien oppilasmääristä – turhaa haihattelua vai totisinta totta?

Päätös luokan koosta on tehtävä kouluissa, ei lainsäädännöllä.

Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin ajatus perusopetuksen opetusryhmien määrittelemisestä lainsäädännöllä.

On tuotu esille, että suomalaisten opetusryhmien suuri koko olisi esteenä yksilölliselle opetukselle. Tämä väite saattanee pitää paikkansa joidenkin suomalaisten opetuksenjärjestäjien osalta, mutta laajassa mittakaavassa asian voi kyseenalaistaa. Etenkin keskitetty, lainsäädännöllä määritelty opetusryhmien maksimikoko lienee tuulesta temmattu ajatus.

Opetusministeri Sari Sarkomaa on pyytänyt kuntia ja muita opetuksenjärjestäjiä toimittamaan opetusministeriölle tiedot opetusryhmien keskimääräisestä koosta. On perusteltua, että luokkakokojen kehitystä seurataan niin kuntatasolla kuin opetusministeriössäkin. Luokkien oppilasmäärien ja oppimistulosten pitkäjänteisellä seurannalla voidaan seurata oppilasryhmien koon korreloimista oppimistuloksiin. Tästä on olemassa jo useampia kansainvälisiä ja kotimaisia tutkimuksia.

Tutkimukset haastavat mantran

Jaakko Ojalan keväällä 2008 tekemän pro gradu -tutkielman mukaan suomalaisten kansainvälisesti jo ennestään pienten luokkakokojen pienentäminen entisestään ei vaikuta ilmeisesti oppilaan menestymiseen.

Tavanomaisten 20–25 oppilaan 9. luokan ryhmien lukutaidon opetuksen luokkakokojen pienentäminen ei tutkimuksen tulosten valossa vaikuta luokissa opiskelevien oppilaiden oppimistuloksiin merkittävästi, jos muutoksen jälkeen luokkakoko säilyy vaihteluvälillä 15–25 oppilasta per luokka.

Ojalan mukaan normaalissa luokassa opiskelevan yhdeksäsluokkalaisen kannalta ei ole merkitsevää oppimisen kannalta pienennetäänkö luokkakokoa muutamalla oppilaalla vai ei.

Luokkakoon pienentämisellä voi kuitenkin olla yksittäistilanteissa hyvin suurikin merkitys luokan työrauhaan ja siten oppimiseen. Päätös luokkakokojen pienentämisestä onkin tehtävä kouluissa. Niissä on tieto opetustilanteesta. Ojalan tutkielma tukee näkemystä: luokkakoon pienentäminen onkin nähtävä pikemmin tarkkaa suunnittelua vaativana tilanneriippuvaisena täsmätoimena kuin yleisenä ratkaisuna kaikkiin oppimiseen liittyviin ongelmiin.

Ojalan tutkielman tulokset saavat tukea yhdysvaltalaisen The Buckeye Institute For Public Policy Solutionin artikkelista: Class Size: Where Belief Trump Reality (David W. Kirkpatric).

Kirkpatric kertoo Kalifornian osavaltion käyttäneen vuodesta 1997 alkaen 15 miljardia dollaria 1.-4. luokkien luokkakokojen pitämiseen maksimissaan 20 oppilaassa. Tänä aikana oppimistuloksissa ei ole nähty mitään selkeitä parannuksia. Ajatus on ollut hyvä, mutta toteutus on ontunut.

Kunnat ennen valtiota

Erityisesti sosialidemokraattien suunnasta on väläytelty luokkakokojen maksimien määrittelemistä lainsäädännöllä. Tämä näkemys ei saa kannatusta edes opettajien edunvalvojan OAJ:n suunnalta. Suurin kompastuskivi tällaisen keskusjohtoisen sääntelyn tiellä on Suomen rikkonainen kuntakenttä.

Lainsäädännöllä määritellystä ryhmäkokojen maksimeista tulisi monissa talousvaikeuksista kärsivissä kunnissa luokkakokojen minimi. Opettajansa syys-, talvi- ja hiihtolomiksi lomauttava ja opetukseen osoitetut valtionavut muuhun toimintaan käyttävä kunta tuskin näkee valaistusta tällaisen sääntelyn tuloksena.

Esimerkiksi Helsingissä on kuitenkin pidetty tällä vaalikaudella huolta itse opetuksen resurssien riittävyydestä, mutta samalla pyritty luopumaan ylimääräisistä tiloista ja noudattamaan tiukkaa menokuria. Kolmen vuoden aikana kaupungin peruskoulujen oppilasmäärät ovat laskeneet 800–900 oppilaalla vuosittain. Seinistä luopuminen ja tiukka talouskuri ovat mahdollistaneet opetusmäärärahojen nostamisen.

Oppilasmäärien laskiessa voisi luulla opetuksen kulujen laskevan. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Samaan aikaan kasvaa erityisoppilaiden sekä maahanmuuttajataustaisten lasten määrä.

Näiden lasten opetus maksaa kunnalle normaalia enemmän ja näin ollen pitää opetuksen määrärahat reaalisesti entisellä tasollaan, ellei jopa nosta kuluja. Erityisoppilaat ja maahanmuuttajat tuovatkin uuden näkökulman luokkakokojen tarkasteluun. Opettaja tarvitsee uudenlaisen lähestymistavan opetukseen monikulttuurisessa ympäristössä.

Helsingissä tähän haasteeseen on vastattu osoittamalla 6,6 miljoonaa euroa lisää koulujen tuntikehyksiin. Laskennallisesti tämä merkitsee sitä, että kouluilla on entisen oppilasmäärän opettamiseen 1-2 opettajan lisätyöpanos. Koulujen roolia korostaa se, että määrärahalisäysten käyttökohteet päätetään kouluissa: palkataanko uusia opettajia, lisätäänkö jakotunteja, saavatko oppilaat uusia kerhoja kouluunsa vai turvataanko ranskan opetuksen jatkuminen.Ei ylhäältä sanelemista vaan kunta- ja koulutason päätöksentekoa ja vastuun kantamista.

Kirjoittaja on Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtaja

Istuin eilen HYKS-lautakunnan kokouksessa, jonka tehtävä on vastat HUS:n yliopistollisten sairaaloiden toiminnasta. Kokouksen ajankohtaisen tilanteen käsittelyn yhteydessä sairaanhoitopiirin johtaja Martti Syrjälä kertoi tai oikeastaan luki HUS:n hallituksen tiedotteen (http://www.hus.fi/default.asp?path=1,46,827,2194,25677) johtamisjärjestelmien muutoksista. Lyhyesti referoiden HUS:n hallitus päätti varatoimitusjohtajien toimien lakkauttamisesta ja yt-neuvottelujen aloittamisesta. Lisäksi hallitus päätti perustaa liiketoimintajohtajan viran sekä HUS:n sairaanhoidollisen palvelutuotannon johtamisjärjestelmän uudistamisen selvitysmiehen toimen. Lisäksi tehtiin muita ylimpään johtoon liittyviä henkilöjärjestelyjä.

Täytyypä sanoa, että huh-huh. HUS:n hallitus esitti näin tukensa toimitusjohtaja Kari Nenoselle. Sijaiskärsijöiksi joutuivat varatoimitusjohtajat, joista toiselle ilmeisesti pedataan liiketoiminnan johtajan virkaa. Kari Nenosen piti saada HUS:n organisaatio uuteen uskoon ja tuottavuus kattoon "Oulun ihmeen" lailla. Management by perkele tai hieman kauniimmin sanottuna my way or highway toimia Oulun kokoisen kaupungin organisaatiossa. Sama toimintamalli ei kuitenkaan toimi vajaan 30 000 henkilön organisaatiossa. Varsinkaan silloin, kun henkilöstöllä on hyvin vahva ammatillinen identiteetti.

Nykyisessä tilanteessa ainoa ratkaisu olisi ollut toimitusjohtaja Kari Nenosen erottaminen. Minusta jopa erorahan maksaminen olisi ollut tässä tilanteessa pieni paha nykyiseen ratkaisuun nähden. Nyt valitettavasti mennään eteenpäin hallituksen tekemän päätöksen mukaan.

Odotan mielenkiinnolla kuinka kauan Nenonen pärjää ilman varatoimitusjohtajia, joita hän käytti ongelmien ilmettyä suojakilpenään.