Ensimmäinen koira, jota aloin kouluttamaan ja lista tekemistäni virheistä on liian pitkä lueteltavaksi. Elämäsi aikana annoit minulle hyvin paljon, toivottavasti sinäkin sait minulta jotakin.
Olit hyvin liikkuvainen pentu tutkit maailmaa kiinnostuneena. Jo pienestä pitäen paras ystäväsi oli naapurissa asuva isäsi, jonka luona vietit mielelläsi aikaasi. Olit oman tiesi kulkija.
Kerran illalla kun äitini huuteli sinua sisälle, ei sinua näkynyt eikä kuulunut. Hän lähti kävelemään naapuriin päin ja näkikin sinun sujahtavan naapurin pihasta läheiseen metsikköön. Turhautuneena, kun hän käveli takaisin kotiin, makasitkin portailla, kuten olisit siinä nukkunut jo pidempään ja menit iloisesti häntä heiluen häntä vastaan.
Lähtiessäni kouluun katsoin kuinka olit noussut katsomaan ikkunasta perääni. Kun saavuin linja-autolla kotitien päähän, näin sinun juoksevan minua vastaan. Olit niin tärkeä minulle. Kuljetin sinua joka paikassa mukanani.
Muutimme kaupunkiin ja jätimme maalaismaiseman taaksemme. Saimme molemmat opetella uudenlaisen elämän.
Kerran ollessani sairaana, siskoni lähti sinua lenkittämään. Hän ei tiennyt kuinka suuri halu sinulla oli jahdata pupuja ja koska kuljit niin kauniisti hihna löysällä, hän piti siitä kiinni vain muutalla sormella. Sillä kävelyllä se citypupu sitten sattui eteenne ja sinähän lähdit ajoon hihna perässä liitäen. Sinua ei meinannut löytyä yhtään mistään, soitimme löytöeläintaloon, poliisille, radioon... usean tunnin kuluttua poliisista soitettiin, että sinut on mahdollisesti löydetty. Hihna oli jäänyt kiinni jonkun varaston taakse ja olit alkanut haukkumaan kun eräs mies oli kulkenut läheltä. Itkin ilosta kun kuulin löytymisestäsi, olin todella pelännyt menettäväni sinut.
Seuraavan kerran pelkäsin menetystä keväällä 2005, sinun ollessa kymmenen vanha. Silmäsi oli alkanut turpoamaan ja mielessäni kuvittelin jonkun kasvaimen olevan kyseessä. Eläinlääkäriin menin jo varautuen pahimpaan. Luojan kiitos kyseessä oli vain linssiluksaatio, näkösi toisesta silmästä oli mennyttä. Seuraava pelästykseni oli joulukuussa 2005, kun silmä oli surkastunut, mutta se olikin aivan normaali tapahtuma.
Syksyllä 2006 lähdimme lenkkeilemään lapsuuden maisemiisi ja fiilistelimme hirvikärpästen pujahdellessa paidan sisälle. Jotakin outoa käytöksessäsi oli, kävit haukkumaan lähestyviä lehmiä. En tajunnut silloin miksi niin teit. Mutta kotioloissa kun aloit lenkeillä törmäilemään betoniporsaisiin, ymmärsin sinun sokeutuneen kokonaan.
Taas meillä alkoi uusi aikakausi, elämä sokeuden kanssa. Ei sokeus sinua suuresti haitannut. Elit hajumaailmassa ja olit oma iloinen itsesi. Kuitenkin aika tekee tehtävänsä et ollut enää se sama nuori, josta 9-vuotiaana kysyttiin oletko pentu. Askeleesi hidastui, lenkkimme pienenevivät pienenemistään. Olit vanhus, minun ylpeyteni 13-vuotias vanha rakki! Nauroin kun ystäväni kysyi voisiko sinua kuvata Koirien hyvinvointi -dvd:lle. Olin vielä vuotta aiemmin ottanut sinun kanssasi meidän molempien iloksi (ja katsojien naurattamiseksi) tottista. Mutta ei, enää 13-vuotiaana ei sinusta ollut siihen, olit ansaitulla eläkkeellä. Mutta koska meidän ei mitään temppuja kuulema tarvinut tehdä, lupasin, että sinua saa kuvata. Nyt olen niin tyytyväinen, että sinusta on tuollainen muisto olemassa.
Kesällä kuvasimme viimeiset valokuvat sinusta. Intohimosi oli kala. Olin ostanut sinulle kuivattua kalaa herkuksi. Yllätyksekseni kala sai sinut innostumaan niin suunnattomasti että jopa juoksit saadaksesi kalaa.
Puhuin aikanaan sinulle, kuinka sinä elät 20-vuotiaaksi. Valitettavasti kuitenkin näin kuinka jalkasi pettivät kahdesti altasi ja liikkumisesi oli huojuvaa. Päätin päästää sinusta irti. Oli aika jättää hyvästit. Kuitenkin piristyit vielä yöllä ulkollessamme ja häntä heiluen vauhdilla seurasit hajuja. Sinun iloisen olemuksesi katsominen teki päätöksestäni niin vaikean. Lähtiessämme viimeiselle yhteiselle matkalle, tervehdit niin iloisesti veljeäni. Silitin sinua koko matkan. Silitin sinua, kun vaivuit uneen. Silitin sinua, kun matkasimme ystäväsi Carlon luokse. Tänä yönä nukut rippiruusut (joita olin liki koko elämäsi ajan säästänyt) vieressäsi Carlon ja Ressun kanssa. Enkelikynttilä valvoo untanne. Aamulla kun heräätte, olette taas kaikki yhdessä.
Yhteinen aikamme kesti 13vuotta 7kuukautta 25vuorokautta 3tuntia. Sinua ajatellen... Riikka