IRC-Galleria

^^Mills^^

^^Mills^^

Luojan unikko

totuuksia minustaTorstai 22.02.2007 20:25


[x] Olen kävellyt lasiovea päin.

[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.

[ ] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.

[ ]Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.

[/] Kirjoitan vain etusormillani.

[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen. *ei voi mtn :D

[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.

[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.

[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.

[ ] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.

[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.

[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.

[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.

[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.

[ ] on mahdollista nuolla kyynärpäätään.

[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.

[/] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani. *te jäätte siihen paikallenne kärsimään

[ ] ihmsiet usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".

[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani. *vain kerran!

[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.

[ ]hitais vauheis Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.

[x] Olen syönyt ötökän 5€ täi vähemmästä. *4-5v. ku veljet sano, että saan mehun kanssa ottaa murkun, ne ei ite uskaltanu

[ ] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.

[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien kävän toteen.

[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.

[ ] Olen juossut golfkärryn rengastä päin kännissä.

[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.

[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.

[ ] ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.

[ ] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.

[ ] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.

[ ] Alan joskus selittää tarinaa ja yht äkkiä unohdan mitä olin kertomassa.

[ ] Olen tippunut tuoliltani ennen.

[ ] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstiä

9/34

Lukihärö Iskee Osa 600 247Lauantai 17.02.2007 22:30

Mynthonaskin kyljessä luki seuraava lause juuri tällä fontinvaihtelulla:

VOITA matka maailman YMPÄRI

...
Ja minä sitten tottakai luin siitä että:

VOITA ÄMPÄRI
...

Ihmetykseni oli suuri siihen asti kunnes sain luettua oikein, "Mitä kuttua, voita ämpäri? Niitä saa eurolla ostaa kaupasta..."

<virne>

Vuoden julkkiskiintiö täynnäTorstai 15.02.2007 17:02

Näin Mikko Alatalon Harju-Centerissä vähän ennen yhtätoista...

Sephirothilta kopsasin Lauantai 10.02.2007 22:29

OLEN:
[ ] napannut tuntemattomalta tämän gallupin
[x] napannut tutulta tämän gallupin
[x] pikkusisko
[ ] isosisko
[ ] isoveli
[ ] pikkuveli
[ ] velipuoli
[ ] siskopuoli
[ ] huono koulussa
[/] hyvä koulussa
[/] vilkas tunneilla
[ ] tunnollinen
[/] hiljainen tunneilla
[X] viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäni
[ ] ollut viettämättä vielä tänä vuonna synttäreitäni
[x] outo
[ ] idiootti
[ ] tyhmä

MITÄ OLET TEHNYT:

[ ] hypännyt katolta
[x] jutellut julkkiksen kanssa
[ ] kerännyt kukkia julkiselta kukkapenkiltä
[x] huutanut tunnilla täysillä
[ ] soittanut pilapuheluja
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[ ] leikkiny apinaa leikkipuistossa
[x] hävennyt kaveria
[x] tukenut kaveria
[x] poseerannut lehdelle *Virran Viesti, yay
[x] ollut lehdessä
[x] ollut televisiossa
[ ] ollut urheilutapahtumissa
[x] käynyt konserteissa
[ ] käynyt musikaaleissa
[x] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[ ] juonut itsesi sairaalakuntoon
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[x] hajottanut kaupassa jotain
[x] syönyt esim. karkkia kaupassa, ennen kuin olet päässyt kassalle
[x] hajottanut jonkun perheenjäsenen omaisuutta
[x] huutanut jotain typerää julkisilla paikoilla
[x] haukkunut opettajaa
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] ollut opettajan kanssa
[x] riidellyt jonkun kanssa
[x] patikoinut jossain
[ ] istunu muurahaispesän päälle
[ ] nähnyt karhun
[x] nähnyt jonkun kuolleen
[ ] skannannut skannerilla omaa naamaa
[ ] ollut koko yön koneella
[x] pelannut jotain peliä koko päivän
[x] sytyttänyt jotain palamaan
[ ] pyöräillyt yli 100 km jonnekki päin
[ ] huutanut Jumalan nimeen jotain asiaa
[x] puhunut vieraille kännissä tai vähemmän kännissä
[x] juossut karkuun juoppoja
[ ] juossut karkuun poliiseja
[x] tervehtinyt poliiseja
[x] ollut yksin bussissa
[x] pelännyt jotakuta

OLEN KERÄILLYT:

[x] korkkeja
[ ] postimerkkejä
[ ] valokuvia
[ ] kukkia
[x] pokémon-kortteja
[x] gogoja
[ ] digimon-kortteja
[ ] pokémon-palloja
[ ] jotain muita kortteja
[ ] my little pony-sarjan tuotteita
[ ] kirjoja
[ ] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] pelejä
[ ] laskimia
[ ] käpyjä
[ ] kiviä
[ ] paperia
[ ] kirjekuoria
[ ] jotain ötököitä
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[ ] mc donald's leluja
[x] kinder munien leluja
[ ] prinsessa-krääsää
[ ] prinssi-krääsää
[ ] aseita


MITÄ OMISTAT:

[ ] siemensin kännykän
[x] nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] samsungin kännykän
[ ] sony ericssonin kännykän
[ ] motorolan kännykän
[ ] panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun?
[x] elämän
[x] meikkejä
[x] oman huoneen
[x] television
[ ] tietokoneen
[x] peilin
[x] lompakon
[ ] mopon
[ ] pyörän
[ ] skootterin
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] potkulaudan
[x] frisbeen
[x] hulahula-vanteen
[ ] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[ ] bratz-nukkeja
[ ] pokemoneja
[ ] my little ponyn tuotteita
[ ] barbie nukkeja
[ ] digimoneja
[ ] beyblade-kamaa
[ ] tanssimaton
[ ] diabolon
[ ] jotain kummallista krääsää, jonka nimeä et edes tiedä
[ ] skeittilaudan
[ ] pop/rock koulukalenterin
[ ] demin kalenterin
[ ] witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[ ] pornolehtiä
[ ] demi-lehtiä
[x] suosikki-lehtiä
[x] mix:in lehtiä
[ ] witch-lehtiä
[ ] sinä&minä-lehtiä
[ ] girls-lehtiä
[ ] regina-lehtiä
[ ] vogue-lehtiä
[ ] apu-lehtiä
[ ] seiska-lehtiä
[ ] KATSO!-lehtiä
[ ] anime-lehtiä
[ ] villivarsa-lehtiä
[ ] hevoshullu-lehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun
[x] lemmikin/lemmikkejä

MITÄ MIELTÄ:

[ ] elämä on
[ ] mutsis on
[ ] antti tuisku on ihku
[ ] HARD ROCK HALLELUJAH !
[ ] keltainen on ihana väri
[ ] tavikset tahtovat tositeeveen.
[x] sitä saa mitä tilaa
[x] kaikella on tarkoitus
[ ] elämä on perseestä
[x] pizza on ihanaa
[x] hampurilaiset ovat rasvaisia
[x] ravintoloiden pihvit ovat hyviä
[ ] ulkomaille nyt heti
[ ] tytöt ovat tyhmiä
[ ] pojat ovat tyhmiä
[x] heterot ovat normaalikansaa
[x] homot ovat normaalikansaa
[x] lesbot ovat normaalikansaa
[x] bi-seksuaaliset ovat normaalikansaa
[x] pissikset on raivostuttavia
[ ] huora-sanan merkitys unohdettu
[/] ihmiset kiroilee liikaa
[x] suomalaiset ovat juoppoja
[x] apina on sininen
[/] Disneyn leffat rulaa *NE LAULUT *argh*
[x] komediaelokuvat rocks
[x] kauhuelokuvat rocks
[x] toimintaelokuvat rocks
[/] piirretyt rocks
[ ] I HATE ME !
[ ] RAX on BEST !
[ ] IHQD44 ! saleee
[x] ihmiset ovat maukkaita
[x] Jumala on kaiken luoja
[x] Jeesus on vapahtaja
[ ] Saatana loi kaiken
[ ] Saatana sammutti valot
[ ] Samara (ringistä) on olemassa
[x] pimeys on kaunista
[x] sumu on kaunista
[x] aurinkoinen päivä on ihana
[x] kuumuus
[ ] kylmyys
[x] kesä
[x] kevät
[x] talvi
[x] syksy
[x] Enkeleitä on olemassa
[x] hevoset ovat maukkaita
[x] kaverit on kaikki kaikessa
[x] läheiset on kaikki kaikessa
[/] musiikki on kaikki kaikessa
[ ] alkoholi on kaikki kaikessa
[x] oman tiensä kulkijat rocks
[x] eläimilläkin on tunteet
[ ] uskon yliluonnolliseen
[ ] uskon horoskooppeihin
[ ] uskon kohtaloon
[x] tää gallup käy mun hermoille
[ ] loppuuks tää jo ?
[\] lasi on puolitäysi
[/] lasi on puolityhjä *se nyt vaan on puolillaan.
[x] :)
[ ] :(
[ ] :'(
[x] :D
[x] xDD
[ ] 8D
[ ] -.-
[ ] :|

OLEN2:

[x] Gallerian VIP
[x] työtön
[ ] rappiolla
[ ] ihkudaa
[x] syönyt multaa
[x] pelannut spritismiä
[ ] ollut lavatansseissa
[ ] syrjäytynyt
[ ] kinesteettinen
[x] vähän outo
[ ] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[x] katsonut uutiset tänään
[x] lukenut Aku Ankkaa kkden sisällä
[x] häiriintynyt
[x] onnellinen
[ ] ajanut volkkarilla
[ ] ollut pokemessuilla
[ ] täysi-ikäinen
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[ ] osallistunut Canon-kilpailuun
[ ] tyhmä
[ ] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[ ] masokisti
[x] vasenkätinen
[x] mökkihöperö
[ ] haastanut riitaa grilli/taksijonossa
[ ] lentänyt baarista
[ ] jutellut pulsujen kanssa
[x] ruokkinut lintuja
[x] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[x] juossut juoksumatolla
[ ] kerännyt autojen rekisterinumeroita
[x] laulanut karaokea
[ ] käynyt Zoolandissa
[ ] heittänyt puhelimen seinään

Sinulla on...
[ ] vaal.pun vaatteita
[x] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] Kaj Stenvallin tauluja
[ ] ruoska
[ ] leipää
[x] epämääräisiä esineitä
[ ] nahkatakki
[ ] sohvakalusto
[ ] Arabian astioita
[x] kummilusikka
[x] hiirimatto
[ ] kenkäfetissi
[ ] Nalle Puh-pehmo
[ ] aina nälkä
[x] pakkomielteitä
[ ] suuret suunnitelmat
[x] komeat näköalat
[x] kaakaoriippuvuus
[x] fanipaita
[ ] todella iso ego
[ ] digikamera
[x] koira
[x] äiti
[ ] rumat verhot
[ ] tölkkikokoelma
[ ] murtunut joskus käsi/jalka
[ ] poistettu alimmat kylkiluu
[ ] BC-ajokortti
[ ] pupukorvat
[ ] jättiarskat
[ ] Lamina-tarra
[x] hulluja sukulaisia
[x] järjettömiä ideoita
[ ] suklaata
[x] kirves
[x] aapinen
[ ] makuuhuonekarsastus
[ ] säkkituoli
[x] muki, jossa on nimesi

Tänään olet...
[x] herännyt
[x] saanut jotain aikaiseksi
[x] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[x] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[ ] syönyt salaattia
[ ] ajanut ylinopeutta
[ ] hajottanut jotain
[ ] ollut jossain juhlissa/menossa sellaisiin
[ ] meikannut
[ ] korjannut jotain
[ ] puhunut yksiksesi
[x] kiroillut
[x] käynyt ulkona
[x] voidellut leipää

Haastan...
[ ] kaikki
[ ] riitaa
[x] teidät jotka tämän luette
[x] en ketään
[ ] kuka näitä muka lukee?
pe-ilta. laura tutkii millan kirjaa nimeltään Hogfather.
milla kertoo: "se hogfather on siinä melkein sama kuin meidän maailman joulupakki"
Laura: Mikä!?
Milla: eiku siis joulupukki! vai mitä, eikö teidän perheessänne ole tätä joulupakki perinnettä *mahtava termiin liittyvä liike, pyytäkää näyttämään, niin ymmärrätte*
molemmat: *repsis*


la-aamu. koira saapuu ja siinä sitä rapsutellaan. about vartti siitä, laura sanoo sängyllään olevalle Lolalle: "Hei, olen Laura ja harrastan huulikuppaa."
Koira jäätyy kesken venyttelyn, katsoo Lauraa epäilevästi, hyppää sängyltä pois ja hölkkää ulos huoneesta. :'D
ja jälleen kerran: *repsis*

muuta mainittavaa: Rossi the rassasin, kuva arkistossa :D (lähiaikoina saapuu)

Ja ai niin, iltaruoalla:
Milla: mä vaihdan kyllä nyt juoman mehusta maitoon. *menee huuhtelemaan mukia*
Laura kerjäävälle Lolalle: tiäkkö mitä lola? milla on hurjana, se vaihtaa juoman
*koira tapittanut tiivisti lauraa, hänen kertomansa jälk. kääntää salamana päänsä tuijottamaan minua ja takaisin lauraan viuh, ikäänkuin kysyen: jaa siis TOI vai?*

:D

hihiKeskiviikko 07.02.2007 18:59



Valitse kolme kaveriasi. Klikkaamalla satunnaista galleriasta ja laittamalla niiden oletuskuvatekstit paikoille klikkailujärjestyksessä heittomerkkien väliin, saat tietää mitä kolme kaveriasi sanoisi näissä tilanteissa.


Jos kertoisin olevani kiinnostunut omasta sukupuolestani?

Laura : Poika
Salla : NIIN MITÄ?! .. ja Henni :D
Nors : ilme 10+!


Jos jäisin luokalle:

Laura : jummijammi jumitusta
Salla : saa kai sitä tyttö unelmoida :P
Nors : Itävälta 06 oli iha jees säät


Jos tulisin heidän ovelleen kiljuen pääseväni Thaimaaseen:

Laura : joo pepsodent
Salla : webbi paskaa
Nors : Sannin<3

Jos kuolisin auto-onnettomuudessa:

Laura : www.pissismi.info rocks
Salla : Bewahret einander vor der Zweisamkeit
Nors : Tekotaiteellista illustrointia luokkaretkestä. Eli mie leikkipuiston karuselli-tsydeemissä.


Jos joutuisin vankilaan:

Laura : Kuuskasin bilistä
Salla : With an ounce of hope and a bowl of dust...
Nors : Pikkujoulu


Jos väittäisin nähneeni ufon :

Laura : huomaa rusketusero :D ~ Ellu-tyttösen, kun meil on aina niin kiwaa <3 ~
Salla : olen se Oikea.
Nors : -Ace & Me-

Jos muuttaisin eri maahan:

Laura : kirja06
Salla : liian wangha kuva ;(
Nors : Liian mehuis Stj:n kanssa virossa..juomas kaljaa.

Jos voittaisin 100 000 euroa:

Laura : kurkistus
Salla : -kika-kika-
Nors : Christina Aguilera - I Am Beautiful


Jos sanoisin muuttavani teille :
Laura : MÄ ISÄN MAAN KOULLUSSA PUOLLUSTAMMASSA
Salla : ...Poppin' pills and drinkin' booze, smokin' everyday...
Nors : täs mie olen..


Kaikki 'Lauran vastaukset' kyllä ihan semmosia, mitä siltä oikeesti saattas kuullakkin :D

Olen: mukava

Haluan: makaronilaatikkoa :)

Minulla on: makuaisti

Vihaan: mahtailijoita

Pelkään: mukuloita :D

Kuuntelen: mahtavaa musiikkia

Pohdin: muunneltuja totuuksia

Rakastan: muumimukeja

Minä aina: mumisen

Minä en ole: määly

Laulan: muodottomasti

Itken: maanisesti

En ole aina: mukautuvainen

[Ei aihetta]Torstai 01.02.2007 19:20

SUSI

[x] Pidätkö yksinäisyydestä?
[ ] Oletko epäsosiaalinen?
[/] Tunnetko olevasi usein kärttyisä?
[x] Pyritkö suojelemaan/auttamaan rakkaitasi?
[x] Tunnetko omaavasi metsästysvietin?
[x] Erottaudutko massasta?
[x] Onko luottamustasi vaikea ansaita?
[ ] Metsästävätkö kristityt sinua?
Yhteensä: 5½


KOIRA

[/] Oletko optimisti?
[x] Tahdotko tutustua uusiin asioihin?
[/] Ilahdutko seurasta?
[x] Oletko ennakkoluuloton?
[x] Pyritkö olemaan ystävällinen/kiltti kaikille?
[x] Oletko lojaali rakkaillesi?
[/] Oletko vaatimaton?
[ ] Nuoletko rakkaidesi kasvoja?
Yhteensä: 5½


PUPU

[x] Hullaannutko pienistä asioista?
[ ] Tunnetko välillä hinkua piiloutua?
[ ] Syötkö pienesti?
[x] Oletko pääsääntöisesti iloluontoinen?
[x] Tahdotko olla mahdollisimman paljon rakkaittesi lähettyvillä?
[/] Oletko valpas?
[x] Tahdotko välillä loikkia ja kirmailla?
[ ]Syötkö heinää/apiloita?
Yhteensä: 4½


KISSA

[x]Oletko siisti?
[/] Hermostutko, elleivät asiat mene niinkuin tahtoisit?
[x] Pidätkö itsestäsi?
[x] Oletko itsenäinen?
[/] Tahdotko olla usein rauhassa?
[x] Oletko helposti mustasukkainen?
[ ] Kerjäätkö hellyyttä?
[x] Kehräätkö?
Yhteensä: 6


KORPPI

[x] Pukeudutko tummaan?
[ ] Ajaudutko riitoihin?
[/] Pidätkö ajatuksesi usein itselläsi?
[x] Oletko omapäinen?
[ ] Oletko sisäänpäinkääntynyt?
[ ] Oletko pessimisti?
[ ] Lämpenetkö hitaasti?
[ ] Tunnetko hinkua repiä silmiä päistä?
Yhteensä: 2½


LAMMAS

[x] Pidätkö seurasta?
[/] Tunnetko usein olevasi eksynyt?
[/] Oletko leppoisa?
[x] Sopeudutko helposti?
[x] Oletko lämminhenkinen?
[/] Kaipaatko turvallisuudentunnetta?
[/] Oletko selkeä?
[ ] Määitkö?
Yhteensä: 5


PEIKKO

[ ] Luullaanko sinua usein peikoksi?
[ ] Pörrötätkö hiuksiasi?
[x] Pidätkö musiikista?
[x] Viihdytkö hyvässä seurassa?
[x] Oletko outo?
[ ] Käytkö usein keikoilla?
[x] Pidätkö nurmikoista?
[x] Onko unirytmisi epäsäännöllinen tai outo?
Yhteensä: 5

Kissa olen, sitä epäilinkin. *mrau*

ei meitä väsytä @.oTiistai 30.01.2007 17:02

öspö sanoo:
millssi on nopee

Milssi | öppö, mielenkiito ^^ sanoo:
SAIRAAN nopee

(+ värikäs)

järjeltään lukollista Not So Sporty Millaa ei tarvitse solmia puuhun! hän kyllä sotkeutuu sanoihinsa, kun sen aika koittaa!! nyt yksi jopa kahden puolikkaan hinnalla!

hanki omasi, jotta voit kehuskella sitten leikkikentällä!