IRC-Galleria

no kyl on odotteluuMaanantai 27.04.2009 16:56

Sunnuntaina töissä ruuan jälkeen noin kello kaksitoista alkaa henkeä ahdistaa pahasti. Enkä ollut edes tehnyt mitään urheilusuoritusta...

Kahteen asti sinnittelen katsoen kyyryssä lasten kanssa Nalle Puhia. Edes lapsia ei voi pitää sylissä kun muuten en saisi sitä vähää henkeä kuin nytkään. Kahdelta työkaverit passittavat minut kotiin 1½ tuntia etukäteen. Soitan äitini päiväunilta hakemaan minut kotiin.

Heti kotiin päästyäni oksennan yskänkohtauksen takia päivänruuat ulos, eikä henki kulje vieläkään. Edes nukkumaan en ole pystynyt viimeyönä yskän takia, enkä pysty nyt päivälläkään.

Neljä tuntia istun sängyssäni etukenossa ja yritän pysyä hengissä toivoen että loppuisi jo, huomenna kuuluisi alkaa näyttö...

Kello kuusi kuumetta 38 astetta. Raimo tulee ja soitan äidilleni mökille että kuolen ensi yönä tukehtumalla. Äiti sanoo että soita lääkäriin, mutta en soittanut kun ei ne keskiviikkona antanut edes hoitajan aikaa...

Äitini tulee mökiltä seitsemältä ja soittaa terveyskeskus päivystykseen. Sieltä sanotaan että tulkaa vähän kahdeksan jälkeen niin pääsette nopeasti. Henki ei kulje vieläkään.

Kahdeksalta menemme keskussairaalalle ja minusta otetaan jotain testejä... jo puolentunnin päästä pääsemme lääkärille. lääkäri sanoo että "aika urut siellä keuhkoissa soivat" ja tutkii nenäonteloni ja mittaa kuumeen joka sillä hetkellä oli 38,6 ja lähettää minut röntgeniin.

Tällä kertaa röntgenissä sai sentään pitää paidan päällä. Takaisin lääkärille.

Lääkäri määrää kolme päivää sairaslomaa mistä en näyttöni takia meinaa pitää kuin päivän. Myös reseptejä tulee muutama. Lääkäri puhuu jotain itsekseen mistä en ymmärrä mitään. Lääkäri antaa lapun käteen missä on lääkkeiden nimiä ja käskee mennä hoitajalle.

Hoitaja antaa kuumetta alentavaa, kortisonia ja jotain höyry juttuja. Taas mitataan jotain arvoja. ilmeisesti pulssini on liikää lyödessään 110-140 kertaa minuutissa. Ei muistu koulusta juuri sillä hetkellä mieleen kuin mitä sen pitäisi olla levossa. Myös veren hapettumis arvoni ovat ilmeisesti huonot ja sen takia kuulemma saan happea ja sitä höyryä.

Taas odottamaan lääkärille pääsyä. Kuume alkaa laskea ja hikoilen. Istumme penkillä hetken ja taas sormestani mitataan jotain, kun kysyn hoitajalta mitä hän mittaa ja paljon sen pitäisi olla, ei hän vastaa mitään.

Kello on noin puoli kymmenen ja lääkäri sanoo että hänen työpäivänsä päättyy, ja sanoo että en pääse kotiin ennenkuin arvoni ovat hyvät ja hän ei kerkeä niitä hoitamaan. Hän laittaa lähetteen ensiapuun ja puhuu jotain tipasta. (vieläkään en ole kuullut mikä minua vaivaa)

ensiavussa odotamme kymmenen minuuttia lähetteen saapumista ja sen jälkeen joudumme odotus huoneeseen kun hoitajilla on raportti ja vuoronvaihto. Alkaa olla nälkä kun päivän ruuatkin on oksennettu jo ulos. Odotushuoneessa olemme tunnin ja sen jälkeen joku opiskelija tulee kyselemään vointiani.

Pääsen sängylle makaamaan kuorsaavien ja piereskelevien pappojen kanssa samaan huoneeseen. Opiskelijapoika mittaa taas sormestani jotain, mittaa kuumeen joka on enää 37,3 ja myöskin verenpaineen hihan päältä?? Poika ihmettelee kun pulssini on niin korkea ja puhuu jotain sydänfilmistä. Tällä kertaa saan kuulla että nyt verenhapettumis arvoni ovat ihan alarajoilla, joka on kuulemma 96. Tullessani se oli 91 että onpa pienestä kiinni....

Saan toisen kerran sitä höyry juttua joka ei auta kuin 3 minuuttia mielestäni. kello on varmaan varttia vaille yksitoista. Äitini hakee automaatista jumalattoman pahaa leipää, mutta pakko syödä kun oli niin nälkä. Taas mitataan jotain sormestani.

Odotamme tosi kauan ja ketään ei näy ja hermot alkavat odottelussa mennä. kello on varmaan 20 vaille yksi kun lääkäri tulee. Se oli joku nuori punasilmäinen nainen joka sanoi että keuhkot kyllä pitävät aikamoista meteliä. Saan taas sitä höyryä joka ei auta. Sain myös antibioottia ja nyt vasta joku hoitaja tulkkasi kello 21 saamastamme paperista että minulla on keuhkoputkentulehdus ja rasitusta pitää välttää. Taas sormestani mitataan jotain ja ihmetellään pulssiani. Lääke ei auta vieläkään mutta nyt haluan vain kotiin nukkumaan. Kyselen sitä tippaa mutta se on kuulemma niin vahvaa ettei sitä ihan helpolla anneta, eikä aloittelava lääkäri halua sitä antaa... en sitten tiedä miksi.

Yhdeltä pääsen kotiin. Sydänfilmiä ei sitten otettu. Henki ei oikein vieläkään kulje mutta jaksan ainakin kävellä autolle ilman huilitaukoja, joita tullessamme pidin kolme kävellessämme autolta lääkärille.

Yritän nukkua 5 tuntia mutta ei onnistu yskimisen ja huonon hengityksen takia. Vasta kuudelta aamulla nukahdan ja toivon että ne lääkkeet alkavat auttaa ja vähän äkkiä.

ja taas...Sunnuntai 26.04.2009 20:08

...kipeenä. alkaa pikkuhiljaa mennä hermo.

näyttö alkais huomenna....

täytyypi toivoa että opettaja hyväksyy mun 2,5 pv näytön... muuten kyllä suututtaa.

hohoijaaKeskiviikko 01.04.2009 16:02

onko ehkä hieman tyhmä tää tän kertanen aprillipila? :D

sen puolee uskoin kyl vahingos kaiken mitä kymäris luki tänää, kunnes aloin kyseenalaistaa niit juttui meijän iskälle ja se sano et mietis vähä mikä päivä tänää on... No olihan se Woimasonni kuva aika huonost tehty ku tarkempaa katto :D

huhhuh ja kipeenä :STiistai 31.03.2009 19:50

Eipä tunnu missää koiran kaukaant hakeminen, mut hinta tuntuu :o

Olin varautunu johonki n. 1200€ mut ei sekää riitä... priima koira maksaa 1500-1800€ joka pieniel lähihoitajan palkoil on aika paljo :-o

Virheellisen saa halvemmal... Taidanpa ottaa virheellisen koiran. Jos niitäkää riittää mulle.... tulipa kallis tahto mulle.

Ja viel rokotukset sun muut hoitokuluihin (jos sairastuu) säästäminen.... nii... ja viel jos sais sen 160-180*200 sängynki ennenku muuttaa ettei raimon tarvi nukkuu sohval.... ja vuokratakuut kasaa....

en ookaa enää niin varma et tahon muuttaa omillee :D

Ja taas oon kipeenä :/ no sainpa ainaki Raijan tehtävän tehtyy kuume houreissani.... Viime tehtävä minkä tein kuumehoureissani, ni sain siit 5. Aina kannattaa yrittää

Himottaaa.............Sunnuntai 29.03.2009 20:38

......Bostoninterrieri!!!

Juu siis minä tahdon koiran. Tosin vasta ensi talvena aikaisintaan mutta minä tahdon. Ois mullaki jotaa seuraa ku raimo lähtee inttii.... Enkä pärjää ilman koiraa. Ku en kuulemma saa ottaa Taraa mukaani muuttaessani. Se ei kuulemma pärjää ilman Demii. En mäkää parjää ilman Taraa, tasapeli.

Tänää lähetin jo kahelle kasvattajalle sähköpostii ja kyselin millaset jonot koiriin on :D Voipiolla että koiran joutuu hakee 400 km päästä mut ei tunnu missää :D

kihlatSunnuntai 19.10.2008 16:07

juu... eli siis tänään sunnuntaina vietetään minun ja raimon kihlajaisia :D Min mamma tahtoi ehdottomasti järjestää sellaiset... eli hymy pyllyy ja sukulaisii tapaamaan...

sormuksessa lukee "Raimo 9.10.2008" ja materiaali valkokulta...

ja velipoika fiksusti tokas: "tajuut sie, et nyt sie JOUDUT viettää loppuelämäs saman ihmisen kaa?!?"
tjemmu hei: sehän tän jutun idea onki..... :D

tää on vimppoKeskiviikko 21.05.2008 16:33

Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - villi
Mitä hän merkitsee sinulle? - aika reilusti
Kuolisitko hänen vuokseen? - een mä tiiä... mut tapella voisin :D
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - joo
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - tekisin siit rumemman et se ei ois sellanen mies magneetti :D
Onko hänellä kuvia galleriassa? - on
Oletteko kommentoineet toisillenne? - viimeks eilen
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - ööö... en ole :D
Missä tutustuit häneen? - koulussa
Millaista silloin oli? - kylmää varmaan.. :D
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - laiva ;)
Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - enmpä muuten muista...
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - tänää vähä äksyili...
Miksi tunnette toisenne? - ku se oli koulun uus oppilas... minä sosiaalisena menin moikkaamaan :D
Sano yksi negatiivinen puoli hänessä. - överit... :D
Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi? - kyl
Minkä ikäinen hän on? - 17
Tunnetko hyvin hänen perhettään? Entä ystäviään? - ystäviä tunnen muutaman ja perheen vähä huonommin
Tekstaatko usein hänelle? - harvemmin oikeestaaa... eilen muutaman..
Miksi sinulla on hänen puhelinnumeronsa? - mä en tiedä :D
Mitä hän harrastaa? - ratastust :D ja ei oo kirjotusvirhe
Milloin näet hänet seuraavan kerran? - ei osaa sanoo, koulu loppu ni varmaa joskus ku meen kylää...
Oletko koskaan ikävöinyt häntä kovasti? - hmm... ekalla viikolla yksin kotekolla kyllä :D
Kuvaile hänen ulkonäköään. - blondi
Oletko koskaan suudellut/pussannut häntä? - öö.. en oo varma... mirkan tupareis... tai sit en, en muista...
Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen? - een muista...
Entä nauranut hänen kanssaan? - juuu :D
Millainen suhde sinulla ja hänellä on? - whaat... ei ainakaa seksuaalinen :D
Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - kuolla vai et se muuttais pois..?
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? Tai tekstasit? - juteltii vklopust
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - joo
Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - viimeks viime vkloppun :D
Soitteletteko usein? - harvemmin oikeestaa...
Mikä muistuttaa sinua hänestä? - hmm...
Onko hänellä mese? - joo
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? Millaisia henkeviä? - henkevii... hmm... mikä lasketaa henkeviks? :D
Seurusteleeko hän? - joo
Missä hän asuu? - öö.. mikäs se nyt on.. heinlahes..? vai niinilahes? xD
Millon olet viimeksi halannut häntä? - en muista... tänää meinasin mut se oli vihanen ni en uskaltan
Oletko nähnyt hänet tänään? - jepjep
Millon viimeksi huusit hänelle? - en varmaa ikinä :-o kuuntelen vaa ku se huutaa mulle... tai sit vkloppun huusin, jos se lasketaa..
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei olla...
Mikä asia yhdistää teitä? - öö... jaa'a...
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei olla taijettu :D
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - en ole ollut...
Oletteko nukkuneet samassa huoneessa? - vkloppun piti, mut mä en sit nukkunkaa ollenkaa... eiku päikkärit nukuttii
Oletko vihannut häntä joskus? - en muista :D varmaa sunnuntaina hetkellisesti :D
Oletko ostanut hänelle synttärilahjan? - joo
Oletko käynyt elokuvissa hänen kanssaa? - ollaa me katottuu leffaa kotona... ja koulunkaa leffas
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - enpä kai..
Onko hän sinulle todella tärkeä? - kai sen niinki vois sanoo...
Pidätkö hänestä? - pidän
Rakastatko häntä? - rakkaus on aika tuju sana... en oikee tiiä...
Pukeutuuko hän huonosti? - eei kai :D
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - en tiiä mitä se kuuntelee xD
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - ei nyt ihan hirveesti... :D
Juoko hän paljon? - sillonku juo, ni juo liikaa :D
Pelaako hän paljon? - koulussa korttia joskus ennen, kyllä
Mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit? - kai :D
Onko hänellä lemmikki/lemmikkejä? - ei ole ei
Onko hänellä ärsyttävä äiti? - en usko :D
Onko hänellä mukava mummo? - who knows
Onko hän kätellyt sinua? - en muista :D
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - lukee kokeisii villi veikkaus :D

kuka hän on..? :D ette arvaa!

tylsää :DKeskiviikko 21.05.2008 16:12

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
YHTEENSÄ: 7

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 9

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 5

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 5

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 5

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 7

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 4

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 1 oho...

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 6


TOTAL: 49 olen huonoa seuraa :( :D




joku juttuKeskiviikko 21.05.2008 16:03

Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on? - keskiviikko

Sinä:

- Etunimi? - jonna
- Lempinimi? - ei varmaa mikää :D
- Hiusten väri? - jaa'a joku ruskee varmaan...
- Silmien väri? - siniset
- Oikea vai vasuri? - oikea

Onko sinulla nyt:

[ ] Kylmä
[ ] Kuuma
[x] Sopiva

>> Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - no kiitokseks ehkä, mut en nyt kuitenkaa sillee ihmeemmin
>> Miltä hiuksesi nyt tuoksuvat? - villi veikkaus; bensalle :S :D
>> Mikä sinut saa yleensä itkemään? - riidat...
>> Mitä ääniä kuulet ympäriltäsi? - koiran kuorsaust ja haarukka raapii lautasta..
>> Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - varmaa sinin just TÄL hetkel... yleensä murun...
>> Minkä väriset sukat sinulla on jalassa, vai onko lainkaan? - mustat nilkkasukat
>> Pidätkö koruista? - no en erityisemmin, mut kyl ne menee jos joku ostaa ;D
>> Omistatko lävistyksiä? - korvikset vaa
>> Viimeksi syöty ruoka? - koulun salaattii...
>> Viimeksi juotu juoma? - vesi
>> Mitä odotat tällä hetkellä, vai odotatko mitään tulevalta? - vkloppuu yksin kotoon :P
>> Inhoatko ketään juuri nyt? - een kai...
>> Rakastatko ketään tällä hetkellä? - jepjep
>> Rakastaako sinua kukaan? - toivon mukaan...
>> Ikävöitkö ketään juuri nyt? - en oikeestaan, tiiän et se tulee kuitenki koht tänne :D
>> Mitä aiot tänään vielä tehdä? - käydä koirankaa lenkil ja keskustella poikaystävän kaa
>> Onko vaatekaappisi siisti? - kaikkee muuta... kaikki vaatteet on kyl aika pitkälti lattial...

VIIMEKSI:

- Kenen vieressä viimeksi nukuit? - raimon
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - ööö... raimon varmaa
- Kenen luona olit viimeksi yötä? - laivan luona :D
- Kenelle viimeksi nauroit? - itelleni ja sinille :D

VOISITKO KOSKAAN:

- Nauraa henkilölle joka kaatuu? - juu varmasti... :S :D
- Nukkua paljaalla lattialla? - jepjep

PARAS VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA:

- Hiusten väri? - tumma/ vaalee
- Hiusten pituus? - jos saa ponnarille ni hyi yrjö... eli siis lyhyet :D
- Silmien väri? - ruskee ois varmaa ihanne, mut aika sama :D
- Söpö vai seksikäs? - molemmat sopivas suhtees
- Silmät vai huulet? - molemmat, jos on rumat silmät ni ei oo kiva, mut en mä mitää törky huuliikaa pussais..
- Lyhyt vai pitkä? - pitkä.. tai siis minuu pidempi :D
- Humoristinen vai vakava? - humoristinen, mut tilanne tajuu pitää olla :D
- Herkkä vai äänekäs? - molemmat sillee sopivasti
OLETKO KOSKAAN:

- Varastanut rahaa ystävältäsi? - en
- Nukkunut alasti? - joo
- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - juu
- Ollut yksinäinen? - joo
- Huijannut pelissä? - hiha, aina ku kukaa ei huomaa :D
- Itkenyt itsesi uneen? - joo
- Laulanut suihkussa? - harvammin mut joo
- Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? - juu'u
- Ollut todella iloinen? - jep

Millainen olo sinulla on nyt?
- ihan ok, nolottaa ja väsyttää ja mietityttää ja oon ihan ilonen :D

risteilyTiistai 20.05.2008 23:55

oli kyl aivan mahtava reissu... :D
aivan mahtavaa :D

ja onneks kaikki muitten hyttii kadonneetkii löyty eikä kukaa hävinny lopullisest, tai saanu turpaan :D ...sit loppujen lopuks :D

erityis kiitos meijän lähihoitsuille ja sille sinipaitaselle pojalle ja sen kaverille... miä en voi kyl sanoo et ois menny mun puolest reissu huonost, miä en muuttais mitää :D (paitsi jättäisin ne vesi drinkit pois)

mut... minne hittoo mun 80€ meni? :-o teen valituksen et ne kusetti minuu...

ja meijän äiti sano et taksikuskikii kusetti meit... et siel taksit on halvempii ku tääl.. ja me maksettii kymppi 2km matkast... näin jälkee päin ajatellen ollaan oltu tyhmii :S

ja se patukka automaattikii... laitoin sinne kolme euroo (patukka ois maksanu euron, jos se ois tullu sielt ulos) mut se ei antanu patukkaa, ja rahaa takas se anto yhen KROONIN... hemmetti...