IRC-Galleria

|NaLLe|

|NaLLe|

Sedun paikallinen.

[Ei aihetta]Perjantai 29.05.2009 20:02

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, joka sai kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia.
Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

[Ei aihetta]Tiistai 14.04.2009 21:58

Jussi sanoo:
lallallaa hei nyt viihdytät mua
Jenni sanoo:
katon sinkkiksiä :D
Jussi sanoo:
hei kumpi on tärkeempi
Jussi sanoo:
mä vai joku faking sinkkuelämää
Jussi sanoo:
älä vastaa

[Ei aihetta]Tiistai 24.02.2009 13:55

-Iskä hei, mä olen viime aikoina kiinnostunut matkailusta.
-Sehän on hienoa, matkailu avartaa ja opettaa uusia kulttuureja...
-Mä lähden ouluun, helsinkiin ja tampereelle.
-Ei kannata. Minä olen nimittäin ollut, eikä ollut menestystä.
-Mä en lähdekkään etsimään irtosuhteita vaan katsomaan Danko Jonesia.
-Niin tankohommissa minäkin siellä..

[Ei aihetta]Tiistai 17.02.2009 16:07

Joni has it. sanoo:
sähä oot tiukemmas kunnos ku koskaa eläissäs
et näytä päivääkää yli 19 vuotiaalt !
luin tätä artikkelia miten nuoret saatais lopettamaan juominen:
kohta 5:

"Älä tarjoa kotona
Kaikki tutkimukset osoittavat samaan suuntaan: ne nuoret jotka ovat saaneet kotona maistella alkoholia, juovat enemmän ja useammin kuin ne nuoret, joille kotona ei ole alaikäisenä tarjoiltu alkoholia"

Kohta 6:

"Tarjoa kotona
Alkoholia pitää voida kokeilla turvallisesti kotioloissa. Pelkkä kieltämällä kieltäminen ajaa tolkuttomiin mentäsjuopotteluihin."

Okei?

Kai se täytyy sit jo uskoa...Sunnuntai 18.01.2009 17:49

http://www.hs.fi/viesti/sukupuolitesti

"Olet 63-prosenttisesti
Mies
ja 37- prosenttisesti
Nainen"

<3Maanantai 12.01.2009 23:36

Strain this chaos turn it into light
I've got to see you one last night
Before the lions take their share
Leave us in pieces, scattered everywhere

Just give me a chance to hold on
Give me a chance to hold on
Give me a chance to hold on
Just give me something to hold onto

It's so clear now that you are all that I have
I have no fear cos you are all that I have
It's so clear now that you are all that I have
I have no fear cos you are all that I have

You're cinematic razor sharp
A welcome arrow through the heart
Under your skin feels like home
Electric shocks on aching bones

Give me a chance to hold on
Give me a chance to hold on
Give me a chance to hold on
Just give me something to hold onto

It's so clear now that you are all that I have
I have no fear cos you are all that I have
It's so clear now that you are all that I have
I have no fear cos you are all that I have

There is a darkness deep in you
A frightening magic I cling to

Give me a chance to hold on
Give me a chance to hold on
Give me a chance to hold on
Just give me something to hold onto

It's so clear now that you are all that I have
I have no fear now you are all that I have
It's so clear now that you are all that I have
I have no fear now you are all that I have

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.01.2009 03:53

Tiedättehän, miten joillain miehillä on tapana sanoa, että miksi ostaa
kokonainen lehmä,
kun voit saada maitoa ilmaiseksi?

Tässä tulee päivitys aiheesta:

Nykyään 80 % naisista vastustaa avioliittoa, MIKSI?
Koska naiset tajuavat, ettei kannata hankkia kokonaista sikaa
saadakseen makkaraa.

MIEHET OVAT KUIN.

1. Miehet ovat kuin... laksatiiveja: ne ärsyttävät kaiken paskan ulos
Sinusta.

2. Miehet ovat kuin... banaaneja: mitä vanhemmaksi ne tulevat, sen
vähemmän kiinteitä ne ovat.

3. Miehet ovat kuin... sää: et voi tehdä mitään muuttaaksesi sitä.

4. Miehet ovat kuin... sekoittimia: tarvitset yhden, muttet ole aivan
varma, miksi.

5. Miehet ovat kuin... suklaapatukoita: makeita, pehmeitä ja yleensä
menossa suoraan lantiollesi.

6. Miehet ovat kuin... mainoksia: et voi uskoa sanaakaan siitä, mitä
ne sanovat.

7. Miehet ovat kuin...hallituskumppanuuksia: niiden kypsyminen kestää
niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkään.

8. Miehet ovat kuin... ripsiväri: juoksevat yleensä karkuun
ensimmäisen tunteenpurkauksen jälkeen.

9. Miehet ovat kuin popcornit: ne saavat Sinut kylläiseksi, mutta
vain hetkeksi.

10. Miehet ovat kuin... parkkipaikat: kaikki hyvät on varattu ja loput
ovat invoja.

11. Miehet ovat kuin... laavalamput: hauskoja katsella, mutta eivät
kovin kirkkaita.

12. Miehet ovat kuin... lumimyrsky: et koskaan tiedä, milloin ne ovat
tulossa, kuinka monta senttiä saat, tai kuinka kauan se kestää.

[Ei aihetta]Maanantai 29.12.2008 05:15

Kursseja miehille
****************
Kevään 2009 Työväenopiston uudet kurssit miehille, vielä muutama
paikka jäjellä.
Älä jätä tilaisuutta käyttämättä.

Kurssi 1
Kuinka jääpalakotelo täytetään?
Kurssilla käydään lävitse jokainen työvaihe, diakuvien avulla.

Kurssi 2
WC-paperi. Onko totta että wc-paperi kasvaa wc-paperitelineessä?
Keskusteluryhmä

Kurssi 3
Onko mahdollista nostaa wc:n istuinrengas ennen virtsaamisen
aloittamista?
Paljon käytännön harjoituksia.

Kurssi 4
Päivällisen jälkeen: Lentääkö likaiset astiat itsestään
tiskikoneeseen tai tiskialtaaseen?
Ratkaisuja ja esimerkkejä videolta.

Kurssi 5
Opi löytämään tavaroita, aloita asettamalla niitä oikeisiin
paikkoihin, sen sijaan että karjut ja sekoitat koko huushollin ylösalaisin.
Avoin foorumi.

Kurssi 6
Kukkien antaminen vaimolle/tyttöystävälle ei vahingoita terveyttäsi.
Kuvia ja äänitteitä.

Kurssi 7
Oikeat miehet kysyvät tietä kun ovat eksyksissä.
Tarinoita tosielämästä.

Kurssi 8
Onko geneettisesti mahdotonta istua hiljaa kun vaimo ajaa autoa?
Ajosimulaatio.

Kurssi 9
Äidin ja vaimon eroavaisuudet.
Roolipeli.

Kurssi 10
Kuinka tullaan täydelliseksi shoppailuystäviksi.
Hengitysharjoituksia, meditaatiota ja mielikuvaharjoituksia


Lisäksi naisille elämää suurempia totuuksia seuraavassa:

1. Mukavat miehet ovat rumia.
2. Komeat miehet eivät ole mukavia.
3. Komeat ja mukavat miehet ovat homoja.
4. Komeat, mukavat heteromiehet ovat naimisissa.
5. Ei niin komeilla, mutta mukavilla, miehillä ei ole rahaa.
6. Komeat, mukavat ja rikkaat miehet kuvittelevat, että me jahtaamme
heidän rahojaan.
7. Komeat miehet, joilla ei ole rahaa, jahtaavat meidän rahojamme.
8. Komeat, ei niin mukavat ja edes jotenkin heteromiehet eivät pidä
meitä tarpeeksi kauniina.
9. Miehet, jotka uskovat meidän olevan kauniita, ovat
heteroja,jotenkin edes mukavia ja rikkaita, ovat pelkureita.
10. Miehet, jotka ovat edes jotenkin komeita, jotenkin mukavia ja
omistavat jonkunverran rahaa ja jumalan kiitos ovat heteroita, ovat ujoja
EIVÄTKÄ KOSKAAN TEE ALOITETTA.
11. Miehet, jotka eivät koskaan tee aloitetta, automaattisesti menettää
mielenkiintonsa kun me teemme aloitteen.

**

1. Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää
siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa
ilman omistajaansa.
2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla jopa allergisia niille.
3. Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen
haluat. Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja
rodusta riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja
lapinseisojat on helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin
eurooppalaiset rodut.
4. Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat.
Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään
ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen
suomalainen perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös
ulkonäölle asetettava vaatimuksia.
Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten
jäntevät, ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon
liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla.
Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen tarkoitetut
miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta.
Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin
paljon liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.
5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava
selvää mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät
olevan vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään
ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.
6. Varmista että mies on vieroitettu emostaan.
7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.
8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten
omistajien jäljiltä pahoja tapoja.
9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja
rokotettavaksi.
10. Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa,
jotta se pysyy tyytyväisenä.
11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein
mukavaa. Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka
voivat tarttua sinuun.
12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten
sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet
eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen
ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.
13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan
ymmärrä puhettasi.
14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa.
Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu,
hanki uusi mies.
15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen
kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä
miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.