IRC-Galleria

Shall we dance?Tiistai 20.10.2009 17:42

Osaan tasan yhden tanssiliikkeen. Mutta se on sitäkin hyytävämpi. (Aiheesta kiinnostuneille tarjolla elävää kuvaa, jota ollaan parhaillaan jalostamassa opetuskäyttöön.) Asusteeksi käy liian lyhyt paita, jota pidetään hyvän itsetunnon voimalla mekkona. Alla läpinäkyvät sukkahousut, värilliset ovat pukukoodin vastaiset eivätkä siten alkuperäisen tanssin vaatimusten mukaiset. Toinen käsi on varattu esimerkiksi lonkero lasilliselle ja toisella tehdään kauhovaa liikettä sivusuunnassa, välillä nostetaan jo ennestään lyhyttä pait.. mekkoa ylöspäin. Jalat hytkyvät huolettomasti puolelta toiselle. Tanssi on onnistunut, jos lopputuloksena on ajautuminen lähelle tappelua käden liikeradan laajuuden vuoksi.

Tästäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi) olen menossa tänään koittamaan eräänlaista tanssikurssia tai kerhoksi sitä taidetaan täällä päin kutsua. Varokaa siis heiluvaa kättäni hyvät kanssaeläjät!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.