IRC-Galleria

<3

Pelkään niitä jotka vielä enemmän pelkäävät
Heistä toiset häipyy kolmannet vierelle jäävät
Osaanko mä olla hyvä niille ihmisille
Jotka parastani tahtoo aiheutanko heille
Pettymyksen kun mä heikkoudet esille laitan
Tuonko iloa kellekkään vaiko pelkän haitan
Teenkö oikein teenkö väärin kun mä esiin astun
Toisten nähden kompastun tyhmenen ja viisastun
Entä sit kun multa loppuu kaikki kysymykset
Onko enää muita vaihtoehtoja kuin yks et
Olen hiljaa

Mitä sit kun aikas koittaa, vedät vikan henkäykses
Ja näät elämäs alust loppuun silmänräpäykses?
Ootsä tyytyväinen siihen mitä näät?
Mitä teit, mitä kaikkee jätit tekemät
Vai oisitsä halunnuki jotain paljon enemmän?
Ja nyt se ajatus saa sut repeämään
Mikä oli taistelemisen arvoista?
Oliks tää kaikki sen arvoista?
Otitsä sulle tärkeet ihmiset huomioon?
Tajusitsä mikä sun elämän juoni on?
Ja minkä arvosanan voisit itelles antaa?
Lepäätsä rauhas ku kevenet 21 grammaa?

valinnan vaikeus, valinnan vapaus
niin paljon tarjolla ja kaikki se voi tappaa sut
kylmä halaus, ei ykskään tapaus tunnu hyvält tai oikeelt

kyl sä ymmärrät, pakko sun on ymmärtää
mä en voi tanssii tyhjän pääl, enää yhtäkään askelta
en edes kaks kertaa vahvempan

Voi katsoo syvälle peiliin ennen kun toisen elämän rikkoo
Frendini palaa takas enää painajaisunissa
Ystävyytemme oli kuin yks sielu kahdessa ruumiissa
Yks alku, yks loppu, pitää jaksaa valvoo
Kakskymppisenä ei oo vielä nähny maailmastakaan paljoo

Mä herään tyhjään hiljaisuuteen niinkuin hautajaisaamuun
sä oot lähtenyt pois mä sain kaatuun kaiken mihin uskoin
Tuijotan oveen, josta lähdit
Meidän juttu ei siis ollu kirjoitettu koskaan tähtiin
Ei oo enää meitä, katson valokuvaasi
Rinnassa pieni sydän sanoo "tahdon mukaasi"
Sun perään huudan, etten haluu ketään muuta
Ja vain kaiku vastaa, ettei huutos mitään enää muuta
Koko maailma oli mun kädellä tovin
Katsoin onnee silmästä silmään, annoin sen kävellä ohi
Pyöriikö sun ajatuksissas mun nimi tänään?
Missä sä oot, kun mä tarvin susta päänsilittäjää?
Missä oot, nyt vietätkö vapaailtaa?
Haluisin sut viereeni hengittämään samaa ilmaa
Nyt yksin taas oon, sä olit mun hyppy tuntemattomaan
Mutta mulla ei ollut laskuvarjoo

Miten niin kauniit hetket saattoi päättyy pienestä
Kauneus kestää hetken, tuska pienen ikuisuuden
Kauneutes sai vallan musta, mieleeni ikuistuneen
Välillä luulen, että oon päässyt yli susta
Mutta se illuusio haihtuu, totuus on niin sysimusta
Miten mä voin koskaan tulla toisen ihmisen kanssa toimeen
Kun sydän sanoo, että on tavannut jo sen oikeen
Nyt sydämenmuotoinen maa puuttuu pakasta
Kahden palan pelistä nyt taas puuttuu pala
Mutta missä on se syy, sanoinko jotain väärää?
Mitä muuttaisit, eilisen takaisin jos sais kääntää?
Enkö välittänyt tarpeeks, rakastinko liikaa?
Etkö saanut kaikkeeni vai aikaas varastinko liikaa?

Vaikka pieni sydän varautuis pahimpaan
En millään saa mahtumaan mun ajatusmaailmaan,
ettet oo enää mun, oon vaan pelkkä kaveri
Mä rakastan sua, en osaa sanoo sitä paremmin

Kaikki hyvä tuntuu pahalta ja paha hyvältä
sen takia että testataan, kuinka hyvä sä pystyt olemaan

Älä usko minua, kaikki mitä sanon on valetta
kato itte, totuus on siellä, sisällä (KUUNTELE)
eikä kukaa oppis mitään jos vastaukset annettaisiin valamiiksi
ja vastaukset täytyy löytää itse
eihän ne muuten ois sun vastauksiasi

Samaan paikkaan johtaa monta polkua
riippuen mistä oot tulossa
rikkinäisistä peileistä opittuja totuuksia

mä tulin pyytämään, sä et haluu jakaa omastas
emmä enää pyydäkkään
ei köyhiä, ei sun suomessa
ei työttömiä, ei sun suomessa
voisko ne sun robottis myös elää tän mun elämän
juossu ku hullu, elävä kuollu (ei enää)
mä oon ollu liian kaua päissään
mä oon ajattelematon, pysy täällä järjissään

tietämättömänä kärsiny tyhjästä olosta
löysin itseni pyhästä sodasta
ihmisen puolesta koneita vastaan, luonnon puolesta ihmisiä vastaan!

Miten sä voit tehä enää?

juokse sinä uuden tulevaisuus on niin tumma
ja lopussa alku jo siintaa
oi kuinka sinua rakastin
en voi sanoilla paremmin piirtää

Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo.
Sekotin mä taas unelman ja painajaisen, pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen.

Mikä siin on, et löydän itseni draaman keskeltä. Taas unelmat särkyy, kaikki menee paskaks hetkessä.
Isken nyrkin seinäst läpi, demonit ne ei täält hävii. Mä nään punast ja se taitaa olla veri meikän käsis.
Palataan alkuun, sä koitit ottaa kii, mä juoksin taas tahallaan karkuun.
Ku sun hippaleikeissäs kiinni nää samat kaavat, jalat käy niin nopee ettei mua ikinä palaan saada.
Jostain syystä hidastin, sait pidettyä kiinni, pitkäst aikaa hetken paikallaan, ihmeen hyvä fiilis.
Voisko olla totta, et mulleko joku sopiva vai? Mulla sun sydän, sulla mun kotiavain.

Mikä siinä on, että sun piti mennä muuttumaan toisenlaiseks? Mikä siinä on?
En tiedä kuka muuttui, tää ei oo sitä mistä rauhan saan. Sotkin unelman ja painajaisen, siks mä laulan taas.

Alkuhuuma: ruusunpunaset linssit, pinkit sangat. Tai silmist vamma, sokeus ei pitkälle vissiin kanna.
Jotenki se kävi, näin sun todelliset värit, ja järki koko yhdesolemisest hävis.
Rilluttelu, toiset naiset, halusin vaihtaa pois sen kaiken. Mut yks keskustelu teki susta toisenlaisen.

Enkä pysty siihenkään, et oon yöllä pystyssä viideltä. Ylivireen, hyvin kireen, taas löytyy yks syy riidellä.
Vääntö päällä, soutaa huopaa, Matti ja Mervi, illan kysymys lentääkö kaulin vai kattila ensin?

Unelma vai painajainen? Totta vai pelkkää harhaa? Tienviittoi helvettiin, hei nyt mennään harhaan.