IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Amerikkalaisia säveltäjiä, sanoittajia ja musiikkikustantajia edustava tekijänoikeusjärjestö ASCAP on haastanut telejätti AT&T:n oikeuteen, koska järjestön mielestä musikaalisia soittoääniä kännyköihinsä operaattorilta ostaneet ihmiset rikkovat tekijänoikeuslakia aina silloin, kun heidän kännykkänsä soi julkisella paikalla. ASCAP:n tulkinnan mukaan tällöin on kysymys musiikkiteoksen julkisesta esityksestä, josta säveltäjien ja sanoittajien pitäisi saada lisää rahaa. He saavat toki jo nyt rojaltinsa kaikista myydyistä soittoäänistä, joista on muodostunut musiikkiteollisuudelle miljoonabisnes, mutta he haluavat tämän lisäksi ylimääräisen rojaltin siitä, jos kännykkä sattuisi soimaan vaikkapa ravintolassa. Jos tämä ASCAP:n vaatimus kuulostaa röyhkeältä, kannattaa muistaa, että samainen järjestö yritti taannoin kiristää partiotyttöjen kesäleirejä maksamaan 1 200 dollarin korvauksen per järjestetty leiri siitä hyvästä, että leirinuotioiden äärellä lauletaan usein tekijänoikeuksin suojattuja lauluja.

Asiasta raportoinut EFF ihmettelee, ovatko amerikkalaiset kännykänkäyttäjät nyt vaarassa tulla rokotetuiksi 80 000:n dollarin rangaistuskorvauksilla per kännykän hälytys eli tekijänoikeusrikkomus, mikäli unohtavat hiljentää kännykkänsä hälytysäänen ravintolaan mennessään. Kuten uutisoimme äskettäin, tämän verran maksoivat vähäpätöiset tekijänoikeusrikkomukset per kappale amerikkalaiselle yksinhuoltajaäidille Jammie Thomas-Rassetille, kun hän sai maistaa amerikkalaista tekijänoikeuslakia oikeudenkäynnissä Minnesotassa. Myös autoradion soittaminen auton ikkuna avattuna alkaisi ASCAP:in tekijänoikeustulkinnan mukaan kuulostaa vaaralliselta puuhalta. EFF:n juristi Fred von Lohmann kuitenkin rauhoittaa lukijoitaan sillä, että yksikään oikeusistuin ei ole vielä päätynyt pitämään satunnaista kännykän soimista julkisella paikalla kappaleen julkisena esittämisenä. Lisäksi sikäläisestä tekijänoikeuslaista löytyy vielä erityinen poikkeussääntö, joka vapauttaa ihmiset maksuvastuusta tilanteissa, joissa musiikkikappaleen esityksellä ei pyritä suoraan tai epäsuoraan taloudelliseen hyötyyn.

Koska ASCAP:n mahdollisuudet kuluttajien suoraan kuppaamiseen ylimääräisillä rojalteilla ovat juridisesti heikolla pohjalla, järjestö on päättänyt sen sijaan haastaa oikeuteen operaattorin sillä perusteella, että se tienaa rahaa myymillään soittoäänillä, joita kuluttajat siis käyttävät myös "julkisiin esityksiin". Toisin sanoen, vaikka kuluttajilla olisikin lupa antaa kännyköidensä hälyttää ääneen myös ravintoloissa, operaattori voisi silti olla samasta asiasta vastuussa. Tämäkin teoria on EFF:n von Lohmannin mukaan kehnosti perusteltu, koska esimerkiksi korkeimman oikeuden Sony Betamax -päätös vapautti Sonyn kaikesta vastuusta siitä, mitä kuluttajat tekevät Sonyn heille myymillä videonauhureilla. "Jos jokin asia ei ole tekijänoikeusrikkomus sinulle, se ei voi olla sitä myöskään teknologiayhtiölle, joka tarjoaa sinulle keinon tehdä kyseistä asiaa", von Lohmann summaa.

http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/06/tekijanoikeusjarjesto-haluaa-lisaa-rahaa-kannykoiden-soittoaanista-julkisia-esityksi
Teknillinen korkeakoulu (TKK) ja Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) suunnittelevat sähköisen viestinnän tietosuojalain eli niin sanotun Lex Nokian käyttöönottamista. Uuden lain tuoma mahdollisuus yksittäisten käyttäjien tekemisten selvittelyyn varataan ainakin sellaisia tapauksia varten, joissa käyttäjää epäillään verkon käyttösääntöjen rikkomisesta.

Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa ei nähdä tarvetta Lex Nokialle. Tampereen ja Helsingin yliopistoissa asia on vielä harkinnassa.

Yksikään yliopisto ei ole vielä tehnyt tietosuojavaltuutetulle ilmoitusta valvonnan aloittamisesta, kuten ei ole tehnyt mikään muukaan taho Suomessa.

Yliopistoissa pidetään todennäköisenä, että yrityssalaisuuksia koskevan lainkohdan nojalla ei aleta penkoa verkkoliikennettä.

Verkon väärinkäyttöä koskeva pykälä taas tuo ainakin yliopistojen tietoturvapäälliköiden mukaan selkeämmät pelisäännöt.

Ennen lakimuutosta osassa yliopistoja on esimerkiksi selvitetty, kuka jakaa laitonta materiaalia verkossa sillä perusteella, että liikenne on vaarantanut verkon toimivuuden.

Turun yliopiston tietoturvapäällikkö Mats Kammonen ei näe tarvetta tunnistetietojen käsittelemiselle sääntörikkojien paljastamiseksi.

"Kontrolli ei lähtökohtaisesti ole hyvä asia. Totta kai ihmiset tarvitsevat neuvontaa ja apua, mutta se, että kytättäisiin käytöstä, ja sen perusteella heitä sitten ohjailtaisiin ja sanktioitaisiin, ei oikein istu vaikkapa yliopistoverkon kotikäyttöön", sanoo Kammonen.

Luvatonta liikennettä voidaan karsia myös erilaisin tiedonsiirtorajoituksin. TKK:lla ja TTY:llä ei kuitenkaan haluta rajoituksia, vaan pitää täysi kaista auki, mutta vain luvalliselle liikenteelle.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Osa+yliopistoista+aikoo+ottaa+Lex+Nokian+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n/1135247036133
Hakeakseen töitä Bozemanin (Montanan osavaltiossa Yhdysvalloissa )kaupungilta, työnhakijan täytyy allekirjoittaa luopumisasiakirja, joka antaa kaupungille oikeuden selvittää hakijan taustat.

Astetta erikoisemmaksi luopumisasiakirjan tekee vaatimus, jonka mukaan työnhakijoiden on tehtävä selkoa läsnäolostaan eri verkkopalveluissa, montanalainen televisiokanava KBZK kertoo verkkosivuillaan.

Työnhakijoita pyydetään esimerkiksi listaamaan läsnäolonsa Facebook-, Google-, Yahoo-, YouTube- ja MySpace-palveluissa.

Bozemanin kaupungin verkkosivuilta löytyvässä lomakkeessa (pdf) on kolme riviä, joiden vieressä on omat kohtansa käyttäjätunnuksille ja salasanoille.

Bozemanin vaatimukset ovat herättäneet huolta työnhakijoiden yksityisyyden suojasta.

Yhteisösivustotunnusten päätymisen kaupungin virkamiesten käsiin on arvosteltu vaarantavan myös työnhakijoiden ystävien yksityisyyden.

Bozemanin lakimiehen Greg Sullivanin mukaan kaupunki ottaa yksityisyydensuojan tosissaan, mutta yrittää tasapainoilla oikeuksien ja tehtävien vaatimusten välillä.

– Meillä on poliisi- ja palokuntatehtäviä, kuten myös hengenpelastaja- ja virkamiestehtäviä, joissa ihmisiltä vaaditaan nuhteettomuutta. Siksi teemme tällaisia selvityksiä varmistaaksemme, että palkkaamillamme ihmisillä on korkea moraali ja että he ovat riittävän hyviä kaupungille.

Sullivanin mukaan yksikään työnhakija ei ole toistaiseksi vetänyt hakemustaan vaatimusten takia.


http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2009/06/18/tyonantaja-vaatii-anna-facebook-tunnuksesi-meille/200914776/12
http://www.youtube.com/watch?v=IBr5basjEjw
Genre: hardcore
Pituus: 5:16

Lisää mättöä luvassa, malta... :)
« Uudemmat - Vanhemmat »