IRC-Galleria

BrianvitunJones

BrianvitunJones

palveluksessanne

Verenimijäniityn RuhtinaatTiistai 20.01.2009 19:45

Kuten jotkut ystäväni ja tuttavani tietävät, hengasin viime keväänä laulusolistina Rock N Roll-yhtyeessä nimeltänsä Bloodsucker Circus.. Oma mukanaoloni viisihenkisessä bändissä kuitenkin kesti vähemmän kuin kenenkään muun yhtyeen jäsenenä olleen kaverin jäsenyys. (nimivaihdokset huomioimatta)

Kesän alettua yhtyeelle alkoi suhteellisen pitkä tauko. Syksyllä jatkettiin kolmihenkisenä (BG-TuHa-Jack) Zanderorin a.k.a. Kuhakeisarin (kitara) siirryttyä taustajoukkoihin.

Viime syksyä tuntui varjostavan lievä epävarmuus jatkosta ja tökkivä treenitahti. Puskaradiossa kuhistiin jo yhtyeen totaalisesta hiipumisesta. Kuitenkin kolmikon keskinäinen päättäväisyys sai heidät pyrkimään uuteen vauhtiin. Ensitöikseen he päättivät hankkia uuden laulusolistin joka mahdollisesti hallitsisi myös kitaransoiton. Hommaa vakavissaan ottavia kokeilijoita ei ensin tahtonut osua kohdalle, kunnes yhtyeen suuri ihailija, kitaristi Mr. Big C päätti pyytää mahdollisuutta kokeilla Bloodsucker Circusta.

Nyt on vuosi vaihtunut, Crippe on vakituinen jäsen ja ensimmäinen keikka takana!

ETTÄ HYVÄ BÄNDI!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.