"Ei sinulla ole makaaberi musiikkimaku", huudahti kerran kaverini. "Se on kadaaveri." En itsekään ymmärrä, miksi kuolemasta ja rikoksista kertovat laulut kiehtovat minua niin suuresti. Oma elämäni on hyvin rauhallista ja elämänasenteeni väkivaltaa vastustava - jousiammuntaankin suhtaudun enemmän meditatiivisena keinona itsensä kehittämiseen kuin varsinaisen väkivallan harjoitteluna. Jos kerran vihaan väkivaltaa, miksi se sitten kiehtoo minua musiikissa, ja vieläpä perin äärimmäisissä muodoissaan?
Last.fm:n mukaan eniten olen viime aikoina kuunnellut Andrew Lawrence-Kingin ja Paul Hillierin esittämää "Sweet Margaret and William"-nimisen laulun säveleen sovitettua Helen Adamin runoa "Shallow-Water Warning". Se kertoo eroottissävytteisen murhatarinan siitä, miten nainen hukuttaa rakastettunsa. Kaikessa julmuudessaan se on minusta riipovan kaunis. "Shallow-Water Warning" on kuitenkin vain alkua. Elvis Costellon esittämä "The Night Before Larry Was Stretched" kuuluu myös useimmin soitettuihin kappaleisiini. Se kertoo illasta ennen poloisen pikkurikollisen Larryn hirttäjäisiä. Myös Richard Marxin "Hazard", Miljoonasateen "Olkinainen", Nick Caven koko "Murder ballads" ja monet muut kuluvat (kuvaannollisesti) jatkuvasti.
Ehkäpä yritän ymmärtää väkivaltaa? Vai - pelottavampi vaihtoehto - olenko vain piilottanut väkivaltaisen puoleni jonnekin syvälle, josta se yrittää kiivaasti tarrautua ja pysyä elossa musiikin avulla?
Uusimmat blogimerkinnät
- Tuntematon 02.04.
- Odottamaton 23.03.
- Kotikutoista 20.03.
- Ohjelma ei vastaa 18.03.
- Take a bow 06.03.
- Kauneuden kauheudesta 06.03.
- Pusukuutio 06.03.
- Feeling orange 06.03.
- Erittelyjä 04.03.
- Makaaberin kauneudesta 02.03.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2007 (43)
- ▶ huhtikuu 2007 (1)
- ▶ maaliskuu 2007 (10)
- ▶ helmikuu 2007 (11)
- ▶ tammikuu 2007 (21)