IRC-Galleria

Noniin. Lippu on. Kaksi cossia on.

Desu-perjantain cossi on vielä toistaiseksi salaisuus, näette sen vasta paikanpäällä, saas nähdä tunnistaako kukaan!

Lauantaille lupauduin Soul Eater-ryhmäcossiin mukaan Makaksi, kun ei mitään suuria suunnitelmia ollut koko conille muutenkaan. Pukua en tee itse vaan saan kaverilta siihen lainaan puvun, eli se ei tuota sen suurempia ongelmia. Ja mainostan tätä nyt täällä, koska mielestäni ei ole mikään häpeä myöntää jonkin cossin olevan jonkun toisen tekemä tai tilaama! Terveisin ihminen jota huvittaa selllaiset ihmiset, jotka väittävät pukujaan omatekemiksi vaikkei olekaan. Peruukin aion tilata ja sen muokkauttaa oikeanlaiseksi, mutta ilmeisesti kengät sun muut saan tosiaan lainaan. Halusin tähän ryhmäcossiin mukaan juurikin muistuttamaan ihmisiä siitä conien tärkeimmästä asiasta: hauskuudesta. Aivan ihanaa päästä mukaan ryhmäilemään, vaikka sarjaa olen katsonut vielä alta kymmenen jaksoa ja vaikken tosiaan ole tätä tulevaa cossia tehnyt itse. Kiitokset tästä kuuluukin siis @Chigago:lle. ♥

Sunnuntai on vielä auki. Sain Yinille tilattua aivan uskomattoman ihanat piilarit, rakastuin niihin toden teolla. Eli luultavasti Yin voisi olla yksi vaihtoehto sunnuntaille. Saas nähdä.

IMG_2808.png

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.