IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Kanavalla "Sekaisin pyhästä hengestä!!!!" vaikuttava henkilö linkitti videon, missä David Pawnson esittää yhden omista näkemyksistään siitä, miksi raamatun täytyy olla totta. Videolla tämä herttainen papparainen tarinoi vaikuttavan sepustuksen jalokivien iso- ja anisotrooppisuuksista, siitä miten tämän saattoi vain jumala tietää Johanneksen ilmestyksen aikaan ja miten raamatunaikana jo tämän tiedon olemassaolo on todiste jumalasta. Siksi videon tarina kuulosti vakuuttavalta: Kuinka raamatunkirjat, joiden arvioitu ikä kuitenkin on useita satoja vuosia, voisivat tietää tällaisia asioita jalokivistä, joista vasta nykyisen sukupolven aikana on saatu tietoa!

Tarinan vakuuttavuus oli siinä, etten tiennyt mitään optiikan termeistä, saati sitten jalokivien optisista ominaisuuksista. Kunhan vain kävi itse katsomassa, mistä papparainen edes puhuu(mitä tarkoitetaan isotrooppisilla ja anisotrooppisilla, alkoikin tarina näyttää vallan toiselta.

Hän siis tarinoi, kuinka äärimmäisen ohuiksi levyiksi moderneilla työkaluilla leikatut jalokivet heijastavat joko spektrin(valkoinen valo jakautuu spektrin kaikkiin väreihin) tai eivät mitään(himmenevät, kuten hän sanoi), kun niihin osoitetaan puhdasta valoa. Koska kaikki Johanneksen ilmestyksessä mainitut eri jalokivet(12 kiveä, joista uusi jerusalem rakennetaan) ovat anisotrooppisia, täytyi hänen mukaansa tarinan olla jumalasta.

Tarina lähtee murenemaan kun katsotaan näitä listattuja jalokiviä.
-Kalsedoni: Kvartsin erikoisrakenteinen versio. Aggregaatti(kiteinen, vaihteleva ominaisuuksiltaan)
-Jaspis: kalsedonin tietyn värinen muoto, aka. Sama kivi
-Sardonyksi: kalsedonia
-Karneoli: kalsedonia
-Krysopraasi: kalsedonia
-Smaragdi: Anisotrooppinen; Uniaksiaalinen
-Berylli: Anisotrooppinen; Uniaksiaalinen
-Ametisti: Anisotrooppinen; Uniaksiaalinen
-Hyasinttikivi: Zirkonin muoto, Anisotrooppinen; Uniaksiaalinen
-Safiiri: Anisotrooppinen; Biaksiaalinen
-Krysoliitti: Anisotrooppinen; Biaksiaalinen
-Topaasi: Anisotrooppinen; Biaksiaalinen

Ensimmäiset viisi kiveä ovat siis täysin samaa materiaalia. Värien kuviot voivat vaihdella, mutta kaikki ovat pohjimmiltaan kvartsia, kalsedonia uudella värillä. Eikö hänen jumalansa tiennyt edes sen vertaa tekemistään kivistä, että ei vaivautunut kertomaan Johannekselle ilmestyksiä päähän latoessaan edes eri materiaaleista tehtyjä jalokiviä? Miksi ei käyttänyt jotain muuta jalokiveä, joka olisi Anisotrooppinen ja Uni- tai Biaksiaalinen:
-Chrysocolla
-Danburilli
-Diopsidi
-Dioptaasi
-Dumortierite
-Ekanite
-Epidootti
-Jade
-Kordieriitti
-Kornerupine
-Maasälpä ja kaikki sen johdannaiset(kuukivi, esim.)
-Malakiitti
-Peridootti
-Rodoniitti
-Rubiini/Safiiri
-Sinhalite
-Titanite

Näin kourallinen mainitakseni. Olisi kuvitellut joukosta löytyvän jonkun toisen anisotrooppisen uni- tai biaksiaalisen jalokiven. Toinen vaihtoehto on toki, että Ilmestyskirjan kirjoittaja ei vain ollut niin oppinut kivien kanssa, joten hän vain listasi kourallisen kiviä, kun hän teki listaa. Jos jumala olisi ollut aito tarinoija ilmestyksiin, hän olisi luultavasti listannut Jerusalemiin vain kahdeksan porttia ja lätkäissyt jonkun Kalsedonin varianteista materiaaliksi.

Toki tuosta listasta voidaan myös tulla toiseen johtopäätökseen: Jumala suosii toisia kiviä enemmän kuin toisia. Mikä tekee näistä kivistä huonompia? Osa on kirkkaudeltaan, osa kovuudeltaan, osa väreiltään puhtaampia, valovoimaisempia, tai paljon kovempia kuin valitut kivet. Ainoa selitys on että jumala vain ei tykännyt joistain kivistä. Mikä on aika erikoista, jos hän kerran rakastaa kaikkia luomuksiaan.


Joitain pieniä teknisiä virheitä toki on myös. Pawson on keksinyt uuden sanan vanhalle termille, jolla hän tarkoittaa vain yksinkertaisesti polarisoitua valoa. Hänen puheensa "puhtaasta" valosta käsittelevät kaikki ristipolarisoitua valoa. Ongelma vain on, että mikäli ristipolarisaatiosta vielä jotain valoa pääsee läpi, ne pääsevät sattumalta polarisoivien tasojen virheiden vuoksi ja silloin niistä läpi suodatettu valo on vain todella himmeää ja polarisoimatonta. Eli tavallista valoa,

On totta, että ristipolarisaatiota ja valonlähdettä käytetään kivien ominaisuuksien tutkimiseen. Ainoa vika Pawsonin tarinassa on se, että hän sanoo ensin valon kulkevan molempien polarisoivien tasojen läpi ja sitten tökätään kiveä päin. Todellisuudessa jalokivi on polarisaatiotasojen välissä, jolloin jalokiveen osuu siis yhden suunnan mukaisesti polarisoitu valo. Tällä kokeella jalokiven läpi pääsevästä valosta voidaan nähdä joitain ominaisuuksia, jotka voidaan sitten määritellä joko iso- tai anisotrooppisiksi. http://www.gemstonebuzz.com/isotropic-anisotropic tuossa sivulla määritellään näppärästi miten jalokivet jakautuvat näiden kahden ryhmän välillä. Sivu myös kuvailee, miten kivet pystyy erottamaan toisistaan melko kätevästi: Isotrooppisten kivien läpi kuvaa katsottaessa, kuva vain vääristyy, mutta näet vain yhden vääristyneen kuvan. Anisotrooppinen kivi voi hajauttaa valonsäteen useampaan osaan, jolloin kiven läpi voi nähdä useamman "varjo"-kuvan. Tämä on voitu todeta siinä vaiheessa kun on löydetty ensimmäinen riittävän puhdas jalokivi, että sen läpi on voinut tarkastella jotain esinettä.

Joten tässä vaiheessa on jo selvää että miekkonen vain heittelee termejä ilmaan, että saisi kaikki hämättyä ja uskoteltua omasta tietämyksestään.

Kuten aina tähänkin asti, "todisteet" raamatun totuusarvosta ja jumalaisesta inspiraatiosta alkavat näyttä melko olemattomilta, kun lukaistaan asiasta edes yksi perehdyttävä artikkeli.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.