Olipas pirteä reboot tuo Teräksinen Mies. Kuten toisetkin kommentoivat, vanha teräsmies, täydellinen kiiltokuvapoju joka pystyy tekemään mitä tahansa ja pelastamaan kaikki, on kaikessa huvittavuudessaan menettänyt kiinnostavuutensa. Äijä on tuntunut amerikkalaiselta propagandatyökalulta, yhtä ontolta ja vailla mitään persoonaa. Paskat siitä, tuumasi Zack Snyder ja ohjasi Man Of Steel:in, mikä yrittää tuoda Teräsmiehen uudelleen massojen suosikiksi tekemällä miehestä inhimillisemmän kuin koskaan ennen.
Tarina potkaistaan käyntiin kuolevan planeetan pinnalta. Krypton on tuhoon tuomittu. Resurssien loppuessa tiedemiehet louhivat planeetan ytimen ja samalla varmistivat koko planeetan tuhon, mutta samalla kieltäytyvät näkemästä totuutta tekosistaan, kunnes on jo liian myöhäistä. Kryptonin suojelemisesta vastuussa oleva Kenraali Zod yrittää kaapata vallan pelastaakseen planeettansa, mutta mitään ei ole enää tehtävissä. Jor-El pelastaa ainoan poikansa lähettämällä hänet maahan, mikä oli yksi Kryptonilaisten aiemmin tutkimista planeetoista, vaihtoehtona koko kansakunnan uudelleensijoittamiseen.
Voimakkaasta sanasta huolimatta – Eikä tämä ole liioittelua – VIHAAN tieteen lavastamista syntipukiksi: Kryptonilaiset eivät synnytä luonnollisesti vaan heidät muokataan ja kasvatetaan geneettisesti vaadittaviin tehtäviinsä. He ovat kuluttaneet planeettansa resurssit loppuun ja siten tuhonneet Kryptonin, eivätkä suostu myöntämään että ovat voimattomia estämään tämän tuhon. Joka kerta, kun tiede on korottanut yhteiskunnan rauhalliseksi utopiaksi, samalla huonona puolena on jokin käsittämätön ja moraalinen epäkohta, mitä täydellisyyttä tavoitellessa ei ole ilmeisesti havaittu. Tämä on myös ensimmäinen kerta kun Kryptonin lähtöasetelma näytetään näin tarkasti elokuvassa.
Tämän lisäksi Man Of Steel hyppelee muutamassa minuutissa koko Clark Kentin lapsuuden yli, mikä yleensä on ollut Teräsmies- elokuvien ensimmäisen puoliskon teema: Kuinka Teräspoika opettelee hallitsemaan voimiaan. Nyt väläytetään vain pieniä kohtauksia kun hän joutuu pakon edessä pelastamaan ihmisiä piilotellessaan pienessä maalaiskylässä.
Russel Croven esittämä Jor-El pysyy oleellisena osana elokuvaa alusta alkaen. Hän kertoo nuorena aikuisena Kal-Elille hänen menneisyytensä ja tuuppaa tätä oikeaan suuntaan, eli viittasankariksi ja valoksi ihmiskunnalle.Lois Lanekaan ei ole enää pelkkä hysteerinen käsikarkki, joka joutuu ongelmiin ja sitä kautta pakotetaan ”nainen hädässä”-kliseen pääpilariksi. Uusi ja moderni nainen lyö jauhot suuhun sotilasjohtajille ja on tasavertainen henkilö muiden päähahmojen ohella.
Ettei homma menisi liian helpoksi, tässä vaiheessa Zod saapuu maapallolle pienen armeijan kanssa ja päättää ryhtyä muokkaamaan planeettaa Kryptonilaisille sopivaksi. Siinä sivussa kaikki ihmiset kuolevat, ellei näitä valtavia tuomionpäivänkoneita pysäytetä. No mikäs siinä, Teräsmies vain ampuu käsistään pieniä teräsmiehiä ja jakautuu kaikkialle yhtäaikaisesti, kuten sarjakuvissakin. Maailma pelastuu kolmessa sekunnissa ja kaikki hyvin.
No kun ei, tämäpäs onkin uusi ja mielenkiintoisempi Teräsmies, joka ei ole jumalan yläpuolella. Teräsmies ei pysty kaikkeen, hän tarvitsee ihmisten apua suunnitelman toteuttamisessa. Varsinkin kun vastassa on armeijatehtäviä varten geneettisesti suunniteltuja Kryptonilaisia sotilaita, joiden voimat, joskaan eivät ehkä yhtä hyvin hallinnassa, ovat kuitenkin vähintäänkin yhtä vaarallisia yhdistettynä taistelukoulutukseen. Hän on viimeisessä taistelussa valinnan edessä, missä molemmat vaihtoehdot ovat yhtä kauheita ja hänen on pakko valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta. Koskaan ei Lois Lanen alle lentäminen valoa nopeammin tuonut samanlaista tunnelatausta hahmolle.
Tietenkin kun Kryptonilaiset superihmiset ottavat yhteen meidän aurinkomme alla, mäiskintää ei näytä edes luonnolliselta, ellei paikkoja mene muusiksi. Tähänastiset elokuvat ovat olleet sen verran vanhoja tai pienellä budjetilla rakennettuja, ettei tuhoa ole ollut varaa näyttää ja taistelut ovat olleet pieniä avointen puistojen nujakoita. Tällä kertaa miljoonabudjetin fiiliksiin päästään käsiksi Teräsmiehen ottaessa iskun toiselta saman kaliiberin nyrkkisankarilta ja lentäessään neljän kerrostalon läpi jättäen peräänsä vain lasimurskaa ja betonipölyä. Mikään maassa rakennettu, mikä on pankkiholvia kevyempi, ei ota näiden voimien iskua vastaan hajoamatta ja kolmen kryptonilaisen taistelun tuloksena pieni kaupunki on kuin taistelun jäljiltä. Vihdoinkin Kryptonin nyrkissä on takana sellainen voima, mitä on kaivattu.
Zack Snyder onnistui ainakin itselleni näyttämään, miten on mahdollista muuntaa yksi tylsimmistä ja melkeinpä robottimaisen kliinisistä supersankareista inhimilliseksi ja haavoittuvaksi henkilöksi. Näyttelijävalinta on loistava, ja roolisuoritus on upea. Elokuva kertoo tarinan vastahakoisesta muukalaisesta, joka oppii hyväksymään itsensä ja yrittää parhaansa suojella ihmisiä, joiden kehitystä kohti kirkkaampaa tulevaisuutta hänen isänsä toivoi hänen ohjaavan. Haavoittuvainen supersankari turvautuu ihmisiin ja tekee yhteistyötä heidän kanssaan vihollisen ollessa liian uhkaava hänelle yksin hoideltavaksi.
Teräsmies on kasvanut aikuiseksi, ulos teinien voimafantasiahahmosta.
10/10.
