IRC-Galleria

DjDeemu

DjDeemu

Muokkaa tilaasi

Selaa blogimerkintöjä

Keep on rockin on the Jokela StagePerjantai 08.08.2008 02:21

Tämänvuotisen JokelaRockin "Stage" alkaa olla valmis. Niille, jotka eivät asiasta tiedä, kerrottakoon, että toissa vuonna aloitimme bändikavereiden kanssa perinteen, että soitamme elokuussa porukoiden luona 1950-luvun navetan ladossa, joka on sisustettu pressuilla esiintymislavaksi. Nimi Jokela tulee sukutilan nimestä, jonka vanha navetta on kyseessä. Ajatuksen taustalla oli se, että mökkeilyn ja saunomisen ohessa voimme vapaasti luukuttaa täysillä yötä päivää periaatteella "Fullit urusta ja urkuri fyllaan" :).

Tänä vuonna taas on hieman eri kokonpano, kuten blogissani aikaisemmin mainitsin. Saa nähdä kuinka rocki/poppi/jazzi/humppa/fuusiohässäkkä tänä vuonna soi. Keli lienee odotetusti koleaa :P.

Kuvassa ämyrit on käännettynä stagelle päin, eli treenausasentoon. Varsinaisen shown alkaessa ne käännetään yleisöön päin :).

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.