IRC-Galleria

DjDeemu

DjDeemu

Muokkaa tilaasi

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.08.2008 09:53

Sitä huomaa tulleensa vanhaksi, kun kun muistaa olevan oma syntymäpäivä vasta siitä, kun IRC-Galleriaan kirjautuessa näkyy tuo kakkulogo nickin edessä ;P.

Vein vihdoin MacBook:ini huoltoonTiistai 12.08.2008 15:55

Arvioivat huollon kestävän n. pari viikkoa. Nyt voi keskittyä mm. lomalla kertyneiden kilojen laihduttamiseen pyöräilemäällä ja muuten ulkoilemalla.

Keep on rockin on the Jokela StagePerjantai 08.08.2008 02:21

Tämänvuotisen JokelaRockin "Stage" alkaa olla valmis. Niille, jotka eivät asiasta tiedä, kerrottakoon, että toissa vuonna aloitimme bändikavereiden kanssa perinteen, että soitamme elokuussa porukoiden luona 1950-luvun navetan ladossa, joka on sisustettu pressuilla esiintymislavaksi. Nimi Jokela tulee sukutilan nimestä, jonka vanha navetta on kyseessä. Ajatuksen taustalla oli se, että mökkeilyn ja saunomisen ohessa voimme vapaasti luukuttaa täysillä yötä päivää periaatteella "Fullit urusta ja urkuri fyllaan" :).

Tänä vuonna taas on hieman eri kokonpano, kuten blogissani aikaisemmin mainitsin. Saa nähdä kuinka rocki/poppi/jazzi/humppa/fuusiohässäkkä tänä vuonna soi. Keli lienee odotetusti koleaa :P.

Kuvassa ämyrit on käännettynä stagelle päin, eli treenausasentoon. Varsinaisen shown alkaessa ne käännetään yleisöön päin :).

Internettiä korjaamassaTorstai 07.08.2008 00:21

Oli muuten ensimmäinen kerta minulla, kun korjasin Internettiä moottorisahalla :-). Porukoilla on ollut Wimax-liittymä (langaton yhteys, joka vaatii melko suoran näköyhteyden linkkimastoon). Yhteys oli alkanut temppuilla pari viikkoa sitten niin, ettei Internet-yhteys käytännössä toiminut lainkaan.

Pitkän taistelun ja puhelinsetvimisen jälkeen Savonlinnan Puhelinyhdistyksen teknikko sai selville, että signaalin taso oli tippunut toukokuusta alkaen. Syy oli täten selvä: Lehtipuiden kasvu antenni-masto-linjalle oli kesän aikana heikentänyt yhteyttä niin, ettei se enää toiminut. Onneksi talo sijaitsee mäellä, ja kaatamalla isoimpia leppiä navetan kulmalta saatiin bitti taas kulkemaan. :)
Kiiltomato (Lampyris noctiluca, http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiiltomato ) näyttää siltä, kuin sen perässä loistaisi vihreä ledivalo. Wikipedian mukaan, tämä valo lähtee bioluminesenssi-ilmiöstä, jolla naaras houkuttelee koiraita luokseen.

Uusi keyboard soitinperheeseenTiistai 17.06.2008 21:54

Tulipa tehtyä mieliteko ja ostin vihdoin Korg X50:n. 640 €:lla lähti, ja täytyy sanoa että nuo Tritonista perityt soundit ainenkin rulettaa. Säätimet ja ulkoasu ovat todella muovisia, mutta koskettimisto ok.

Edellinen syntikkani on tuo yllä oleva Yamah CS2x, jonka pianosoundi on tosissaan vuodelta 1998. Nyt on kohta alkava loma aikaa tilutella, eikä haittaa jos välistä tulee vettäkin :-).

Pidennetty viikonloppu Pohjois-KarjalassaMaanantai 09.06.2008 01:38

Viikonloppu oli työntäyteinen, ja täysi etätyöpäivä uusi kokemus. Harmi, että jouduin käyttämään MacBookin sijaan Wanhaa 600 MHz Toshiba-läpyskää, joten Eclipseä ei viitsinyt asentaa.

Viikonloppu meni porukoiden tavaroita roudaillessa varastosta toiseen ja yksi laatikollinen vanhaa roinaa lähti mukanani Espooseen. Rakennushommiin eikä veneilemään keritty, mutta saunomaan pääsi :-).

Tänään asensin MacOS X:n uudelleen, ja jatko näyttää sen, sekoileeko kone vielä, vai oliko vian taustaalla jokin ohjelmallinen failure.

Kuvassa testailen isäukon lahjaksi saamaa (ja käyttämätöntä) Golf-settiä. Pitääpi kesäloman ajaksi viritellä pieni rata, missä pääsee puttailemaan.
Eilen tuli loikoiltua Hietsussa ja ilta istuttua Sinebrychoffin puistossa. Matkassa oli mukana kitara, melodika, poppikone ja bisseä.

Tällä kertaa KivenlahdessaPerjantai 30.05.2008 00:20

Paha jätkä kapuloissa :DPerjantai 23.05.2008 00:34

Pitkään harkitut ja hartaasti tilatut sähkörummut saapuivat viimein Thomannilta Saksasta (Millenium MPS-400). Ilta tuli jamiteltua kämpillä, eikä naapurikaan ole vielä valittanut (Koputetaan puu(pää)tä).

Itse en juurikaan rumpuja osaa soittaa, mutta hankinta oli taitavamman velipoikani kansa yhteinen. Tarkoitus on helpottaa treenausta ja bänditoimintaa yleensäkin, kun soittaa voi kerrostaloasunnossakin.