IRC-Galleria

DjDeemu

DjDeemu

Muokkaa tilaasi

Selaa blogimerkintöjä

KeikausSunnuntai 25.10.2009 17:44


Soitettiin eilen bändin kanssa keikka Ravintola Gustus & Vera:ssa. Siellä oli kitaristin kaverin kolmekymppisjuhlat. Tilaisuus oli juhlava, mutta jäykistely loppui siihen kun rokki alkoi soimaan. :-) Kuten kuvasta näkyy, tila on kivitalo, ja akustisesti haastava ympäristö. Saatiin soundi onneks jotenkin balanssiin.

Tuli suoritettua roudauksen suhteen taas uusi auton täytetenpakaamisennätys. Kieltämättä luhtitalon 1. kerros (ovi suoraan pihalle, ei rappukäytävää), johon saa auton oveneteen on luksusta, kun yöllä 1:00 roudattiin basistin kanssa kamat autosta sisään tilavaan eteiseen, josta tietysti lähdettiin baariin lasia kilistämään.

Eräs mielenkiintoinen tapahtuma jonka mieluusti olisin jättänyt väliin oli, kun kävimme ennen keikkaa syömässä Amarillossa. Tilasin Grande Burritoksen, mutta tällä kertaa jouduin pettymään. Lautasella lillui suuret määrät öljyä, eikä annoksesta tullut syötyä kuin alle puolet. Sen lisäksi mahassa alkoi kiertää ja ripuloinnin lisäksi oksensin backstagen vessassa vähän ennen keikan alkua. Onneksi ei laatta lentäny lavalla... ;-)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.