IRC-Galleria

Elkkunen

Elkkunen

Frotee-neiti roskiksesta

Pretty LifeSunnuntai 01.05.2011 02:37

Listaa 10 asiaa jotka tekevät sinut iloiseksi. Ei ilmiselvät asiat. Esimerkitsi ; perhe, rakas, suklaa, harrastukseni ovat liian ilmiselviä. Niiden ei tarvitse olla järjestyksessä.

1. Ratsastus
Se tunne ja vauhti yhdessä sellaisen olennon kanssa. Varsinkin silloin kun molemmat nauttii ja paahtaa menemään, yhdessä.

2. Taivaalle katselu
En tiedä, tuli mieleen. Monesti olen katsellut taivaalle ja hymyillyt. Jospa siellä jossain on kaikki ne asiat jotka olen menettänyt.

3. Lepääminen
Varsinkin silloin kun ei ole ainuttakaan ongelmaa ja murhetta tiedossa saati tulevaisuudessa. Kun saa olla ja köllötellä niinkuin haluaa. Mieluiten jossain lämpimässä ja mukavassa paikassa.

4. Pöksy & Puntti
Niin, onko mukavampaa kuin ne kaksi kun tietää että sinua odotetaan ja sinusta pidetään. Yhdessä ulkona riehumassa, näyttelykehässä ravaamassa taikka koko kööri sängyllä nukkumassa.. Onhan niitä ankeitakin aikoja välillä mutta. Olen onnellinen kun nämä kaksi ovat rinnallani.

5. Miseinen
Kun vain kuulen tämän kappaleen. Itseasiassa minua itkettää useasti, monesti. Tulee niin paljon asioita mieleen, eli hmm.. Okei, enemmän väitän tulevani onnelliseksi Miseinenistä.

6. Norva
Kesämökki, voiko sitä muuta sanoa, metsää ja vettä, hiljaista ja mukavaa. Yksi kesän kohokohdista.

7. Lämpö
Rakastan sitä kun on lämmintä ja mukavaa, mieluten jonkun vieressä~ Oikein paksu peitto tekee hyvän mielen, ja vaikkapa lämmin kaakao sillointällöin.

8. Juokseminen
Ah se tunne kun saa vain mennä, mennä, mennä, mennä, mennä..
Varsinkin jonkun vauhdikkaan kappaleen mukana. Jalat taitaa olla hevosten jälkeen paras kulkuväline..

9. Halaus
Tarviiko edes perustella? Minut saa aina vähän paremmalle mielelle kun joku halaa, varsinkin rutistushalit kohottaa mielialaa.
Eleenä että välittää.

10. Positiivinen persoona
Ihmisen oma persoona sellaisena kuin se on. Se jos mikä piristää.

Pretty LifeTorstai 28.04.2011 14:42

1. Paljonko kello on? : 11:05
2. Koko nimi: EIT
3. Lempinimet: Elkku tai Mulkku
4. Syntymäpäivä: 13.3
5. Missä asut? : Pohjoises korves
6. Mitä koulua käyt? : Tervolan lukio
7. Sisarukset? : 4 siskoa
8. Eläimet? : Koirat Pöksy ja Puntti, akvaario
9. Vasen-/oikeakätinen? : Oikea

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri? : Mustat
11. Silmien väri? : Siniharmaat
12. Pituus? : 164
13. Silmälasit/piilolinssit? : Luukkulasit
14. Lävistykset? : Korvissa kaikenlaista
15. Haluaisitko? : En tiä .__.
16. Tatuoinnit? : Nou
15. Haluaisitko? : Khylä
18. Käytätkö sormuksia? : Joskus :3
19. Millainen on tyylisi? : Moinen
20. Oletko harkinnut tyylinvaihtoa? : Hmm XD

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt? : Väsyttää, toivoisin asioiden olevan kyl paremmi..
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi? : Lökärit
23. Mikä paita sinulla on päälläsi? : Keltanen toppi, musta Happy Tree Friends paita
25. Miltä hiuksesi näyttävät? : Piilossa pipon alla
26. Mitä biisiä kuuntelet? : the GazettE - Shadow VI II I
27. Mitä söit viimeksi? : Lihapullei ja porkkanaraaste
28. Millainen sää siellä on? : Kylmähkö, tyyni kuiten ja aurinko <3
29. Viimeisin puhelu? : Siru soitteli
30. Viimeisin uni, jonka muistat? : Tuntsalla oli kavio halki .__.
31. Kenelle puhut juuri nyt? : Moona-sama
32. Paljonko kello on? : 11:18
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa? : Jotai nollan ja ysin väliltä
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? : Punane
35. Oletko koskaan melkein kuollut? : Hmm.. Jotai kertoja .__.
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn? : Ihku 'seme' se on<3
37. Miten syödään Domino? : Halki ja eka kuiva puoli, sit mössö
38. Mikä saa sinut iloiseksi? : Hopodit ja öö.. Karkki
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi? : -OZ-:n levyt mieles..
40. Paras sinulle annettu neuvo? : PIDÄTETTÄ !
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa? : Khyl
42. Tulevaisuutesi? : Roskis
43. Tykkäätkö tanssista? : No juu .__.
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt? : XDDDD
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi? : PALJON
48. Missä shoppailet eniten? : Sieltääl
49. Mitä kuuntelet nyt? : the GazettE - Red
50. Lempipojan nimi? : .__.''
52. Maryjane vai crack? : Crack
53. Juotko? : Sillotällö
54. Mitä shampoota käytät? : Kuhan on .__.
55. Mitä urheilua vihaat eniten? : Luistelu
56. Mitä pelkäät eniten? : Kuolemaa
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on? : 3
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän? : Khyl
59. Millaisen? : Nookkia
60. Oletko koskaan katkonut luitasi? : Enh
61. Mistä unelmoit? : Kivasta elämästä
62. Entä mitä kuuntelet nyt? : the GazettE - Red
63. Kuka on mölyisin kaverisi? : ILU
64. Kuka on hiljaisin kaverisi? : Hmm .__.
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua? : ON KOSKA RATSASTUSKIN ON
66. Kuinka monta on online? : 10 + Moona

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen? : Nojuu
68. Oletko vapaa vai varattu? : B---3
69. Onko sinulla ihastusta? : Nju :3
70. Kuka se on? : Kultu
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? : No hmm..
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi? : Cassis
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa? : NAAMA
75. Pisin ihastus? : Vuosia kait
76. Oletko ujo pyytämään treffeille? : Nojaa XD
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön? : Hmm .__.
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu? : Kaikkea ihkua
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi? : Silmiä kait

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa? : KUMPIKI
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen? : Rob Zombie
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema? : Näläkä

MIELIPITEESI POJISTA
83. Pitkät vai lyhyet housut? : Pitkät
85. Kiharat vai suorat hiukset? : Kuha puhtaat XD
86. Pitkä vai lyhyt? : Ihan sama :3
87. Lihaksia vai ei? : Sama seki XD

MIELIPITEESI TYTÖILLÄ
88. Hameet vai housut? : Siit vaa mitä miel tekee pukee XD
89. Hiukset auki vai kiinni? : Sama
90. Pitkä vai lyhyt? : IHAN SAMA
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei? : asknfvlakvn Sama sillekki

MIELIPITEESI IHMISTÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs? : Aaws
93. Tummat vai vaaleat hiukset? : Vaalia
94. Pitkä vai lyhyt? : Iiihan sama
95. Kiharat vai suorat hiukset? : Ihan sama
96. Silmien väri? : nooh sekin Ihan sama
97. Pitkät vai lyhyet kynnet? : IHAN SAMA SAAKUTTI
99. Hyvä vai paha? : Hoo B3
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla? : .__.''
101. Koruja vai ei? : JOS HALUAA NI PITÄKÖÖT
102. Kiva vai tylsä? : KIVA
103. Aksentti vai ei? : iha sama
104. Metalhead vai hoppari? : En ni molemmist oo innoissaa .__.
105. Rusketusrajat vai ei? : OLKOOT
107. Koti- vai ulkoihminen? : .__.
108. Pisamia vai ei? : Aws
109. Ujo vai ylivilkas? : nojaa. molemmat
110. Hauska vai cool? : .__. Ihminen on ihminen olkoot mimmone vaa
111. Puhelias vai vaitonainen? : Puhelias :3
112. Kuka on kaunein kaverisi? : Minä saatana itte

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois? : Sillo ku siltä tuntuu ni ne on tai ei
114. Lumi, aurinko vai sade?: Arska
115. McDonalds vai Burger King? : Hyi en menis
116. Komediat vai kauhuelokuvat? : B---3
117. Backstreet Boys vai NSYNC? : BB
119. Kivi, sakset vai paperi? : sakset
120. Makkara vai pepperoni? : Peperon
121. Kesä vai talvi? : Kesä
122. Makea vai kitkerä? : Makia
123. Suklaamaito vai valkoinen maito? : Maito .__.
124. Kalja vai Dr. Pepper? : Dr. Pepper
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi? : TYHJÄ ; _ ;
126. CD vai kasetti? : CD
127. Video vai DVD? : DVD
128. Kissat vai koirat? : Koirat
129. Muta- vai kivipaini? : B
D
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö? : Vaaaanilja
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu? : Murtsis iha vitsillä XD
132. Yö vai päivä? : Kumpiki käy
133. Kakku vai piiras? : KAKKU
134. Hopea vai kulta? : Hopia
135. Timantit vai helmet? : Stimanki
136. Auringonlasku vai -nousu? : Lasku

LEMPI?
137. Väri? : Punane musta
138. Ruoka? : Kaikki hyvä
139. Pikaruoka? : Kaikki hyvä XD
141. Juoma? : Laitti cokis
142. Jäätelö? : Larkisti
143. Urheilu? : Ratsastuss jea
145. Musiikkityyli? : Japsipaska
146. Radiokanava? : En kuuntele .__.
147. Laulu? : Miseinen
148. Bändi/artisti? : GazettEn pistäis
149. Numero? : 3
152. Kuukausi? : Heinä
153. TV-ohjelma? : .__.
154. Kauppa? : Hmm..
155. Tuoksu? : Paska
156. Opettaja? : XDDD
157. Peli? : Blokus
158. Sana? : .__. Ei oo

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää? : Mmh >-<
160. Polttanut? : En oikeestaa .__.
161. Juonut alkoholia? : Khyl
162. Joutunut petetyksi? : Tavallaa u__u
163. Rikkonut lakia? : Kyl
164. Juossut poliiseja pakoon? : En onneks
165. Varastanut jotakin? : Enh
167. Yrittänyt oksentaa pakolla? : Khyl .__.
168. Huijannut vanhaa miestä? : En ; - ;
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla? : Varmana XD

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi? : Tänään :3
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta? : Ööö..
173. Käytit punaista paitaa? : Tiistain
174. Joit kahvia? : Eile
175. Sait tekstiviestin? : Vartti sitte
176. Kirjoitit kirjeen? : Tammikuus .__.
177. Kirjoitit kutsukortteja? : Hmm..
178. Soitit kaverillesi? : Ei oo saldoa mut aika vasta luulisin
179. Joku kehui sinua kauniiksi? : Hmm..
181. Poltit tupakkaa? : Kauan sit .__.
182. Imuroit? : Öö viikonloppuna .__.
183. Nauroit kunnolla? : Eile kait .__.
184. Muutit?: Joskus kaaauan sitte
185. Söit suklaata? : Tänää
186. Hiihdit? : Muutamia viikkoja sit
187. Kävit lenkillä? : Aamulla koirien kans
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat? : En oo varmaa kokonaa koskaa .__.
189. Itkit? : Vuos Santerista
190. Joko riittää? : Kyl oikeestaa.. .__.

Pretty LifeTiistai 26.04.2011 15:53

JEEKROTTI

Pretty LifeMaanantai 25.04.2011 02:52

Miksi minusta tuntuu yhä tältä
Miksi itken yhä
Miksi en vain pääse yli tästä

Vuosi siitä kun näin sinut viimeisen kerran, vuosi siitä kun käärin sinut kultaiseen kankaaseen ja sanoin hyvästit.
Kynttilä palaa jälleen. Liekillä jonka en halua sammuvan koskaan.
Muistoja, sivutolkulla. Iloisia ja ei niin kauniita.
Kesät talvet, syksyt keväät kuljit rinnallani.
Lopulta oli aika päästää irti.
Jäljellä on muistot ja kaipaus, asiat ja esineet.
Toivon että tapaamme vielä, koirani Santeri.
Kiitos.

Pretty LifeLauantai 23.04.2011 22:10

Vuosi. Vuosi siitä kun päästin irti. Kun jouduin sanomaan sinulle hyvästi. Kun jouduin kohtaamaan kuoleman. Silti viimeiseen sydämmensykkeeseen asti olimme yhdessä. Olemme nytkin, vaikka olisitkin jossain muualla.

Pretty LifePerjantai 22.04.2011 23:16

Ahistus

Pretty LifeTorstai 21.04.2011 11:26

Jos vaikka kattos koko loman livejä u__u''

Pretty LifeTiistai 19.04.2011 12:36

Miks mun mielipide yhtäkkiä muuttu o.o''

VORTEX..

Hmm.. .____.''

Jee <3

Pretty LifeTiistai 19.04.2011 12:33

Juupajuu, niimpä niin..

Yritän kovasti

Yritän

Mutta en tainnut onnistua

Pretty LifeMaanantai 11.04.2011 15:47

Pää hajoaa yhä uudelleen, kerta toisensa jälkeen yhä pahemmin. En kohta osaa ajatella enää yhtään mitään. Sinua kenties, tai en yhtään ketään.
Vaikka nykyisin yritän kovasti. Yritän sanoa itselleni että asia on niin eikä sille voi mitään, kuollu mikä kuollu.
En silti pysty, lyyhistyn lattialle. Ilman sinua tällä kertaa. Eikun. Selitän taas jotain. Jotain sinusta, jota en saa enää koskaan takaisin.
Ole kiltti ja hyväksy minut. Ota minut mukaasi seuraavalla kerralla.